• Etusivu
  • Mökki

Sauna ja suomalainen perinne – opas rakentajille, remontoijille ja saunojille

Mariana Ravonius
Päivitetty 25.06.2025
1920 rentouttava saunahetki saunalla

Sauna. Sehän se on, perin juurin suomalaista. Ikivanha perinne, jossa Suomessakin historia ulottuu jo varmasti yli 2 000 vuoden taakse. Vanhimmat saunat olivat vain maahan kaivettuja kuoppia, joihin oli sijoitettu kivikasa, jota taas kuumennettiin tulisijassa.

Myöhemmin kehittyi savusauna, jonka varmasti monikin muistaa jo ihan omasta kokemuksesta. Tuo savuinen tuoksu ja noenmustat seinät sekä lempeä lämmin höyry kiukaan suhistessa.

Sauna on aina ollut ihmisille pyhä paikka: siellä on synnytty, paranneltu vaivoja ja siellä on pesty puhtaaksi viimeiselle matkalle. Erilaiset rituaalit sekä tavat ovat olleen tarkkoja, saunassa ei sopinut huutaa, kiroilla eikä muutenkaan käyttäytyä sopimattomasti. Kansanperinteessä on lisäksi maininta saunatontusta, jonka suosiosta tuli pitää monin eri tavoin huolta.

Tälläkin hetkellä Tilastokeskus arvioi Suomessa olevan 3,3 - 3,5 miljoonaa saunaa. Luku perustuu väestötietoihin ja arvioihin talouksien saunaomistuksista.

Joka tapauksessa saunakansaa voisi joku sanoa, vaikka tilastollisesta luvusta napsaisisi osan poiskin. Keräsimme yhteen vinkkejä saunan suunnitteluun, rakentamiseen sekä remontointiin liittyen. Nappaa talteen myös ohjeet saunan käsittelyyn.

Rentouttavia saunahetkiä...

Sauna: sen rakentamisesta ja remontoinnista

  • Kuinka suunnitella toimiva sauna ja miten sellaisen toteutus onnistuu?
  • Mistä tietää, milloin on aika remontoida sauna; mitä kaikkea pitäisi ottaa huomioon?

Vastauksia löydät alta:

saunan lauteilla työkaluja

Perusasiat kuntoon - saunan panelointi ja eristys

  • Kuinka sauna eristetään, mitä pitää muistaa ottaa huomioon?
  • Saunaan panelointi - pystyyn vai vaakaan; miten asennus tapahtuu?

Vastauksia mm. edellä oleviin kysymyksiin löydät alta:

Valmis sauna valaistuksineen

Saunan ilmanvaihtoa ei sovi unohtaa

Jotta saunominen on miellyttävää ja rentouttavaa, tarvitsee huomioida myös ilmanvaihto. Miten sellainen järjestetään? Mistä tuloilma ja minne poisto?

Nappaa alta vinkit ilmanvaihdon toteuttamiseksi:

saunaranta

Saunan lauteet kuntoon ja saunan käsittely

  • Saunan valtaistuin kuntoon, eli kuinka lauteet tulee asentaa?
  • Miten lauteet tulisi käsitellä ennen käyttöä ja miten lauteita huolletaan?
  • Haluan sävyttää saunani, millä tuotteilla se onnistuu turvallisesti?

Löydät alta vastauksia yllä esitettyihin kysymyksiin:

Ennen istuinosien asennusta runko ruuvataan tukevasti kiinni seiniin. Kiinnityskohtiin asennetaan korokelaput, jotta runko pysyy seinästä irti.

Saunan sydän eli kiuas

Lempeää lämpöä saunaan tuo kiuas, mutta:

  • Kuinka valita oikean kokoinen kiuas?
  • Miten hormiliitos tulisi tiivistää oikeaoppisesti?
  • Sähkö- vai puukiuas?

Vinkit sekä neuvot aiheisiin löydät alta:

Rakka kiuas saunassa
Mökki
tuotetietous
teeitse
ohjeet
rakentaminen
remontointi
materiaali
sauna
mökki
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen Rakentaja.fi-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton