• Etusivu
  • Talo

Turvallinen ja valoisa talvikausi

– vinkit sähköturvallisuuteen ja jouluvaloihin

Mariana Ravonius
Päivitetty 20.12.2024
1920 tunnelmallinen joulu, jossa valaistu tähti sekä koristeltu joulukuusi

(Tiedotteet: Sähkö- ja teleurakoitsijat STUL ry sekä Keskuskauppakamari, 17.12.2024)…

Joulu on aikaa, jolloin sähköä kuluu – kinkut kypsyvät uunissa, sauna lämpenee ja jouluruokaa laitetaan mahdollisesti isollekin joukolle. Piha, koti sekä kuusi on koristettu erilaisin valoin.

Vaikka sähköä riittäisikin kaikkeen mahdolliseen, voivat erilaiset sähköongelmat silti yllättää joulun valmistelijan. Jotkin sähköviat voi korjata itse, mutta aina on ehdottomasti turvallisempaa kääntyä osaavan ammattilaisen puoleen.

Sähkönkulutus jouluna on suurta

Jouluna voi toisinaan sää yllättää ja sen myötä myös sähkökatkot. Johdoille kaatuneille puille ei tavan tallaaja voi mitään muuta kuin vain kärsivällisesti odottaa sähköjen paluuta, mutta se, mihin voi vaikuttaa on oma sähkönkulutus.

Joulunakin kannattaa suunnitella työjärjestys. Monen sähkölaitteen samanaikainen käyttö voi nimittäin laukaista sulakkeita. Onko kaiken oltava samaan aikaan valmiina, vai voisiko esimerkiksi joulukinkku paistua meheväksi yöaikaan, jolloin sähkö on usein jopa edullisempaa.

– Sähköongelmat tulevat usein esiin silloin, kun sähkön käyttö on suurimmillaan, kuten joulun pyhinä, kertoo sähkötekniikkaan erikoistunut, Keskuskauppakamarin hyväksymä tavarantarkastaja (HTT) Jukka Itkonen.

Jouluvalojen turvallisuus

Oletko aikeissa kietoa kotisi jouluvaloihin? Tarkista samalla, kun kaivat valosarjoja esille, että ovatko ne mahdollisesti vielä vanhoja hehkulamppua käyttäviä valosarjoja. Lisäksi on syytä vilkaista, onko jokin valosarja on mennyt vuoden aikana epäkuntoon (mahdollisesti hiirien toimesta).

Uudet LED-valosarjat vievät sähköä vain vähän verrattuna hehkulampuilla varustettuihin. Erinomaisena bonuksena on vielä LED-valosarjojen paloturvallisuus verrattuna kuumenevaan hehkulamppuun.

– LED-valosarjat ovat hyvin pienitehoisia. Tavanomaisen 3,6 watin valosarjan sähkönkulutus maksaa puolessa vuodessa alle kahden euron, vinkkaa Itkonen.

<p data-block-key="t29n7">Tarkista johtojen kunto, ettei hiiri-ystävä ole niitä nakerrellut.</p>
Tarkista johtojen kunto, ettei hiiri-ystävä ole niitä nakerrellut.

Sekä Sähkö- ja teleurakoitsijat STUL ry että Keskuskauppakamari muistuttavat huolehtimaan valoista ennakoivasti eikä vasta silloin kun jotain ikävää jo tapahtuu.

Ensimmäinen ehdoton ohje on aina tarkistaa valosarjan kunto ennen sen asennusta. Näkyykö murtumaa, kulumaa, ovatko johdot ehjät ja niin edelleen. Rikkinäiset valot voivat aiheuttaa sähköiskun tai jopa tuoda mukanaan tulipalon riskin.

– Rikkoutuneita valoja ei kannata yrittää korjata, vaan hävittää ne sähkölaitteille tarkoitettuun keräyspisteeseen. Vanhat valot tulisi korvata nykyaikaisilla LED-valosarjoilla, jotka ovat sekä paloturvallisempia että energiatehokkaampia, neuvoo tekninen asiantuntija Jenna Kauppila STUL ry:stä.

<p data-block-key="ixlma">Ulos soveltuvilla valoilla tuo tunnelmaa.</p>
Ulos soveltuvilla valoilla tuo tunnelmaa.

Muista valojen sopivuus, ulos vain ulkokäyttöön soveltuvia

Kauppila myös muistuttaa, että jos valoja on aikeissa asentaa pihalle, on tärkeintä valita nimenomaan ulkokäyttöön sopivat valot. Sisäkäyttöön tarkoitetut valot eivät kestä ulkona kosteissa ja kylmissä olosuhteissa, samalla niiden turvallisuus heikkenee. Myös jatkojohtoja ei kannata käyttää, tai käyttää niitä vain lyhytaikaisesti. Tarkista siis, että valot, muuntaja sekä jatkojohto sopivat ulkona käytettäväksi. Huolehdi myös, että johdot eivät joudu turhaan rasitukseen, älä virittele johtoja.

– Toisinaan voi käydä niin, että valosarja ei syty, tai syttyy, mutta jää vilkkumaan. Syy voi tällöin olla valosarjan vioittumisessa tai muuntajien ja valosarjojen yhteensovittamisessa; kesävarastoinnin jälkeen oikeat laitteet eivät löydäkään toisiaan. Tämän ongelman voi välttää niputtamalla laitteet yhteen tai merkitsemällä ne selvästi, Itkonen antaa vinkiksi.

– Huomioi, että varsinaiset sähkötyöt kuuluvat ammattilaiselle. Siinä on kyse paitsi henkilöturvallisuudesta myös paloturvallisuudesta. Joskus sähkötöiden asianmukaisuutta joudutaan selvittelemään myös tavarantarkastajan avulla, kertoo Keskuskauppakamarin tavarantarkastajalautakunnan sihteeri, lakimies Raisa Harju.

Info

Info

Vinkit sähkönkulutukseen ja turvalliseen valaistukseen:

  • Ajoita töitä eri ajankohtiin, näin voit välttää esimerkiksi sulakkeiden laukeamista.
  • Sähköä voi säästää käyttämällä ajastimia tai etäohjausta.
  • Tarkista valojen kunto: valot, muuntaja sekä jatkojohto on oltava ulkokäyttöön sopivat, jos niitä ollaan aikeissa asentaa ulos.
  • Kun ripustat valoja, huolehdi etteivät lapset tai eläimet pääse sotkeentumaan valoihin.
  • Jos mahdollista, asennuta ulkoseinään pistorasia, näin et tarvitse välttämättä jatkojohtoja. Käytä ammattilaista.
  • Rikkinäiset valosarjat kuuluvat keräyspisteelle. Älä yritä korjata niitä, äläkä käytä.
  • Valosarjojen oikeaoppinen säilytyspaikka on kuiva ja lämmin tila.
  • Varsinaiset sähkötyöt kuuluvat vain ammattilaisen tehtäväksi.
Talo
asuminen
joulu
koti
valaistus
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen Rakentaja.fi-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

202310_73855.jpg
Viikon sisustusidea: Kausivaloilla piristystä pimeyteen - katso vinkit sisätiloihin
Monesti puhutaan jouluvaloista, mutta viime vuosina nimitys on vaihtunut kausivaloihin. Iltojen pimetessä kausivalot ripustetaan pihan piristykseksi koristamaan puita, pensaita ja rakennuksia. Ei kuitenkaan kannata unohtaa sisätiloja. Valoilla voidaan tehdä kauniita asetelmia, korostaa haluttuja esineitä ja luoda tunnelmallinen valaistus. Kokosimme muutaman idean, joista toivottavasti löydät kotiisi sopivat vaihtoehdot.
Vahti-Jussi nainen saapuu lastenrattaiden kanssa kotiin mies vastassa ovella
Vahti-Jussi PRO – Älykäs liiketunnistinvalaisin pihallesi
Kun saavut kotiin kädet täynnä tavaroita, pusseja ja nyssyköitä, syttyy valo automaattisesti ilman, että joudut haparoimaan pimeässä tai etsimään valokatkaisijaa. Päästyäsi sisälle, sammuu valo ilman että sinun tarvitsee sitä erikseen kytkeä pois päältä.Tällainen on Vahti-Jussi PRO-liiketunnistimella varustettu pihan valaistus, joka estää osaltaan vahinkojen sattumista ja lisää turvallisuutta. Samalla automaattisesti syttyvät valot voivat toimia myös pelotteena kutsumattomille vieraille.
201712_51213.jpg
Onko pesukoneen pikaohjelma aina myös edullisin?
Vaatehuolto ei välttämättä ole suosikkipuuhaa mutta pakollinen osa jokaisen ihmisen elämää. Aikanaan pestiin nyrkkipyykillä ja käsin, kun taas nykyään pesukoneilla ja kuivausrummuilla. Laitteissa saattaa olla isojakin eroja energiakulutuksen näkökulmasta. Kun jokainen meistä voi tehdä oman osansa energiansäästöstä, lopputuloksena päästään isoon vaikutukseen.
20128_32025.jpg
VTT kehitti pientalojen energiaremonttipalvelumalleja
Kokonaispalvelumalli helpottaa omakotitalojen energiaremonttejaSuomessa on noin 1,1 miljoonaa pientaloa, joista 75 % on rakennettu ennen vuotta 1990. Jos kaikki nämä talot korjattaisiin vastaamaan energiatehokkuudeltaan uutta pientaloa, lämmitysenergiaa säästettäisiin VTT:n mukaan valtakunnallisesti 11,8 terawattituntia (TWh).Säästöpotentiaalista 4,3 TWh olisi mahdollista saavuttaa sähkölämmitteisissä pientaloissa. Se vastaa suuruusluokaltaan neljän keskikokoisen kivihiilivoimalan vuotuista sähköntuotantoa.
201211_33074.jpg
Kotiteatterikoulu Osa 2: Valkokankaat
Yksi olennaisesti kotiteatterikokonaisuuden laatuun vaikuttavista osista on valkokangas. Kankaita on monenlaisia ja niiden ominaisuuksilla on vaikutusta kuvan heistamisen lisäksi myös käytännön toimivuuteen. Tässä jaksossa perehdytään eri valkokangasvaihtoehtoihin.
20212_68825.jpg
Suomen ostetuin pientalo jo 27 vuotta peräkkäin
Kastelli on uuden Rakennustieto RTS Oy:n tutkimuksen (Omakotirakentajatutkimus 2020/21 RV) mukaan ollut 27 vuotta peräkkäin Suomen ostetuin pientalo. Menestyksen takana on jokaiselle asiakkaalle soveltuva toimituslaajuus, talomalliston muokattavuus asiakkaiden tarpeiden mukaan ja jatkuvasti kehittyvä ja laaja talomallisto. Haluaisitko sinäkin liittyä tuhansien tyytyväisten Kastelli-talon omistajien joukkoon?

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton