• Etusivu
  • Rakentaminen

Omakotitalon rakentaja, huomioi ajoissa myös pihan rakentaminen!

Rakentajan toimitus
Päivitetty 02.01.2012
20117_27023.jpg

Rakennusalueella puut vahingoittuvat helposti

Tontin raivausta suunniteltaessa kannattaa huomioida rakennusten rakentamiseen tarvittava tila. Puita ja muuta kasvillisuutta ei ole hyvä jättää rakennuksen välittömään läheisyyteen. Kasvillisuus on yleensä vaan rakennustöiden tiellä ja vaurioituu myös helposti. Säästettäväksi aiotut puut ja pensaat tuleekin siksi suojata ajoissa - ja huolella.

Suunniteltujen rakennuksen, ympäröivien tonttien ja rakenteiden korot kannattaa mitata ensimmäiseksi, jotta mahdolliset maantäytöt saadaan tehtyä mahdollisimman aikaisessa vaiheessa.

Ajoita oikein ja säästä selvää rahaa

Rakennuksen pohjia kaivavalta koneurakoitsijalta käy yleensä myös pihaympäristön kulkuväylien ja muiden rakennealueiden pohjien kaivu. Näin säästyy helposti paljon aikaa ja ennen kaikkea rahaa verrattuna siihen, että pihan kaivutyöt tehdään erikseen rakennuksen valmistuttua. Pihan muotoilu ja mahdolliset maantäytöt voidaan tehdä heti kun rakennuksen sokkelin korko on määritelty. Sitten kun sokkeli on paikoillaan, maamassojen siirtely tontilla on jo usein paljon vaikeampaa. Pääasiassa pihan rakentaminen ajoittuu sulan maan kauteen. Maanrakennusta voi tehdä talvellakin, mutta yleensä se nostaa kustannuksia.

Piha alkaa talon seinästä

Pihan rakentaminen alkaa sokkelin vierestä. Sokkelin ja porraskorkeuksien huolellinen määrittäminen on pihan tasojen kannalta tärkeää. Pihan korkomittauksissa on aina syytä turvautua ammattilaiseen, joka mittaa ja merkitsee korot piirustuksiin ja maastoon luotettavasti. On hyvä huomioida, että vain tasaisilla alueilla (maksimi kaltevuus 5 %) on varsinaista käyttöarvoa. Erilaiset muurit ja muut tekniset korkoratkaisut ovat usein varsin kalliita, vaikkakin näyttäviä. Hyvällä korkosuunnittelulla ja erilaisilla rinneistutuksilla saavutetaan usein hyvä lopputulos. Seinänvierusmateriaaliksi suositellaan seinänvierussepeliä, someroa tai seulanpääkiveystä. Multaa tai muuta tiivistyvää materiaalia ei tulisi käyttää seinänvieruksissa. Seinänvierusmateriaalin tulee luonnollisesti peittää rakennuksen patolevyt.

Sadevedet hallintaan

Kattovesien johtamiseen on tarjolla erilaisia rännivesikaivoja tai loiskekuppeja. Loiskekupit eivät välttämättä riitä rankkasateilla, mutta sakkapesälliset rännikaivot varmistavat sadevesikaivojen toiminnan myös ääriolosuhteissa. On myös tärkeää, että rakennuksen kattovesijärjestelmä asennetaan riittävän syvään, jotta kaivot voidaan puolestaan asentaa oikeaan syvyyteen.

Pihan niin sanonut sidotut pinnat, esimerkiksi betonikiveys ja asfaltti, aiheuttavat katon tavoin sadevesikertymää, jonka hallittu poisjohtaminen on huomioitava pihan suunnittelu- ja rakentamisvaiheessa. Erilaiset sadevesikaivot tai -kourut tulee johtaa joko kunnan osoittamaan hulevesijärjestelmään tai ne tulee mahdollisuuksien mukaan imeyttää omalla tontilla. Hulevesien johtaminen naapurin tontille on kiellettyä.

Kasvit pihan vaatteet

Tontilla olevaa kasvillisuutta, etenkin puita, kannattaa säästää mahdollisuuksien mukaan. Pihasuunnittelija tai viherrakentaja osaa sanoa, mitkä kasvit selviävät pihan rakennustöistä sellaisenaan tai suojattuna. Esimerkiksi koivut, vaahterat ja pihlajat kestävät erittäin huonosti juuristoalueen täyttöä eli maan pinnan korottamista.

Hyvä muistaa piharakentamisessa

Rakentamisesta kannattaa aina pyytää tarjous tai laskutusperusteinen kustannusarvio. Tarjoavilta yrityksiltä on myös hyvä vaatia todistus yhteiskunnallisten velvollisuuksien hoitamisesta. Urakasta on syytä tehdä kirjallinen sopimus, esimerkiksi RT. Pientalon piharakentamisen urakkasopimus, johon kirjataan myös aikataulu ja laskutusperusteet.

Rakentaminen
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

Nanoksi ennen ja jälkeen
Tiesitkö tämän? Näin nanopinnoite helpot­taa kylpy­huoneen puhtaana­pitoa
Nanopinnoitus on nanoteknologiaan perustuva pintakäsittely, joka luo voimakkaan, näkymättömän ja hengittävän hylkimispinnan. Pinnoitteen hydro- ja oleofobinen eli vettä ja rasvaa hylkivä vaikutus estää likaa, tahroja ja kalkkia tarttumasta pintoihin ja tekee puhtaanapidosta helppoa. Tyypillisimmät sovelluskohteet kotitalouksissa ovat kylpyhuone ja wc-tilat. Myös keittiöiden, kodinhoitohuoneiden ja erilaisten lattiapintojen käsittelyt ovat yleisiä.
20232_80864.jpg
Tiedätkö, kuinka paljon valmistalopakettia voi muokata? Näin Janni ja Joel päätyivät Kastelliin
Liikunta-alan yrittäjä ja mediapersoona Janni Hussi rakensi avopuolisonsa, niin ikään mediapersoonana tutuksi tulleen, poliitikko Joel Harkimon kanssa Kastelli-kodin Sipooseen. Pariskunnan ja heidän Harri-koiransa unelma valoisasta omakotitalosta muokattiin ja toteutettiin muuttovalmiiksi asti modernin ja skandinaavisen Kastellin Veistos 163 -talomallin pohjalta. Nyt pääsemme seuraamaan viisiosaisessa videosarjassa, pariskunnan fiiliksiä kotiunelman etenemisestä sekä parin ajatuksia koko talonrakennusprojektista. Kannattiko projektiin lähteä?
201711_51018.jpg
PuuNet-hankkeen kevään koulutuksia Oulussa
PuuNet – puurakentamisen verkko-osaamiskeskus –hankkeen koulutukset jatkuvat Oulussa. Koulutusten tavoitteena on levittää laadukkaan puurakentamisen hyviä käytäntöjä. Kouluttajina ovat alan huippuosaajat sekä alan johtavien yritysten asiantuntijat. Koulutukset ovat osallistujille maksuttomia. Koulutuksen kohderyhmää ovat pohjoissuomalaiset rakennusalan ammattilaiset, kuten valvojat, työnjohto, rakennustarkastajat, urakoitsijat sekä suunnittelijat.
200710_6906.jpg
Selkeästi hinnoiteltu ValmisKastelli
Kastelli-talot Oy on tuonut markkinoille muuttovalmiin ValmisKastellin. Mallistoon kuuluu 12 talomallia, jotka rakennetaan teollisesti esivalmistetuista osista paikan päällä. Asiakas saa huolella tehdyn energiatehokkaan talon, joka täyttää tiukat laatuvaatimukset.
20203_63651.jpg
Bakteereita torjuvat laatat eivät ole tieteiselokuvasta
Kuvittele, että laattojen pinnat on käsitelty aineilla, jotka tappavat siihen leijuvat bakteerit. Samalla laatta tuhoaa myös ilmansaasteita ja hävittää pahat hajut huoneesta. Kaiken lisäksi laatta puhdistaa itse itsensä. Suoraan tieteiselokuvastako? Ei suinkaan, vaan tämän päivän saatavilla olevaa teknologiaa jokaiselle! Laattamaailma Oy tuo markkinoille uutuus laatat.
20081_8414.jpg
Kivi keittiössä
Keittiö on kodin sydän. Arkiaamu tai juhlahetki, monissa perheissä elämä pyörii eniten keittiön ympärillä. Luonnonkivi on keittiössä kuin kotonaan. Se voi tehdä keittiöstäsi entistäkin viihtyisämmän ja toimivamman. Kivinen työtaso kestää kosteutta ja kuumaa sekä toimii mainiona ruoanlaitto- ja leivonta-alustana. Tasoihin löytyy uusia muotoratkaisuja, ja reunamuodoissakin on mistä valita.Kovapintaisena kivilajina suomalainen graniitti on omimmillaan keittiötasoissa. Voit käyttää samaa kiveä tasojen jatkeena seinäpinnoissa ja lattioissa, jolloin saat keittiöstäsi ilmeeltään yhdenmukaisen. Myös marmori on asettunut taloksi komistamaan yhä useampaa keittiötä.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton