• Etusivu
  • Sisustus

Sisäpintojen käsittely

Rakentajan toimitusKaupallinen yhteistyö Saint-Gobain Finland Oy / Weber
Päivitetty 01.12.2023
20221_40437.jpg

Sisäseinien käsittely ennen pinnoitusta on tarpeen lähes aina rakennettaessa tai remontoitaessa.

Sisärappauksia ja -tasoituksia on aikojen kuluessa tehty monentyyppisillä materiaaleilla ja menetelmillä. Vanhimpien kohteiden saneerauksessa pinnoitteiden alta paljastuu usein paksu vaalea kalkkirappaus. Rappauksien täyteaineina on voitu käyttää olkia, savea tai erilaisia karvoja. 50-luvulla tehdyt rappaukset saattavat sisältää kalkin lisäksi sementtiä.

Kalkkisementtirappaukset tunnistaa siitä, että ne ovat yleensä kovempia kuin puhtaat kalkkirappaukset, vaikkakin lujuudet voivat vaihdella paljon riippuen käytetyn sementin määrästä. Betonielementtirakentamisen kehityksen myötä paksujen rappausten tarve väheni. Lähes suorien elementtipintojen tasoitukseen riittivät ohuet tasoitekerrokset ennen pinnoitusta laatoituksella, tapetoinnilla tai maalauksella.

Tasoitetyön suunnittelu

Tasoitetyön suunnittelussa on huomioitava alustan tai mahdollisen purkamattoman vanhan rappauksen kunto. Tasoitteiden valinta tehdään alustan, käyttötarpeen, pintamateriaalien laadun ja tilan käyttötarkoituksen mukaan.

Kuusi rasitusluokkaa

Tilan käyttötarkoitus jaetaan kuuteen rasitusluokkaan, joista vaativimmissa, luokissa 5 ja 6, käytetään vedenkestäviä laasteja ja tasoitteita. Tasoitteita valittaessa on otettava huomioon tasoitteeseen kohdistuvat mekaaniset (muun muassa pistekuormat, iskut ja kulutus) ja fysikaaliset (muun muassa kosteus) rasitukset.

Erilaiset tasoitetyömenetelmät:

Osittain tasoitus:
Esimerkiksi kolojen, reikien ja saumaussyvennysten tasoitus (korkeintaan 30 % tasoitettavasta alueesta): Voidaan tehdä ennen kokonaan tasoitusta tai sen jälkeen.

Kokonaan tasoitus:
Käsiteltävä pinta tasoitetaan kokonaan.

Syitä sisäseinien korjaamiseen ovat esimerkiksi:

Sisäseinien ja -kattojen korjaamiseen johtavia syitä voivat olla esimerkiksi vanhenemisvauriot (pinnan halkeamat ja lohkeamat, pinnoitteiden hilseily ja irtoaminen), pinnoitteen kuluminen ja likaantuminen, kosteusvauriot, tupakansavu, rasva keittiön katossa, pintamateriaalin vaihtaminen, tilojen uudelleenjärjestely.

Korjaamisen suunnittelu sekä vanhan pinnan kunto

Kun korjaus halutaan tehdä pitkäikäiseksi, kestämään kymmeniä vuosia, on tärkeää suorittaa vanhan rakenteen ja materiaalin kunnon kartoitus ja korjauksen suunnittelu. Väärät valinnat saattavat osoittautua lyhytikäisiksi, ja ensimmäiset uudet vauriot voivat olla näkyvissä jo muutaman vuoden kuluttua. Kosteusvauriotilanteessa on hyvä ottaa yhteyttä alan asiantuntijoihin, sillä pitkäaikainen kosteuden vaikutus on saattanut aiheuttaa vakavampaakin vaurioitumista ja tuhoutumista.

Kuntokartoituksessa selvitetään mahdolliset kosteusvauriot ja tarvittava vanhojen materiaalien purku. Kosteusvauriotapauksissa on tapauskohtaisesti arvioitava, mitä toimenpiteitä on tehtävä mahdollisen laajemman vaurion selvittämiseksi huomioiden tilan tuleva käyttötarkoitus.

20148_40438.jpg
20148_40439.jpg

Kun seinärakenne on kunnossa, selvitetään alla olevan tasoituksen tai rappauksen kunto ja mahdollinen materiaalityyppi. Materiaalien valinnassa huomioidaan aina tilan tuleva käyttö eli rasitusluokka. Erityishuomio on alustan kunnolla, kun käyttötarkoitus muuttuu oleellisesti, esimerkiksi kuivista tiloista saneerataan märkätilat.

Rappaus- ja tasoitusmateriaalit ja menetelmät

Tasoitusten ja rappausten korjaamisessa on onnistumisen kannalta eduksi, jos tunnetaan alustan materiaalit. Erityisesti kohteissa, joissa vanhat rappaukset säilytetään, valitaan alustaan soveltuvat tasoitteet tilan käyttötarkoituksen mukaan.

Kuiva tila / märkätila

Kuivissa tiloissa vanhat rappaus- ja tasoitetilat voidaan helposti tasoittaa kuivien tilojen polymeerisideaineisilla tasoitteilla. Märkätiloissa tasoitteiden valintavaatimukset tiukentuvat. Rakenteen täytyy kestää vedeneristyksen ja laatoituksen tuoma lisärasitus. Tällöin tasoitteiksi valitaan mahdollisuuksien mukaan materiaalipohjaltaan lähelle vanhaa korjattavaa rappausta tai tasoitusta. Valinnassa on kuitenkin edelleen huomioitava, että valittavat tuotteet ovat vedeneristysjärjestelmän mukaiset.

Mahdollisiin ongelmakotiin kannattaa varautua

Kuntokartoituksessa on saattanut tulla esille erilaisia ongelmakohtia, joihin on osattava löytää toimivat ratkaisut: kosteuden ja suolojen kulkeutuminen alustan läpi, asbesti purkutyössä, vanhat tasoitteet ja maalipinnat, tartunnaltaan hankalat alustamateriaalit, nykyisistä poikkeavat materiaalit, materiaalien rajapinnat, suuret täytöt/ pienet silotukset, vanhat ja heikot rappaukset, heikot, tupakansavun kellastamat tai rasvaiset kattotasoitepinnat.

Info

Info

Vanhoissa materiaaleissa voi esiintyä mm. asbestia

Kaikissa tapauksissa varmin ratkaisu saadaan, jos vanhat rappaukset ja tasoitteet poistetaan ja korjaustasoitukset aloitetaan puhdistetulta vanhalta muuraukselta tai betonilta. Tällöin tasoitustyö suoritetaan uudisrakentamisessa noudatettua tapaa, materiaaleja ja menetelmiä käyttäen.

Vanhoissa materiaaleissa voi esiintyä terveydelle vaarallisia ainesosia (asbesti), jolloin purkutyölle on asetettu erityismääräyksiä. Näiden töiden purku on suoritettava asbestityölle määritettyjen suojausten ja menetelmien mukaan.

Jos vanhat rappaukset ovat hyväkuntoisia tai maali hyvin kiinni alustassa, voidaan tasoitus tehdä vanhan rappauksen päälle. Tai, jos vanhojen, heikkojen rappausten purkaminen on erittäin vaikeaa, voidaan tasoitus suorittaa myös näiden päälle. Tällöin on kuitenkin huomioitava erikoiskäsittelyt tai verkotukset, joilla varmennetaan rakenteen pysyvyys. Kun vanha rappaus on lujasti kiinni alustassa ja laastin sideaine tunnetaan, voidaan korjaus tehdä vastaavalla tavalla tai yhteensopivalla materiaalilla.

Tarkemmat ohjeet tuotteiden valinnasta ja työn suorituksesta löydät weberin sivuilta sekä Weber Oppaasta.

Saint-Gobain Finland Oy / Weber
Sisustus
huoneisto
koti
sisätilat
sisäkatto
tasoitus
vuokraaminen
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

weber-maxfill-uran-taytto
Paikkaa seinien kolhut ja kolot helposti
Kodin seiniin ilmestyy väistämättä elämisen jälkiä esimerkiksi taulujen ripustuksista tai telineiden asennuksista. Erilaiset kolot sekä urat on mahdollista paikata helposti ja nopeasti itse. Kotimainen ja Avainlipulla varustettu Weberin valkoinen kevyttäytteinen paikkausmassa sopii lähes kaikentyyppisten alustojen paikkauksiin sekä tasoituksiin niin sisällä kuin myös ulkona.
Nainen istuu lapsen kanssa lattialla. Weber Plaano-lattia.
Pientalo ansaitsee arvoisensa lattian
Mitä ominaisuuksia sinä arvostat kotonasi? Raikasta sisäilmaa, lämpömukavuutta, kodikkuutta, hyvää ääniympäristöä, turvaa… Ainakin osa näistä luultavasti lukeutuu listaasi. Lattialla on merkittävä vaikutus kaikkiin näihin – ei siis ole samantekevää, minkälainen lattia kotonasi on. Olemme perinteisesti usean vuosikymmenen ajan tottuneet näkemään Weberin Plaano-lattioita esimerkiksi kerrostalo-/julkisessa rakentamisessa ja pientalojen välipohjarakenteissa. Nyt nämä kestävät ja luotettavat Plaano-ratkaisut ovat saatavilla myös pientalojen maanvaraisiin lattioihin! Plaano Pientalolattiat on suunniteltu lähtökohtaisesti siten, että ihmisille voidaan tarjota mukavaa, terveellistä ja turvallista elämistä.
20205_64632.jpg
Historiallinen Kakolan vankila muuttui asunnoiksi - katso kuvat
Historiallisen vankila-alueen saneeraus laadukkaiksi asunnoiksi ja palveluiksi sai sujuvuuttasaman valmistajan tuoteperheistä, joiden yhteensopivuus on testattu. Kotimaiset rakennusmateriaalit kestävät myös pitkällä tähtäimellä.
rakenteiden toteutus kipsilevyllä
Kipsilevy sopii kodin joka pintaan
Kipsilevy on kaikessa yksinkertaisuudessaan monipuolinen materiaali kodin eri tiloihin ja pintoihin. Gyprocin ratkaisujen avulla voidaan kipsilevyistä rakentaa helposti niin väliseinät, lattiat, märkätilat ja katot ulkoseinien tuulensuojia unohtamatta. Kipsilevy ei ole rakennusmateriaalina ainoastaan uudisrakentajan tuote, vaan myös korjausrakentaja löytää itselleen sopivat ratkaisut laajasta levyvalikoimasta.Gyprocin rakenteet edustavat keveitä, sekä ääntä ja paloa eristäviä ratkaisuja. Levyssä on kahden lujan kartonkipinnan välissä kipsiydin. Pintakartonki kiertää levyn pitkien sivujen ympäri ja levyn päät on tasattu sahaamalla. Levyjen pitkät sivut ovat joko reunaohennettuja tai suorareunaisia.Gyproc tarjoaa myös useimmista levyistään ERGO®-levyn, joka on perinteistä levyä kapeampi. Kapeammat, vain 900 mm:ä leveät levyt parantavat työergonomiaa keveytensä sekä helpomman käsiteltävyytensä vuoksi, myös asentaminen on nopeampaa.Ovatko eri levyt ja niiden käyttömahdollisuudet sinulle tuttuja? Tutustu levyjen ominaisuuksiin ja käyttökohteisiin.Tutustu Gyprocin levy valikoimaan
Gyproc Klima-kipsilevy
Vähähiiliset rakennuslevyt – kohti kestävää tulevaisuutta
Norjan Fredrikstadissa sijaitsee täysin sähköistetty tehdas, aivan ensimmäinen laatuaan maailmassa. Ja juuri tässä tehtaassa valmistetaan Gyprocin kaikkien aikojen vähähiilisimmät rakennuslevyt.Rakennusteollisuus tuottaa paljon hiilipäästöjä paitsi rakennusmateriaalien tuotannossa, mutta myös logistiikassa sekä varsinaisessa rakentamisessa. Jotta tulevaisuus olisi kestävämpi, on tämä teollisuudenala ottamassa merkittäviä ja innovatiivisia tekoja kohti vähähiilisempiä ratkaisuja.Mitä nämä vähähiiliset levyt tarkoittavat rakentajalle?
Kastelli toimittaa myös autotallit ja -katokset
Autotalli helposti ja vaivattomasti avaimet käteen -periaatteella
Voidaan sanoa, että Kastelli on toimittanut jo vuosikymmenien ajan tuhansia omakotitaloja Suomen kamaralla ja vuosien ajan tarjonnut myös autotalliosaamista Kastelli-talon rakentajien käyttöön. Nyt autotallivalikoima on kaikkien saatavilla. Mikä parasta, jokainen malli on Kastellilta totuttuun tapaan, muokattavissa omiin tarpeisiin sopivana pakettina.Valikoimasta löytyy useita valmiita autotalli- ja autokatosratkaisuja, mutta usein malleja kuitenkin räätälöidään vastaamaan asiakkaan toiveita. Asiakas voi toimittaa Kastellille myös omat piirustuksensa, joiden pohjalta rakennus toteutetaan.Kastellin autotallit ja -katokset toimitetaan precut-menetelmällä, jossa runkopuut on katkottu määrämittaan. Rungon kasaaminen on helppoa, mutta Kastelli tarjoaa myös mahdollisuuden käyttää laadukasta asentajaverkostoaan.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton