• Etusivu
  • Energia

Moni-ilmeinen julkisivuvalaistus luo tunnelmaa ja lisää turvallisuutta

Rakentajan toimitusKaupallinen yhteistyö Lamppukauppa Led Store Oy
Päivitetty 03.03.2023
20209_66670.jpg

Perhe Tainio valitsi uuden hirsitalonsa julkisivun valaisuun monipuolisesti seinävalaisimia ja kattovalaistusta. Valaistus luotiin sekä epäsuoralla korostusvalaistuksella että suoralla yleisvalaistuksella. Valaistuksessa kiinnitettiin erityistä huomiota sisäänvedetyn sisäänkäynnin valaistukseen, sillä tumma hirsiseinä vaatii reilummin valoa kuin vaalea. Sähkötyöt hoiti rautaisella ammattitaidolla Ansioniemen Sähkö Oy.

Valaistuksen toiminnallisuus on tärkeää, sillä eri vuodenajat ja eri käyttötarkoitukset asettavat erilaisia tarpeita valaistukseen. Pääsisäänkäynti tulee valaista niin, että taloa hämärällä tai pimeällä lähestyttäessä sisäänkäynti erottuu opastaen oikeaan suuntaan.

Tainioiden uudessa hirsitalossa sisäänkäyntiä valaisemaan valittiin tummaan seinään sopivat seinä FUNKit, joissa valo tulee kauniin epäsuorasti sekä ylös- että alaspäin. Valon avautumiskulma on säädettävissä halutulle leveydelle. Lisäksi kattoon sisäänkäyntiä valaisemaan asennettiin 9W Suunnattava Kantti mustakehyksiset led-spotit.

Terassin valaistus himmennettävillä ledeillä

Välillä terassilla halutaan oleskella hämärässä ja lisävaloa tarvitaan vain vähän. Välillä valoa saa olla reilustikin. Monet julkisivuun sopivat ulkovalaisimet ovat onneksi myös himmennettäviä, mikä tuo sopivasti pelivaraa valaistuksen säätämiseen.

Sisäänkäynnillä musta FUNK seinävalaisin valaisee epäsuorasti ja 9W spottivalaisimet, Suunnattava Kantti luovat kohdevaloa katossa.
Sisäänkäynnillä musta FUNK seinävalaisin valaisee epäsuorasti ja 9W spottivalaisimet, Suunnattava Kantti luovat kohdevaloa katossa.

Kauniisti terassin päätyjä valaisevat LINJA 5 -spottivalaisimet korostavat puupintaa ja tuovat häikäisemätöntä valoa, sillä ne avautuvat kapealla 15 asteen keilalla. Valon värisävyksi on valittu lämmin valkoinen valo, 3000K, ja valo on laadukasta, korkean värintoistoindeksin valoa, jossa ympäristön värit näyttävät siltä, kuin niiden pitääkin.
Neutraalista valkoisemmasta valosta pitävä voi valita 4000K valon värilämpötilan. LedStoren valaisimista löytyy lähes aina sekä lämmin että neutraali valon värilämpötila. Lisäksi valikoimassa on runsaasti ns. CCT- valaisimia, joiden värilämpötilan voi valita lämpimän ja kylmän väliltä.

Spottivalaisimet katossa ja seinäkkeessä ovat himmennettävät, joten ne voidaan säätää juuri sopivalle kirkkaudelle.
Spottivalaisimet katossa ja seinäkkeessä ovat himmennettävät, joten ne voidaan säätää juuri sopivalle kirkkaudelle.
Tunnelmalliseen valaistukseen sopivat epäsuoraa valoa luovat LINJA 5 -valaisimet.
Tunnelmalliseen valaistukseen sopivat epäsuoraa valoa luovat LINJA 5 -valaisimet.

Iltahämärällä voidaan laittaa päälle vain esimerkiksi terassin seinäkettä valaiseva LINJA 5 ja sammuttaa terassin katon Suunnattava Kantti- valaisimet sekä mustat seinä FUNK-valaisimet.

Kattoon asennettujen spottivalaisimien kehyksen väriksi on valittu tyylikäs musta, ja kehyksen muodoksi neliö. Väritys sopii hyvin yhteen julkisivun kanssa, ja muotokieleltään ja kooltaan neliönmuotoinen kehys istuu hyvin panelointiin. Valaisimessa on himmennyksen lisäksi suuntaus, ja valonlähteet onkin suunnattu talon tummia seiniä kohti.

Julkisivuvalaistus on talon käyntikortti

Tyylikkäästi valaistu koti on kaunis ja hyvin toteutettu valaistus parantaa tilojen käytettävyyttä. Valaisemalla saadaan kaikki halutut alueet helpommin käytettäviksi ja sisustuselementit näkyville.

Led-spotti Suunnattava Kantti-valaisimet on suunnattu terassin katossa hieman talon seinää kohti. Valaisimen muoto ja väri sopivat hienosti talon ilmeeseen.
Led-spotti Suunnattava Kantti-valaisimet on suunnattu terassin katossa hieman talon seinää kohti. Valaisimen muoto ja väri sopivat hienosti talon ilmeeseen.
Monimuotoinen valaistus elävöittää pintoja ja tuo esiin yksityiskohtia.
Monimuotoinen valaistus elävöittää pintoja ja tuo esiin yksityiskohtia.

Hyvällä valaistuksella saadaan luotua myös juhlavuutta ja korostettua tilojen avaruutta. Ledit ovat energiatehokkaita valaisijoita, joten valitsemalla ledit saat enemmän valoa, mutta pienemmän sähkölaskun.

Led-spotit räystäiden valaisussa ja led-seinävalaisimet korostusvalaistuksessa

Kaksikerroksisten talojen julkisivuvalaistuksessa voidaan hyödyntää räystäitä. Alla olevassa Talo Rautiossa valaistus tuodaan 9W Led Pyöreä spoteilla räystäiden alapinnoista. Lämpimän valkoinen 3000K valo sopii ulkotiloihin ja puupintojen pariksi.

Lue koko artikkeli Talo Raution ulkovalaistuksesta täältä

Räystäiden alapinnoista valaistaan Talo Raution julkisivua ikkunoiden välisistä kohdista, jotta häikäisyä ei synny sisälle taloon.
Räystäiden alapinnoista valaistaan Talo Raution julkisivua ikkunoiden välisistä kohdista, jotta häikäisyä ei synny sisälle taloon.

Alla olevassa kuvassa Lammi-kivitaloa asuva perhe valitsi Led-Storen valaistussuunnittelun ja valaisimet myös talon ja autotallin julkisivuihin. Kokonaisuuteen istuvat sekä sisäänkäynnin VIISTO valkoinen valaisimet että Mustat seinä FUNKit.

Julkisivuvalaistus tuo ilmettä ja tyylikkyyttä, sekä korostaa sopivasti valittuna talon muotoja.
Julkisivuvalaistus tuo ilmettä ja tyylikkyyttä, sekä korostaa sopivasti valittuna talon muotoja.
Info

Info

Kaikki artikkelissa mainitut valaisimet löytyvät asennettuna Lamppukauppa LedStoren showroom-myymälästä, jonka yhteydessä ovat yrityksen palvelut ja varasto. LedStore palvelee kuluttaja- ja ammattilaisasiakkaita paikan päällä ja etänä myös valaistussuunnittelussa ja mittatilausled-nauhatoteutuksissa. Käyntiosoite on Mesikukantie 16, 01300 Vantaa. Soita tai meilaa, p. 045 251 4510 ja myynti@ledstore.fi. Löydät LedStoren myös FB:stä ja IG:stä ledstore.fi

Artikkelin kirjoittaja on valaistusbloggari Sanna Salmela, joka on kirjoittanut blogia LedStorella jo vuodesta 2016. Sannalla on markkinoinnin, myynnin ja viestinnän taustaa jo vuodesta 2006 lähtien. Hän rakastaa sitä, kuinka artikkeli kerrallaan LedStore pystyy jakamaan valaistusosaamistaan ja vinkkejään suuren yleisön tietoon. LedStore avaa valon maailmaa ja mahdollisuuksia.

Lue lisää Sannan artikkeleita LedStoren blogista

Sanna Salmela, LedStore
Sanna Salmela, LedStore

Kiinnostuitko? Jätä yhteydenottopyyntö

Antamasi tiedot välitetään artikkelissa mainitulle yritykselle jatkokäsittelyyn.

Lamppukauppa Led Store Oy
Energia
sisätilat
valaistus
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi -uutiskirje
Remppa suunnitteilla? Tontti varattu? DIY houkuttelee? Sisustustrendit hakusessa? Rakentaja.fi -uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden remontoijien ja rakentajien projekteihin, vertaile sisustustrendejä ja nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuotevinkit.

Aiheeseen liittyvää

202110_73054.jpg
Led-valaistusremontin toteutus ja hinta - näin teet kaarevat muodot kattoon
Led-nauhoissa on pitkään ollut tarjolla ainoastaan malleja, joita voi taivuttaa pyöreään muotoon vain kaarevaa muotoa pitkin, ei sivuttain. LedStoren uudella NEON led-nauhalla saadaan tehtyä monenlaisia muotoja myös suoralle pinnalle, kuten kattoon ja seinään. Tässä artikkelissa käydään läpi opit ja vinkit led NEON -nauhan asennuksesta ja muotojen tekemisestä kattoon.
20199_59892.jpg
Miten vältät huonon led-valaistuksen?
Led-valaisimet ovat energiatehokkaita ja hyviä kotien ja toimistojen sekä muiden tilojen valaisijoita. Tehokkuushuumassa ja ledien hintoja vertaillessa saattaa tulla tehneeksi virhehankinnan, jos muutamat perusasiat eivät ole tiedossa.Tässä 10 kohdan lista, jonka avulla saat vältettyä huonot valinnat led-valaistuksen ostamisessa.
201810_55008.jpg
Kuinka valita oikea valaistus ja värilämpötila?
Valon värilämpötila (CCT, eli correlated colour temperature) ilmoitetaan kelvineissä. Valon värilämpötila vaihtelee yksinkertaistettuna punaisen ja sinisen välillä, punaisen ollessa Kelvin-asteikon alapäässä (2000 K) ja sinisen sijoittuessa asteikon yläpäähän (12 000-18 000 K). On sanottu, että ihminen erottaa värilämpötiloja 2290-11000 K välillä. Luonnossa valon värilämpötila muuttuu jatkuvasti päivän aikana aamun lämpimänpunaisesta illan siniseen hetkeen. Valon värilämpötila kuvaa siis valon värin sävyä.
20144_39159.jpg
KNX-järjestelmä yhdistää talosi toiminnot
KNX ohjaa kodin toimintojaNykyaikaisessa kodissa ohjattavaa on enemmän kuin tulisi ajatelleeksikaan. Valaistuksen ja lämmityksen lisäksi sähköllä toimii muun muassa murtohälytykset, palovaroittimet, ilmanvaihto, verhot ja kaihtimet, ja jopa autotallin ovi ja etuoven lukko. Kaikkia laitteita on totuttu ohjaamaan yksitellen, mikä sekin on toki tarpeen aina silloin tällöin, mutta mitä jos kaikki toimisikin vähän kuin itsestään?Tilaa KNX-taloautomaatio- ja sähköasennusesite
20164_46106.jpg
Minkä suihkun sinä valitset?
Tarvitsevatko kotinne suihku tai suihkutilat päivittämistä? Jotta huolettomia suihkuhetkiä riittäisi mahdollisimman moneksi vuodeksi, mieti hetki millainen suihku kotiisi sopii. Kuinka paljon miellyttävämpää onkaan suihkutella ylellisessä suihkukaapissa tai esimerkiksi suihkunurkassa kuin ikivanhan suihkuverhon takana.Suunnittelun lähtökohtana on hyvä muistaa vanha nyrkkisääntö: valitse niin iso suihku kuin tilaan suinkin mahtuu. Metri kertaa metri on ylellisyyttä, 80 x 80 senttinen riittävä ja 70 x 70 cm kannattaa ottaa silloin, kun tilaa on todella niukasti.Osta mieleisesi suihkuseinä tai -kaappi verkkokaupasta!
20235_81782.jpg
Sano hyvästit äänekkäälle liesituulettimelle: näin saat hiljaisen keittiön
Liesituulettimen häiritsevä melu on tuttu ongelma monessa kodissa. Niin oli myös vaasalaisessa Tynin perheessä. Liesituuletin piti kovaa ääntä, joten keittiössä oli hankala edes keskustella, kun liesituuletin oli päällä.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton