• Etusivu
  • Remontti

Miksi led-valaisimet ovat keskenään eri hintaisia? – Mistä ero syntyy?

Sanna SalmelaKaupallinen yhteistyöLamppukauppa Led Store Oy logoLamppukauppa Led Store Oy
Päivitetty 11.11.2024
Kodin valaistus kuntoon

Kannattaa siis jo suunnitteluvaiheessa miettiä valaistuksen tarpeita ja vaatimuksia eri tiloille, sekä toivottuja valaistuksen käyttöön liittyviä ratkaisuja.

Useat led-valaisimet näyttävät hyvin samanlaisilta, ja esimerkiksi valkoisten led-paneelien vertailu netissä pelkän kuvan perusteella on vaikeaa. Myös pitkästä listasta tuoteominaisuuksia voi olla vaikea erottaa ne olennaisimmat. Korkeasta hinnasta ei aina voi suoraan päätellä ledin laatua, ja toisaalta edullisestikin voi joskus saada hyvää laatua. Led-valaisimien hinta muodostuu useamman asian kokonaisuudesta.

Lamppukauppa Led Store on kehittänyt omaa LedStore-mallistoaan ja suunnitteluosaamistaan yli 10 vuoden ajan, jotta sen asiakkaat saisivat aina täysimittaisen kokemuksen led-valaistuksestaan. Olemme koonneet tähän artikkeliin LedStoren kokemuksen mukaan tärkeimpiä hintaan ja laatuun vaikuttavia asioita led-valaisimissa.

Käytettyjen materiaalien ja komponenttien tasalaatuisuus on tärkeää silloin, kun on kyse pitkän käyttöiän ja jatkuvasti tuotevalikoimassa olevista tuotteista. Työtavat sekä viimeistely maksavat myös, mikä nostaa tuotteen hintaa. Nämä ovat valmistuttajan tilaamia ja valmistajan toteuttamia valintoja joita on hankala asiakkaana arvioida ennen ostoa.

Lisäksi ominaisuudet, kuten

  • led-piirin laatu,
  • käyttöikä,
  • himmennettävyys,
  • valaisimen kosteussuojaus
  • huollettavuus
  • ja asennuksen helppous

ovat ominaisuuksia, jotka nostavat tuotteen hintaa. Ennen ja jälkeen ostoa tuotteen toimittamisessa nopeus, joustavuus, virhetilanteiden ja reklamaatioiden käsittely ja saatavilla oleva muu henkilökohtainen palvelu näkyvät myös myyntihinnassa, ja ovat lopputuloksen kannalta olennaisia asioita.

<p data-block-key="65tc6">Led-valaisimet näyttävät päällisin puolin samoilta, joten vertailu pelkän kuvan perusteella on vaikeaa. Tuotteen laatutekijät ja tuotteen hintaan kuuluvat laitteet vaikuttavat hintaan.</p>
Led-valaisimet näyttävät päällisin puolin samoilta, joten vertailu pelkän kuvan perusteella on vaikeaa. Tuotteen laatutekijät ja tuotteen hintaan kuuluvat laitteet vaikuttavat hintaan.

Kilpailu markkinoilla on kovaa, joka näkyy valaisimien materiaaleissa ja osissa

Valaisimien runkomateriaaleissa on eroja. Led vaatii valaisinrungolta suojaa ja pintaa, jota vasten led-piiri jäähtyy eikä rikkoonnu. LedStoressa valaisimen runko on aina metallia, useimmiten alumiinia, jollei muuta ole mainittu. Markkinoilla voi törmätä myös muovisiin spotteihin tai ohuisiin peltirunkoihin. Muovinen, tiivis lähellä led-piiriä oleva runko jäähdyttää lediä huonommin kuin alumiininen, ja peltirunkoiset valaisimet saattavat vääntyä kuumuudesta. Kilpailu markkinoilla on kovaa, joten osa valmistajista käyttää edullisempia materiaaleja alumiinin sijaan.

Led-valonlähde voi olla kiinteänä osana valaisinta tai irrotettavissa ja vaihdettavissa. LedStoren valikoimassa on molempia. Kiinteitä ledejä sisältävissä led-valaisimissa on hyvät puolensa. Niihin saadaan monesti tiiviimpi rakenne, mikä on erityisesti märkiin tiloihin tarkoitetuissa valaisimissa parempi. Kiinteällä ledillä saadaan monesti kompaktimpi muoto valaisimeen ja lisää tiiviyttä esim. kostean tilan ja ulkovalaisimiin.

Led-piirin eli moduulin vaihdettavuutta tärkeämpää on LedStoren kokemuksen mukaan muuntajan tai virtalähteen vaihdettavuus, sillä laadukas led-piiri kestää helposti yli 10 vuotta ilman vaihtotarvetta. LedStoren valaisimissa muuntaja / virtalähde on korvattavissa lähes kaikissa tuotteissa.

<p data-block-key="xdnpe">Seinä Funk valaisimessa valonlähde on kiinteä, millä saadaan kompakti muoto ja vesitiivis ulkokäyttöön. Materiaali on alumiinia ja valaisin on himmennettävä. Valaisimen ulkomitat ovat 10*10*10 cm. Valon avautumiskulmaa säädetään neljän toisistaan erillisen säätölipan avulla.</p>
Seinä Funk valaisimessa valonlähde on kiinteä, millä saadaan kompakti muoto ja vesitiivis ulkokäyttöön. Materiaali on alumiinia ja valaisin on himmennettävä. Valaisimen ulkomitat ovat 10*10*10 cm. Valon avautumiskulmaa säädetään neljän toisistaan erillisen säätölipan avulla.

Mitä tarkoittaa värintoistokyky CRI ja mitä merkitystä on led-piirillä?

Valaisimessa käytetty led-piiri vaikuttaa osaltaan hintaan. Laadukkaat led-piirit, jotka toistavat hyvin värejä, ovat luonnollisesti kalliimpia, kuin led-piirit, joissa värintoisto on huono ja vaihtelu piirien välillä suurta. Myös se, kuinka paljon led-piiristä saadaan valotehoa, vaikuttaa led-piirin hintaan (ledin hyötysuhde). Useimmiten valaisin, jossa on parempi hyötysuhde, on myös kalliimpi.

LedStoressa satsataan valaisimissa muun muassa värintoistoon, jotta valaistus näyttää sisustuksen värit sellaisina kuin ne ovat, eikä valaistus vääristä värejä. Valaisimissa värintoistoindeksi CRI on yli 90 ja monissa malleissa 97. LedStoren asiantuntijat ovat nähneet myynnissä paljon paneeleja jopa alle 80 värintoistoindeksillä, mikä sopii kyllä varastotiloihin, mutta kun on huolella valinnut oman sisustuksensa värit, ei sellaista kannata asuin- ja toimistotiloihin asentaa. Paremmat led-piirit maksavat enemmän, minkä vuoksi myös valaisimen hinta nousee. LedStore käyttää omassa  laadunvalvonnassaan sertifioitua mittauslaitetta.

<p data-block-key="civ6p">LedStoren loistavan värintoistoindeksin, CRI, led-valaisin toistaa kohteen värit sellaisena kuin niiden kuuluukin olla.</p>
LedStoren loistavan värintoistoindeksin, CRI, led-valaisin toistaa kohteen värit sellaisena kuin niiden kuuluukin olla.

Värintoistoindeksi ilmoitetaan lukuna asteikolla nollasta sataan, missä 0=värit eivät toistu lainkaan ja 100=täydellinen värintoisto. Joskus nähdään asteikko myös negatiiviseen päin, jolloin valo voi jopa vähentää jotain tiettyä värisävyä ympäristössä. Led-valaisimille ilmoitetaan värintoistoindeksinä myös niin sanottuja Ra-arvoja, jotka ovat monesti mitattu suppeammalla skaalalla kuin CRI-arvo. Tässä Ra-luvussa ei ole esimerkiksi mukana punaisen sävyt, tai ihon sävyt, jolloin arvo on niin sanotusti kaunisteltu luku ledin todellisesta laadusta.

Värintoistoindeksi ei ilmoita valon väriä, vaan sen, kuinka hyvin valo toistaa muiden objektien värit. Valon värilämpötila taas ilmoittaa sen, minkä väristä valkoista valoa valaisin tuottaa. Värilämpötila ilmoitetaan Kelvineissä. Perinteinen hehkulamppu on tyypillisesti 2 700K (kellertävä), toimistovalo 4 000K (valkoinen), ulkona Suomessa noin 5 500K (sinertävä). Nykyään sisustuksessa suosituimmat valonsävyt ovat 3 000K (lämmin valkoinen) ja 4 000K (neutraali valkoinen).

Aiemmissa valonlähteissä värintoistoindeksi ei ollut niin tärkeässä roolissa. Nimittäin valonlähteiden, kuten hehkulampun, valo oli aina korkealla tasolla värintoistoindeksimielessä. Led-tekniikka on tuonut energiansäästöä ja muita hyviä puolia, mutta värintoistoindeksiin on kiinnitettävä huomiota.

Huollettavuus ja asennuksen helppous

Led-valaisimien hintaan vaikuttaa vaihdettavien osien ja liittimien määrä, jotka nostavat usein valaisimen hintaa. Myös esimerkiksi ketjutusmahdollisuus muuntajassa voi nostaa hintaa. Tämä on luonnollista, koska mitä enemmän osia ja liitoksia valaisimessa on, sen työläämpi se on valmistaa.

Kuitenkin se, että valaisin on ketjutettava, saattaa laskea asennuksen hintaa merkittävästi. Jos valaisin on vielä pikaliittimin ketjutettava, asennus on vielä nopeampaa (ei tarvitse aukoa ruuveja) ja johdotus voidaan tehdä yksinkertaisemmaksi, jolloin asennus nopeutuu. Tämä ei toki välttämättä päde, jos urakkahinta on ennalta sovittu, mutta useimmissa remonttikohteissa valaisimen asennusajalla ja -tavalla on merkitystä.

Kun valaisimessa on erillinen, pikaliittimellä kiinni oleva muuntaja, on huoltokin helppoa. Muuntaja on nimittäin se osa, joka led-valaisimesta rikkoontuu ensimmäisenä, jos jotain rikkoontuu. On siis hyvä, että muuntaja on mahdollista vaihtaa. Elektroniset muuntajat ovat valaisimen kuluvia osia.

Vieressä olevassa kuvassa LedStoren korkean värintoistoindeksin spottivalaisimen laatuominaisuudet purettuna. Ne ovat:

  • laadukas alumiinirunko
  • häikäisyä tasoittava diffuuseri
  • valon avautumiskulmasta huolehtiva linssi
  • korkealaatuinen led-piiri
  • hyvin jäähdyttävä alumiinimoduuli
  • pikaliittimet muuntajalle
  • ketjutettava muuntaja.
<p data-block-key="m1c4f">Led-spotin yksityiskohdissa on lukuisia laatuun ja hintaan vaikuttavia kohtia. Kuvassa laadukas alumiinikehys, häikäisyä tasoittava diffuuseri, valon avautumiskulmasta huolehtiva linssi, korkealaatuinen led-piiri, hyvin jäädyttävä alumiinimoduuli, pikaliittimet muuntajalle sekä ketjutettava muuntaja.</p>
Led-spotin yksityiskohdissa on lukuisia laatuun ja hintaan vaikuttavia kohtia. Kuvassa laadukas alumiinikehys, häikäisyä tasoittava diffuuseri, valon avautumiskulmasta huolehtiva linssi, korkealaatuinen led-piiri, hyvin jäädyttävä alumiinimoduuli, pikaliittimet muuntajalle sekä ketjutettava muuntaja.

Led-valaisimen hinnasta sekä ominaisuuksista

Led-valaisimissa on nykyään saatavilla erilaisia ominaisuuksia. Ledeissä on himmennettäviä, kosteussuojattuja ja lisäksi vielä valon värilämpötilasäädettäviä valaisimia. Osa ominaisuuksista tulee niin sanotusti kaupan päälle (kosteussuojaus on usein vakio) ja osa on kalliimpi toteuttaa. Lähes kaikki LedStoren led-valaisimet ovat himmennettäviä ja himmennykseen voidaan käyttää langallisia, ”perusmallisia” pyöritettäviä himmentimiä. Pyöritettävät himmentimet ovat suhteellisen edullisia hankkia. Jos valaisimia halutaan himmentämisen lisäksi säätää värilämpötilan osalta, se tuo pieniä lisäkustannuksia valaistukselle.

Esimerkiksi värilämpötilasäädettävät (CCT) valaisimet vaativat lisäominaisuuksia, mutta valon värilämpötilan säätö tuo myös paljon lisää mahdollisuuksia valon käyttöön. Himmentimiä, joissa on myös värilämpötilasäätö, löytyy LedStoren valikoimasta sekä langallisena että langattomana.

<p data-block-key="5evsh">Värilämpötilasäädettävät spotit ovat laadukkaita, himmennettäviä ja monipuolisen tunnelman luojia.</p>
Värilämpötilasäädettävät spotit ovat laadukkaita, himmennettäviä ja monipuolisen tunnelman luojia.

Kannattaa siis jo suunnitteluvaiheessa miettiä valaistuksen tarpeita ja vaatimuksia eri tiloille, sekä toivottuja valaistuksen käyttöön liittyviä ratkaisuja. Tarjousvaiheessa kannattaa myös varmistaa, että valaisimen hinta sisältää kaikki tarvittavat osat, kuten esimerkiksi virtalähteen/muuntajan. LedStorella lähes kaikkien valaisimien hintaan sisältyy muuntaja, lukuun ottamatta muutamia spottivalaisimia ja led-nauhoja, joiden muuntajan tarve lasketaan käytetyn metrimäärän avulla sopivaksi. Usein saattaakin olla niin, että kun toisaalla säästää, tulee toisaalla kuluja. Kannattaa aina pyytää kokonaistarjous paketista.

Ota rohkeasti yhteyttä ja tutustu tuotteisiin ja toteutuksiin joko verkkokaupassa ledstore.fi tai palvelevassa LedStoren myymälässä Vantaan Koivuhaassa osoitteessa Mesikukantie 16. Pihalla ilmaiset parkkipaikat.

Haluaisitko lisätietoa? LedStoren asiantuntijat auttavat mielellään

Antamasi tiedot välitetään artikkelissa mainitulle yritykselle jatkokäsittelyyn.

Lamppukauppa Led Store Oy
Remontti
sähkötarvikkeet
automaatio
sähkö
valaistus
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen Rakentaja.fi-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

Olohuoneen valaistus
Epäsuora valaistus olohuoneeseen toteutui helposti – katso vaiheet ja hinta
Lähtökohtana valaistusremontille oli noin 32 neliön kokoinen olohuone, joka kaipasi kipeästi lisävalaistusta. Valaistuksen suunnittelussa oli luotettu viisi vuotta sitten liikaa isoihin lasiseiniin ja avoimeen olohuoneen ja keittiön yhdistelmään, joista ajateltiin valoa tulevan reilusti. Käytännössä kuitenkin kattovalaisimien puute laittoi miettimään lisävalaistusta. Suuret ikkunat eivät auta Suomessa kuin puoli vuotta, ja toinen puoli vuotta asunnossa oli liian vähän valoa. Toisella puolella isoa huonetta oli seinustalla valaistusta.
Ledstore valaistus FUNK
Mökillä nautitaan ulkona – näin luot tunnelmaa valaisemalla pihapiirin
Monipuolinen valaistus lisää käytettävyyttä ja turvallisuutta myös mökillä. Moni lähtee pakoon ”kaupungin valoja” omaan rauhaan, ja haluaa rauhaa myös valaistukselta. Esittelemme muutaman toimivan idean rauhalliseen valaistukseen, jolla parannetaan viihtyvyyttä pihapiirissä.
202111_73452.jpg
Näin toteutat turvallisen kulun portaisiin - katso projektin toteutus ja hinta
Onko teillä pimeä portaikko, jossa kulkeminen tuntuu vaikealta tai turvattomalta? Tiesithän, että portaikon valaiseminen ei ole hankalaa? Tyypillisesti puuportaisiin ei tarvitse tehdä mitään muutoksia, vaan led-valonauhan asentaminen voidaan tehdä helposti. Kiskon kiinnittämistä varten tarvitsee ainoastaan ruuvata kaksi ruuvia per askelma, askelman alapintaan.
20203_63199.jpg
Valaistuksella saat talon parhaat puolet esiin
Kun nostetaan katse kohti kattoa ja räystäitä, niin löydetään hyviä valaistuskohteita. Uuden tai remontoitavan talon ulkovalaistuksessa voidaan käyttää led-kiskoa, eli led-nauhaa ja alumiiniprofiilia, sekä led-spotteja. Esittelyssä kohteen Talo Rautio ulkovalaistus.
202111_73720.jpg
Sopiiko iso valopaneeli meille? Kattoikkunamaista valoa led-paneeleilla
Valaistuksen suunnittelussa voidaan hyödyntää monentyyppisiä valonlähteitä. Led-tekniikka mahdollistaa muun muassa valoikkunamaisen valaistuksen luomisen. Muotokieleltään kattoikkunamaisen valon etuina ovat tasainen valopinta ja valaisimen täydellinen sulautuminen kattoon.
20222_76908.jpg
Näin tehdään onnistunut ja edullinen katon valaistusremontti
LedStoren mallitilaan päätettiin toteuttaa valaistusremontti käyttämällä uusia, korkean värintoistoindeksin, värilämpötilasäädettäviä 22 W/m led-nauhoja ja kehyksettömiä 12W Piilo led-spotteja, sekä Zigbee älyohjausta. Tässä artikkelissa esitellään valaistusremontin toteutus vaihe vaiheelta sekä valaistuksen ja ohjauksen hinta.
20235_81779.jpg
Led-innovaatio otti voiton maail­man suurim­massa suunnittelu­kilpailussa
Maailman suurimpana suunnittelukilpailuna tunnettu A' Design Award and Competition on palkinnut vantaalaisen LedStoren yrittäjän, Janne Haltun, Tunnelma CCT Led-spottituoteperheen suunnittelusta. A' Design Awards & Competitionin arvostettu palkintolautakunta palkitsi led-innovaation kuuluisalla A' Design Award palkinnolla valaisintuotteiden ja valaisimien suunnittelu -kategoriassa.
Led-nauhaa terassille
Led-nauha terassille – NEON-nauhan asentaminen
Syksyn myötä pimeys lisääntyy, mutta takapihalla olisi silti mukava viettää aikaa. Portaiden turvalliseen kulkemiseen tarvitaan kuitenkin hieman valaistusta. Tässä projektissa terassille päätettiin asentaa Led-nauha terassille. Tästä voit lukea, kuinka projekti toteutettiin.
202010_67257.jpg
Led-valaisimen korkea värintoisto - värit kuin niiden kuuluukin
Valaistus on tärkeä osa kodin viihtyisyyttä ja toiminnallisuutta. Siksi valaistuksen suunnitteluun kannattaa varata hetki aikaa. Led-valaistuksella saadaan luotua monenlaisia tunnelmia, mutta tyylikkään ulkonäön ohella kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että valaisimet ovat laadukkaita, pitkäikäisiä ja helposti asennettavia. Korkea värintoisto takaa osaltaan laadukkaassa valaisimessa sen, että tilassa on miellyttävä olla, ja värit, mukaan lukien ihon sävyt, näyttävät siltä kuin niiden kuuluukin.
20232_80830.jpg
Pihan valaistus on kokonaisuus - led-valaisimilla onnistut
Kesäaikaan pihassa tarvitaan vain vähän lisävaloa, mutta ajankohta on otollinen pihan kunnostuksen yhteydessä tehtäville valaistusremonteille. Ympärivuotiseen käyttöön sopivat, kiinteästi paikoilleen asennettavat valaisimet on hyvä asentaa, kun muitakin maanmuokkauksia ja pihanrakennustöitä tehdään.
20223_77156.jpg
Räystäiden led-valaistus tuo talon parhaat puolet esiin
Kun nostetaan katse kohti kattoa ja räystäitä, niin löydetään hyviä valaistuskohteita. Uuden tai remontoitavan talon ulkovalaistuksessa voidaan käyttää led-kiskoa, eli led-nauhaa ja alumiiniprofiilia, sekä led-spotteja. Esittelyssä kohteen Talo Rautio ulkovalaistus.
20214_70082.jpg
Näin onnistuu valaistus­remontti keittiön välitilaan
Keittiön remontin yhteydessä haluttiin lisätä myös valaistusta keittiöön. Kaapistojen ja tasojen valinnassa kiinnitettiin huomiota siihen, että pinnat olisivat modernit ja rauhalliset. Kaapistojen mukana ei tullut valaistusta, ja välitilan taustalevykin haluttiin pitää mahdollisimman koskemattomana. Tasolle haluttiin kuitenkin valoa, joten päädyttiin simppeliin led-nauhavalaistukseen. Tällä ratkaisulla saatiin reilusti tasaista työskentelyvaloa koko tasolle, sekä himmennettävyyttä ja mahdollisuutta vaihtaa tunnelmaa värilämpötilasäädöllä.
20209_66669.jpg
Arvoasunnon valaistusremontti onnistui monipuolisilla ledeillä
LedStore oli mukana valaistussuunnittelusta valaisinten hankintaan saakka Töölönlahden rannalla Helsingissä sijaitsevan arvoasunnon kokonaisremontissa. Valaisimina käytettiin monipuolisesti led-paneeleja, led-nauhaa, spotteja, seinävalaisimia ja korostusvalaistusta.
20223_77189.jpg
Suomalaiset sähkölaitteet ovat turvallisia - Tuoteturvallisuus on kunnia-asia
On tärkeää, että Suomessa myytävien led-valaisimien laatu on korkea, ja asiakkaat voivat luottaa niihin. Tukesin aktiivinen toiminta tuoteturvallisuuden eteen sisältää muun muassa pistokokeiden tekemisen, mikä on tärkeää, sillä led-valaistuksen tarjoajia ja valaisinvaihtoehtoja on tullut muutamien viime vuosien aikana markkinoille suuri määrä.
20222_76913.jpg
Näin tehdään onnistunut ja edullinen katon valaistusremontti
LedStoren mallitilaan päätettiin toteuttaa valaistusremontti käyttämällä uusia, korkean värintoistoindeksin, värilämpötilasäädettäviä 22 W/m led-nauhoja ja kehyksettömiä 12W Piilo led-spotteja, sekä Zigbee älyohjausta. Tässä artikkelissa esitellään valaistusremontin toteutus vaihe vaiheelta sekä valaistuksen ja ohjauksen hinta.
20232_67955.jpg
Uusi led-valaistus olohuoneeseen - katso hinta
Lähtökohta remontille oli noin 32 neliön kokoisen olohuoneen lisävalaistus. Valaistuksen suunnittelussa oli luotettu liikaa isoihin lasiseiniin ja avoimeen olohuone / keittiöön, joista ajateltiin valoa tulevan reilusti. Käytännössä kuitenkin kattovalaisimien puute laittoi miettimään lisävalaistusta. Suuret ikkunat eivät auta Suomessa kuin puoli vuotta, ja toinen puoli vuotta asunnossa oli liian vähän valoa. Toisella puolella isoa huonetta oli seinustalla valaistusta.
20204_64445.jpg
Vinkit led-nauhavalaistuksen suunnitteluun
Led-nauhavalaistus on moneen kohteeseen ja käyttötarkoitukseen sopiva valaistusmuoto. Kuten muukin valaistus, myös se tarvitsee jonkin verran suunnittelua. Tässä viisi yleistä ohjetta, joiden mukaan tehtynä led-nauhavalaistus varmasti onnistuu.
20235_81853.jpg
Keittiön remontissa myös valaistus moderniksi
Valaistuksen avulla voidaan tuoda sekä tehokkuutta työskentelyyn että luoda rauhallista tunnelmaa. Valaistuksella vaikutetaan sekä mukavuuteen että turvallisuuteen. Tutustuimme Lamppukauppa Led Storen tiloihin tehdyn keittiöremontin modernisoituun valaistukseen, joka paransi tilan käytettävyyttä ja viihtyisyyttä huikeasti.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton