• Etusivu
  • Talo

Karanteenissa kotona – mitä ajankuluksi?

Rakentajan toimitus
Päivitetty 05.04.2025
20203_63398.jpg

Mitä ajankuluksi, kun korona virus eristää sinut kotiin.

Nyt on todella moni meistä jäänyt omaan kotiinsa karanteeniin tai etätöihin. Ei asiaa lähteä mihinkään kodin ulkopuolelle. Tylsyys hiipii sisään ikkunoista ja ovista. Mitä tekemistä keksisin vähintään kahdeksi viikoksi?

Kun talo kumisee tyhjyyttään ja kukaan ei saa käydä kylässä, on täydellinen aika kehittää itseään tai tehdä loppuun kesken jääneitä asioita, joille ei tuntunut löytyvän koskaan sopivaa aikaa.

Suunnittele pientä pintaremonttia

Saunakin pitäisi laittaa ja kierrellä vähän maailmaa. Niinhän se mainoksessa meni. Mutta sauna suunnittelu ei tunnu kovinkaan yksinkertaiselta projektilta. Tiesitkö että netistä löytyy paljon apua, muun muassa suunnitteluohjelmia ja vinkkejä nopeaan saunaremonttiin. Hyvin suunniteltu on jo puoliksi tehty.

Vaikka olemme menossa valoisampaa aikaa kohti, on silti hyvä kiinnittää huomiota myös valaistukseen. LED-nauhoilla saat luotua uskomattoman hienoja valaistuksia ja tunnelmia talon sisällä ja ulkona. Nyt ehdit tarkastella kotinurkkia kriittisellä silmälä.

Joskus ei aivan pieni pintaremontti auta, vaan joudut miettimään vaikka lämmitysmuodon uusimista. Lue Palojoen perheen kokemuksia lämmitysremontista.

Muista olla tarkkana, kun asioit kiertävien kauppiaiden kanssa. Vaikka nyt kukaan ei uskaltaisikaan tulla ovesi taakse, teimme sinulle muistilistan kotimyyntitilanteisiin, jotta osaat varautua, kun myyjä osuu kohdalle.

<p data-block-key="wchql">Saunaremontti, valaistusremontti, säilytysremontti, keittiöremontti, lämmitysremontti,...</p>
Saunaremontti, valaistusremontti, säilytysremontti, keittiöremontti, lämmitysremontti,...

Kevätsiivousta

Käsien peseminen ja pintojen puhtaana pitäminen on nyt pinnalla enemmän kuin koskaan. Kalkkitahrat ovat ikäviä kromatussa pinnassa ja tekevät pinnasta nuhruisen näköisen. Samalla kun siivoat hanat, haluat varmaankin päästä eroon myös wc:n jarrutusjäljistä. Tässä vinkit jokaisen inhokki puuhaan.

Kemikaalien käyttö puhdistuksessa ei aina ole paras vaihtoehto. Ekologinen siivous on tärkeää luonnonsuojelunkin kannalta. Tiedätkö siis mihin kaikkeen voit käyttää ruokasoodaa?

Siivouksen yhteydessä ja sisällä sairastaessa tulee mieleen myös raikas sisäilma, ja eritoten sen puute. Korvausilmaventtiili saattaisi olla helppo ja hyvä ratkaisu ongelmaan.

Kasvata siemenestä

Kotiin linnoittautuneena tulee varmasti syötyä hedelmiä, joista löytyy siemeniä sisältä. Kokeile saatko mitään niistä itämään ja teet huonekasvin hedelmästä. Voit myös kokeilla, saatko salaatin tai yrtit kasvatettua uuteen loistoonsa pelkästä jäljelle jääneestä juuripaakusta.

Jos hedelmät ja vihannekset eivät kiinnosta, lisää kukkaloistoa kotona pistokkaista. Vihreys ja vehreys on sisustuksessa nyt suurinta muotia!

Haluatko tutustua kukkiin tarkemmin tai löytää uusia kasveja ensikesäksi puutarhaasi? Käy kasvikortistolla tutustumassa vihanneksiin, viherkasveihin, puihin ja pensaisiin.

<p data-block-key="no41g">Puutarha.net ylläpitää kasvikortistoa, josta löydät paljon tietoa sekä sisä- että ulkokasveista.</p>
Puutarha.net ylläpitää kasvikortistoa, josta löydät paljon tietoa sekä sisä- että ulkokasveista.

Taloyhtiön asialla

Yleensä aika loppuu aina kesken, eikä ehdi tutustua esimerkiksi taloyhtiön tuleviin remonttitarpeisiin. Nyt saattaisi löytyö sopivaa aikaa myös taloyhtiön asioille. Tässä sinulle muutama vinkki, joista aloittaa:

Suunnittele talo, kesämökki tai piharakennus

Nykyisin on helppoa tutustua mihin tahansa uuteen talo- tai piharakennusmallistoon, kun kaikki löytyy suoraan netistä. Ja nyt on aikaa rakennella unelmia ihan rauhassa.

Tarpeeseen tulevat varmasti hyvät vinkit talopaketin valinnassa.

Oman talosi tai mökkisi pihalla olisi ulkorakennuksen mentävä aukko. Mitä kaikkea tähän tilaan voisikaan rakentaa? Sopisiko esimerkiksi laavu mökkisi tai kotisi pihaan makkaranpaisto paikaksi?

Lapset ovat lentäneet pesästä jo aikoja sitten. Haluaisitko kenties jo siirtyä hieman pienempään mutta upouuteen taloon? Aloita haaveilusi ja toteuta se!

<p data-block-key="bgvnc">Honkarakenteen Majakka on säväyttävä sauna.</p>
Honkarakenteen Majakka on säväyttävä sauna.

Päivitä tietosi

Koskaan ei ole myöhäistä kouluttautua hieman lisää ja uusia kenties vanhoja tietoja esimerkiksi rakentamisesta tai puutarhanhoidosta. Lyhytkoulutuksilla päivität tietosi ja tietämyksesi ajan tasalle.

RIL suunnitteluoppaat sisältävät ammattilaistason tietoa muun muassa linjasaneerauksesta ja korjausrakentamisesta. Voit tilata myös kevyempää lukemista monesta talonomistajalle tärkeästä aiheesta, kuten rakentamisesta, puutarhasta ja sisustuksesta.

Talo
asuminen
koti
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen Rakentaja.fi-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

Asiakas ja asentaja tutkivat yhdessä ilmanvaihtokonetta ohjaavaa appia.
1970-luvun talon ilmanvaihdon päivitys
Kuten arvata saattaa, on 50-vuotiaaseen omakotitaloon tehty monenlaisia ratkaisua, ja vuosiin on mahtunut myös erilaista tekniikkaa. Tämä Espoon Lippajärven lähellä sijaitseva tiiliverhoiltu omakotitalo ei ole poikkeus. Viimeisimpänä uudistuksena on alkutalvesta 2024 vaihdettavaksi tullut ilmanvaihtokone.
Sisäilma mittaus
Testaa helposti ilmanvaihdon riittävyys
Sisäilman hiilidioksidipitoisuus on hyvä mittari, kun halutaan arvioida ilmanvaihdon toimivuutta. Kun mittari näyttää selkeästi kohonnutta hiilidioksiditasoa, se viittaa siihen, että tilojen ilmanvaihto ei toimi riittävän tehokkaasti. Tällaisessa tilanteessa on tärkeää ryhtyä toimenpiteisiin ilmanvaihdon parantamiseksi.
Isä ja lapsi pellon laidalla, lapsi isän sylissä
Tule mukaan NIBEn Teams-tietoiskuun 20.5. 2025
NIBE järjestää napakan tietoiskun taloa rakentaville ja rakentamista suunnitteleville. Teams-alustalla pidettävään tapahtumaan kannattaa ehdottomasti osallistua, jos aihe on itselle vähänkään ajankohtainen.Tiedätkö sinä, mitä sinun tulee ottaa huomioon valitessasi lämmitystä taloosi?
20238_82981.jpg
Tee se itse askartelubetonilla
Kuulutko heihin, jotka haluavat tehdä ja toteuttaa itse – kokeilla rohkeasti omaa luovuuttaan ja taitojaan?Juurikin askartelukäyttöön ja DIY-henkiseen tekemiseen on kehitetty weber Hobby Concrete Askartelubetoni ja weber white concrete, joilla voit helposti toteuttaa erilaisia betonisia koriste- ja käyttöesineitä, betonitaidetta, puutarha-aiheita ja niin edelleen.Tuotteille on myönnetty Avainlippu. Askartelubetoni voidaan valaa muottiin ja sitä voi soveltuvin osin myös muovailla.Tässä muutamia askarteluideoita syksyn pimeneviin iltoihin:
portaissa laskeutuminen
Miten portaat tulisi valita ja mitoittaa?
Useampi kerroksissa taloissa portaat ovat yleensä kovassa käytössä, sillä eri kerrosten välillä kuljetaan monia kertoja päivässä.Portaiden on oltava turvalliset, helppokäyttöiset ja kestävät. Edellä mainittujen ominaisuuksien lisäksi portaat ovat myös sisustuselementti, jonka ulkoasua suunnittelu- ja tekovaiheessa muuntelemalla on mahdollista saada juuri oman kodin tyyliin sopivat portaat.
Naapurit tapaavat toisiaan punertavanruskean aidan yli
Kun naapurisopu on vaarassa rikkoutua
Mitä saa tehdä naapurin omenapuulle, jonka oksat varjostavat ikävästi auringonvalon pääsyn olohuoneeseen? Entä sen juurille, kun ne kulkevat aikomasi kasvimaan kohdalla?Naapurisopu rikkoutuu silloin tällöin näiden kysymysten äärellä. Kuka on oikeassa ja mitä voi tehdä? –Toisaalta on niin, että vaikka noudattaa lakia ja on sinänsä oikeassa, naapurisopu voi rikkoontua siitä huolimatta. Usein onkin paras vaihtoehto luopua joistakin oikeuksista kuin saada naapurista vihamies!Asiasta säätää vuonna 1960 säädetty laki eräistä naapuruussuhteista. Laki on iästään huolimatta relevantti moniin tämänkin päivän ongelmiin. –Toki monesta muustakin laista löytyy säännöksiä, jotka voivat säätää asiasta. Tässä on perehdytty ainoastaan naapuruussuhdelain säännöksiin.
Nainen kohauttaa hartioitaan kädenjäljillä sotkettua pinkkiä taustaa vasten, edessään pyykkikori
Voiko kodin järjestäminen parantaa hyvinvointia?
Vanha sanonta "siisti koti, selkeä mieli" on monille varmasti tuttu. Se ei ole vain puuta heinää, vaan perustuu vahvasti sekä psykologiaan että neurotieteeseen. Ympärillä vallitseva sotku vaikuttaa helposti paitsi henkisen, mutta myös tunnepuolen terveyteen. Järjestys sen sijaan taas edistää rauhallisuuden tunnetta ja vähentää stressiä sekä lisätä tuottavuutta.
20239_83174.jpg
Asiantuntija vastaa: Mitkä ovat maalämpöpumpun edellytykset?
Maalämpölämpöpumppu on huoleton, vaivaton ja todella hyvä vaihtoehto kodin pääasialliseksi lämmitysjärjestelmäksi. Mutta mihin kohteisiin maalämpöpumppu soveltuu parhaiten? Vaatiiko maalämpö rakennusluvan? Miten maalämmön toteutustavat eli maapiiri ja porakaivo (usein tunnettu myös nimellä energiakaivo tai lämpökaivo) eroavat toisistaan? Muun muassa näihin kysymyksiin vastaa maalämpöpumpputuotteiden asiantuntija ja tuotepäällikkö Krister Andersson NIBE Energy Systems Oy:stä.
Harmaa hirsimökki aivan järven rannassa ja mökin edessä on laituri. Kuvassa on syksy
Vältä tulipalot kotona ja mökillä!
Niin kotona kuin kesämökilläkin voi tulipalo saada alkunsa tulisijoista ja sähkö- tai kaasulaitteista. Voit välttää onnettomuudet käyttämällä hyväkuntoisia laitteita oikein ja pitämällä niistä myös hyvää huolta. Kotona laitteiden toimintaa ja niiden kuntoa tulee ehkä tarkemmin seurattua, mutta myös mökillä säännöllisen turvatarkastuksen tekeminen on hyvin tärkeää!Vaikka alla olevissa luetteloissa mainitaan kevät tarkistuksen ajankohdaksi, on enemmän kuin suositeltavaa tehdä tarkistukset myös syksyisin – etenkin jos mökkiä on tarkoitus käyttää talvellakin.
20136_35491.jpg
Villa ISOVERin sisustus
Villa ISOVER oli toukokuussa sisustustyövaiheessa. Kiintokalusteet ovat asennettuna ja seinien maalit, tapetit ja laatoitukset valmiina. Villa ISOVERin sisustussuunnittelusta vastaa sisustussuunnittelija Niina Riihimäki Suunnitteluhuone Riihimäestä.– Materiaalivalinnoissa kiinnitettiin tarkasti huomiota tulevan asukasperheen vaatimuksiin, sillä talon on kestettävä lapsi- ja koiraperheen elämää, Niina Riihimäki kertoo.Tutustu tästä Villa ISOVERin rakennusprojektiin
20077_5708.jpg
Ikkunat ja ovet ovat näkyvä osa julkisivua
Rakentaminen etenee. On ensisijaisen tärkeää, että kaikesta rahaliikenteestä pidetään kirjaa. Verottajakin voi jossain vaiheessa olla kiinnostunut rahaliikenteestä. Varsinkin silloin, kun talo valmistuu pikavauhtia eikä verottaja löydä maksetuista palkoista mitään merkintää itseltään. Tästä syystä on erittäin tärkeää, että kaikki asiat hoidetaan niin kuin ne pitää hoitaa. Talkootyö ei vieläkään ole kiellettyä, mutta nekin pitää pystyä selittämään. Omakotitalon rakentamiseen kuluu se tietty määrä tunteja, ja niiden tekijä pitää osata selittää.
Sähköauton lataus Innohome.jpg
Ethän lataa sähköautoa tavallisesta suko-pistorasiasta?
Viime kuukaudet ovat osoittaneet kaikille, että kustannukset joka saralla nousevat koko ajan, eikä loppua hintojen nousulle ole näköpiirissä. Monet ovat joutuneet nipistämään omista kulutustottumuksistaan ja korvaamaan tuttuja ja turvallisia asioita edullisimpiin tai ympäristön kannalta järkevimpiin ratkaisuihin. Muun muassa polttoaineiden hintojen nousu on lisännyt kiinnostusta erityisesti sähköautoihin. Sähköautojen kanta kasvaa koko ajan, samoin latausverkon, mutta tässä vaiheessa kaikille sähköautoille ei riitä julkisia latauspaikkoja nimeksikään. Ladattavia sähköautoja on Suomessa jo noin 100 000 kappaletta, joten kotilatauslaitteiden tarve on merkittävä.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton