• Etusivu
  • Talo

Keittiötrendit 2023 – värikylläisyyttä ja vastuullisia valintoja

Rakentajan toimitusKaupallinen yhteistyöPower Finland Oy logoPower Finland Oy
Päivitetty 29.11.2023
202212_80484.jpg

Kestosuosikki valkoisen rinnalla suomalaisissa keittiöissä on nähty jo pitkään erityisesti harmaata ja pehmeän murrettuja värisävyjä. Värien käytöstä ei luovuta tänäkään vuonna, vaan suunta on jälleen jopa astetta värikylläisempään päin.

Maanläheisten ja luonnosta poimittujen värien rinnalla nähdään vahvoja ja täyteläisen syviä sävyjä, joissa on havaittavissa vaikutteita 70-luvulta. Jos haluat suosia isoilla pinnoilla ja keittiökaapistoissa neutraalia sävymaailmaa, rohkeampaa väri-ilottelua voi kokeilla esimerkiksi tekstiileissä, astioissa ja välitilassa. Huomioi, että värien lisäksi myös erilaisilla kiiltoasteilla ja tekstuureilla leikitellen saat mielenkiintoa sisustukseen.

Lue myös:Trendikäskin voi olla ajaton – näillä vinkeillä remontoit aikaa kestävän keittiön

Luonnon inspiraatio näkyy vuonna 2023 värimaailman lisäksi materiaalivalinnoissa esimerkiksi puukuvioitujen keittiökaapistojen ja kivipintaisten tasojen muodossa. Keittiössä kasvatettavat yrtit ja syötävät kukat tuovat tilaan piristävää vehreyttä ja ilahduttavat myös ruuanlaitossa ja kattauksissa.

Messingin, kuparin ja pronssin väreissä hohtavat yksityiskohdat ovat edelleen trendikkäitä keittiön tyylisuunnasta riippumatta. Helppo ja edullinen keino keittiön ilmeen päivittämiseen onkin esimerkiksi vetimien vaihtaminen.

Lue myös:Uusilla vetimillä päivität keittiön ilmeen helposti ja edullisesti

Puuta ja messinkiä: kuvien vetimet kuuluvat Beslag Designin mallistoon.
Puuta ja messinkiä: kuvien vetimet kuuluvat Beslag Designin mallistoon.

Koska hyvin moni keittiö on avoimessa yhteydessä olohuoneeseen, keittiön huonekalumaisuus ja saumaton sointuvuus oleskelutiloihin ovat tärkeässä roolissa. Keittiön rauhallista yleisvaikutelmaa lisäävät esimerkiksi integroidut kodinkoneet ja käytännöllisesti suunniteltu säilytystila, johon tasoilla pyörivät keittiötarvikkeet saa helposti piiloon. Mikään ei estä tuomasta olohuoneen näyttäviä valaisimia, taidetta tai tapettia myös keittiön puolelle, jolloin yhtenäisen tilan vaikutelma entisestään vahvistuu.

Lue myös:Integroitavilla kodinkoneilla toimiva ja tyyliltään yhtenäinen keittiö

Omaan keittiöön kannattaa poimia trendeistä ne, jotka aidosti miellyttävät omaa makua. Kun keittiö on sopusoinnussa talon muun tyylin kanssa, ristiriitaista vaikutelmaa ei pääse syntymään. Kuvassa on Powerin Parma-keittiöiden vaaleanharmaa Hedy.
Omaan keittiöön kannattaa poimia trendeistä ne, jotka aidosti miellyttävät omaa makua. Kun keittiö on sopusoinnussa talon muun tyylin kanssa, ristiriitaista vaikutelmaa ei pääse syntymään. Kuvassa on Powerin Parma-keittiöiden vaaleanharmaa Hedy.

Vastuulliset valinnat ovat vahva keittiötrendi myös vuonna 2023. Pinnalla ovat pitkäikäiset ja kestävät materiaalit, ekologista elämäntapaa tukevat keittiöratkaisut, kuten käytännöllinen jätteiden lajittelupiste ja energiatehokkaat kodinkoneet, sekä second hand -huonekalut ja olemassa olevien kalusteiden käyttö ja tuunaus. Persoonallisuus saa näkyä, joten mielikuvitus kannattaa päästää keittiön sisustamisessa valloilleen!

Lue myös:Ekologinen keittiö on kodin sydän

Info

Info

Suunnittele unelmakeittiösi yhdessä keittiöammattilaisen kanssa

Kaipaatko asiantuntevaa apua oman keittiösi suunnitteluun? Varaa maksuton suunnitteluaika Power-keittiömyymälään! Suunnittelu voidaan halutessasi tehdä myös etänä.

Power Finland Oy
Talo
keittiö
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen Rakentaja.fi-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

202110_72959.jpg
Näin teet keittiöstä käytännöllisemmän
Käytännöllisen keittiön peruspilareita ovat riittävä työskentely- ja säilytystila, optimaalisesti sijoitetut paikat vesipisteelle, tärkeimmille kodinkoneille, pistorasioille ja valaistukselle sekä oikein valitut materiaalit, jotka on helppo pitää puhtaina. Kun varaat kunnolla aikaa keittiön toiminallisuuden suunnitteluun, säästät aikaa myöhemmin.
20206_65268.jpg
Uusilla vetimillä päivität keittiön ilmeen helposti ja edullisesti
Vetimet ovat pieni yksityiskohta keittiökalusteissa, mutta niillä on yllättävänkin suuri vaikutus keittiön tyyliin ja käytännöllisyyteen. Uutta keittiötä suunniteltaessa erilaisiin vedinvaihtoehtoihin kannattaa siis tutustua huolella. Vetimien vaihtaminen on myös edullinen keino päivittää vanhan keittiön ilmettä ilman suurta remonttia.
20232_80877.jpg
Näin tiskiallas pysyy puhtaana - katso vinkit eri materiaaleille
Tiskiallas on yksi kodin käytetyimmistä esineistä, joka voi toimia päivän mittaan niin käsien, likaisten astioiden kuin multaisten kasvistenkin pesupaikkana. Tiskialtaan puhtaanapito kannattaakin ottaa osaksi arjen rutiineja, sillä ajan mittaan altaasta voi tulla epäsiistin näköinen bakteeripesä, mikäli sen asianmukaisesta puhdistuksesta ei huolehdita.
20212_68449.jpg
Kysymyksiä ja vastauksia liittyen joka kodin rakennuslevyyn
Markkinoiden kovin rakennuslevy, Gyproc Habito, on ollut markkinoilla jo useamman vuoden, mutta yhä edelleen levyn ominaisuudet herättävät mielenkiintoa ja kysymyksiä. Murretaanko siis pari myyttiä aiheesta?Voiko todella olla, että kipsipohjainen rakennuslevy kestää vauhtia ja elämää? Ja miten voi olla mahdollista, että painavienkaan esineiden ripustamiseen ei tarvita erikoiskiinnikkeitä vaan tavallinen puuruuvi riittää?
20086_11310.jpg
Kerrostaloyksiön remontointi - keittiö
Keittiöremontti aloitettiin purkamalla kaikki vanha alta pois. Avaruuden ja toimivuuden lisäämiseksi keittiön ja olohuoneen välistä poistettiin myös väliovi. Keittiön seinät maalattiin valkoiseksi ja hauskana yksityiskohtana keittiöön maalattiin myös magneetti-/liitutaulu. Välitiloihin ei haluttu laatoitusta, vaan ne maalattiin erikoismaalilla. Keittiön lattiaan laitettiin tyylikäs, valkotamminen laminaatti. Keittiöön hankittiin myös laadukkaat kalusteet ja kodinkoneet.
kaksi utuisen lämpimän beigeä keittiökuvaa ja taustalla suomalainen järvimaisema
Murretut värit ja matta pinnat: Keittiöiden uudet suosikit 2025
Vuosi 2025 tuo keittiöihin uusia ja mielenkiintoisia suuntauksia, jotka yhdistävät tyylikkyyden ja toiminnallisuuden. Vuonna 2025 keittiötrendeissä korostuvat murretut värit, matta pinnat, maanläheinen sisustus ja älykkäät mekanismit. Annamme nyt käytännöllisiä vinkkejä ja ideoita, jotka auttavat sinua uuden keittiösi suunnittelussa tai nykyisen keittiösi päivittämisessä.
20123_29976.jpg
Kattotarvikkeilla toimiva vesikatto
Kattotiilien alle kertyvä roska tukkii kattorakenteen tuuletuksen, mikä voi pahimmassa tapauksessa saada kattotiilet halkeamaan kovalla pakkasella. Ulkotaitetiivisteitäillä, estät lehtien, roskan ja sadeveden tunkeutumisen kattorakenteeseen harjan kautta. Tuuletuskapasiteetiltaan erinomaiset tiivisteet ovat muotoiltavia ja sopivat kaikille kattotiilityypeille.Katon läpi viedään ilmanvaihtokanavia, jotka täytyy tiivistää hyvin sekä aluskatetta että kattotiiliä vasten. Läpivientitiivisteitä käytetään lämpimien ja kylmien putkien läpivientien tiivistämiseen aluskatteeseen sekä ulkokaton ilmanvaihtoputkien ja viemäri tuuletusputkien tiivistämiseen varsinaiseen katteeseen.
26_P_156861_1.jpg
Voisiko kodin runkoratkaisuna olla kennoharkko? Kuuntele uusin jakso
Tiili on kodin runkomateriaalina jo vanha keksintö, ihan jo kuuluisien faaraoiden ajoista lähtien, mutta yhä edelleen se säilyttää suosionsa rakentajien keskuudessa. Tutuimpia ovat ehkä erilaiset julkisivutiilet. Nyt markkinoilla on myös kennoharkkoratkaisuja jotka muokkaavat tapaa rakentaa. Mutta mitä eroa on tiilellä ja harkolla, entä mikä on kennoharkko? Miten Poroton-kennoharkosta sitten rakentuu koti?Wienerbergerin Poroton-kennoharkosta sekä ylipäätään tiilirakentamisesta on tällä kertaa Kivijalka-podcastissa puhumassa Wienerbergerin tekninen asiantuntija Antti Taivalkangas.Podcast on tallennettu 2022 vko 35
20126_31261.jpg
Kodin ilmanvaihto paranee muutamalla satasella
Toimivaa ilmanvaihtoa kohtuuhinnallaPuhdas sisäilma parantaa elämänlaatua ja terveyttä. Suomen Terveysilma tarjoaa kaikkiin taloihin, joissa on painovoimainen ilmanvaihto tai vain koneellinen poisto, oivat ja kohtuuhintaiset ratkaisut tehostaa ilmanvaihtoa ja estää haitallisten epäpuhtauksien pääsy huoneilmaan.Koneellinen ilmanvaihto vaatii uudet ilmastointikanavat ja koneen paikka on löydettävä. Vanhaan taloon on välillä hankala tätä systeemiä asentaa, jolloin varteenotettavaksi vaihtoehdoksi jää venttiilien asennus. Nyrkkisääntönä on, että 20 m² vaatii yhden tuloilmaventtiilin. Poistoilmaventtiilit sijaitsevat keittiössä, WC:ssä, vaatehuoneessa ja kylpyhuoneessa.Kuvan esimerkissä venttiilit maksavat alle 500 € + työkulut, kun tekee reiän tuuletusluukkuun tai seinään. Pieni investointi loppuiän hyvinvointiin nähden.
Rafi_kuvaa_ei_loytynyt_1200x675.jpg
Ylimääräinen yhtiökokous
Ylimääräinen yhtiökokous pidetään hallituksen kutsusta. Lisäksi tilintarkastaja tai osakkeenomistajat, joilla on vähintään 10 % tai yhtiöjärjestyksessä mainittu pienempi osa yhtiön kaikista osakkeista, ovat oikeutettuja vaatimaan yhtiökokouksen koollekutsumista kirjallisesti ilmoittamansa asian käsittelemiseksi. Tässä tapauksessa on kokouskutsu toimitettava kahden viikon kuluessa vaatimuksen saapumisesta.
20193_56843.jpg
Suomalaista ilmanvaihdon huipputekniikkaa
Vallox-ilmanvaihtokoneet sopivat erinomaisesti kaikkiin asuntoihin: matalaenergia- ja passiivitaloihin, peruskorjauskohteisiin sekä rivi-ja kerrostaloasuntoihin. Koneet on kehitetty, valmistettu ja testattu Suomessa lähes 50 vuoden ilmanvaihdon kokemusta hyödyntäen. Niiden valmistuksessa panostetaan korkeaan laatuun, turvallisuuteen ja pitkäikäisyyteen.
201210_32616.jpg
Boschin suositut PMF-monitoimityökalut uudistuivat
Bosch on uudistanut rakentajien ja remontoijien suosimat monitoimityökalut. Uusilla PMF 250 CES ja PMF 190 E –malleilla esimerkiksi hionta, jyrsintä, kaavinta, leikkaus ja sahaus hoituvat entistä tehokkaammin. PMF 250 CES:n terät vaihtuvat kädenkäänteessä ilman työkalua Boschin kätevän SDS-järjestelmän ansiosta.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton