• Etusivu
  • Äänestys

TÄHTI-pariovet on Liune-välioviäänestyksen voittaja

Viime vuoden voittajaväri jäi tällä kertaa viimeiseksi

Sari NieminenKaupallinen yhteistyö Aulis Lundell Oy
Päivitetty 07.03.2024
välioviäänestyksen-tulokset-2024-liuneDoor-1920x1080

Perinteitä kunnioittavat ja kauniit elegantit 3-peiliset maitolasiset pariovet nappasivat voiton Liune- väliovien äänestyksessä. Toisen sijan äänestyksessä otti hyvin niukalla äänienemmistöllä Vihreä TAIKA-liukuovi ja kolmanneksi, vain muutaman äänen perusteella, tuli saunan lasinen liukuovi.

Uudet Liune-ovien väri ja ideat on otettu hyvin vastaan, vaikka perinteisempi malli olikin äänestäjien enemmistön mieleen. Yllätykseksemme viime vuoden voittaja, musta kääntyvä väliovi jäi pitämään joukon häntäpäätä. Näin ajat ja sisustukselliset mieltymykset muuttuvat. On silti hyvä, että esimerkiksi Liune Door tarjoaa jokaiseen makuun sopivan välioven, eikä trendien muuttuminen vaikuta mallien saatavuuteen.

Ääniä yhteensä annettiin 888 kpl.

Välioviäänestyksen voittaja 2024: TÄHTI-pariovi

Äänestäjät ihastuivat Tähti-parioven vanhaan tuttuun tunteeseen uudella twistillä. Ovia kehuttiin sisustuksellisesti kauniiksi sekä arvokkaan näköisiksi.

”Pariovet tuovat mieleen vanhan huvilan.”

” Perinteisen oloiset kauniit, pelkistetyt ovet, jotka sopivat niin uusiin asuntoihin, kuin vanhoihin rintamamiestaloihin. Kympin ovet.”

” Tyylikäs ovimalli, jossa kotoisa ja lämmin fiilis. Näitä ovia ei kannata piilottaa vaan mielummin korostaa sisutuksessa!”

” Tähtiovi sopii erityisen hyvin tilanjakajaksi sellaisiin koteihin, joissa tavoitellaan valoisuutta, mutta ei äärimmäisen modernilla tavalla.”

Toiselle sijalle valittiin Vihreä TAIKA-liukuovi

Upeassa Saaristohotelli Barössä kuvattu vihreä TAIKA-liukuovi oli monen äänestäjän mieleen juuri värinsä puolesta. Vihreää TAIKA-liukuovea ylistettiin sen upeasta ajanmukaisuudesta. Liune-liukuovia kiiteltiin myös siitä, että saatavilla on useita värisävyjä mieltymysten mukaan.

”Trendikäs ja rohkea.”

”Eleetön, tyylikäs ja hyvän värinen.”

”Ihanaa saada väriä oviin. Oven muoto on pelkistetty, jolloin se sopii moneen tilaan ja efekti tulee väristä.”

”Freesi väri ja vähän tilaa vievä ratkaisu. Plussaa myös äänieristyksestä.”

Kolmantena saunan lasinen liukuovi LÄMPÖ

Nata Salmelan omaan sijoitusasuntoonsa valitsema saunanoviratkaisu oli mieleen myös monelle äänestäjälle. Saunan liukuovea kiiteltiin erityisesti sen tilaa säästävästä ominaisuudesta. Liukuovi on todellinen aarre pieniin saunatiloihin.

”On tyylikkäämpi kuin saranoitu saunan ovi ja tilankäyttömahdollisuudet paranevat huomattavasti kun ei tarvitse huomioida kääntyvää ovea.”

”Ajaton, hyvä idea tilansäästämiseksi.”

”Pesuhuoneissa on usein miten tilanpuutetta, joten miksipä ei liukuovi myös saunatilaan.”

”Hyvä saada uutta muotoilua myös saunaosastolle, ja tämä on lisäksi siistin näköinen.”

”Säästää saunassa tilaa ja ihana kun lasin saa monella eri sävyllä.”

Info

Info

Välioviäänestyksen tulokset:

  1. TÄHTI-pariovet
  2. Vihreä TAIKA-liukuovi
  3. LÄMPÖ saunan lasinen liukuovi
  4. KARE-lasiliukuovi
  5. CLT-väliovi
  6. Musta kääntyvä väliovi

Kiitos äänestykseen osallistuneille. Arvonnan voittajalle on ilmoitettu henkilökohtaisesti.

Aulis Lundell Oy
Äänestys
liukuovi
väliovi
sisustus
ovet
äänestys
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

suurista talon ikkunoista näkee ulos vehreään metsään. sisällä sisustus vaaleaa puuta ja valkoinen sohva. Sisällä on paljon myös viherkasveja
Sisustuksen uusi aalto vuonna 2024 – Biofilinen suunnittelu
Vuosi 2024 on täällä, ja se tuo mukanaan uusia tuulia sisustuksen maailmaan. Kotimme ovat paikkoja, joissa vietämme suuren osan ajastamme, ja sisustustrendit heijastavat yhä enemmän henkilökohtaisia arvojamme ja elämäntapaamme. Tänä vuonna trendit kutsuvat meitä luomaan tiloja, jotka eivät ainoastaan näytä hyvältä, vaan myös tuntuvat hyvältä sekä vievät meidät takaisin luonnon pariin.
20238_82790.jpg
Uusi materiaali on otettu käyttöön väli­ovissa - tervetuloa tulevaisuuteen
Olet varmasti jo kuullut CLT-taloista. CLT:tä on käytetty talon rakenteissa, muun muassa ylä- ja alapohjassa, kaiteissa, väliseinissä sekä terasseilla. CLT on saavuttanut suosiota hyvin paloa kestävänä, erittäin lujana ja jäykkänä sekä ominaisuuksiinsa nähden kevyenä rakennuslevynä.Nyt CTL on jalostettu myös välioviin!
20144_38674.jpg
Liukuva sisäovi meidän kotiin?
Liune Door on seinän sisään integroitu liukuva sisäovi. Se on moderni ovivaihtoehto tiloihin, joissa neliöt halutaan mahdollisimman tarkasti hyötykäyttöön. Se sopii vaativallekin sisustajalle, joka arvostaa tilojen muunneltavuutta ja korkealaatuisia pintamateriaaleja. Ovet liikkuvat kevyesti ja vakaasti, lisäksi Liunen teräsrakenne kestää rakennuksen koko elinkaaren. Liune liukuovet soveltuvatkin yhtä hyvin lapsiperheelle kuin seniorikotiin. Oviaukkoon ei tule kynnystä ja useassa mallissa Liune ovi liukuu kokonaan rakenteen sisään, jolloin koko vapaa kulkutila on käytettävissä.
harri syrjäsen uuden kodin clt-ovi. kuvassa pesuhuoneen puunvärinen ovi
Tervetuloa Liune Door koulutuspäivään 2.4.2024
Osallistu innostavaan ja informatiiviseen koulutuspäivään, joka keskittyy Liune Door -tuotteeseen ja sen asennustekniikkaan. Tilaisuus järjestetään Liunen näyttelytilassa Runeberginkadulla, ja se tarjoaa erinomaisen tilaisuuden perehtyä uutuuksiin ja jakaa asiantuntemusta muiden alan ammattilaisten kanssa.
20156_43718.jpg
Toisenlainen venttiilii paransi sisäilman
Ilmanvaihto on jännä asia. Se herättää intohimoja suuntaan ja toiseen. Vanhat jäärät eivät suostu luopumaan omista näkökannoistaan vaikka ne kuinka perusteltaisiin ja oikeaksi osoitettaisiin. Sama koskee osaa asuntojen omistajia: osa on niin tottunut huonoon sisäilmaan vuosien kuluessa, että ulkopuolisen tekemät havainnot sisäilmasta vierailulle tullessa kaikuvat kuuroille korville.Yleensä asunnossa on tuuletusikkuna auki ja todetaan sieltä tulevan ulkoilmaa. Kyllä ja ei. Tuuletusikkunan aukaisu on lyhytaikaista tuulettamista, joka antaa hetken helpotuksen tunkkaiseen ilmaan. Tuuletusikkunasta pääsee sisälle myös kaikki ilman epäpuhtaudet, jos tuuletusikkunassa on vain ötökkäverkko.Osta korvausilmaventtiilit ja suodatin Rakentaja.fi-verkkokaupasta
20113_24753.jpg
Katon vaihto kannattaa
Katto on talosi suoja. Sen toimivuus on mitä tärkein koko talon toiminnallisuutta ajatellen. Katto joutuu vuosien kuluessa alttiiksi sään vaihteluille ja vähitellen tulee aika arvioida kattoremontin tarve. Katto on myös talon viides julkisivu, joka vaikuttaa oleellisesti koko talon ulkoasuun. Katon uusimisella voi kohentaa oleellisesti talosi ilmettä ja samalla nostaa sen arvoa.Kattotiiliä on asennettu katoille tuhansien vuosien ajan. Ja hyvällä syyllä. Kattotiili toimii ja kestää pitkään. Eikö sinunkin kotisi olekin aidon betoni- tai savitiilikaton arvoinen? On tietysti ja tiilikatto sopii jokaiseen taloon.Lisätietoa tiilikatteesta...

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton