Kaipaatko vinkkejä pihakivien käyttöön?

Miltä kuulostaisi oma taidegalleria lapsille?
Pihakivet mielletään ensisijaisesti kulkureittien ja piha-alueen katteena, ovat ne myös paljon muuta. Anna inspiraation tulla luoksesi ja luo pihallesi jotain aivan uutta. Ja kuka muka sanoo, että kaiken tarvitsee aina olla kuin suoraan aikakauslehdistä tai somesta. Toteuta siis rohkeasti sellainen piha kuin itse haluat ja tarvitset.
Vinkki 1: Anna tilaa luovuudelle: toteuta puuhapaikka lapsille
Pihakiveys on hyvä tapa rajata piha erilaisiin toiminnallisuuksiin: on oleskelualuetta, terassia ja niin edelleen, mutta mitä jos lapsille tekisi oman puuhapaikan, jossa he pääsevät toteuttamaan omaa luovuuttaan aivan rauhassa ja ilman rajoituksia?
Eri suuruiset betonilaatat toimivat erinomaisena tasaisena pelialustana useille pihapeleille. Jos käytät suuria laattoja, myös saumojen määrät jäävät silloin vähäisiksi ja saumat häiritsevät näin vähemmän esimerkiksi pienen taiteilijan liiduilla taiteilua tai leikkiautoradalla ajelua.
Valitsemalla vielä sävyltään mustan tai muuten tumman laatan, saat vielä selkeämmän piirustusalustan katuliiduilla luotavaan taiteiluun. Puhdistukseen riittää pelkkä vesi – pesun tai sateen jälkeen voi taidegallerian näyttelyn luomisen aloittaa uudelleen. Mitä sinne loihditaankaan seuraavalla kerralla?
Haluatko antaa mahdollisuuden aktiivisiin leikkeihin? Betonilaatoista voi rakentaa myös hauskan hyppyruudukon. Betonilaattoja on saatavilla useita kokoja, joten ruudukko on helppo mitoittaa hyppijöiden iän ja koon mukaan pienestä ja kasvattaa tarpeen mukaan suuremmaksi. Numeroinnit sekä kirjaimet on helppo toteuttaa esimerkiksi valmiiden sabluunoiden sekä maalin avulla, samalla saat pienen väriläikän pihallesi.

Vinkki 2: Luonnollista ja polveilevaa – ideat suoraan luonnosta
Yksi luonnollinen vaihtoehto on jättää pihan kulkureitit kivituhkalle. Jos sisälle helposti kulkeutuva hieno hiekka ei miellytä, voi pihan kulkureitit toki vaihtoehtoisesti päällystää asfaltilla, puulla, komposiitilla tai vaikka kestävillä pihakivillä.
Lopullisen ratkaisun valintaan vaikuttaa varmasti se, miltä ratkaisu näyttää ja tuntuu, paljonko haluaa ratkaisuun sijoittaa rahaa sekä kuinka usein ja miten sitä pitää huoltaa. Unohtaa ei myöskään saa valitun päällysteen vedenläpäisykykyä, jotta runsaampikaan sade ei aiheuttaisi turhia lammikoita pihamaalle. Vertailulla sekä plussia ja miinuksia läpikäymällä löytyy yleensä se itselle parhaiten sopiva vaihtoehto.
Pihakivien etuna on niiden vähäinen huollontarve sekä erinomainen kestävyys. Pihakivien hinta saattaa toki vaikuttaa kertainvestointina suurelta, mutta kestävyytensä ansiosta se kuuluu kuitenkin edullisten ratkaisujen joukkoon kun tarkastellaan pidempää aikaväliä ja uusimisen tarvetta.
Palataanpa alussa mainittuun luonnollisuuteen. Pihakivien valikoimiin on tullut kivimalleja, jotka eivät ole muodoltaan suoria ja särmiä, vaan joiden reunan voi asennuksessa jättää polveilevaksi ja luoda näin "eläväinen" reuna. Tällainen kivi on helppo yhdistää esimerkiksi kuntan, nurmen sekä erilaisten maanpeitekasvien ja hiekan tai muiden katemateriaalien kanssa yhtenäiseksi kokonaisuudeksi.

