• Etusivu
  • Rakentaminen

Elämä tuo tullessaan muutoksia – myös asumiseen

Tutkimus: kuluttaja haluaa kotimaista ja ekologista

Rakentajan toimitus
Julkaistu 27.03.2022
20223_77532.jpg

Miten elämä muuttuu vuosikymmenten saatossa? Millainen koti on kulloinkin tarpeen? (Kuva: Shutterstock)

Niinhän se on, elämä tuo tullessaan monenlaisia muutoksia ja lukuisia kertoja. Osa ajoittuu pidemmälle, jopa vuosikymmeniä kestävälle aikajaksolle, osa taas pieneltä tuntuvan hetken sisään.

Muutoksista ehkä suurin tapahtuu silloin kun nuori muuttaa omilleen. Elämän kiertokulku jatkuu nuoren löytäessä elämänkumppanin, hankitaan mahdollisesti suurempi koti, syntyy uusia perheitä joiden kanssa kierros alkaa alusta. Suuria asioita nuoren elämässä, mutta samalla myös vanhempien. Lapsen lennettyä pesästä jää kodista pois osa sinne kuuluneista elämän äänistä. Miltä tuntuu hiljentynyt ja tyhjilleen jäänyt koti – onko se jopa liian suuri vain kahdelle ihmiselle?

Aika vaihtaa koti pienempään tai suurempaan?

Ajatus voi tuntua ensi alkuun hurjalta. Lähteäkö noin vain kodista, joka on tulvillaan muistoja vuosien varrelta. Jokainen nurkka muistuttaa jostain tapahtuneesta. Kodin remonttilistakin on muuttunut ajan kuluessa enemmän listaksi ominaisuuksia ja näin ollen pienemmät remontitkin ovat jääneet remontoimatta. Joskus kuitenkin elämä tarjoilee eteen aimo annoksen realismia. Vanhassa kodissa ei joko ole tilaa riittävästi tai sitä on liikaakin – miten nämä menevät suhteessa yleisesti kasvaviin asumiskustannuksiin. On myös muistettava ajatella aikaa, jolloin oma liikuntakyky ei välttämättä olekaan enää sitä, mitä se on tänään.

Mieti, mitä oikeasti haluat kodissasi olevan

Totuus on, että rakkaat muistot seuraavat mukana, vaikka koti ympäriltä muuttuisikin. Eri talovalmistajilla on tarjolla lukuisia talomalleja, joista löytyy varmasti se mukava eläkeiän koti kuin myös koti suuremmallekin lapsiperheelle. Tiesitkö, että valmiit talomallit ovat usein muokattavissa mieleisiksi ja omia tarpeita vastaaviksi? Kannattaa siis aktiivisesti vertailla ja laittaa ylös itselle mieluisia ratkaisuja, joita tulevaan kotiisi kaipaat.

Vaikka oman kotisi rakentajana sinä olet se, joka päättää mitä lähdetään toteuttamaan, kannattaa kuitenkin hetkeksi pysähtyä miettimään, mitä oikeasti kodiltasi haluat. Tämän päivän digitaalinen maailma on pullollaan ideoita ja uudenlaisia ratkaisuja, mutta ovatko ne niitä joita sinä oikeasti arjessasi tarvitset? Kun
käytät aikaasi hetken pohdintaan, saat itsellesi parhaan avun ja juuri sellaisen lopputuloksen mihin olet tyytyväinen pitkään.

Kuten varmasti kuvan pariskunta, tutustu sinäkin talovertailuun – löytyisikö sieltä sinun tuleva kotisi? talovertailu.fi (Kuva: Shutterstock)
Kuten varmasti kuvan pariskunta, tutustu sinäkin talovertailuun – löytyisikö sieltä sinun tuleva kotisi? talovertailu.fi (Kuva: Shutterstock)

Parin erilaisen mallin välillä pohtiminen on täysin normaalia ja ehkä jopa järkevää, mutta jos mielesi vaeltaa kymmenen eri mallin kesken, kertoo se enemmän siitä, että sinä et ehkä olekaan vielä aivan varma, mitkä asiat ovat sinulle ne kaikkein oleellisimmat. Neuvona ongelman ratkaisemiseksi on, että aseta itsellesi mielenkiintoisimmat mallit rinnakkain ja vertaile niitä keskenään. Missä mallissa/ malleissa on eniten toivomiasi ominaisuuksia? Mieti myös, mitä ominaisuutta nykyisessä kodissasi olet kaivannut.

Anna ammattilaisen auttaa

On erittäin hyvä, että kotiin sijoitettavia asioita ja ominaisuuksia harkitsee riittävän monelta kantilta. Kerää lista toivomistasi muutoksista sekä ne muutamat mallit joissa moni seikka loksahti jo kohdalleen – pyydä sen jälkeen tarjous tai varaa aika talovalmistajalle. Yhdessä ammattisuunnittelijan kanssa voitte luoda sellaisen kokonaisuuden, joka toimii.

Huomioithan kuitenkin että jokainen suunnitelmiin tehty jälkikäteinen muutostoive työllistää taustalla useamman ihmisen – onhan varmistettava että kaikki suunnitellut rakenneratkaisut kestävät toivotut muutokset. Käytä siis aikaa suunnitelmien laatimiseen. Lisäksi toivotut muutostyöt saattavat vaikuttaa lopulliseen hintaan, erityisesti jos muutostoiveita on paljon.

Suomalainen kuluttaja haluaa kotimaista ja ekologista

Tutkimuksen mukaan yli 40 prosenttia suomalaisista on valmis maksamaan vastuullisesti tuotetuista tuotteista enemmän kuin normaalisti. Huolimatta rakennusmateriaalien kohonneista hinnoista sekä saatavuusongelmista, kuluttajat haluavat toteuttaa haaveidensa kodin.

Kaikkea ei kuitenkaan olla valmiita hyväksymään, vaan ihmiset ovat tarkkoja, mitä kotiin hankitaan ja keneltä. Suosiossa ovat materiaalit, joiden tuottaminen sekä käyttö on ekologista. Palvelut vastaavasti haetaan toimijoilta, jotka hoitavat työnantajavelvoitteensa.

Rakennus- ja remontointibuumi tuskin loppuu tänäkään vuonna, sillä yli puolet suomalaisista suunnittelee jompaakumpaa – heistä projektinsa aikoo tänä vuonna toteuttaa jopa 39 prosenttia. Tuore tutkimus paljastaa, että suomalaisista kuluttajista yli 40 prosenttia on valmis maksamaan aiempaa enemmän, kun tuotteet sekä palvelut ovat ympäristön ja työntekijöiden kannalta vastuullisesti tuotettua. Kuluttajien kiinnostus näkyy myös rakennusmateriaaleja sekä palveluita tuottavilla yrityksillä.

Pandemian myötä kotia tarkastellaan uudella näkökulmalla. Huolimatta rakennusmateriaalien kohonneista hinnoista sekä saatavuusongelmista, kuluttajat haluavat toteuttaa haaveidensa kodin. (Kuva: Shutterstock)
Pandemian myötä kotia tarkastellaan uudella näkökulmalla. Huolimatta rakennusmateriaalien kohonneista hinnoista sekä saatavuusongelmista, kuluttajat haluavat toteuttaa haaveidensa kodin. (Kuva: Shutterstock)

Rakentaja toteutti yhdessä Kantar TNS:n kanssa tutkimuksen, johon osallistui 1066 suomalaista kuluttajaa. Tarkoituksena oli selvittää suomalaisten ajatuksia rakentamisesta ja sen kustannuksista. Vastauksista ilmeni vastaajien tahtotila saada tietää rakennustuotteiden sekä raaka-aineiden alkuperää ja tuotantoketjujen vaiheet – tietoa vaati peräti 45 prosenttia osallistuneista.

Tämä asettaa vaatimuksia yritysten markkinoinnin ja viestinnän avoimuuteen. Tietoiset kuluttajat tunnistavat kyllä milloin yritetään harhauttaa. Ihmiset haluavat uskottavaa ja luotettavaa tuotetietoa, esimerkiksi suoraa kuvaa ja tarinaa siitä, miten ja missä tuotteet valmistetaan, sanoo Rakentajan liiketoimintajohtaja Inka Partanen.

Lue lisää tutkimuksesta ja sen tuloksista

Kurkistus messulehteen (Rakenna & Remontoi-messut 1.-3.4.2022)

Rakentaminen
talopaketit
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

20219_72664.jpg
Sano ei hukkaneliöille ja rakenna oma kompakti unelmatalosi
Nykyisin omaa kotia suunnittelevat ja rakentavat rakastavat kompakteja tilaratkaisuja, luonnonläheisyyttä, ekologisia materiaaleja sekä fiksuja säilytysratkaisuja. Asunnon ei tarvitse olla suuri, ollakseen paras mahdollinen omalle perheelle. Kukaan ei halua tuhlata kotinsa neliöitä hukkaneliöiksi, vaan kompakteilla tilaratkaisuilla saadaan asuntoon samanaikaisesti sekä tilantuntua, että järkeviä ja toimivia säilytysratkaisuja.
201510_44579.jpg
Uusi EasyIN-kotikonsepti, helppo hankkia ja asua
Kastelli-talot Oy, joka on ollut jo yli 20 vuotta pientalojen markkinajohtaja Suomessa, tuo markkinoille uuden EasyIN –asumiskonseptin. EasyIN–konseptilla Kastelli rakentaa täysin valmiita, asunto-osakeyhtiömuotoisia pientaloasuntoja, jotka on helppo hankkia ja, joissa on helppo asua. Ensimmäiset 58 EasyIN–kotia rakennetaan Vantaan Vaaralaan ja Ilolaan.
20183_52367.jpg
Hurrja huhtikuu alkaa taas!
Kastelli on tehnyt viisi talomuunnosta suosituimmista malleistaan. Uutuusmallit on tehty asiakkaiden toiveiden pohjalta ja ne tulevat pysyväksi osaksi Kastellin mallistoa – uusia talomalleja on myös testattu käytännössä ja ne on todettu toimiviksi ja toivotuiksi. Tutustu Kastellin uutuuksiin sekä Hurrja huhtikuu -kampanjaan!
Kuvassa lasketaan yhtä Aulis Lundell Oy:n moduulitalon elementtiä rekan kyydistä valmiille perustukselle
Moduuliratkaisut tulevat esille Helsingin keskustaan – Aulis Lundell Oy avaa showroomin Runeberginkadulle
Aulis Lundell Oy avaa showroomin Helsingin keskustaan. Esille on saatu kattavasti koko Aulis Lundell Oy:n tuotanto. Uusissa tiloissa tutustut muun muassa Liune-ovituotteisiin sekä aivan uusiin moduulirakentamisen ratkaisuihin.Showroom avataan Autotaloon, entiseen Rakennustiedon tilaan Runeberginkatu 5:ssä. Showroom on auki maanantaista perjantaihin ja halutessasi voit sopia myös henkilökohtaisen tapaamisen.
Ahola-transportin_moduuleidta_tehty_rakennus-Aulis_lundell_oy
Nopeaa ja turvallista rakentamista moduulien avulla
Esivalmistetut teräsmoduulit ovat erinomainen mahdollisuus urakoitsijoille ja asentajille, jotka haluavat nopeuttaa rakennusprojekteja ja vähentää rakentamisen kustannuksia. Esivalmistetut moduulit valmistetaan kuivissa tiloissa tehtaalla, jossa niiden tarkkuus ja laatu voidaan varmistaa ennen toimittamista rakennuspaikalle.
20115_25991.jpg
Viikon kysymys: Miksi patterit eivät lämpene?
Kysymys:Hei. Kyseessä omakotitalo jossa vesikiertoinen lämmitys öljyllä. 5 patteria on täysin kylminä. (huonelämpötila laskee lähelle 13 ºC kovilla pakkasilla)Olen ilmannut, irrottanut termostaatit, herkistellyt ventiilineuloja, kolkutellut, tarkistanut esisäädöt ja paluuputken ruuviakin rassailtu. Patterit ovat edelleen kylminä. Kylmää vettä tulee, kun ilmaa. Tuloputki on myös täysin kylmä. Talon muut patterit toimivat moitteettomasti. Nämä viisi patteria haarautuvat L-muotoisella haaralla "päälämmin" putkesta ja pattereilla on omat tulo- ja paluuputkensa. Ainut yhdistävä tekijä on tuo haara. Painetta verkostossa tällä hetkellä 1 bar. Kattilan ja patterien korkeusero max 1,5 metriä. Luulisi paineiden olevan riittävät? Paisuntasäiliössä punainen nuoli 1,6 barin kohdalla. Onko siihen asti siis turvallista kokeilla paineiden nostoa? Voisiko tuohon haaraan jäädä jokin ilmatasku joka estää veden kierron? Kattilasta lähtee siis putki josta haarautuu ylöspäin tuo haara jonka kaikki patterit ovat kylmiä. tuosta haarasta noin 1,5 metriä on kaksi haaraa ja niiden perässä olevat patterit kyllä lämpiävät. Eli lämpimän linjan ensimmäisen haaran patterit kylminä. Olisiko jotain vinkkejä mistä ongelmani voi johtua?

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton