Kierrätyslasista valmistettu ISOVER on vastuullinen valinta
Huippu-urheilijan kiireinen treenirytmi, harjoittelu- ja kisamatkat vaativat urheilijalta paljon. Onneksi matkassa kulkevat mukana yhteistyökumppanit, joiden tuella urheilija pystyy keskittymään urheiluun täysillä. Kiireisen arjen lepopaikkana toimii oma koti, jossa piikkarit voi heittää naulaan ja antaa mielen rauhoittua.
Nooralotta Nezirin ja hänen puolisonsa uutuutta huokuva erillistalo kylpee valossa. 2019 valmistuneen talon seiniin ja yläpohjaan valikoituivat eristeiksi Suomessa kierrätyslasista valmistetut ISOVER-lasivillaeristeet. Tämän myötä syntyi myös yhteistyö Nooralotan ja ISOVERin välille. ISOVER toimii yhtenä Nooralotan pääyhteistyökumppanina jo toista kautta, mahdollistaen Nooralotan keskittymisen harjoitteluun vailla taloudellista huolta.
ISOVER vastuullinen yhteistyökumppani
Urheilijan ja yhteistyökumppanin välinen sopimus määrittelee vastuut molemmille osapuolille. Urheilijalle vastuut ovat yleensä tapahtumissa vierailuja, logonäkyvyyttä ja haastatteluja. Samalla urheilijasta tulee osa yritystä. Tästä syystä yhteistyökumppaneiden valinta on iso päätös myös urheilijalle – kumppanin arvojen takana pitää pystyä seisomaan.
ISOVER on vastuullinen rakennusalan toimija ja osa Saint-Gobain -konsernia. Kotimaiset ISOVER-lasivillaeristeet valmistetaan Hyvinkäällä ja Forssassa ympäristöarvoja vaalien. ISOVER-eristeiden raaka-aineesta jopa 80 % muodostuu kotimaisesta kierrätyslasista. ISOVER pyrkii minimoimaan tuotteidensa koko elinkaaren ympäristövaikutuksia panostamalla tuotekehitykseen ja energiatehokkuuteen sekä käyttämällä tehtaillaan uusiutuvaa energiaa. Näin ISOVER pystyy valmistamaan vähähiilisiä materiaaleja ja tuotteita. Näiden arvojen takana myös Nooralotta seisoo.
"Koti, johon on mukava tulla, auttaa palautumaan henkisesti." Nooralotta Neziri
Koti kestävistä ja turvallisista valinnoista
Nooralotalle koti toimii pysyvänä tukikohtana ja rentoutumispaikkana. Oman kodin suunnittelu ja rakentaminen oman työn ohessa voi olla hermoja raastava kokemus. Nooralotalle rakentaminen kuitenkin toi mukavaa vaihtelua arkeen, kun sai ajatella välillä muutakin kuin urheilua.
Rakennusurakan hoiti tuttavapiirin suosittelema luotettava rakentaja. Nooralotta pyrki puolisonsa kanssa tekemään mahdollisimman kestäviä ja ajattomia ratkaisuja kotiinsa. Eristevalinnassa Nooralotalle ratkaisevia tekijöitä lämmöneristysominaisuuksien lisäksi olivat ISOVER-eristeiden palamattomuus, myrkyttömyys sekä hyvä ääneneristyskyky. Terveellinen ja vastuullisesti rakennettu koti tuo turvallisuutta ja rauhaa elämään.