• Etusivu
  • Sisustus

Keittiösuunnittelun tarina eri vuosikymmenillä

Kurkista myös vuosikymmenten ruokailutottumuksiin

Sari NieminenKaupallinen yhteistyö Power Finland Oy
Päivitetty 02.08.2024
parma-keittiöt-ja-keittiön-historia-suomessa-1920x1080

Tältä näytti keittiöissä Suomessa 1960–1970 -luvuilla. Parma-keittiö on olennainen osa tätä kotimaista keittiön historiaa.

Kun Parma-keittiöt lanseerattiin vuonna 1964, keittiöillä ei siinä kohtaa ollut vielä nimeä. Nimensä keittiö sai nimikilpailusta, jonka voittajaksi valikoitui Parma. Sana kääntyy sanoista "paras mahdollinen". Tämä nimi on toiminut lupauksena laadusta asiakkaille vuosikymmenien ajan. Vaikka myyntisloganit, logo ja mallistot ovat muuttuneet ajan myötä, Parman ydinajatuksena on säilynyt: jokaisen Parma-keittiön tulee edustaa parasta mahdollista osaamista. Näin on luotu brändi, josta suomalaiset voivat olla ylpeitä.

Suomalainen koti ja sisustus ovat viime vuosikymmenten aikana kokeneet monia muutoksia yhteiskunnallisista liikkeistä talouden nousu- ja laskusuhdanteisiin. Keittiökoneiden, sisustusmuodin ja teknologisten ratkaisujen muutokset eivät ole jääneet Parma-keittiöiltä huomiotta, ja yritys on aina ollut valmis mukautumaan ajan henkeen.

Keittiöt 1960-luvulla

Parma lanseerataan Suomen markkinoille Helsingissä 1964, ja valmistus aloitetaan pian sen jälkeen Forssassa. Aikakauden keittiön pintamateriaaleina käytettiin usein lattialla muovimattoa, kaapistot olivat rautalankavetimillä varustettua kokopuuta ja pöytäpinnat IKI-levyä. Parma-keittiöiden ytimessä on aina ollut ajatus laadusta. Keittiön tulisi kestää niin aikaa kuin elämääkin.

1960-luvulla sisustus ilmensi minimalismia, ollen selkeää ja riisuttua. Mustavalkoinen tyyli tuli muotiin sekä tuotteiden että sisustusten osalta. 1960-luvulla ruokakomero palveli kylmäkomerona. Keittiössä olivat vakiona sähköliesi ja jääkaappi. Maalla hyvin usein kellari toimi vielä jääkaappina. Koneista yksi suurin asia oli pakastimen tulo koteihin.

kaksi lasista jugurttipurkkia, sininen ruutuliina ja kaksi lusikkaa vanhalla pöydällä

Hauskat huomiot! Pakastekalaa ja jogurttia

Uudet raaka-aineet tekivät näyttävän sisääntulon: paprika, pakastekala, kirjolohi, broileri ja jogurtti löysivät tiensä lautasillemme. Ei siinä vielä kaikki! Maitotuotteiden suosio nousi uusiin sfääreihin, kun niitä sai kätevästi kaupan hyllyiltä juuri sopivan kokoisissa purkeissa.

Kokolihakammo ei ollut ainoa hassu ilmiö 1960-luvulla, sillä lasten keskuudessa heräsi mysteerinen sipulikammo. Miksi sipulinpalojen kohtalo muuttui yhtäkkiä lasten mielestä inhottavaksi? Tästä jäi monelle aikuiselle pähkinä purtavaksi – tai sipuli raastettavaksi.

Keittiöt 1970-luvulla

1970-luvulla keittiömallistot olivat huomattavasti rajoitetumpia ja materiaalivalikoimat varsin rajallisia verrattuna nykypäivään. Vaikka vaihtoehdot olivat vähäiset, muutamat erityyppiset kaapit täyttivät tarpeet kunnialla, ja markkinoille ilmestyi ratkaisuja säilyttämisen helpottamiseksi.

1970-luvulla nähtiin keittiöissä luonnonmukaisia värejä, erityisesti tummanruskeaa ja beigeä, jotka nousivat suosioon. Keittiön kaapinovet oli valmistettu mahonki- ja tammiviilutetuista lastulevyovista. Yksinkertaiset valaisimet olivat tyypillisiä, ja vakiovarusteisiin kuuluivat kahvinkeitin, liesituuletin, jääkaappi ja arkkupakastin. Astianpesukoneet eivät vielä olleet yleisiä, ja siivouskomero oli usein sijoitettu keittiöön.

Siinä missä alkuaikoina erilaisia ovimalleja ja värivaihtoehtoja oli vain muutamia, on Parman keittiömallistoissa nykyisin lukuisia eri yhdistelmiä, joista löytyy sopiva niin modernia kuin klassisempaa tyyliä arvostaville.

Hauskat huomiot! Karkkipäivä, pakastebroileri ja astianpesukone

Suomalainen ruokakulttuuri räjähti maailmanmakujen ilotulitukseen, kun pizza, hampurilainen ja spagetti saapuivat Suomeen 1970-luvulla. Terveysvalistuksen nousu näkyi esimerkiksi siinä, että 1970-luvulla lauantai muuttui monille lapsille viralliseksi karkkipäiväksi – karkkia ei enää ollut sopivaa napostella pitkin viikkoa. Myös ensimmäiset pakasteruoat tekivät näyttävän debyyttinsä, mukanaan sekavihannekset ja suosiota niittänyt pakastebroileri.

Vuosisadan alussa astianpesun sankareilla oli kuitenkin etuoikeus valita kahden uuden tien välillä: astianpesukone tai kertakäyttöastiat.

Juhlavuoden kunniaksi Power julkaisi mahtavan keittiötarjouksen. Nyt maksat Parma-keittiöstäsi vain 60 %

tumman vihreä keittiönkaapisto valkoiseksi maalatussa loft asunnossa. puiset kattoparrut ovat esillä

Keittiöt 1980-luvulla

1980-luvulla teknologian nopea kehitys asetti valmistajille ja muotoilulle uusia vaatimuksia. Myös mikroaaltouunit löysivät paikkansa 80-luvun keittiöstä. Parma-keittiöt oli jo tuolloin ajan hengessä mukana. Sisustukseen ja keittiön varusteluun kiinnitettiin entistä enemmän huomiota muun muassa Parma-keittiöillä.

1980-luvun alkupuolella keittiöissä nähdään yhä rohkeita, räikeän keltaisia ja kirkkaan vihreitä kaapinovia. Kuitenkin vuosikymmenen edetessä väripaletti hillitsee itseään ja valkoisesta tulee keittiöiden valtavirtaväri. Mallisto monipuolistuu niin kaappimallien kuin käytettyjen materiaalien suhteen. Mikroaaltouunit ja astianpesukoneet yleistyvät 80-luvun loppua kohden, tuoden mukanaan uusia haasteita keittiön suunnitteluun ja kaappien järjestelyyn. Nyt oli otettava huomioon myös sähköpistokkeet.

80-luvulla ennustettiin innokkaasti, että robotit valtaavat keittiöt, mahdollisesti tuoden keittiöön mukanaan myös tekniikasta kiinnostuneen miehen. Robotit eivät kuitenkaan saapuneet keittiöihin, sen sijaan melkein jokaiseen kotiin ilmestyi hissivalaisimia ja Venetsia-tuoleja, kertoo Avotakka.

valkoiset keittiönkaapit ja heleän pinkki seinä. myös valkoisen ruokapöydän ympärillä olevat tuolit ovat vaalean pinkit

Hauskat huomiot! Vokkia, viherpippuria ja kiiviä kulutusjuhlaan

Monissa kodeissa loihdittiin kiinankaalista ja ananaksesta mehukasta ja narskuvaa salaattia. 1980-luvun hurja uutuus hedelmärintamalla oli eksoottinen kiivi, joka toi mukanaan ripauksen seikkailua ruokapöytään. Maustamisen puolella 80-luvulla heitettiin suolapurkit ja pippurimyllyt nurkkaan, kun keittiömestareiden maustehyllyiltä löytyivät basilika, inkivääri, rose-, musta ja viherpippuri, soijakastike, salvia, valkosipuli, timjami, kirveli ja chili.

Vaikka pitsa, spagetti, lasagne, hampurilainen sekä kiinalainen vokkaus valloittivat ja siivilöityivät suomalaisten lautasille, perinteiset kotiruoat pitivät kuitenkin tiukasti pintansa – kukaan ei syrjäytä kunnon lihapullia!

Keittiöt 1990-luvulla

1990-luvulla keittiön rooli kasvaa ja siitä tulee paitsi ruoanlaittopaikka myös tärkeä seurustelutila, johon panostetaan sisustuksellisesti. Kodinkonetekniikka ja kaappimekanismit kehittyvät nopeasti, ja televisiosta ammennetaan inspiraatiota ulkomailta. Parma yhdistyy Nobiaan vuonna 1998.

Kotikeittiöt saavat 90-luvulla yksilöllisen ilmeen, kun niitä sisustetaan erillisillä huonekaluilla. Parma korosti kestävän laadun merkitystä ja tarjosi turvallisen sijoituksen pitkällä tähtäimellä.

Mustavalkoinen värimaailma yleistyy, graniittitasot ja teräksiset laitteet tekevät tuloaan, ja keittiöissä heijastellaan ravintolamaailman vaikutteita. Nyt myös keittiösaarekkeet tulevat muotiin. Materiaaleina suositaan lämmintä puuta, pehmeitä pastellisävyjä, metallin kiiltoa ja lasin himmeää hohtoa. Lisäksi 50-luvun muodot palaavat suosioon.

Hauskat huomiot! Valmisruuat valtaavat ruokapöydän

1990-luvulla tuli valmisruokien aika, ja kauppoihin ilmestyi jatkuvasti uusia eineksiä. Lapset saattoivat kotiin tultuaan lämmitellä einespizzan ennen vanhempien paluuta. Synttäreillä tarjotut herkut kuten Barbie-kakut ja muumikeksit sekä cocktailtikkuja pursuilevat vesimelonit ovat jääneet monen 90-luvulla lapsuuttaan eläneen mieleen. Ikonisia kouluruokia olivat kinkkukiusaus, nakkikastike ja rakastettu sekä vihattu kanaviillokki. Tilliliha, monen helpotukseksi, oli jäämässä jo pois ruokalistalta.

Maustekastikkeet ja marinoidut broilerisuikaleet tekivät tuloaan ja suosituiksi valmisruoiksi nousivat karjalanpiirakat, einespizzat ja maksalaatikko. Vuosikymmenen lopulla chilistä tuli muotimauste, ja oliiviöljyt saapuivat markkinoille. Ruokaa lamakaudella valmistettiin edullisista raaka-aineista, tuloksena nakkikastiketta ja makaronilaatikkoa. Ruokailu jakautui selkeästi arki- ja viikonloppuruokailuun. Viikonloppuisin ruokailuun panostettiin enemmän.

Nykyään Parma-keittiö toimii Powerin yhteydessä. Varaa Powerilta ilmainen keittiönsuunnittelu aika. Suunnittele budjettisi mukainen kokonaisuus.

musta keittiökokonaisuus valkoisessa keittiössä. keittiön suuresta ikkunasta näkyy talojen kattoja

Keittiöt 2000-luvulla

2000-luku toi Parmalle menestystä teknologisen kehityksen ja vahvan rakentamisen yhdistelmällä. Parma-keittiöt saavutti myyntiennätyksiä. Kodinkoneissa alkoi korostua ulkonäön lisäksi uusi muotoilu, pinnoitteet ja ominaisuudet. Induktioliesi teki debyyttinsä 2000-luvulla.

Keittiöiden linjat selkeytyivät, ja kiiltoa suosittiin pinnoissa. Ympäristöarvot nousivat entistä tärkeämmiksi. Parma pysyi muutosten aallonharjalla, vastaten asiakkaidensa muuttuviin tarpeisiin ja toiveisiin. Vaikka keittiö ei kokenut suuria mullistuksia 2000-luvun jälkeen, kaappien mekanismeja kehiteltiin sähköisiksi ja erilaisilla avautumis- ja sulkeutumismekanismeilla. Vetimiä ei välttämättä tarvittu enää.

susheja sinisellä pöydällä multalla lautasella

Hauskat huomiot! Maailma muuttaa keittiöön

2000-luvulla ruokapöydät alkoivat notkua uusien makumaailmojen painosta. Aasialaiset herkut, kuten inkivääri, limetti, sitruunaruoho ja kalakastike, eivät enää piileskelleet harvoissa ja valituissa kaupoissa – ne valloittivat suomalaisten perusruokakauppojen hyllyt. Sushin suosio nousi Suomessa 2000-luvun alussa, ja amerikkalaisten hitti, pulled pork, pääsi vauhdilla valloittamaan myös suomalaiset makunystyrät.

2000-luvulla suomalaisille tutuiksi tulivat makea chilikastike eli sweet chili. Nuudelit löysivät tiensä pysyvästi suomalaisten keittiöihin. Basilika oli suosikki suomalaisessa keittiössä, mutta se sai nyt jännittävän haastajan: tuoreen korianterin. Ruokamaailma sai siis aimo annoksen maustetta, ja makujen moninaisuus valloitti suomalaisten lautaset.

Keittiöt 2010-luvuta tähän päivään

2010-luvulla kuljetaan muutosten aalloilla. Vuonna 2016 Parma-mallisto kokee täydellisen uudistuksen, ja kaapit toimitetaan nyt kasaamattomina, lyhentäen toimitusaikoja huomattavasti. Vuonna 2017 Parma ja Power aloittavat yhteistyön, ja Power-liikkeissä aletaan myydä Parma-keittiöitä.

Tasoissa suosituksi nousee kivikomposiitti. Liesituulettimen rooli kasvaa ajan myötä, kun sen teknisiin ominaisuuksiin ja ulkonäköön kiinnitetään yhä enemmän huomiota. Ruostumaton teräsallas säilyttää asemansa kestävänä ja luotettavana valintana myös nykypäivänä. Parma-keittiöiden mallistosta toki löytyy myös muita suosikkeja.

Tänä päivänä kodinkoneisiin on tuotu älykkyyttä, joka yhdistää älylaitteiden toiminnot kodinkoneisiin. Älypuhelimella voi nyt ohjelmoida esimerkiksi uuneja tai hanoja. Tyylit ja materiaalit seuraavat ajan trendejä ja materiaalien kehitystä.

Powerilta löytyvät kaikki tarvittavat kodinkoneet uuteen Parma-keittiöösi.Kurkista valikoimiin.

Hauskat huomiot! Rikkaruohot valtaavat lautasen

Superruoka, eli superfood, oli 2010-luvun valtava trendi. Aluksi kansainväliset superfoodit, kuten gojimarja ja raakakaakao, varastivat huomion. Kotimaiset superfoodit, kuten mustikka, puolukka, karpalo, tyrni, ruis, kaura, pinaatti ja lehtikaali, nostivat kuitenkin päätään, ja suomalaiset tajusivat, että Suomesta löytyy superruokaa vaikka millä mitalla.

2000-luvulla suomalaiset heittäytyivät kasvissyönnin maailmaan terveyden, ekologisuuden ja eettisyyden innoittamina. Avokadopasta nousi houkuttelevana kasvisruokavaihtoehtona ja kelpasi kaikille. Uudet kasvisvaihtoehdot lihalle tarjosivat herkullisen vaihtoehdon.

2010-luvulla lautasella yleistyvät "rikkaruohot", kuten voikukka, siankärsämö ja nokkonen. Nyt löytyi omalta pihalta ravinteikasta ja ekologista lähiruokaa. Villiyrttien suosiota kasvatti niiden ympäristöystävällisyys. Tämän vuosituhannen ruokakulttuurin megatrendinä onkin terveellisyys.

harmaa sieläovinen keittiönkaapisto, vaalea puulattia ja valkoiset seinät

Ole osa Parma-keittiöiden historiaa

Laadukkuus Parman keittiöissä on taattu yhdessä vastuullisuuden kanssa. Parma pitää kiinni korkeimmista standardeista raaka-aineiden hankinnassa, käsittelyssä, valmistuksessa ja kuljetuksessa. Puu on aina vastuullisista ja sertifioiduista metsistä, kun taas kaikki levytuotteet koostuvat kierrätetystä uusiomateriaalista.

Valtaosa Parman ovimalleista on saanut Joutsenmerkin. Kriteerit kattavat koko tuotteen elinkaaren raaka-aineista kemikaalipäästöihin ja kulutuksen kestävyydestä ympäristöystävälliseen hävittämiseen.

Parma-keittiöt ovat esillä monissa Powerin myymälöissä, ja asiantuntevat keittiömyyjät opastavat oman keittiösi suunnittelussa. Ilmainen suunnitteluaika tarjoaa mahdollisuuden nähdä, miltä Parma-keittiö näyttäisi omassa kodissasi. Suunnittelu ei sido sinua mihinkään ja suunnittelijalle riittää pelkkä haave keittiöstä. Voit myös yllättyä positiivisesti siitä, kuinka edullisesti voit saada kauniin ja toimivan keittiön nykyään.

Varaa suunnitteluaika jo tänään!

Power Finland Oy
Sisustus
keittiö
koti
kodinkoneet
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

liedellä höyryää kolme kattilaa ja mies sekoittaa yhden kattilan kastiketta
Induktioliesi vai keraaminen liesi?
Kun mietit keittiön liesivaihtoehtoja, eteesi nousee usein kysymys: induktioliesi vai keraaminen liesi? Nyt pureudumme näiden kahden liesityypin eroihin käytännössä. Kumpi liesimalli esimerkiksi kuluttaa enemmän energiaa?
punatukkainen nainen vaaleanvihreässä asussa osoittaa kummenen euron rahatukkua kädessään
Tiesitkö, että voit saada hyvitystä vanhojen kodinkoneiden kierrättämisestä?
Käytetyissä elektroniikkalaitteissa voi olla vielä paljon poweria jäljellä, vaikka sinä et niitä enää tarvitsisikaan. Powerin RePOWER-konsepti on käytetyn elektroniikan myyntiin erikoistunut second hand -palvelu, jonka tarkoituksena on pidentää kodintekniikan käyttöikää ja auttaa kuluttajia tekemään ympäristöystävällisempiä valintoja.MyPOWER-bonusjärjestelmä tarjoaa taloudellista korvausta elektroniikkatuotteistasi, jonka voit hyödyntää tulevissa POWER-myymälän ostoksissasi.Et ole velvoitettu käyttämään hyvitystä välittömästi, vaan voit säästää sen seuraavaa ostostasi varten. Hyvitys toimii ylimääräisenä budjettina, joka mahdollistaa investoinnin korkealaatuisempaan, kestävään ja korjattavissa olevaan premium-elektroniikkaan, jolla on jälleenmyyntiarvoa.Myös kierrätykseen menevistä tuotteista saat pienen hyvityksen. Tietoturva on Powerille tärkeää. Power huolehtii aina, että henkilökohtaiset tiedot poistetaan laitteesta ennen sen jälleenmyyntiä. Ammattitaitoiset asiantuntijat varmistavat, että älylaitteesi tiedot tuhotaan GDPR-asetuksen mukaisesti turvallisesti. Jos laite lähetetään suoraan kierrätykseen, se kierrätetään tietoturvallisesti.
201712_51213.jpg
Onko pesukoneen pikaohjelma aina myös edullisin?
Vaatehuolto ei välttämättä ole suosikkipuuhaa mutta pakollinen osa jokaisen ihmisen elämää. Aikanaan pestiin nyrkkipyykillä ja käsin, kun taas nykyään pesukoneilla ja kuivausrummuilla. Laitteissa saattaa olla isojakin eroja energiakulutuksen näkökulmasta. Kun jokainen meistä voi tehdä oman osansa energiansäästöstä, lopputuloksena päästään isoon vaikutukseen.
Moderni mustavalkoinen keittiö
Uusi ilme keittiöön: laatoita välitila uusiksi
Kun kotia haluaa uudistaa, ei tarvitse välttämättä puhua suurista remonteista tai kalliista ratkaisuista. Parhaimpia uudistuksia ovat ne, joissa lopputuloksena on itselle mieluisa kokonaisuus riippumatta siitä paljonko kunnostustyöhön on käyttänyt rahaa.Miten kotiaan voi sitten raikastaa, tässä muutama vinkki keittiöön.
Suomalaiset vedenkäyttäjät pystyvät merkittäviin muutoksiin vedenkulutustottumuksissaan.
Valitse tulevaisuuden tarpeet täyttävä vedenmittausjärjestelmä
Vedenkulutusta on tarpeen vähentää, ja suomalaisilla siihen on varaa hyvinvoinnista tinkimättä. Veden säästämiseen kannustava mittausjärjestelmä antaa muutokseen tarvittavan sysäyksen ja edistää samalla ESG-tavoitteisiin pääsyä.
Moderni mustavalkoinen keittiö
Uusi ilme keittiöön: laatoita välitila uusiksi
Kun kotia haluaa uudistaa, ei tarvitse välttämättä puhua suurista remonteista tai kalliista ratkaisuista. Parhaimpia uudistuksia ovat ne, joissa lopputuloksena on itselle mieluisa kokonaisuus riippumatta siitä paljonko kunnostustyöhön on käyttänyt rahaa.Miten kotiaan voi sitten raikastaa, tässä muutama vinkki keittiöön.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton