• Etusivu
  • Sisustus

Vanhan puulattian tasoitus

Pitääkö vanha puulattia poistaa ennen uuden lattian asentamista?

Mariana Ravonius
Päivitetty 23.02.20262 min
1920 tasoitemassa sekoitettuna ämpärissä

Käytetyillä tasoitteilla ja laasteilla on hyvä halkeamien sietokyky.

Hyvin kiinni olevaa puulattiaa ei tarvitse purkaa. Vanha lattia voidaan tasoittaa suoraksi alustaksi tulevalle pinnoitteelle, kunhan se on kuiva, luja ja puhdas. Puulattia voidaan siis saneerata betonipohjaisella tasoitteella, kun se on hyvin kiinni alustassaan.

Työohje vanhan puulattian tasoitukseen

Alustan käsittely

Tasoitettavan pinnan on oltava luja, puhdas ja kuiva. Ennen tasoitetyöhön ryhtymistä on muutenkin varmistettava, että lattialaudat ovat hyvin kiinni alustassaan. Jos tarkastuksessa huomataan huonosti kiinni olevia lautoja, ruuvataan ne kiinni tai vaihdetaan tarvittaessa uusiin.

Poista pinnasta kaikki tartuntaa heikentävät materiaalit hiomalla. Tällaisia tartuntaa heikentäviä ovat esimerkiksi rasva, lakka sekä liimat ja vanhat tasoitteet. Imuroi hionnan jälkeen lattia huolellisesti.

Esitiivistä kaikki yli 2 mm:n raot PU-vaahdolla, akryylimassalla tai muulla vastaavalla materiaalilla. Asenna myös paikoilleen mahdolliset topparit sekä tiivistä vuotokohdat ennen tasoitteen levittämistä

Imukykyiset seinä on hyvä suojata kosteudelta ja lialta käyttämällä reunanauhoja. Tiivistä reunanauhojen liittymä lattianrajassa PU-vaahdon tai akryylimassan avulla.

Jos läpiviennit ovat ennestään irti alustasta tai välipohjasta, ne erotetaan myös uudesta tasoitteesta. Tiivistä reunanauhat huolellisesti, jotta tuore tasoite ei valu nauhojen alle.

Lattian pohjustus

Levitä laimennettu dispersiopohjuste pehmeää harjaa käyttäen. Laimenna pohjustetta suhteessa 1:1, varmista kuitenkin tarkempi ohje käyttämästäsi tuotteesta. Vältä levittäessäsi lätäköiden muodostumista. Voit yrittää parantaa tartuntaa sirottelemalla kuivaa tasoitetta ja harjaamalla sen märkään pohjusteeseen.

Jätä pohjuste kuivumaan tahmeaksi ja anna lautojen kuivua yön yli (vähintään 12 tuntia, enintään 48 tuntia). Asenna lasikuituverkko vähintään 50 mm limityksellä.

Tasoitteen levitys

Puulattian tasoituksessa käytetään kuituvahvisteista lattiatasoitetta. Tasoitteen sopiva kerrospaksuus on tyypillisesti noin 5-30 mm. Paksumpi kerros soveltuu erityisesti laajoille sekä epätasaisille alustoille. Tasoitteen pinta ylitasoitetaan tarvittaessa.

Levitä tasoite valmistajan sekoitus- ja työolosuhdeohjeiden mukaisesti!

Lattian päällystys

Kun alusta on kuivunut, lattianpäällyste voidaan asentaa yleensä 1–3 viikon kuluessa olosuhteiden ollessa noin +20 °C ja ilman suhteellisen kosteuden noin 50 %.

Joissakin tasoitteissa päällystys voi olla mahdollista nopeamminkin, jopa 1–3 vuorokauden kuluttua, valmistajan ohjeiden mukaan.

Tarvittavat lisätiedot löytyvät tasoitteiden tuotekorteista sekä lattiapäällystemateriaalien valmistajalta.

Info

Info

Muista tarkistaa aina valmistajan ohjeet

Tämän artikkelin ohjeet on tarkoitettu yleisluontoiseksi opastukseksi puulattian tasoitustyöhön. Käytettävien materiaalien tarkat työvaiheet, kuivumisajat ja kerrospaksuudet voivat vaihdella tuotteesta riippuen, joten noudata aina ensisijaisesti valitsemasi materiaalin valmistajan ohjeita ja tuotekortteja.

Huolellinen suunnittelu, oikeat työmenetelmät ja valmistajan ohjeiden noudattaminen varmistavat onnistuneen ja kestävän lopputuloksen.

Sisustus
tasoitus
lattiat
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen Rakentaja.fi-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

Näin tasoitat eri lattiapinnat
Sisustus
Näin tasoitat eri lattiapinnat

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton