Mitä jokaisen tulee tietää sähkön tehomaksusta? Tehomaksu selkokielellä
Maksurakenteisiin selkeyttä, valinnanvapaus säilyy niin asiakkailla kuin sähköverkkoyhtiöillä

Tehomaksu perustuu siihen, kuinka paljon sähköä käytetään samanaikaisesti – ei vain siihen, kuinka paljon sähköä kuluu kokonaisuudessaan. (Kuva: Envato)
Sähkön tehomaksun käyttöönotto puhuttaa. Mikä se on, miksi sellainen tulee, mihin se vaikuttaa ja keitä se koskee?
Mikä on sähkön tehomaksu?
Tehomaksu on osa sähköverkkoyhtiön siirtotuotetta. Sähkön siirtohinta ja sen rakenne (perusmaksu, energiamaksu, tehomaksu) määritellään paikallisen sähköverkkoyhtiön toimesta. Tehomaksu on siis sähkön siirtohinnan osa, joka perustuu siihen, kuinka paljon sähköä käytetään yhtä aikaa, esimerkiksi yhdellä 15 minuutin aikajaksolla.
Tähän asti kotitalouksilla energiamaksun laskutapa on ollut käytetyn energian määrä kerrottuna yksikköhinnalla (snt/kWh) ja lisäksi ko. yksikköhinta on voinut vaihdella ajankohdan mukaan, esim. edullisempi yösähkö.
Tehomaksu laskutetaan osana sähkönsiirtosopimusta. Tehomaksu ei kuitenkaan ole vielä kaikilla käytössä, vaan kotitalouksien yleisimmät sähkönsiirtosopimukset tällä hetkellä sisältävät ainoastaan energia- ja perusmaksun.
Mikä muuttuu:
- Tyypillisesti kotitalouksissa vielä valtaosa maksaa sähkön siirrosta vain käytetyn energian mukaan (kWh).
- Tehomaksussa katsotaan myös, kuinka suuri on ollut suurin tehonkäyttö (kW) tietyllä ajanjaksolla, esimerkiksi 15 minuutin aikana.
Kotitalouksien kulutuspiikki nousee korkeaksi erityisesti silloin, kun useampaa paljon sähköä käyttävää laitetta käytetään samanaikaisesti. Varsinkin sähkölämmitys ja käyttöveden lämmitys sähköllä sekä sähköauton lataus kuluttavat kukin paljon tehoa. Tehomaksulla sähkönkäyttäjä toisin sanoen maksaa samanaikaisesti käyttämänsä sähkön vaatimasta kaistasta sähköverkossa.
Miksi tehomaksu otetaan käyttöön?
Syy on sähköverkon kuormitus sekä sähköverkkojen rakentamisen ja ylläpidon kustannukset.
Verkkoa täytyy mitoittaa sen suurimman käytön mukaan — eli kuinka paljon sähköä ihmiset ja yritykset käyttävät samaan aikaan. Jos kaikki laittavat kiukaan, sähköauton latauksen ja lämpöpumpun päälle yhtä aikaa, syntyy tehopiikki. Tällöin verkossa pitää olla riittävästi ”kaistaa” sähköenergian välittämiseen kaikille käyttäjille. Tästä syystä sähköverkkoa ei voida mitoittaa pelkän vuosikulutuksen mukaan.
Tehomaksu on osa sähkötariffirakenteiden selkeyttämistä koko maassa
Energiavirasto julkaisi äskettäin luonnosesityksen määräyksestä, jonka tavoitteena on sähkön verkkopalvelumaksujen rakenteiden valtakunnallinen yhdenmukaistaminen. Luonnosesitys on lausuntokierroksella 24.11.2025 asti ja määräyksen on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2029. Toki verkkoyhtiöt halutessaan voivat ottaa uudistuksen käyttöön jo aikaisemminkin.
Energiavirasto ehdottaa pitkää siirtymäaikaa, jotta kaikki verkkoyhtiöt pystyvät tekemään uudistukseen liittyvät, tarvittavat tietojärjestelmien ja maksurakenteiden muutokset annetun ajan puitteissa. Myös asiakkaille on annettava aikaa sopeutua uusiin maksukomponentteihin ja maksutyyppeihin, heidän vertaillessaan eri sähkösiirtosopimusten sisältöä ja hintoja.
Luonnosesityksen mukaisesti Energiavirasto tulee tarkentamaan määräyksessään millä tavoin verkkoyhtiöiden on määritettävä eri maksukomponentit sähkönjakelutuotteissaan. Voimaan tullessaan määräys selkeyttää ja yhdenmukaistaa sähkötariffirakenteita koko Suomessa.
Kuluttajan kannalta tämä on hyvä asia, koska verkkopalvelumaksujen hintojen vertailu eri sähköntoimittajien kesken tulee kuluttajalle helpommaksi. Odotettavissa on myös sähkönkulutuksen vähentämiseen ja sähkölaskujen pienentämiseen pyrkivien erilaisten joustopalveluiden kehittymistä.
Tehomaksun tavoitteet:
- Kannustaa tasaamaan kulutusta (vähemmän tehopiikkejä).
- Parantaa sähköverkon tehokkuutta (olemassa olevien siirtoverkkojen kapasiteetti riittää pidempään ja sähköverkon uusimistarve siirtyy pidemmälle tulevaisuuteen).
- Tavoitteena on hillitä siirtohintojen nousua pitkällä aikavälillä (kun jo olemassa olevissa sähköverkoissa on vähemmän investointi- ja uusimistarpeita, se vaikuttaa siirtohintojen kehitykseen vakauttavasti pitkällä aikavälillä).
- Edistää älykästä energiankäyttöä ja kulutusjoustoja (tehomaksu kannustaa kaikkia sähkönkäyttäjiä fiksumpaan energiankäyttöön).

Mihin tehomaksu vaikuttaa – ja miten voi vaikuttaa tehomaksuun?
Tehomaksu määrittää sen, kuinka suuri osa sähkönsiirron hinnasta perustuu kulutuksen tehopiikkeihin. Jos sähköä kuluu tasaisesti, maksu pysyy alhaisena. Sen sijaan äkilliset kulutuspiikit – kuten useiden suuritehoisten laitteiden käyttö samanaikaisesti – nostavat maksua.
Tehomaksu kannustaa jakamaan sähkönkäyttöä tasaisemmin eri ajankohtiin. Esimerkiksi lämminvesivaraajan tai sähköauton latauksen voi ajastaa yöksi, jolloin verkon kuormitus on pienempi. Näin vähennetään kulutushuippuja ja varmistetaan, että sähköverkko riittää entistä paremmin myös tulevaisuudessa.
Keitä tehomaksu koskee?
Suurasiakkaat: yritykset ja suuret taloyhtiöt
Tehomaksu on ollut käytössä jo pitkään suurilla sähkönkäyttäjillä, kuten yrityksillä ja taloyhtiöillä, joiden liittymäkoko ylittää 3×63 A. Maksu määräytyy pääsulakekoon ja kulutusprofiilin perusteella.
Pienasiakkaat: kotitaloudet ja pienet kiinteistöt
Pienasiakkailla (enintään 3×63 A) tehomaksu perustuu kuukauden korkeimpaan, 15 minuutin aikana mitattuun tehopiikkiin. Monilla verkkoyhtiöillä se on vasta tulossa käyttöön tai kokeiluvaiheessa, ja käyttöönotto tapahtuu vaiheittain seuraavien vuosien aikana.
Hinnoittelumalli ja aikataulu riippuvat aina paikallisesta verkkoyhtiöstä. Osa nykyisistä siirtotuotteista voi poistua tai muuttua, ja osa yhtiöistä voi ottaa käyttöön täysin uusia hinnoittelutapoja.
Valmisteilla olevan määräyksen mukaan viimeistään vuoden 2029 jälkeen kaikilla verkkoyhtiöillä tulee olla yhtenäiset perusteet sähkön jakelun hinnoittelulle. Verkkoyhtiöiden on jatkossakin tarjottava käyttäjille erilaisiin kulutustarpeisiin sopivia vaihtoehtoja niin aikajaotuksen kuin hinnan rakenteen osalta.
Tehomaksu yleistyy uudistuksen myötä, mutta se ei tule koskemaan automaattisesti kaikkia sähkönsiirtosopimuksia. Asiakkaita ei velvoiteta siirtymään tehomaksulliseen tuotteeseen, ja pienasiakkailla säilyy jatkossakin mahdollisuus valita tehomaksuton vaihtoehto.
Info











