Näin toteutettiin uudet märkätilat sekä sähköistys 75 vuotta vanhaan hirsitaloon
Tycroc-levyt soveltuvat kaikkiin tiloihin

Hirsitalon niin sanottu käyttöjärjestelmä päivitettiin vastaamaan nykypäivän määräyksiä. Vuonna 1958 tehdyn remontin yhteydessä asennetut ikkunat ja ulko-ovet uusittiin.
Vuonna 1947 valmistuneen kaksikerroksisen hirsitalon sähköistys ja käyttövesi- sekä viemäröinnin putkitukset uusittiin vastaamaan nykypäivää. Jo alussa tiedettiin, että projekti ei välttämättä tule olemaan helppo, koska talossa aiottiin asua osittain samaan aikaan remontin edetessä. Remontin tavoitteena oli käytettävän energian monipuolisuuden ja hyötysuhteen parantaminen sekä asumisviihtyvyyden nostaminen.
Miten remontti sujui? Pääsimme kurkistamaan perhe Piiraisen hirsitaloremonttia.
Kun hirsitaloprojektia suunniteltiin, Piiraiset olivat miettineet tarkkaan, miten remontti ja osittain remontin keskellä asuminen tulevat onnistumaan. Hirsitalosta laitettiin käytännössä kaikki uusiksi. Taloon haluttiin tehdä tarkkaan mietitty energiaremontti asuinkustannusten säästämiseksi, laittaa lämmitysjärjestelmät uusiksi ja päivittää talo nykypäivän standardien vaatimalle tasolle märkätiloja myöten.

Vuonna 1958 rakennettu wc purettiin pois.
Muun muassa vesikiertoinen patterilämmitys (ilman vesivaraajaa) sekä pannuhuone saivat myös ikänsä vuoksi väistyä päärakennuksesta. Uuden pannuhuoneen lämmönlähde ja 1 500 litrainen hybridivaraaja sekä lämmönjakokeskus liitettiin lämmönsiirtoputkilla päärakennuksen Tycroc UHP/Roht -lattialämmitysjärjestelmään.
Onneksemme remontin aikana ei paljastunut rakennus- tai remontointivirheiden aiheuttamia vaurioita, joka helpotti huomattavasti tämän projektin toteuttamista, iloitsee Teuvo Piirainen.

Lattialaataksi valikoitui Ragnon Ottocento mix 20 x 20.
Piiraisen mukaan suuret pinta-alat on helppo jakaa useampaan lämmityspiiriin. Aikaisemman patterilämmityksen vaatima syöttöveden lämpötila oli 55‒60°C, joka muutoksen jälkeen voitiin pudottaa noin 20 °C asteella.
‒ Tycroc UHP16 ja Roth-lämmitysjärjestelmä otettiin käyttöön 31.1.2022. Tämä on osoittautunut täydelliseksi valinnaksi juuri meille, kertoo Piirainen.
Info
Miksi kannattaa valita Tycroc UHP-aluslevyt lattialämmityksen aluslevyiksi?
- Tycroc UHP aluslevyt ovat kevyitä käsitellä (huomaa ergonomisuus asennuksen aikana), Tycroc-levyt ovat jopa 10 x kevyempiä kuin perinteiset ratkaisut.
- Aluslevyt ovat äärimmäisen helppoja asentaa ja mikä parasta, lattia on suoraan päällystettävissä. Perinteisesti käytettäviin materiaaleihin verrattuna kyseinen ratkaisu on huomattavasti kevyempi ja sillä on matalampi rakennekorkeus (levyn paksuus 20 mm, 25 mm tai 30 mm).
- Aluslevyt sopivat asennettavaksi kaikkiin tunnettuihin kantaviin alustoihin.
- Tycroc UHP:n ansiosta valutyöt jäävät pois, mikä säästää aikaa ja rahaa.
- Lattialevy reagoi nopeasti lämpötilansäätöön alumiinifolion sekä polystyreenin ansiosta ja siten toivottu käyttölämpötila saavutetaan nopeasti. Alhaisen hukkalämmön ansiosta energian säästö on huomattavaa.

Lattialämmityksen aluslevyt voidaan asentaa kaikentyyppisiin kantaviin, tasaisiin sekä lujiin alustoihin. Alustan tulee olla kuiva asennettaessa.



Pintamateriaali on Parla Chalet Choast Tammi lautaparketti ja alusmateriaalina Tuplex kopinan vaimennin, joka asennettiin suoraan uivana/kelluvana putkitettujen Tycroc UHP16-levyjen päälle.
Muutoksen myötä huonetiloissa vallitsi tasainen lämpö ja vedottomuuden tunne
- Talon perinteisen noin 600 mm korkean alapohjan tuuletustilan, niin sanotun rossilattian, tarkistus, huollot sekä uuden eristetyn viemärilinjan asennukset hoituivat vaivattomasti.
- Talon kaikkiin huoneisiin valittiin Tycroc UHP16-lattialämmityselementit ja Roth:n putkijärjestelmän vesikiertoinen lattialämmitys.
- Sähkökatkojen varalta liitettiin akkukäyttöinen varavoimayksikkö jakokeskukseen, turvaamaan automatiikan ja pumppujen katkeamaton toiminta.
- Asennuksen helppous ja komponenttien yhteensopivuus täydellistä.
- Varaajaan ladattu lämpö riittää huomattavasti pidempään.
Katso video Tycroc-levyjen asennuksesta
Yksi kamareista muutettiin kylpyhuoneeksi
Ulko- ja väliseiniin sekä jakotukin, suihkukaapin sekä wc-kalusteiden taustalle tuleville seinille koolattiin noin 25 mm:n tuuletusrako sekä tarvittavat kiinnitystuet. Tämän jälkeen pintaan asennettiin Tycroc TWP 20 märkätilalevy. Märkätilalevyn asennuksessa levyjen reunat liimattiin toisiinsa sekä lattiaan Fast FIX-liimamassaa käyttäen. Kiinnitys seinärakenteeseen varmistettiin mekaanisesti ruuveilla sekä aluslevyillä (10 kpl/levy). Ruuvien, aluslevyjen sekä levysaumojen liimapurseet tasoitettiin välittömästi ennen liiman kuivumista lastalla.
Lattiakaadot (kallistukset) kohti lattiakaivoa toteutettiin vanhan aluslattian päälle käyttäen Ceresit RS88 korjausmassaa. Valmiin pinnan päälle kiinnitettiin Tycroc UHP 16 -levyt. Kuten märkätilalevy, myös UHP-levyt kiinnitettiin toisiinsa reunoistaan, tällä kertaa käyttäen Tycroc Premium FIX-liimamassaa, sekä alustaan käyttäen kiinnityksessä Tycroc Fast FIX -akryyliliimaa. Kiinnitykset varmistettiin kallistuskaatojen vuoksi mekaanisesti käyttäen ruuvi+aluslevy-yhdistelmää (6-8 kpl/levy).


Roiskevesialueen TWP-seinälevysaumat ja UHP16-lattialämmityslevyjen sekä seinien rajakohdat että patokynnykset tiivistettiin Ceresit CL252 vahvikenauhalla ja CM77 laastilla. Lattiakaivon ja viemäriputkien läpiviennit tiivistettiin Ceresit CM77 laastilla ja CL525 butyylikumilaipoilla.

Vedeneristys ja laattojen kiinnitys toteutettiin Ceresit CM77 laastilla asetonilla puhdistettuun Tycroc UHP16-levyn alumiinipintaan ja lattialaattojen saumaus tehtiin Ceresit CE89 epoksisaumalaastilla.
Mitä pitää ottaa huomioon vanhan hirsitalon märkätilaremontissa?
Kaikkien talojen märkätilat luokitellaan erityisrakenteiksi, joiden kuntoa tulee seurata, huoltaa ja korjata säännöllisin väliajoin. Märkätiloja tulee myös käyttää oikein, koska oikeanlaisella käytöllä on merkitystä märkätilojen elinkaareen. Jos märkätilat on rakennettu ennen 1990-luvun loppua, eivät ne välttämättä vastaa enää nykypäivän vaatimuksia. Esimerkiksi 1990-luvun lopun pesuhuoneissa ei ole käytetty välttämättä vedeneristystä ollenkaan, koska se ei ole ollut lain mukaan pakollista.
Museoviraston sivuilta on ladattavissa erilaisia Korjauskortteja pdf-muodossa muun muassa vanhan talon remontointiin liittyen. Kun suunnittelee remonttia, kannattaa perehtyä Korjauskortteihin tarkkaan. Korteista löytyy tietoa, mitä pitää huomioida esimerkiksi märkätilaremontissa jos vanhaa korjataan tai rakennetaan kokonaan uusi märkätila uuteen paikkaan. Nykypäivänä on paljon voimassa olevia määräyksiä märkätilojen suunnitteluun, korjaamiseen ja rakentamiseen liittyen, joita ei aluksi osaa edes ajatella.

Tycroc TWP märkätilalevyjen avulla märkätilalevyjen naputtelu paikoilleen onnistuu jopa päivässä. TWP-märkätilalevyn pääasialliset käyttökohteet ovat väliseinien rakentaminen ja vesieristys, erimuotoisten suihkukaappien tai höyrysaunojen istuintasojen tekeminen sekä työtasojen ja hyllyjen rakentaminen. Tycroc TWP sopii myös kylpyhuoneen lattian ja katon vesieristykseen ja asennettavaksi suoraan lattialämmityselementtien alle estääkseen lämmön siirtymistä alaspäin.



Kuivien tilojen UHP-levyt liimattiin OSP ja lastulevyalustoille Fast FIX-akryyliliimalla sekä 2‒4 kpl/levy, mekaanisella ruuvi+aluslevytartunnalla.

Lämmityspiirien kaikki (ja ainoat) putkiliitokset sijaitsevat turvallisesti wc/kylpyhuoneessa sijaitsevassa jakotukissa.
Tycroc UHP16 ja Roth-lämmitysjärjestelmä otettiin käyttöön 31.1.2022. Tämä on osoittautunut täydelliseksi valinnaksi juuri meille, kertoo Piirainen.
Info
Tarvikkeidein menekki projektissa:
- Projektiin meni lattialämmityksen aluslevyä Tycroc UHP16:tä yhteensä noin 125 m².
- Fast FIX akryyliliimaa kului viisi kappaletta 15 kg:n astiaa. Fast FIX on nopea, monipuolinen, vesipohjainen akryyliliima, jossa on välitön ja voimakas tartunta. Se ei sisällä orgaanisia liuottimia ja sillä on lyhyt käsittelyaika.
- Premium Fix liimamassaa kului 12 patr. x 290 ml.
- Alumiiniteippiä kului 7 rll x 50 jm.
- 55 mm ruuveja kiinniteltiin reilut 500 kpl.
- Aluslevyjä asennettiin myös reilut 500 kpl.
- Roth-lämmitysjärjestelmän putkea (16 mm putki) kului noin 650 jm.
- Jakotukkeja on 12 piiriä (2 jäi vapaaksi). Eteiseen meni yksi piiri (n. 7 m²), pirttiin eli olohuoneeseen kolme piiriä (noin 48 m²: 3 x noin 16 m² piiriä), keittiöön yksi piiri (noin 13 m²) ja kolmeen makuuhuoneeseen yhteensä kolme piiriä (14 m², 15 m² ja 15 m²).
Vinkki! Tycroc Fast FIX akryyliliima sopii Tycroc UHP -levyjen liimaukseen eri alustoihin. Lisäksi sopii käytettäväksi moniin eri lattia- ja seinäpintoihin, kuten vinyyli, korkki, linoleumi, PVC ja huopa, erityiset matot, imukykyiset ja imemättömät alustat. Soveltuu myös lämmitettäviin lattioihin. Sopivia alustoja ovat sementti, itsetasoittuvat seokset, kipsilaatta, vaneri, betoni- ja puukuitulevyt. Liima saavuttaa hyvän tarttuvuuden jopa sileällä ja imevällä pinnalla.

Fast FIX akryyliliima
SYYSTARJOUS!
Tycroc UHP levy sopii kaikkien tunnettujen lattiapäällysteiden alle, mm. parketti, puu, keraaminen lattialevy tai luonnonkivi.
Tycroc UHP voidaan päällystää betoni-, kipsivalulla (käytettäessä sementtimäisiä tai kipsimäisiä tasoitemassoja on yhteensopivuus tarkistettava lattialaastin valmistajalta) tai erilaisilla kuivalattian valmiselementeillä, muun muassa kipsilevy, sementtikuitulevy tai kipsikartonkilevy.
Parketti-, laminaatti- ja puulattia asennetaan suoraan Tycroc UHP levyjen päälle uivana ja keraaminen lattialevy sekä luonnonkivi liimataan vastaavalla laastilla.
Asennusohjeet
Katso lähin jälleenmyyjäsi

Kiinnostuitko? Jätä yhteydenottopyyntö
Aiheeseen liittyvää

Vuosi remontista: 75 vuotta vanhan hirsitalon energiaremontti

Asenna lämmitetty lattia helposti kodin eri huoneisiin

Tycroc Suomi Oy – Lattialämmityksen aluslevyt ja märkätilalevyt

Kiinnitä seinälevyyn jopa 40 kilon ripustuskuorma

Kipsilevyllä rakennat lattiasta kattoon