Vinkki 3: Viihtyisä ja turvallinen grillipaikka
Mukavan pienen nuotiopaikan toteuttaminen onnistuu massiivisempia kiviä käyttämällä. Tähän tarkoitukseen on myös olemassa usealla eri kivivalmistajalla eri vaihtoehtoja, joten hankintavaiheessa tiedustele käyttömahdollisuuksia.
Nuotiopaikan, tai tuttavallisemmin ehkä grillipaikan, perustusten laatimiseen tulee kiinnittää huomiota. Huolehdi muun muassa, että pohja on routimaton. Tämä tarkoittaa konkreettisesti sitä, että savi, multa sekä muut eloperäiset aineet on syytä kaivaa pois ja korvata poistettu maa tiivistetyllä murskeella. Näin grillipaikka ei elä maan routiessa.
Onko tällaisesta paikasta iloa sitten muulloin kuin kesällä? Onhan toki. Kuvittele mielessäsi nenänpäätä nipistelevä pakkanen, höyryävän kuuma kaakao sekä lämmin nuotio hankien keskellä.
Grillipaikat, kuten myös muurit sekä istutusaltaat, rakentuvat näppärästi esimerkiksi muurikiviä käyttäen.
Jos muuri on matala, voi muureihin yleensä valita minkä tahansa betonimuurikiven. Korkeampiin muureihin on syytä valita muurikivi, jonka voi tarvittaessa turvallisuuden varmistamiseksi täyttää erimerkiksi murskeella tai raudoittaa ja valaa. Tällaisissa tapauksissa muurikivissä pitää tietysti olla niin kutsutut valuaukot, jotta täyttö onnistuu. Varmista aina kivivalmistajan ohjeet, kuinka korkean muurin voi kyseisten kivien avulla toteuttaa.
Varsinaisena tulipaikkana voi käyttää esimerkiksi grillipataa tai pienempää kaivonrengasta – tämä upotetaan hiekkaan.

Vinkki 4: Sadevesilammikot pois pihalta helposti
Kuten varmasti tiedät, päästävät kaikkien pihakivien saumat vettä jonkin verran lävitseen, kovalla sateella lätäköitä toki ehtii kertyä melkoisesti. Jos pihan ongelmana on veden kerääntyminen lammikoiksi asti, kannattaa valita pihalle kivi, jonka saumat ovat tavallista suuremmat, tai joka muotonsa ansiosta päästää veden maaperään.
Bonuksena erityisten hulekivien valinnassa on, että isompi sauman koko sekä itse kiven malli tuovat hauskaa kuviointia pihaan ja kiveykseen.
Tutustu eri valmistajien tarjontaan, sillä vaihtoehtoja löytyy niin graafisen- kuin luonnollisenkin tyylin ystävälle. Joiltain valmistajilta löytyy valikoimastaan myös luonnonkiveä muistuttavia pihakiviä, jotka sopivat esimerkiksi mökkipoluille, grillipaikoille kuin myös oleskelualueille ja muille kulkureiteille. Saumaukseen käytetään yleensä kivituhkaa ja halutessaan pintakerroksen voi vielä viimeistellä käyttämällä hienompaa saumaushiekkaa.
Jos kiven kuviointi on suurta, voidaan saumoihin käyttää hiekoitussepeliä tai pienenkokoista someroa. Sauma päästää siten tehokkaasti vettä lävitseen ja vesi voi rauhassa imeytyä maaperään.
Jos haluat pihalle jotain erilaista katseenvangitsijaa, voit halutessasi istuttaa pihakivien väliin myös nurmikkoa tai maanpeitekasveja. Tällaisessa tapauksessa saumaa kivet käyttäen esimerkiksi musta-hiekka -seosta ja kylvä pintakerrokseen nurmikon siemenet tai istuta vaihtoehtoisesti maanpeitekasveja.

Vinkki 5: Portaat kivestä
Kiviset portaat on helppo kulkea, ne ovat kestävät ja niiden puhtaanapito onnistuu vaivatta. Betonisista kivistä saadaan huolellisen pohjatyön avulla tehtyä myös portaikko, jos piha sellaisen tarvitsee.
Eri kivivalmistajilla on tarjolla erilaisia porraskiviä sekä -laattoja, joiden ensisijainen käyttötarkoitus on toki portaiden rakennus, mutta mikään ei estä käyttämästä sitä myös muilla tavoin. Jos käytössäsi on leveää porraskiveä, voit käyttää sitä myös leveänä reunuskivenä tai pystyasennossa kapeana ja matalana istutusaltaana. Vaihtoehtoja on siis monia.
Portaiden asennuksessa työ aloitetaan alimmasta askelmasta. Kivien taustalla oleva maa tasataan ja muotoillaan siten, että seuraavaksi asennettava kivi on mahdollista asettaa hieman alemman askelman päälle. Tämä siis silloin, jos käytät portaiksi tarkoitettuja porraskiviä tai -laattoja. Erillisistä pienemmistä kivistä laadituissa portaissa ratkaisu toteutetaan toisella tapaa, jolloin on suositeltavaa tutustua kivivalmistajan ohjeisiin. Portaiden leveys määräytyy kivien koon mukaan.

Sinua voisi kiinnostaa myös:

Suunnittelemalla saat aikaan kestävän pihan

Kivet tuovat pihalle kiinnostavuutta ja lisäävät helppokulkuisuutta

Vuolu-tiilisarjaan uusia värisävyjä

Julkisivupinnoite, joka pitää rapatun julkisivun kuivana ja puhtaana

Queen´s Stone -kennoharkkotalo Loviisan Asuntomessuille

Kestäviä märkätiloja – pohjatyöt ja vedeneristys

Tiili osana vähähiilistä rakentamista

Tiilijulkisivu kuin taideteos

Rintamamiestalossa säästetään satasia lämmityskuluissa

Muista vakuuttaa rakennustyömaasi

Tee itse! Aito antiikkinen tiiliseinä sen olla pitää
