• Etusivu
  • Energia

Sähköistyksen ohjaus KNX-taloautomaatiolla

Rakentajan toimitusKaupallinen yhteistyöABB Oy logoABB Oy
Päivitetty 15.06.2011
20116_26548.jpg

Vanhan talon tai vaikkapa vähän uudemmankin sähköistys ja taloautomaation ohjaus saattavat olla lapsenkengissä. Onneksi taloautomaationkin saneeraus nykypäivän vaatimuksiin on mahdollista.

KNX on joustava talotekniikkajärjestelmä. Muutostöiden, toimintojen muuttaminen ja järjestelmän laajentaminen on helppoa. Esimerkiksi valaistusta ohjaavien painikkeiden lisääminen onnistuu vaivattomasti liittämällä uusi painike väylään ja ottamalla se ohjelmallisesti käyttöön.

Sähköistyksen ohjaus kuuluu nykyaikaiseen kotiin. Yksinkertaisimmillaan ohjaus tarkoittaa sähköistyksen hallintaa yksittäisten laitteiden avulla, esimerkiksi valaistusta ohjataan säätimien tai liiketunnistimien avulla. Kodin muita toimintoja ohjaavat termostaatit, kosteusvahdit ja läsnäoloanturit. Laajimmillaan kodin kaikkia sähköisiä toimintoja ohjaa älykäs KNX-taloautomaatio. Mitä kattavampi ohjausjärjestelmä on, sitä monipuolisempi ja energiatehokkaampi ratkaisusta rakentuu. Kaikissa ohjausratkaisuissa korostuvat energiatehokkuus, muunneltavuus ja turvallisuus.

KNX-taloautomaation etuja

Rakennuksen huoneet ovat lämmitettyinä silloin, kun niitä todella käytetään. Erilaisia lämpötila-arvoja voi asettaa esimerkiksi lastenhuoneisiin, kirjastoon, olohuoneeseen tai vierashuoneeseen. Yön ajaksi voi laskea makuuhuoneiden lämpötilan asetusarvoa kahdella asteella ja silti herätä mukavassa lämpötilassa taas aamulla. Kun kotoa poistutaan, aktivoidaan murtohälytysjärjestelmä, ja myös haluttujen huoneiden lämpötilaa pudotetaan.

Mitä tarkoitetaan väylätekniikalla?

Väylätekniikassa laitteet kommunikoivat keskenään ilman keskitettyä tietokonetta. Anturit ja ilmaisimet (esim. painonapit, huonetermostaatit, liiketunnistimet) lähettävät väylään sanomia. Toimilaitteet (esim. releyksiköt, valonsäätimet, verho-ohjaimet) vastaanottavat sanomia ja ohjaavat valaistusta, lämmitystä, sähkösyöttöryhmiä, ilmanvaihtoa, jäähdytystä jne.

Perinteisessä sähköasennuksessa kytkinlaitteet (esim. valonsäädin, termostaatti, kytkin) ohjaavat kuorman päälle yleensä suoraan. Eri järjestelmistä saatavan tiedon hyödyntäminen toisessa järjestelmässä on hankalaa. Väylätekniikassa tunnistimen lähettämä sanoma välitetään kaikille väylän laitteille. Ohjaustieto ja sähkönsyöttö on erotettu toisistaan ja ne kulkevat omissa kaapeleissaan. Tämä yksinkertaistaa asennusta.

Väylälle lähetetty tieto on kaikkien väylään liitettyjen laitteiden käytettävissä. Järjestelmän toimintaa voidaan muuttaa ohjelmallisesti ilman että johdotuksiin tarvitsee tehdä muutoksia.

ABB Oy
Energia
turvallisuus
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen Rakentaja.fi-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

20238_82937.jpg
Pihapiirin valvontaan langaton liiketunnistin
Liiketunnistimia on käytetty pihoilla jo vuosia, mutta ovatko niiden ominaisuudet muuttuneet? Kyllä ovat. Miltä kuulostaisi esimerkiksi maaston ja taustakentän tunnistus, ryömintäalueen suojaus ja valon automaattinen sytytys, kun astut ulos ovesta? Älä enää kapua laitteelle, vaan ohjaa liiketunnistintasi säätöjä kaukosäätimellä.
keittiön saarekkeen yläpuolella on kolme kattolamppua
Keittiössä tarvitaan valoa!
Riittävä yleisvalaistus on tärkeää keittiön turvallisuuden ja mukavuuden kannalta. Keittiössä oleskellaan myös usein pitkiä aikoja ja valot ovat paljon päällä, siksi sinne kannattaa valita vähän energiaa kuluttavat, pitkäikäisillä loisteputkilla varustetut valaisimet.Enston valaistusratkaisut muodostavat keittiöön toimivan kokonaisuuden, jonka avulla on helppo lisätä työmukavuutta, energiatehokkuutta ja viihtyisyyttä. Valaisinmallistomme sopii moneen tarpeeseen ja erilaisiin tiloihin.
Asuntomessut 2023 Loviisa Villa Kruunu -kohteen kalustesarja ABB
Pistorasiat ja kytkimet kosteisiin tiloihin
Pesuhuoneeseen ja kosteisiin tiloihin suunnitellut pistorasiat eroavat tavallisista pistorasioista niiden suunnittelussa, jotta ne täyttävät kosteuden ja turvallisuuden vaatimukset. Yleisimpiä piirteitä näissä pistorasioissa ovat roiskeveden ja kosteuden kestävyys, erityiset tiivisteet sekä asianmukainen suojaus sähköiskuilta.Pistorasioiden suojaaminen vikavirtasuojakytkimellä on ollut pakollista kylpyhuoneissa vuoden 1997 jälkeen. Kytkin kykenee katkaisemaan virran vikatilanteissa, tarjoten suojan huomattavasti sulaketta pienemmällä virralla ja estäen välittömän hengenvaaran syntymisen. Vuoden 2007 lopulla käyttöönotetut vaatimukset laajensivat tätä suojamekanismia koskemaan paitsi pistorasioita myös kaikkia muita sähköasennuksia uusissa kylpyhuonetiloissa.Tukesin ohjeiden mukaan sähkölaitteiden sijoittamista suihkun tai ammeen välittömään läheisyyteen on rajoitettu aluemäärittelyjen 0, 1 ja 2 avulla. Alueet on otettava huomioon, kun asennetaan uusia sähkölaitteita tai siirretään suihkun tai ammeen paikkaa. Alueiden yleispiirteet ja aluemäärittelyiden yleisimmät vaatimukset löydät Tukesin sivulta.
20191_56040.jpg
Lunta katolla?
Suomen ympäristökeskus (SYKE) seuraa aktiivisesti maaston lumikuormaa ja ylläpitää ajankohtaista tietoa sekä reaaliaikaista laskentaa lumikuormasta verkkosivuillaan. Rakennevioista johtuvia isojen hallien kattojen sortumia esiintyy usein alkutalvesta lumikuorman ylittäessä 100 kg/m2 tai runsaiden sateiden jälkeen, kun lumikuorma kasvaa nopeasti.
202111_73600.jpg
Koronapassin käytön laajentaminen rakennusalalle?
Rakennusteollisuus RT vaatii koronapassin käytön laajentamista rakennusalalla, jolla rokotekattavuus on vasta 60 prosenttia.
Asbestipurkajat työssä
Asbestia sisältävien rakenteiden purku kuuluu aina ammattilaiselle
Asbestiksi kutsutaan kuitumaisia silikaattimineraaleja. Nämä kuuluvat serpentiineihin tai amfiboleihin. Asbestilajeja ovat krysotiili, krokidoliitti, amosiitti, antofylliitti, tremoliitti ja aktinoliitti. Kaikki asbestilajit ovat terveydelle vaarallisia. Kuitumaista asbestia terveysvaikutuksiltaan muistuttaa myös erioniitti, joka on erikseen mainittu valtioneuvoston säädöksissä asbestityöstä.
202111_73849.jpg
Kuntoarvio auttaa selvittämään korjaustarpeet
Pitkän tähtäimen suunnitelma (PTS) yhdessä kuntoarvion kanssa auttaa hallitusta pitämään taloyhtiön kunnossa.
Virtajohdon kytkentä pistorasiaan
Kuka vastaa sähkölaitteiden turvallisuudesta?
(Tiedote, Tukes 30.1.2025)...Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) testasi viime vuonna satoja sähkölaitteita, joista merkittävä osa todettiin vaarallisiksi. Erityisesti latureissa ja led-valaisimissa havaittiin vakavia turvallisuuspuutteita.
20224_77803.jpg
Kun lutikka eli lude valtaa kodin, miten pitää toimia?
Lude, lutikka tai seinälude on taloyhtiöissä yleistyvä riesa, joka salamatkustaa asuntoon yleensä lomatuliaisina matkatavaroissa tai käytetyn huonekalun kätköissä. Torjuntatöihin on syytä ryhtyä nopeasti, sillä pahimmillaan ongelma pitkittyy ja lutikat leviävät talon rakenteiden kautta toisiin huoneistoihin.
piirretty hahmo pitää uutiskirjettä kädessä
Helsingin Kontulassa romahtaneen paksueristerappauksen tutkinta valmis
(Tiedote / Tutkintaselostus, Onnettomuustutkintakeskus 14.7.2025)...Onnettomuustutkintakeskus aloitti tutkinnan Helsingin kontulassa 30.7.2024 tapahtuneesta kerrostalon seinän paksueristerappauksen romahtamisesta. Tutkinta alkoi tapahtuman jälkeisenä päivänä.Tutkinta on nyt saatu päätökseen ja tämä siitä selvisi.
20225_78061.jpg
Ilmanvaihto on ilmastoteko - lue miksi
Miten varmistaa, että kodin sisäilma pysyy terveellisenä mutta samalla energialasku ja ympäristökuormitus kurissa? Toisin kuin moni luulee, ilmanvaihto voi auttaa pienentämään asumisen hiilijalanjälkeä ja energiankulutusta. Swegon on nyt ensimmäisenä valmistajana selvittänyt ilmanvaihtokoneiden todelliset ympäristövaikutukset.
Viikon kysymys mietityttää.
Runko sorapatjalle?
Mökin terassi on tarkoitus tehdä kestopuusta. Koko on noin 2500x6000mm. Runkotavaraksi tulee 50x150, reunalankkujen väliin myös 50x150 soirot 500 tai 600 jaolla. Kiinitykset tulevat palkkikengillä. Päälle asennetaan normaali laudoitus. Maapohja on routimaton. Kaivetun moreenin päällä on noin 100-130 cm hiekkapatja. Alueella on rinne ja salaojat.Voiko rakenteen tehdä suoraan sorapatjalle tasattuna? Vai edellyttääkö kestopuurungon kosteustekninen kestävyys ylösnostoa betonilaatoilla ?

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton