• Etusivu
  • Rakentaminen

Pientalo ansaitsee arvoisensa lattian

Rakentajan toimitusKaupallinen yhteistyö Saint-Gobain Finland Oy / Weber
Päivitetty 13.05.2024
1920 Weber-pientalolattiat-1 plaano

Mitä ominaisuuksia sinä arvostat kotonasi? Raikasta sisäilmaa, lämpömukavuutta, kodikkuutta, hyvää ääniympäristöä, turvaa… Ainakin osa näistä luultavasti lukeutuu listaasi. Lattialla on merkittävä vaikutus kaikkiin näihin – ei siis ole samantekevää, minkälainen lattia kotonasi on. Olemme perinteisesti usean vuosikymmenen ajan tottuneet näkemään Weberin Plaano-lattioita esimerkiksi kerrostalo-/julkisessa rakentamisessa ja pientalojen välipohjarakenteissa. Nyt nämä kestävät ja luotettavat Plaano-ratkaisut ovat saatavilla myös pientalojen maanvaraisiin lattioihin! Plaano Pientalolattiat on suunniteltu lähtökohtaisesti siten, että ihmisille voidaan tarjota mukavaa, terveellistä ja turvallista elämistä.

Valitsemalla Weberin Plaano Pientalolattian saat luotettavan ja taloudellisen lattian, oli kyseessä sitten omakotitalo, paritalo tai rivitalo. Saat kotiisi juuri sellaisen lattian kuin haluat, sillä Plaano-lattian päälle tulevan lopullisen pinnoituksen voit valita oman mielesi mukaan. Tee kodistasi juuri omanlaisesi – terveellisesti ja turvallisesti.

Raikasta sisäilmaa ja mukavaa, kodikasta asumista

Plaano Pientalolattioissa käytettävä lattiatasoite on matala-alkalinen, kuten kaikki Weberin lattiatasoitteet. Matala-alkaliset lattiatasoitteet muodostavat turvallisen alustan lattiapinnoitteelle ja estävät haitallisten päästöjen syntymisen ja pääsyn sisäilmaan. Myös Rakennusteollisuus RT ohjeistaa nykyään käyttämään betonilattioiden päällä aina vähintään viiden millimetrin paksuista matala-alkalista tasoitekerrosta.

Matala-alkalisuuden lisäksi Plaano-tasoitteet kuivuvat nopeasti, joka myös osaltaan vähentää kosteuden aiheuttamia riskejä. Moni valitseekin Plaano-lattian sen turvallisuuden ja riskittömyyden vuoksi. Kun tähän yhdistää vielä Weberin Kosteudenhallintapalvelun, jolla voidaan langattomasti seurata tasoitekerroksen kuivumista, lattian kosteuden aiheuttamat riskit saadaan minimoitua erityisen hyvin.

Oma koti ja lämmin lattia jalkojen alla – mukavan kuuloinen yhdistelmä. Plaano-lattia on rakenteeltaan ohut, jonka vuoksi se toimii erityisen hyvin yhä suositumman lattialämmityksen kanssa. Ohuen rakenteensa ansiosta se reagoi nopeasti lämpötilavaihteluihin. Valitsemalla lattialämmitykseksi Weberin Comfort-ratkaisun saadaan lattia, jossa lämpö jakautuu tasaisesti, ja tarvittaessa ratkaisua voidaan käyttää myös viilentämiseen! Asukas saa käyttöönsä sen ansiosta myös enemmän hyötyneliöitä ja sisustamisen vapautta, sillä Comfort-lämpölattian kanssa ei tarvita lainkaan pattereita.

Meluisa koti ja rauhaton akustiikka voivat aiheuttaa tarpeetonta stressiä ja päänsärkyä. Kodin hyvä ääneneristys ei rajoitu pelkästään seiniin ja kattoon, vaan myös lattia on otettava huomioon. Välipohjaratkaisuna Plaano-lattia eristää tehokkaasti askelääniä lisäten näin asuinmukavuutta.

<p data-block-key="5j70s">Plaano-lattia on rakenteeltaan ohut, jonka vuoksi se toimii erityisen hyvin yhä suositumman lattialämmityksen kanssa.</p>
Plaano-lattia on rakenteeltaan ohut, jonka vuoksi se toimii erityisen hyvin yhä suositumman lattialämmityksen kanssa.

Näin Plaano-lattia asentuu

Plaano pientalolattia, työvideo

Taloudellinen ratkaisu niin rakentamis- kuin asumisvaiheessa

Olemme saaneet hyvin paljon erinomaista palautetta Plaano Pientalolattioista sekä rakentajilta että loppukäyttäjiltä. Suurimpia syitä valintaan tai valintakriteerinä ovat olleet ratkaisun nopea ja tehokas asentaminen, riskittömyys ja kustannusten säästäminen asumisessa myös pitkällä aikavälillä.

Plaano-lattian yksi suurimmista eduista on sen nopeus. Työn toteuttaminen on ripeää, sillä 120 m²:n pumppaaminen onnistuu jopa 50 minuutissa. Lattiatasoite myös kuivuu hyvin nopeasti, ja esimerkiksi maanvarainen tasoitteella tehty lattialaatta on pinnoitusvalmis 2–5 viikossa, parhaimmillaan vain viikossa. Tällä on suuri vaikutus projektin kokonaisaikatauluun, sillä esimerkiksi perinteiseen betoniseen laattaan verrattuna Plaano-tasoitteen käyttö lyhentää projektin läpimenoaikaa jopa kahdella kuukaudella. Lisäksi asiakas saa kerralla valmiin lopputuloksen ilman jälkikäsittelytarvetta, kuten hiomista tai tasoittamista.

<p data-block-key="40074">Plaano-lattian yksi suurimmista eduista on sen nopeus.</p>
Plaano-lattian yksi suurimmista eduista on sen nopeus.

Comfort-lämpölattian ansiosta asukas saa säästöä lämmityskuluissa, sillä lämmönjaon hallitsemisella voidaan pitää noin 1–2 °C alhaisempi keskilämpötila kuin patterilämmityksellä.

Plaano Pientalolattia on monella tapaa erinomainen ratkaisu niin omakotitaloon, rivitaloon kuin muuhunkin pientaloon. Se on suunniteltu asukkaan hyvinvointi edellä – niin terveyden, mukavuuden kuin esteettisyydenkin osalta.

Kiinnostuitko?

Ota yhteyttä talotehdastoimittajaasi.
Lisätietoa Plaano Pientalolattioista saat allaolevasta linkistä:

20198_59423.jpg
Saint-Gobain Finland Oy / Weber
Rakentaminen
lattiat
huoneisto
sisäkatto
tasoitus
lämmitys
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi -uutiskirje
Remppa suunnitteilla? Tontti varattu? DIY houkuttelee? Sisustustrendit hakusessa? Rakentaja.fi -uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden remontoijien ja rakentajien projekteihin, vertaile sisustustrendejä ja nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuotevinkit.

Aiheeseen liittyvää

20191_55814.jpg
Tiedätkö, millä laastilla kiinnität laatat?
Weberin laajasta kiinnityslaastivalikoimasta löytyy sopiva vaihtoehto eri käyttökohteisiin. Laaja valikoima ja selkeät pakkaukset helpottavat työskentelyä. Tiiviit muovipakkaukset mahdollistavat kiinnityslaastiemme kuljettamisen ja varastoimisen myös vaihtelevissa olosuhteissa.
20205_64632.jpg
Historiallinen Kakolan vankila muuttui asunnoiksi - katso kuvat
Historiallisen vankila-alueen saneeraus laadukkaiksi asunnoiksi ja palveluiksi sai sujuvuuttasaman valmistajan tuoteperheistä, joiden yhteensopivuus on testattu. Kotimaiset rakennusmateriaalit kestävät myös pitkällä tähtäimellä.
20154_42976.jpg
Näin tasoitat eri lattiapinnat
Omakotitalon lattioissa vaaditaan suoruutta tai kallistuksia huoneen käyttötarkoituksesta riippuen. Weberin lattiatasoitteilla on mahdollista tehdä ohutta tasaista pintaa, paksuja täyttöjä tai kylpyhuoneen lattian kallistuksia. Weberin tuotevalikoimasta löytyy tasoitteita niin betoni- kuin puualustallekin. Normaalisti muutamassa päivässä kuivuvien tasoitteiden lisäksi valikoimassa on myös muutamissa tunneissa kuivuvia pikatasoitteita.Kaikki lattiatasoitteet sopivat betonilattioiden tasoittamiseen, minkä lisäksi Weberin valikoimasta löytyy lattiatasoitteita myös saneerauskohteisiin, joissa alustana voi olla esimerkiksi heikko betoni, puu-, klinkkeri tai muovimatto.
20209_66399.jpg
Onnistunut lopputulos palkitsee uutteran rakentajan
Vuoden 2020 Asuntomessualueella Tuusulassa seisoo vankka, vaaleaksi rapattu kivitalo. Kaikessa vähäeleisyydessään tässä kodissa on jotain, joka kutsuu luokseen ja kurkistamaan sisään.Tässä on koti, joka on rakennettu oikealle perheelle, paikaksi, jossa on hyvä olla ja elää. Ovesta sisään astuttaessa aistii ensimmäisenä raikkaan vaaleuden sekä tilantunteen. Vastapäisellä seinällä oleva ruokailutilan suuri ikkuna johdattelee katsetta yhä edemmäs. Mitä kaikkea tämä koti pitääkään sisällään?
20198_59420.jpg
Estä sisäilmaongelmia syntymästä lattiaratkaisun avulla
Koti, on se sitten vielä rakenteilla tai jo aktiivisessa asuinkäytössä, on monelle oma turvapaikka. Siellä pitää voida viihtyä ja sen pitää olla turvallinen. Weber selvitti tutkimuksessaan rakennusten vaikutusta ihmisten hyvinvointiin.
20094_16213.jpg
Ilmanvaihtojärjestelmän valinta
Jo varsin alkuvaiheessa kohteeseen päädyttiin valitsemaan Uponor Pientaloratkaisu, johon yhtenä osana kuuluvat ilmanvaihtokanavat. Rakentaja.fi-sivustolla tutustuttiin myös Vallox-ilmanvaihtokoneisiin ja Rakenna & Remontoi-messuilla, Valloxin osastolla perehdyttiin tarkemmin eri vaihtoehtoihin ja sopiva ilmanvaihtokone matalaenergiataloon löytyikin. Ilmanvaihtosuunnitelmiakin tutkittiin ja Valloxin ehdotuksesta annettiin lopullinen suunnittelu Kaartecno Oy:n tehtäväksi. Uuden suunnittelun yhteydessä päädyttiin valitsemaan autotalliin oma pienempi ilmanvaihtokone, joka pitää tallin kuivana. Suunnittelija onnistui optimoimaan tarvittavien kanavien määrää ja ilmanvaihtokoneen sijoituspaikaksi valittiin tekninen tila.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton