• Etusivu
  • Rakentaminen

Kotitalousvähennys ja sen hyödyntäminen: kokosimme muutamia seikkoja yhteen

Rakentajan toimitus
Päivitetty 09.07.2025
1920 nainen sinisessä paitapuserossa ojentaa nippua euron seteleitä

Mistä kaikesta kotitalousvähennystä voi saada?

Kotitalousvähennys tuo helpotusta veroihin ostaessasi kotiisi tai vapaa-ajan asunnollesi siivous- ja remonttitöitä. Kotitalousvähennys on kalenterivuosikohtainen ja vähennys myönnetään vuodelta, jolloin olet maksanut yrityksen laskun. Tiedätkö, mistä töistä vähennyksiä siis saa ja kuinka paljon?

Kotitalousvähennyksen suuruus

Kotitalousvähennys toi lisähelpotusta veroihin vuoden 2022 alussa.

Hallituksen esityksen mukaan vuosina 2022-2027 kotitaloudet saavat korotettua kotitalousvähennystä siirtyessään öljylämmityksestä ekologiseen energiamuotoon. Näitä ovat esimerkiksi maalämpö ja muut erilaiset pumppuratkaisut.

Kotitalousvähennys koskee aina vain työn osuutta.
Nyt toteutuvassa mallissa työn osuudesta kotitaloustyöstä, hoiva- ja hoitotyöstä saa vuonna 2025 enintään 1600 euroa vähennystä. Käytännössä pariskunta voi saada 3200 euroa verovähennystä.

Öljylämmityksestä luopumisen olleessa kysymyksessä, on mahdollista saada edelleen korotettua 60 % vähennystä, maksimin ollessa 3500 euroa verotettavaa kohti.

Omavastuuosuus nousee 100 eurosta 150 euroon.

Myös tyypillisten remontointi eli asunnon kunnossapito- ja perusparannustyöstä saa vähennystä. Tällöin vähennys on yritykseltä ostettaessa 35 % ja maksimi 1600 euroa henkilöltä. Omavastuu tässäkin yhteydessä on 150 euroa vuodessa.

Huomioi, että kotitalousvähennystä ei voi saada arvonlisäverottomista palveluista, poikkeuksena sosiaalihuollon palvelu, jos sen osto tapahtuu yksityiseltä palveluntarjoajalta eikä kunnalta.

Kotitalousvähennykseen oikeuttavan työn tulee olla suoritettu:

  • omassa kodissasi
  • vapaa-ajan asunnossasi
  • vanhempiesi tai isovanhempiesi kodissa

Lisäksi muita huomioitavia asioita ja kohteita ovat:

  • asunto voi olla joko omistusasunto tai vuokra-asunto, esimerkiksi kun muutat vuokra-asunnosta uuteen kotiin, voit teettää kotitalousvähennyksen piiriin kuuluvan siivouksen molemmissa
  • vanhemmat eivät voi tehdä lastensa asunnossa tehdystä työstä kotitalousvähennystä
  • kuolinpesä saa kotitalousvähennystä sinä vuonna tehdyistä töistä, jolloin vainaja kuoli

Huomaa, että palkkaamasi yrityksen tulee olla ennakkoperintärekisterissä sopimuksentekohetkellä.

Rekisterissäolon voit tarkistaa YTJ-yrityshausta, jossa voit etsiä yrityksen tietoja joko nimellä tai Y-tunnuksella.

Verovähennyksen muutokset 2024 vs 2025

TyöVähennys 2024Vähennys 2025
Remontit eli kunnostus ja perusparannustyötEnimmäis kotitalousvähennys 2250 €, työkorvauksista 40 % ja palkoista 15 % + sivukulutEnimmäis kotitalousvähennys 1600 €, työkorvauksista 35 % ja palkoista 13 % + sivukulut
Kotitalous, hoiva- ja hoitotyö, fysioterapiaEnimmäis kotitalousvähennys 3500 €, työkorvauksista 60 %, palkoista 30 % + sivukulutEnimmäis kotitalousvähennys 1600 €, työkorvauksista 35 % ja palkoista 13 % + sivukulut
Öljylämmityksestä luopuminenEnimmäis kotitalousvähennys 3500 €, työkorvauksista 60 %, palkoista 30 % + sivukulutEi muutosta vuoteen 2024. Korotetut prosentit säilyvät vuoden 2027 loppuun.
Omavastuu100 €150 €

Taulukon lähde vero.fi

Huomio

Huomio

Laskun maksun ajankohta on ratkaiseva

Nyt muutoksen alla on syytä kiinnittää huomiota laskun maksun ajankohtaan. Laskun maksuvuosi nimittäin ratkaisee sen, minkä vuoden perusteella saat kotitalousvähennyksesi.

Vero.fi-sivustolta löytyvä esimerkki havainnollistaa asian hyvin:

Tekijän kanssa on sovittu työstä 1.12.2024 ja työsuoritus on tehty joulukuun aikana. Työstä saatu lasku on maksettu 15.1.2025. >> Vähennyksen määrä lasketaan vuoden 2025 vähennysprosenttien mukaisesti. Kotitalousvähennys tulee siis ilmoittaa vuoden 2025 verotukseen.

Mistä töistä kotitalousvähennystä on mahdollista saada ja mistä ei?

Kotitalousvähennystä on mahdollista saada erilaisista töistä: kotitaloustyöt, hoivatyöt sekä hoitotyöt; remontit pitäen sisällään kunnossapidon sekä perusparannustyöt.

Jotta kotitalousvähennyksen voi saada, tulee työ teettää ulkopuolisella. Vähennystä ei ole mahdollista saada, jos työn tekee itse tai tekijä asuu kanssasi samassa taloudessa.

Kotitalousvähennystä ei myöskään voi saada, jos saat työhön seuraavia tukia:

  • korjausavustusta, joka maksetaan joko valtion tai muun julkisyhteisön varoista
  • energia-avustus
  • omaishoidon- tai lasten kodinhoidon tukea
  • yksityisen hoidon tukea
  • sosiaali- tai terveyshuollon palveluseteli, jonka on myöntänyt kunta
  • palkkatuki, joka maksetaan työnantajana toimivalle kotitaloudelle
  • ELY-keskuksen avustus pientalon öljylämmityksestä luopumiseksi.

Tavanomainen kotitaloustyö:

Kotitalouden on mahdollista saada kotitalousvähennystä niin asunnon kuin vapaa-ajan asunnonkin tavanomaisiin kunnostustöihin. Sinulla on kodin omistajana mahdollisuus saada kotitalousvähennystä hyvinkin yleisistä remonttikohteista, kuten keittiön ja saunan remontoinnista ja vaikka ulkorakennuksen maalauksesta. Pihaa ajatellen, myös piha-alueen ja puutarhan hoito sekä lumenluonti kelpaavat kotitalousvähennyksiin.

Huomioi, että ET voi saada vähennystä sijoitusasunnossa tapahtuvasta remontoinnista etkä uudisrakentamisesta tai siihen verrattavasta täydennys- ja lisärakentamisesta!

Tässä listaa esimerkinomaisesti muutamista vähennykseen oikeuttavista töistä, tarkemman listauksen löydät täältä.

Asunnon tai vapaa-ajan asunnon kunnossapito- tai perusparannustyö:

  • asunnon siivous (vanha ja uusi muuton yhteydessä)
  • haravointi ja muut piha-alueen puhtaanapitotyöt
  • lumi- ja auraustyöt piha-alueella
  • pihapuiden kaataminen tai oksien karsinta
  • robottiruohonleikkurin asennustyö käyttökuntoon asunnon tai vapaa-ajan asunnon pihassa

Asunnon tai vapaa-ajan asunnon kunnossapito- tai perusparannustyö:

  • sisäpintojen maalaus, tapetointi, lattiapintojen korjaus tai uusiminen, saunan remontointi, keittiökaappien asennus, keskuspölynimurin asennus
  • asunnon piha-alueella sijaitsevien erillisten katettujen rakennusten ja rakennelmien kunnossapito- ja perusparannustyö
  • asuntoon kuuluvan terassin tai pation lasitus siten, että tilaa ei samalla lämpöeristetä
  • huoneiston parvekkeen lasitustyöt
  • omakotitalon ulkokunnostus maalaamalla
  • hälytys- ja turvajärjestelmien asennus- ja kunnossapitotyö
  • ilmanvaihtolaitteiden puhdistus, mittaus, säätäminen sekä huolto
Info

Info

Faktaa vuodelle 2025

Kotitalousvähennyksen korotus koskee kotitalouksia, joissa luovutaan öljylämmityksestä kestävämmän energiamuodon tieltä. Käytännössä öljylämmityksestä siirtymistä erilaisiin pumppuratkaisuihin tuetaan korotetulla kotitalousvähennyksellä, 60 % työn osuudesta/vuosi/henkilö. Enimmäissumma 3500 euroa vuodessa. Tämä korotettu vähennys on voimassa vuoteen 2027 saakka.

Sama korotus ei enää koske tyypillisiä kotitaloustöitä, kuten asunnon siivousta muuton yhteydessä, piha-alueen ja puutarhan hoitoa puun kaatoineen sekä lumenluontia, vaan näissä vähennystä saa enää enintään 1600 euroa.

Muissa kotitalousvähennyksen piirissä olevissa töissä vähennys muuttuu ja laskee 35 prosenttiin. Vähennyksen maksimi on pienenee 1600 euroon/henkilö. Omavastuu nousee 100 eurosta 150 euroon vuodessa/henkilö.

Kotitalousvähennys on henkilökohtainen ja kalenterivuosikohtainen, eli vähennys myönnetään siltä vuodelta, jolloin lasku/palkka on maksettu.

Vähennystä ei saa laskun kokonaissumman perusteella, vaan tehdyn työn osuudesta. Pyydä laskulle erittely, josta näet työn hinnan. Kotitalousvähennys lasketaan työn arvonlisäverollisesta hinnasta. Varmista ennen palkkausta, että yritys kuuluu ennakkoperintärekisteriin.

Työstä riippuen työntekijän palkkauksesta voit vähentää 13 % palkasta sekä palkkaan liittyvät työnantajan sivukulut.

Kotitalousvähennystä ei saa tarvikkeista eikä matkakuluista

Rakentaminen
hankkeen aloitus
huoneisto
suunnittelu
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen Rakentaja.fi-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

202210_47202.jpg
Onnistunut hanke
Lähteä yksin vetämään rakentamis- tai remonttihanketta ilman ammattiapua saattaa olla haastavaa ja stressaavaa. Ilman ammattilaisten ohjausta ja asiantuntemusta voi olla vaikeuksia tehokkaassa suunnittelussa, kustannusten hallinnassa ja odottamattomien ongelmien ratkaisemisessa. Lisäksi ammattilaiset voivat tarjota arvokkaita neuvoja ja vinkkejä, jotka voivat säästää aikaa, vaivaa ja kustannuksia pitkällä aikavälillä. Yhteistyö ammattilaisten kanssa varmistaa, että lopputulos vastaa odotuksia ja rakentamisen standardeja sekä pysyy tiukasti budjetissa.Rakentajan tai remontoijan kannattaakin palkata osaava ammattilainen projektin veto- ja suunnitteluvastuuseen.
20077_5701.jpg
Rakennussuunnittelu ja varsinainen rakentaminen alkaa
Työt liittyvät toisiin. Rakennustyö edistyy ja talon "koko" muuttuu sitä mukaan kuin edistymistä tapahtuu. Ensin rakennusala näyttää isolta. Kun perustukset on valettu, pohja tuntuu pieneltä. Melkeinpä pitää ottaa mitta käteen ja varmistaa, onko tapahtunut mittakaavavirhe. Tuohonkin pitäisi tulla makuuhuone, mahtuuko siihen edes sänkyä. Tilan hahmottaminen on vaikeaa, lähes yhtä vaikeaa kuin hankesuunnitteluvaiheessa. Nyt sentään on jo jotain konkreettista näkyvissä ja vertailu on helpompaa.
Eristevaihtoehdot esillä
Vältä rakentamisen ja remontoimisen ongelmia
Avainsanoja onnistuneeseen rakennusprojektiin ovat huolellinen suunnittelu, kohtuullinen aikataulu sekä taitavien ammattilaisten käyttö. Kun projektin kanssa lähdetään ajoissa liikkeelle, jää hyvin aikaa tutustua eri vaihtoehtoihin, tehdä päätöksiä ajoissa ja rauhassa sekä ehkä yksi tärkeimmistä - mahdollisuus nauttia projektista.Kiinteistön tulevan käyttäjän sekä rakennuttajan/remontoijan välillä saattaa joskus ilmetä pieniä ja miksei vähän suurempiakin ongelmia. Tavallisin ja ehkä myös yleisin ongelma projektin koosta riippumatta on, että työn lopputulokselle asetetut odotukset ja itse toteutunut lopputulos eivät välttämättä kohtaakaan odotetulla tavalla. Myös urakan lopullinen hinta sekä urakkaan kuuluva sisältö saattavat yllättää, mikäli sopimukset on tehty suullisesti eikä mitään varsinaista dokumenttia sovitusta löydy. Takuukorjaustöistä kannattaa aina selvittää, mitkä eivät takuun piiriin kuulu ja kauanko työlle oleva takuu on voimassa.
202112_74278.jpg
Miltä oman kodin rakentaminen tuntuu? Kuuntele podcast lapsi­perheen taloprojektista
Janina Hannukainen perheineen päätti toteuttaa haaveensa omakotitalosta. Projekti on pitänyt sisällään paljon vaiheita, oppeja ja yllätyksiä.Taloprojekti on kestänyt vähintäänkin melkein vuoden ajan nuorenparin ajatuksissa. Joulun lähestyessä ollaan jo hyvässä vauhdissa ja omakotitalon runko saatiin pystyyn ennen vuoden vaihtumista.Uusimmassa podcast-jaksossa kuulemme, miltä oman kodin rakentamisen prosessi näyttää tulevan asukkaan näkökulmasta.Kuuntele jakso alta tai yleisimmissä podcast-sovelluksissa, kuten Spotify, Apple podcastit, Google podcastit ja StitcherPodcast on tallennettu 2021 vko 50.
Pihakiviä ladotaan paikoilleen sille varattuun tilaan
Kivet tuovat pihalle kiinnostavuutta ja lisäävät helppokulkuisuutta
Kivet luovat pihalle paitsi mielenkiintoisia kiintopisteitä, myös lisäävät helppokulkuisuutta ja pihan siistinä pitämistä. Erilaisten pihakivien käyttö rinnakkain taas lisää kiinnostavuutta. Mutta mistä tietää, mitkä kivet soveltuvat toistensa pariksi ja miten niistä saadaan luotua se paras kokonaisuus – siihen apuna toimii pihasuunnitelma.
Weberin WeberSafe -vedeneristysjärjestelmän havainnekuva
Kestäviä märkätiloja – pohjatyöt ja vedeneristys
Kylpyhuone on yksi niistä kodin tiloista, joissa huolellisuus ja tarkkuus itse tekemisessä palkitaan. On tärkeää toteuttaa pohjatyöt asianmukaisesti ja varmistaa, että vedeneristys on tiivis ja asiaankuuluvasti tehty. Mitä pohjatöitä tulee tehdä seinien ja lattian osalta – miten vedeneristys toteutetaan oikein?
Mies ja nainen yhdessä remonttimiehen kanssa tutkimassa suunnitelmia.
Remontti edessä, miten edetä järkevästi?
Kun taloa korjataan ja parannellaan, puhutaan yleisesti joko korjaamisesta tai tutummin remontoinnista. Remontointi onkin yleisnimitys rakennuksen korjaamiselle.Remontoinnissa on kyse rakennuksen kuluneen, vanhentuneen, rikkoutuneen, epäkäytännöllisen tai muuten asukkaan mielestä kelvottoman osakokonaisuuden korjaamisesta. Remontoinniksi luetaan yleensä myös tapetoinnit sekä pintamaalaukset, joissa vielä hyväkuntoiset pinnat saavat uuden ulkonäön. Näitä toimenpiteitä voisi kutsua myös sisustamiseksi tai pintaremontoinniksi.Jokaisesta vanhasta talosta löytyy enemmän tai vähemmän korjausta kaipaavaa nurkkaa ja pieltä. Mitä iäkkäämpi talo, sitä varmemmin puuhattavaa löytyy.Erityisesti sodanjälkeiseen rakennuskantaamme kohdistuu suuria korjauspaineita, sillä kyseiset talot alkavat siirtyä jo kolmannelle sukupolvelle, mutta nuoremmastakin rakennuskannassa löytyy jo runsaasti korjattavaa ja parannettavaa. Kaikkien rakennusten säilymisen kannalta on ehdottoman tärkeää, että niitä huolletaan.
20222_76814.jpg
Kennoharkkojen rakennemallit päivitetty
Massiivitiilisten Poroton-kennoharkkojen tuote- ja rakennemallit löytyvät nyt suunnittelijoiden suosimasta ProdLib-tuotekirjastosta. Rakennemallit on laadittu huomioiden Suomen rakentamismääräykset ja olosuhteet. Kaikki esitetyt ulkoseinäratkaisut täyttävät 0,17 W/m2K lämmöneristävyysvaatimuksen. Rakennekuvat ovat myös selailtavissa ja ladattavissa pdf-koosteena Wienerbergerin verkkosivuilta.
smartvatten vedenmittaus
Mielenrauhaa vesivahingoilta – havaitse vuodot vedenkulutusta mittaamalla
Vesivuoto ei aina ole valtoimenaan pauhaava vesisuihku, vaan monesti myös varsin huomaamaton ja salakavala ongelma. Reaaliaikainen tieto vedenkäytöstä auttaa huomaamaan vuodon ennen mittavaa korjauslaskua.
20077_5687.jpg
Rakennussuunnittelu ja rakennusvaihe
Kukin meistä tekee lähes päivittäin sopimuksia, useimmiten huomaamattaan. Sopimukset syntyvät lähes puheitta, lähinnä päivittäiset kohteliaisuudet vaihdetaan; hei, kiitos ja näkemiin. Kirjallisen rakennusurakan tekemistä ei voi kuitenkaan verrata päivittäistavaroiden ostamiseen ilman kirjallista sopimusta. Sopimuksen tekemiseen ei voi suhtautua ylimalkaisesti. Se on asiakirja, joka kertoo, mitä molemmat osapuolet ovat tarkoittaneet sopiessaan rakentamisesta.
20226_78749.jpg
Nämä asiat omakotitalon katon korjauksesta pitäisi tietää
Katto kaipaa remonttia, jos siinä on selkeästi huomattavia vaurioita. Yli 25-vuotias tiili- tai peltikatto kaipaa usein kunnostusta tai uusimista.Avaamme tässä artikkelissa kattoremontin anatomiaa – listasimme yleisimmät kattoremonttia koskevat kysymykset ja haimme niihin vastaukset Kattokeskuksen asiantuntijoilta.
20231_80565.jpg
Pientalon rakennuspiirustukset kertovat monta asiaa
Rakennuspiirustusten tarkoitus on kuvata ja selventää rakennuksen toimintoja, ulkonäköä sekä kokoa ennen varsinaista rakentamisen alkua. Uudelle rakennukselle on haettava rakennuslupa ja lupahakemuksen perustana ovat rakennuslupapiirustukset, joista käy ilmi, millaista rakennusta ollaan aikeissa lähteä toteuttamaan.Pientalon rakennuslupapiirustukset muodostuvat asema-, pohja- ja julkisivupiirroksista, rakennuksen leikkauspiirustuksesta sekä rakenneleikkauksesta.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton