Korvausilmaventtiilien asennus pelasti mökin purkutuomiolta
Tyypillinen 70-luvun mökki suomalaisessa maisemassa. © Velco Oy
Tunkkainen ilma, kosteus ja epämiellyttävät hajut ovat keväisin vastassa montaa mökkeilijää. Useimmilla mökeillä ilmanvaihto on jäänyt kokonaan huomiotta. Edullinen ilmanvaihtoremontti saattaa pelastaa mökin jopa purkutuomiolta.
Huono sisäilma sai harkitsemaan mökin purkamista
Muutamia vuosia sitten Hannu Väre peri vanhemmiltaan vuonna 1973 valmistuneen kesämökin. Muutoin hyväkuntoisen mökin ongelmaksi muodostui kuitenkin mökin huono sisäilma, joka oireili tunkkaisena ja hapettomalta tuntuvana ilmana. Etenkin keväällä mökille saapuessa vastassa oli epämiellyttävän hajun lisäksi kosteudesta kärsineet tekstiilit.
- Kun vaimo lopulta uhkasi mökin polttamisella, oli toimiin ryhdyttävä, Väre kertoo.
Kun syytä huonolle sisäilmalle alettiin selvittämään, huomattiin, ettei mökissä ollut toimivaa ilmanvaihtoa. Hellan päälle oli rakennettu hormi, mutta korvausilman saannista ei ollut muistettu huolehtia. Ongelma ei ole harvinainen, Suomessa on noin puoli miljoonaa vapaa-ajan asuntoa, joista suurin osa on vanhempaa rakennuskantaa: 83 prosenttia mökeistä on rakennettu 1980-luvulla tai aikaisemmin. Näistä mökeistä tulisi löytyä korvausilmaventtiilit. Useimmilla mökeillä ilmanvaihto on kuitenkin jäänyt täysin huomiotta.
- Asiaan perehtymisen jälkeen ilmanvaihdon kunnostukseen valikoituivat automaattisesti ulkolämpötilan mukaan säätyvät Velco-korvausilmaventtiilit, kertoo Väre.
- Meille oli tärkeää, että ilmanvaihto toimii myös käyttökauden ulkopuolella. Siksi termostaatilla toimivat venttiilit olivat aivan ehdottomat. Velco-venttiilit valitsimme pitkän takuun sekä suositusten perusteella.
Info
Velco-korvausilmaventtiilin toiminta perustuu vahatermostaattiin, joka säätää venttiilin avausta ulkolämpötilan mukaan. Termostaatti säätää venttiililautasen avausta portaattomasti +10°C:en ja –5°C:en välillä. Tätä kylmemmällä ilmalla jo muutaman millin minimiavaus takaa riittävän ja vedottoman ilmanvaihdon.
Automaattisesti ulkolämpötilan mukaan säätyvien Velco-korvausilmaventtiilien avulla ilmanvaihdon kunnostaminen on helppoa ja edullista. Kun vanhoja venttiilejä ei ole, voidaan venttiilit asentaa uuteen seinäläpivientiin tai puisiin tuuletusluukkuihin. Väreen mökillä asennus tehtiin makuutiloissa puuluukkuihin ja olohuoneessa uusi korvausilmaventtiili asenettiin seinään.
Velco-venttiilit ovat saatavilla valkoisina, ruskeina sekä tilauksesta myös mustina. Koska Väreensuunnitelmissa oli myös pintaremontti, jossa sisäseinät ja tuuletusluukut saisivat uuden raikkaan valkoisen värin, valikoitui venttiilien väriksi tällä kertaa valkoinen.
Korvausilmaventtiilien asennusta suunnitellessa on hyvä muistaa, että riittävä määrä venttiilejä tasoittaa sisään tulevaa ilmavirtaa ja torjuu vetoa. Hyvä nyrkkisääntö korvausilmaventtiilien oikeasta määrästä on, että jokaista 20 m² kohden tulisi löytyä yksi korvausilmaventtiili. Korvausilmaventtiilit sijoitetaan oleskelu- ja makuutiloihin. Asennuspaikka kannattaa valita mahdollisimman korkealta, jolloin ilma ehtii lämpenemään ennen laskeutumistaan oleskelualueelle. Hyvä paikka venttiileille on esimerkiksi patteriseinällä, katonrajassa ja ikkunan yläpuolella.
Väreenmökillä asennus sujui nopeasti ja helposti. Oleskelutiloissa uusi Velco VRL-100 seinäventtiili sijoitettiin ikkunan viereen patteriseinälle. Seinään reikäterällä tehtyyn aukkoon asennettiin teleskooppimainen läpivientiputki, venttiili sekä suodatin.
Makuutilojen puiset tuuletusluukut irrotettiin saranoiltaan ja kannettiin ulos venttiilien asennusta varten. Luukkuihin porattiin reikäsahalla halkaisijaltaan 105 mm reikä, johon venttiili asennettiin. Korvausilmaventtiilien asennus viimeisteltiin tuuletusikkunaan asennettavalla Filtrete Aero-suodatinkankaalla. -Mökkimme sijaitsee runsaasti siitepölyä tuottavien puiden läheisyydessä. Halusimme, etteivät allergeenit ja muut epäpuhtaudet kulkeudu sisälle, painottaa Väre. Aikaa asennukseen kului reilu tunti ja remontin kokonaiskustannukset jäivät alle kolmeen sataan euroon.
- En olisi uskonut kuinka pienellä vaivalla ja edullisilla kustannuksilla mökin ilmanvaihdon sai korjattua toimivaksi, Väre kehuu.
Hannu Väre on tyytyväinen lopputulokseen.
- Seuraavalla kerralla vieraillessani mökillä, huomasin sisäilman laadussa valtavan muutoksen. Entinen tunkkainen haju oli poissa eikä ikkunoihin tai tekstiilien pinnoille ollut kertynyt kosteutta kuten ennen, hän kertoo. Paremman sisäilman lisäksi ilmanvaihto sai aikaan muutakin positiivista.
- Nyt vaimokin lähtee mielellään mökille mukaan, hymyileeVäre.
Myös mökeillä tarvitaan ilmansuodatusta
Hyvälaatuinen ilmansuodatin suodattaa tehokkaasti ulkoilman epäpuhtauksia kuten allergeeneja ja ilman pienhiukkasia. Etenkin allergiaoireista kärsiville mökkeilijöille laadukkaiden suodattimien käyttö tuo helpotusta oireisiin.
Suodatinta valittaessa huomio kannattaa kiinnittää suodatusluokkaan, sekä siihen, että suodattimet ovat testattuja riippumattoman tahon toimesta. Suodatinluokka kertoo, minkä kokoisia hiukkasia suodattimet nappaavat: esimerkiksi F7-luokan erotusasteen vaatimukset täyttävä Velco-suodatin suodattaa 100%:sesti siite- ja katupölyn.
Velco-suodattimet suodattavat tehokkaasti jopa vaarallisia PM1 -pienhiukkasia: VTT:n testeissä suodatustehoksi on mitattu huomattavat 87%.
Velco-suodattimet ovat valmistettu 3M:n kehittämästä, modernia 3-in-1 teknologiaa hyödyntävästä Filtrete™-suodatinmateriaalista. Suodattimien toiminta perustuu materiaalin kuituihin ladattuun sähköiseen varaukseen. Sähköstaattisesti varattu suodatin vetää mikroskooppisetkin hiukkaset puoleensa ja vangitsee ne. Huokoisen materiaalin sekä avoimen runkorakenteen ansiosta ilman virtausvastus on mahdollisimman pieni, jolloin ilma pääsee virtaamaan tehokkaasti sisätiloihin.
Info
Vinkkejä mökin ilmanvaihtoon
- Huolehdi, että poistuvan ilman tilalle tulee puhdasta ilmaa korvausilmaventtiileistä. Tarkasta korvausilmaventtiilien toiminta ja asenna mahdolliset puuttuvat korvausilmaventtiilit.
- Muista vaihtaa venttiilien ohesta löytyvät suodattimet. Suodattimet nappaavat tehokkaasti esimerkiksi koivun siitepölyn. Tukkeutunut suodatin heikentää ilmanvaihtoa, joten säännöllisestä vaihtamisesta on tärkeää huolehtia. Suositeltu vaihtoväli on 1-2 krt vuodessa.
- Voit tehostaa ilmanvaihtoa jättämällä tulisijan hormin savupellin raolleen, jolloin hormiin syntyy pieni imu, joka vetää sisäilmaa ulos.
- Kesämökin ilmanvaihto on syytä jättää toimivaksi myös käyttökauden ulkopuolella. Mikäli korvausilmaventtiilit suljetaan talveksi, on keväällä vastassa tunkkainen ilma.