• Etusivu
  • Piha

Helppo kukkapenkki terassilaudasta ja näkösuoja vinorimasta

Katso hyvät vinkit ja ideat

Rakentajan toimitus
Julkaistu 23.03.2022Päivitetty 13.04.2022
20223_77459.jpg

Kun pihalla on monen eri aikakauden pergolarakennelmia, tuli aika tuunata molemmat. Uusi pergola sai juurelleen yksinkertaisen ja helppohoitoisen kukkapenkin. Vanha pergola tuettiin rima-aidalla ja samalla pihalle saatiin toimiva näkösuoja. Nyt sekä uusi että vanha pergola muodostavat pihalle yhtenäisen ja viihtyisän kokonaisuuden. Katso vinkit!

Uuden pergolan kukkapenkki

Uuden pergolan juurelle oli suunniteltu myös uusi kukkapenkki. Ensimmäiseksi vanha kukkapenkki ja pohja piti kaivaa ylös. Kukkapenkin paikalla oli kasvanut omenapuu, joten kukkapenkkiin oli aika vaihtaa multaa syvemmältä. Kukkapenkki oli suunniteltu hieman koholleen ja sen ympärille rakennettu kestopuusta kehikko pitämään multa erillään sorapohjasta sekä korsitekivikatteesta.

Lue tämän artikkelin pergolan pystyttämisestä täältä: Pergolan rakentaminen alusta loppuun >>

20223_77447.jpg

Vanhan kukkapenkin poiston ja mullanvaihdon jälkeen voidaan aloittaa itse kehikon rakentaminen. Tässä rakenteena on käytetty 28 x 120 millimetriä vahvasta terassilaudasta ja tukikepit 48 x 48 millimetrin mitallistetusta kestopuusta. Tukikeppien materiaalina voi aivan hyvin käyttää myös 50 x 50 millimetrin sahattua, joka on jonkin verran edullisempaa.

Vanha multa on kaivettu pois ja kukkapenkki on täytetty uudella kuohkealla mullalla.
Vanha multa on kaivettu pois ja kukkapenkki on täytetty uudella kuohkealla mullalla.
Puisen kukkapenkin tukikepeistä tehtiin riittävän pitkiä, ettei kukkapenkkiä tarvitse joka vuosi oikaista suoraksi.
Puisen kukkapenkin tukikepeistä tehtiin riittävän pitkiä, ettei kukkapenkkiä tarvitse joka vuosi oikaista suoraksi.

Kukkapenkin reunat terassilaudasta

Reunat kukkapenkille voit tehdä joko niin, että kiinnität tukikepit valmiiksi oikeaan pituuteen sahattuihin reunalautoihin tai lyömällä ensin tukikepit maahan ja kiinnittämällä laudat vasta sen jälkeen. Jälkimmäisessä tapauksessa tukikeppien paikat kannattaa mitata melko tarkkaan, jotta reunasta tulee suora. Kuohkea maa toki antaa jonkin verran anteeksi, jos kepit eivät ole täydellisesti samassa linjassa.

20223_77450.jpg
20223_77451.jpg

Kun kukkapenkin reunukset on saatu valmiiksi, on aika levittää soran alle tuleva suodatinkangas estämään soran painuminen mullan sekaan.

20223_77452.jpg

Suodatinkankaan saa aluksi pysymään paikoillaan heittämällä kankaan päälle hiekkaa ohuleti. Peita suodatinkangas vasta tämän jälkeen paksummalla kerroksella.

20223_77453.jpg
20223_77454.jpg

Istutusten aika

Hiekkakerroksen päälle levitettiin vielä kerros pyöreäkivistä koristesepeliä. Loppukesästä kukkapenkki on jo täydessä loistossaan ja koristesepelipinta levitetty paikoilleen.

20223_77462.jpg

Vinorima-aita pergolan ympärille

Vanha pergola kaipasi lisää tukevuutta pysyäkseen pystyssä sekä piha hieman enemmän yksityisyyttä, varjostamatta kuitenkaan liikaa pergolan alla olevaa kukkapenkkiä.

Rakennusmateriaaliksi valikoitui vinorima. Rautakaupat myyvät valmista kestopuista 42 x 42 millimetriä vahvaa vinorimaa. Omat vinorimat sahattiin 48 x 95 kestopuusta. Jos itse aiot ryhtyä samaan, suosittelemme hankkimaan hyvän terän sirkkeliin, kaksi ihmistä sahaamaan, eikä puuta kannata sahata kovin märkänä.

Oikea astekulma sahaukseen löytyi laskemalla ja kokeilemalla.

Aidan väleistä saa tasaisen esimerkiksi käyttämällä rakotulkkina 48 x 48 puunpalaa.
Aidan väleistä saa tasaisen esimerkiksi käyttämällä rakotulkkina 48 x 48 puunpalaa.
Vinorimasta saa tehtyä kestävät, kauniit ja siistit nurkat.
Vinorimasta saa tehtyä kestävät, kauniit ja siistit nurkat.

Rimojen suoruus tulee aina joka kerroksella varmistaa myös vatupassin avulla.

20223_77460.jpg

Pergolan rima-aita projekti etenee

Miten korkean aidanteesta haluat, voit päättää itse. Mieti, mikä korkeus ei häiritse pihalla olijoita, mutta peittää riittävästi esimerkiksi ylempänä terassilla istujan. Toki rimojen määrä kannattaa laskea tarkkaan etukäteen, ettei nurkkiin jää ylimääräistä tai kesken rakentamisen huomataan, ettei puutavara riitäkään.

Vinorima on erittäin kätevä ja kestävä materiaali näkösuojille ja aitoihin.

20223_77457.jpg
20223_77458.jpg

Lopputuloksena on pergolan, aidan, kivetyksen ja terassin muodostama kokonaisuus.

20223_77437.jpg
Piha
piharakennukset
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi -uutiskirje
Remppa suunnitteilla? Tontti varattu? DIY houkuttelee? Sisustustrendit hakusessa? Rakentaja.fi -uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden remontoijien ja rakentajien projekteihin, vertaile sisustustrendejä ja nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuotevinkit.

Aiheeseen liittyvää

20225_78183.jpg
Pihasauna pikana pihaan, kiitos! Nopean toimituksen pihasaunat parhaaseen hintaan
Kesä tulee kovaa vauhtia ja monella alkaa lomasuunnitelmat olla valmiina. Kalenteriin on merkitty vapaat viikonloput, kesälomat, reissut perheen kanssa ja etenkin juhannus ‒ kenties mökillä! Puuttuuko sinulta kuitenkin pihasauna, paikka jossa voi rentoutua isommallakin porukalla ja luoda muistoja jaettavaksi sukupolvelta toiselle? Nyt olisi tilaisuutesi hankkia pihasauna nopealla toimituksella, suoraan varastosta.
202210_79781.jpg
Anoppilan vanhoista piipuntiilistä rakennettiin upea pyöräkatos
Konsta Takalan perheeseen kuuluu vaimo ja kolme poikaa. Tamperelaisen omakotitalon pihalla riittää vilskettä, kun kaikki käyttävät polkupyöriä. Selvää oli, että pyörille tarvitaan jonkinlainen järjestys. Mielissä alkoi hahmottua pyöräkatos.
20223_77438.jpg
Pergolan rakentaminen alusta loppuun - suojaisa keidas omalla tyylillä
Keittiön ikkunan edessä oli vanha omenapuu, joka varjosti mukavasti. Kun omenapuun tuli aika lähteä jäi ikkunoiden edusta alttiiksi turhan kovalle auringonvalolle. Omenapuun tilalle päätettiin rakentaa pergola luomaan sopivaa suojaa. Tuumasta toimeen.Tähän kohtaan ei ollut mahdollisuutta ostaa valmista pakettia, vaan pergola suunniteltiin paikkaan ja ympäröivään terassiin sopivaksi ja rakennettiin itse mittatilaustyönä.
20215_70442.jpg
Pihabetoni on näppärä apu kodin pieniin valutöihin
Kevät paljastaa jälleen pienet pihan korjausprojektit niin koti- kuin mökkipihallakin. Milloin aidantolppa kaipaa uudelleenkiinnitystä, pyykinkuivausteline tarvitsee asentaa paikoilleen tukevasti tai tehdä muutama porras. Pieniä töitä, joissa usein kaipaa paria ämpärillistä betonia. Enää sinun ei tarvitse kanniskella isoja säkkejä kuivabetonia, vaan pikkuaskareisiin on Weber kehittänyt Pihabetonin.
20223_77264.jpg
Pihasauna Aava valloitti Vertti Harjuniemen sydämen
Saunominen kuuluu suomalaisten arkeen. Monelle se on myös jokaviikkoinen rentoutumisen hetki rankan työviikon jälkeen. Pihasauna on helppo tapa tuoda rentoutumisen mahdollisuudet omaan pihapiiriin niin järven rannalla kuin kaupunkiympäristössä. Nopeasti pystytettävät asennusvalmiit kokonaisuudet tekevät haaveista totta. Pihasaunan voi rakentaa tai rakennuttaa, mutta helpoin tapa on tilata asennusvalmis kokonaisuus ‒ kuten teki myös monien tuntema kuntosaliyrittäjä Vertti Harjuniemi.
20138_35869.jpg
Nollaenergiatalo lunastaa lupauksia
– Nollaenergiapientalon rakentaminen ei ole sen vaikeampaa kuin laadukkaan energiatehokkaan pientalon rakentaminen muutenkaan. Tietotaito on hallussa niin suunnittelijoilla kuin taitavilla rakentajillakin ja kaikki tekniset ratkaisut ovat jokaisen omakotirakentajan saatavilla. Arkkitehtuurista ei myöskään mahdollisimman energiatehokkaaseen ratkaisuun pyrittäessä tarvitse tinkiä. Olemme panneet tyytyväisinä merkille, että Villa ISOVERin arkkitehtuuria onkin jo julkisessa sanassa ehditty kiitellä, sanoo myynti- ja markkinointijohtaja Kim Nylund talon rakennuttaneesta Saint-Gobain Rakennustuotteet Oy:stä.Pilottikohteista on Nylundin mielestä mahdollisimman pian päästävä jokapäiväisiin toteutuksiin. – Jotta nollaenergiatalojen rakentaminen olisi mahdollisimman pian valtavirtaa, meidän on kehitettävä siihen varmat ja toimivat ratkaisut, hän painottaa.Kohteen rakennuttaneen Saint-Gobain Rakennustuotteet Oy:n lisäksi hankkeessa ovat olleet mukana myös VTT ja WWF.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton