• Etusivu
  • Talo

Piippaako sinulla - tarkista palovaroittimiesi toiminta

Rakentajan toimitus
Julkaistu 29.10.2008
200810_13818.jpg

Piippaako sinulla? on palovaroitinkampanja, joka käynnistyy torstaina 30. lokakuuta. Kampanjan tavoitteena on saada kansalaiset kiinnostumaan omista palovaroittimistaan, hankkimaan niitä riittävästi ja tarkistamaan niiden toiminta säännöllisesti. Kampanja näkyy televisiossa, internetissä ja pelastuslaitosten tapahtumissa, ja sen järjestelyistä vastaavat muun muassa Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö ja pelastuslaitokset.

Palovaroittimien hankinnasta ja sijoittamisesta huolehtii asukas eli sinä itse. Parhaimman suojan saat, kun asennat palovaroittimen jokaiseen makuuhuoneeseen ja yhden vielä uloskäynnin läheisyyteen. Asuinrakennuksessa palovaroittimia on oltava vähintään yksi jokaisen asuinkerroksen jokaista alkavaa 60 neliömetriä kohden. Esimerkiksi 61 neliön kaksiossa palovaroittimia on oltava vähintään kaksi. Kiinnitä palovaroittimet kattoon, mahdollisimman keskelle, jolloin savu tavoittaa ne esteettä.

Piippaako sinulla -kampanja näkyy MTV3-kanavalla lokakuun lopusta itsenäisyyspäivään. Yksityiskohtaisempaa tietoa palovaroittimista saat osoitteesta piippaakosinulla.fi. Lisäksi pelastuslaitokset ja nuohoojat kampanjoivat palovaroittimien toimintakunnon puolesta ympäri Suomea.

Piippaus riittää

Tarkista palovaroittimiesi toiminta vähintään kerran kuukaudessa sekä aina, kun olet ollut useamman päivän poissa kotoa. Kokeile toimintakuntoa painamalla laitteessa olevaa testinappia. Jos kuulet voimakkaan piippausäänen, palovaroittimesi on toimintakunnossa. Ellei ääntä kuulu tai se on heikko tai katkonainen, vaihda palovaroittimeen uusi paristo. Mikäli piippaus ei kuulu kunnolla paristonvaihdosta huolimatta, vaihda tilalle uusi palovaroitin välittömästi.

Vuoden 2009 helmikuusta lähtien rakennusluvan saaneisiin asuinrakennuksiin tulee asentaa sähköverkkoon kytkettävät palovaroittimet, joiden toiminta varmistetaan paristolla tai akulla.

Kampanjan suunnitteluun ovat osallistuneet Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön lisäksi sisäasiainministeriö, ympäristöministeriö, pelastuslaitokset, Nuohousalan Keskusliitto, Turvatekniikan keskus Tukes ja Suomen Palopäällystöliitto. Kampanjan on rahoittanut Palosuojelurahasto.

Talo
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen Rakentaja.fi-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

Lapsi ja isoisä järven rannalla kalassa.
Ohjaa kotisi tärkeitä toimintoja kätevästi yhdestä paikasta - myös etänä
Kun valitset kotiisi NIBE S-sarjan vesi-ilmalämmitysjärjestelmän, käytössäsi on kaikki nykyaikaisen lämmitysjärjestelmän tarjoamat edut. NIBE S -sarjaan voidaan liittää myös muita kodin toimintoja, kuten aurinkosähkö, viilennys ja ilmanvaihto, joita kaikkia on mahdollista valvoa kätevästi samasta paikasta.
201911_60931.jpg
Yksilölliset lattiakaivot viimeistelevät Design by Lauri -ohjelman kodit
Lauri Ylösen juontamassa Design by Lauri -ohjelmassa on seurattu lokakuusta alkaen, miten tunnettujen suomalaisten vapaa-ajan asunnot toteutuvat unelmista rakennusvaiheeseen ja lopulta valmiiksi vapaa-ajan kodeiksi.Mukana nähdään Ville Leinon ja Eveliina Alanteen, Toni Wirtasen ja Jannika B:n sekä Mikko Kuustosen ja Hanna Brotheruksen vapaa-ajan kodit. Neljäntenä kohteena rakennetaan ystävysten, Tommi Korpelan ja Kari Hietalahden modernia kalastusmökkiä. Yhdistävänä tekijänä kaikissa kohteissa ovat kotimaisen Vieserin yksilölliset lattiakaivoratkaisut.− Kylpyhuoneen voi viimeistellä upeilla designlattiakaivoilla, mutta monille suomalaisille ne ovat vielä vieraita. Nyt voimme tarjota mahdollisuuden päästä kurkistamaan, miltä ratkaisumme näyttävät asennettuina oikeisiin kohteisiin ja minkälaisia sisustusunelmia niiden avulla on pystytty kylpyhuoneissa toteuttamaan, iloitsee Vieser Oy:n markkinointi- ja viestintäpäällikkö Anna Elo.
20211_68240.jpg
Viikon sisustusidea: Mikä on oikean kokoinen matto?
KYSYMYS:Mikä on mielestäsi oikean kokoinen matto kuvien olohuoneeseen? Sohvan pituus on 230cm ja lattialla näkyvä rullamitta on sohvan reunasta 200cm. Entä maton materiaali ja väri?
201312_37372.jpg
Näin routaeristät eri perustustaparatkaisut
Lämmin lattia on asuinviihtyvyyden kannalta tärkeä, koska lattian pinnan lämpötila tuntuu sen päällä käveltäessä. Alapohjan sekä alapohjan ja seinän liitoksen oikea eristäminen on tärkeää asumismukavuuden ja sisäilman laadun kannalta.Tehokas eristäminen palauttaa sijoitetut eurot pienentyneinä lämmityskuluina muutamassa vuodessa. Rakenteet tulee suunnitella ja toteuttaa siten, että lämmöneriste pysyy kuivana eikä sen läpi kulje hallitsemattomia ilmavirtauksia.
202212_80484.jpg
Keittiötrendit 2023 - värikylläisyyttä ja vastuullisia valintoja
Kestosuosikki valkoisen rinnalla suomalaisissa keittiöissä on nähty jo pitkään erityisesti harmaata ja pehmeän murrettuja värisävyjä. Värien käytöstä ei luovuta tänäkään vuonna, vaan suunta on jälleen jopa astetta värikylläisempään päin.
201411_41813.jpg
Viimeistele remonttisi koristelistoilla
Gyprocilta löytyy kolme erilaista kipsistä valmistettua Gyproc Cove –koristelistaa. Listat ovat helppoja työstää sekä kiinnittää paikoilleen. Paikalleen asennetut kipsilistat viimeistelevät huoneen ilmeen. Kaksi listoista on malliltaan kourumaista kolmannen ollessa hieman koristeellisempi aaltoilevan muotoilunsa ansiosta. Asennuksen valmistuttua koristelistat voidaan pinnoittaa maalaamalla, tapetoimalla tai koristetasoittamalla –aivan kuten Gyproc -rakennuslevytkin.
Kaksi henkilöä mittaa ja merkitsee katkaistavaan puutarvikkeeseen mittaa
Tee Se Itse: Penkki
Tällä kertaa Tee Se Itse -artikkelissa rakennetaan muutamaa ihmistä kannatteleva ja helposti paikasta toiseen siirreltävä penkki. Mukavasti lisäistumapaikkoja pihalle tai terassille antava penkki on melko yksinkertainen ja nopea rakentaa. Sopivalla pintakäsittelyllä siitä saa vielä siistin koristeen.
200810_13599.jpg
Tapetoi tehosteseinä
Kaipaako huone uutta ilmettä? Kyllästyttääkö värimaailma, tai tarvitaanko neutraaliin skaalaan tehostetta? Tapetoi tehosteseinä ja tila saa aivan uuden luonteen! Luo kolmiulotteinen illuusio tilan jatkumisesta maisemaan. Herkuttele kuvioilla ja anna itsellesi väriterapiaa.
20165_46380.jpg
Muista routaeristys myös pihateille ja -muureille
Routaeristeen tärkein ominaisuus on luotettavuus eli pitkäikäisyys. Routaeriste ei saa painua kasaan eikä imeä vettä itseensä tai se ei toimi enää suunnitellusti tehtävässään. Ainutlaatuinen kestävyys, kokonaistaloudellisuus sekä monikäyttöisyys yhdistyvät kotimaisessa Finnfoam-eristeessä.Routaeristyksen tekoa ei kannata vähätellä rakentamisen missään vaiheessa. Kunnollinen routaeristys onkin yksi rakentamisen ja piharakentamisen perusasioita, joissa nopeasti ja ajattelematta tehden tulee tehtyä itselleen karhunpalvelus. Mitä routiminen sitten tarkoittaa? Yksinkertaisesti maakerroksen tilavuus ja routanousu kasvaa maassa olevan veden jäätymisestä johtuen.
20228_79341.jpg
7 parasta säilytysideaa kylpyhuoneeseen
Tyylikkäät, käytännölliset ja tilaa säästävät säilytysratkaisut tekevät arjesta sujuvaa ja pitävät kylpyhuoneen yleisilmeen siistinä. Inspiroidu IDOn tuotevinkeistä, joilla voit tehdä säilytyksestä entistä kauniimpaa ja toimivampaa.
20226_78534.jpg
Turner autotallinovet
Helppokäyttöiset ja turvalliset autotallinovet ovat varma sekä erinomainen valinta jokaiseen kotiin – on sitten kyseessä uudis- tai remonttikohde. Hyvin eristetyt sekä tiiviit ovet pitävät omaisuutesi varmassa tallessa ja suojassa. Turnerin laajasta valikoimasta löytyy useita ovimalleja sekä erilaisia ovityyppejä, joista varmasti löytyy ratkaisu joka toimii parhaiten juuri sinulle.
201710_50727.jpg
Ilmanvaihdon avulla terve talo ja terveet asukkaat
Talot ja asunnot rakennetaan nykyisten rakenusmääräysten myötä aina vain tiiviimmiksi, jotta ne kuluttaisivat mahdollisimman vähän lämmitysenergiaa. Se tarkoittaa kuitenkin, että myöskään sisäilman kosteus ei poistu rakenteiden aukoista, vaan tiivis talo tarvitsee koneellista ilmanvaihtoa. Tarpeenmukainen ilmanvaihto varmistaa, että ihmiset ja rakenteet pysyvät terveinä: ylimääräinen kosteus ja hiilidioksidi poistetuvat sisäilmasta ja tilalle tuodaan raikasta ja suodatettua ilmaa. Lämmöntalteenottolaitteet tuovat puhtaan ulkoilman lämmöntalteenottokennon läpi, missä poistoilmasta talteenotettu lämpö siirtyy tuloilmaan ja lämmitysenergian tarve vähenee.Anna ilmanvaihtoratkaisu aina ammattilaisen suunniteltavaksi. Suunnittelija varmistaa, että asuntoosi valitaan oikean kokoinen ilmanvaihtokone ilman, että se kuluttaa liikaa energiaa.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton