• Etusivu
  • Energia

Mitä tekee mökistäsi hyvän etätyöpisteen?

Rakentajan toimitusKaupallinen yhteistyö ABB Oy
Päivitetty 28.12.2023
20213_69415.jpg

Vapaa-ajan asuminen on muuttunut viime vuosina ainakin loma-asuntojen sijainnin ja varustelutason osalta. Nykyään halutaan vapaa-ajan asunnot lähelle vaikkapa laskettelurinteitä tai golfkenttiä. Myös etätyöskentely on siirtynyt mökeille Ja kaiken tasoiset mökit tekevätkin nyt kauppansa juuri etätyöskentelytarkoituksiin. Iso osa mökeistä kaipaa kuitenkin pientä päivitystä, ennen kuin ne soveltuvat etätyöskentelyyn.

Vaikka mökki olisikin järven rannassa kaukana kaikesta, on mökkien ja vapaa-ajan asuntojen mukavuudet jo samaa luokkaa, jos eivät jopa paremmalla tasolla, kuin kotona. "Mökkeilyyn" halutaan panostaa myös sähköistyksen osalta. Loma-asuntoja korjataan nyt sillä silmällä, että niistä jonain päivänä tulee perheelle kakkoskoteja.

Huolettomuus ja vaivattomuus on ajan trendi myös mökkeilyssä

Esimerkiksi monet loma-asunnot varustetaan kahdella saunalla, sähkökiukaallinen kiireisiin tilanteisiin ja puulämmitteistä käytetään, kun on aikaa lämmittää sauna. Viihdepalvelut täytyy toimia myös mökeillä. Valaistus niin sisällä kuin ulkonakin on merkittävästi parantunut aikaisempiin mökkeihin verrattuna.

Ulkovalaistuksessa kiinnitetään paljon huomiota terassien ja kulkuväylien valaistukseen. Tämä lisää merkittävästi viihtyisyyttä ja turvallisuutta pimeän vuodenajan mökkeilyyn.

Toki vieläkin on paljon perinteisiä mökkejä, joista osa on ilman juoksevaa vettä ja sähköä. Mutta myös näissä kohteissa uuden sukupolven mökkeilijät hakevat kuitenkin helppoutta ja mukavuuksia myös loma-asumiseen ympäri vuoden.

Mökkejä saneerataan esimerkiksi sukupolvenvaihdoksen yhteydessä hieman modernimpaan suuntaan ja otetaan käyttöön esimerkiksi aurinkopaneelit tai aggregaatti tuottamaan sähköä.

LUKUVINKKI! Näin säästät sähköä mökillä >>

Info

Info

Etäohjauksen etuja mökillä:

  • Voit tarkistaa missä ja milloin vain mökkisi tilanteen
  • Simuloi läsnäoloa, kun talo jää tyhjilleen
  • Kun mobiililaitteesi poistuu kotoa, samalla sammutat vaikka kaikki valot
  • Voit liittää kodinkoneita kodinohjaukseen ja sammuttaa ne etänä
  • Ovipuhelin tallentaa ovella käyneet vieraat
  • Luo automaattisia valaistustunnelmia ja aistiesteettömyyttä
  • Kosteusvahti katkaisee vedentulon automaattisesti

Ohjaa mökin toimintoja etänä ja säästät

Tilastokeskuksen mukaan mökkien päälämmönlähteenä on 42 %:ssa sähkölämmitys. Sähkön säästäminen on yksi helpoimmista asioista, jota voit mökilläsi parantaa etäohjausjärjestelmällä. Kestävä arki -projektin asiantuntija Lotta Toivosen mukaan esimerkiksi siirtymällä peruslämmityksestä kuivanapitolämmitykseen, silloin kun mökillä ei oleskella, voi hiilijalanjälki pienentyä jopa 26 % vuodessa.

LUKUVINKKI! Tyylikkään mustat asennuskalusteet >>

Info

Info

HUOM!
Muista mainita kodinohjausjärjestelmästäsi ja erityisesti sen turvatoiminnoista myös vakuutusyhtiöllesi – saatat olla oikeutettu saamaan alennusta kotivakuutuksen maksuista.

Ideoita kotiautomaation käyttöön

Keittiöön voi seinään asentaa radion kaiuttimineen. Säästät pöytätilaa.
Keittiöön voi seinään asentaa radion kaiuttimineen. Säästät pöytätilaa.
Makuuhuoneeseen voi laittaa kytkimen kätevästi käden ulottuville, jolloin voi sammuttaa valot kaikkialta talosta nousematta sängystä. Tämän voi toteuttaa kätevästi ABB-free@home-kotiautomaatiolla.
Makuuhuoneeseen voi laittaa kytkimen kätevästi käden ulottuville, jolloin voi sammuttaa valot kaikkialta talosta nousematta sängystä. Tämän voi toteuttaa kätevästi ABB-free@home-kotiautomaatiolla.
Mukavuuskytkin varmistaa etteivät valot jää päälle. Sopii hyvin wc-tiloihin, kylpyhuoneeseen, vaatehuoneeseen tai eteiseen. Lapsiperheiden suosikki!
Mukavuuskytkin varmistaa etteivät valot jää päälle. Sopii hyvin wc-tiloihin, kylpyhuoneeseen, vaatehuoneeseen tai eteiseen. Lapsiperheiden suosikki!
ABB-free@home-kotiautomaatio on hyvä valinta silloin, kun halutaan ohjata valaistusta, lämmitystä ja ilmastointia sekä vaikkapa markiiseja.
ABB-free@home-kotiautomaatio on hyvä valinta silloin, kun halutaan ohjata valaistusta, lämmitystä ja ilmastointia sekä vaikkapa markiiseja.

Ulkotilat turvalliseksi liiketunnistimilla

Ulkovalaisimet kannattaa kytkeä Vahti-Jussiin, jolloin valot eivät pala turhaan ulkonakaan. Liikettä havaitessaan se sytyttää valot ja sammuttaa ne asetetun ajan jälkeen. Värivaihtoehtoja on useita.

ABB:n Vahti-Jussi on paitsi tyylikkään näköinen myös korkealaatuinen turvatuote, joka nostaa sekä sisä- että ulkotilojen turvallisuuden uudelle tasolle. Tuotteen valppaat liiketunnistimet havaitsevat kaikki liikkeet ja reagoivat välittömästi tarpeen mukaan. ABB:n Vahti-Jussi tunnistinjärjestelmä varmistaa häiriöttömän yöunen, torjuu kutsumattomat vieraat ja ohjaa valaistuksen automaattisesti päälle ja pois, esimerkiksi loman aikana.

Etäohjaus säästää hermojasi

Miltä tuntuu huomata 50 kilometrin päässä mökiltä, ettet muista, sammutitko kahvinkeittimen vai et? Etäjärjestelmällä voit sammuttaa sähköt mökiltä vaikka puhelimellasi. Etäohjaukseen kytketty valvonta pitää huolta mökistäsi sinun poissaollessasi ja hälyttää aina tarvittaessa.

ABB Oy
Energia
sähkö
kotiautomaatio
älykoti
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

20216_71301.jpg
Tiedätkö mitä kaikkea kotiautomaatiolla voit tehdä?
Lähdetkö kotoa usein kiireessä ja murehdit päivän ajan päälle jääneitä valoja ja kahvinkeitintä? Mietitkö usein kodin tai vapaa-ajan asunnon sähkölaitteiden tilaa tai kutsumattomia vieraita silloin, kun et itse ole paikalla? Haluaisitko talosi näyttävän asutulta myös poissa ollessasi, vai haaveiletko kenties automaattisesti illan hämärtyessä syttyvistä ulkovaloista?Vastaus kaikkiin näihin on ABB-free@home -kotiautomaatio. Sen avulla ohjaat joustavasti ja helposti kotisi valaistusta, lämmitystä, ilmanvaihtoa, kaihtimia, sähkölaitteita ja ABB-Welcome -ovipuhelinta niin kotona kuin etänä mobiililaitteillasi. Olitpa sitten rakentamassa tai saneeraamassa, ABB:n automatisoidut tilanneohjaukset tarjoavat uudenlaista asumismukavuutta sekä vievät kotisi kohti entistä turvallisempaa ja energiatehokkaampaa asumista.
äiti istuu olohuoneen lattialla ja lapsi hartioilla. molemmat katselevat tietokoneen ruutua
Kotiautomaation mahdollisuudet: Mitä kaikkea voit ohjata ja automatisoida kodissasi?
Moderni kotiautomaatio nostaa talon jälleenmyyntiarvoa, lisää turvallisuutta sekä asumismukavuutta. Siksi kotiautomaatio halutaan tuoda myös lisäarvoksi talopaketteihin. Talotehtaan pilottikohteissa on käytetty ABB-free@home-kotiautomaatiota.
villa miaelin etuovi on auki
Kotiautomaatio esteettömän arjen helpottajana – Mikaelin tarina
Esteetön ja itsenäinen elämä kotona on entistä saavutettavampi kotiautomaation avulla. Miten kotiautomaatiota voi käyttää arjen helpottamiseen ja itsenäisyyden tukemiseen?Villa Mikael ja sen ABB-free@home -kotiautomaatiojärjestelmä ovat erinomainen esimerkki siitä, miten älykäs teknologia voi tukea esteetöntä asumista ja tarjota aistiesteettömiä ratkaisuja kodinohjaukseen. Tämä älykäs koti mahdollistaa täysipainoisen ja turvallisen elämän omistajalleen.
20231_80576.jpg
Joulukuun pakkaset laukaisivat älykoti­toimintoja 51 % enemmän
Vaikka kuinka yrittäisit, et muista joka paikasta säätää sähkönkulutusta tai sammutella sähkölaitteita. Pitäisi melkeinpä olla taulukko ja hälytysjärjestelmä, jonka mukaan juosta ympäri taloa tiettyihin kellonaikoihin. Entäpä, kun et ole kotona? Kukas näitä sitten ottaa pois päältä tai säätää?Älykoti kiinnostaa nyt tavallista kodinomistajaa. Kodinohjauksen tuomat mahdollisuudet muun muassa energiansäästöön osataan käyttää jo hyvin hyödyksi.
sähkömessujen bannerikuva sekä schneider electricin logo
Schneider Electricin esittelee uusia sähkötekniikan ratkaisuja
Schneider Electric osallistuu Pohjoismaiden suurimpiin sähköalan tapahtumaan, Sähkö Valo Tele Av -messuille, jotka järjestetään Jyväskylän Paviljongissa 7.–9. helmikuuta 2024. Yrityksen messuosastolla C-316 on tarjolla laaja valikoima sähkötekniikan ratkaisuja, aina asennuskalusteista sähkönjakelun hallintaan.
kesäinen kuva loviisan asuntomessujen talosta villa havet joka on meren rannalla
Käyttäjäkokemus ABB free@home -kotiautomaatiosta
Millaista on asua talossa, jossa on kotiautomaatio? Onko siitä todellista hyötyä ja mitä neuvoja kotiautomaation itselleen asentanut antaisi sitä harkitseville? 2023 Loviisan asuntomessujen kohteessa Villa Havet kotiautomaatiota on nyt koekäytetty jo jonkin aikaa. Villa Havetin perheensä kanssa rakennuttaneen Tomi Lehtosen mielestä tämä on sopivan pituinen aika kerätä käyttökokemuksia ja konfiguroida automaatioasennuksia. Lehtonen kertoo nyt omin sanoin kotiautomaatio kokemuksistaan.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton