• Etusivu
  • LVI

Kaukolämmöstä maalämpöön - Kerrostalojen lämmityskustannuksista katosi yli puolet

Rakentajan toimitusKaupallinen yhteistyöNIBE Energy Systems Oy logoNIBE Energy Systems Oy
Päivitetty 17.12.2015
201512_45066.jpg

Eero Alperi UP Maaenergia/Uudenmaan Porakaivo Oy:stä taloyhtiön lämmönjakohuoneessa.

Espoon Soukassa kauniilla ja korkealla paikalla sijaitsee kaksi kaunista, 1980-luvulla rakennettua kerrostaloa. Niissä siirryttiin joulukuussa 2013 maalämpöön. Vaikka kaukolämmön lämmönvaihdin oli talossa uusittu vasta neljä vuotta aikaisemmin, todettiin muutos kannattavaksi investoinniksi; kaukolämmön hinta oli kohonnut jo monta vuotta.

Onnistuneen projektin takana toimiva yhteistyö

Taloyhtiöön perustettiin muutosta varten maalämpötyöryhmä, jota veti Antti Niemi. Sujuvan hallitustyöskentelyn ansiosta maalämpöprojekti eteni mutkattomasti suunnittelusta toteutukseen. Uudenmaan Porakaivo Oy toteutti projektin avaimet käteen -periaatteella. LVI-suunnittelusta vastasi Niilo Tervo. Uudenmaan Porakaivon Eero Alperi kiittelee toimivaa vuorovaikutusta suunnittelun ja toteutuksen kesken. Sen ansiosta saatiin rakennettua optimaalinen, toimiva ja taloudellinen järjestelmä.

LTO-järjestelmä tehostaa säästöjä

Lämmönkeruusta huolehtii kahdeksan yli 200-metristä porakaivoa sekä poistoilman lämmön talteenottojärjestelmä. Maalämpöpumpuiksi valittiin NIBE F1345-kiinteistölämpöpumput, jotka jakavat tasaista lämpöä tehokkaasti ja taloudellisesti. Lämpösaneerauksen yhteydessä taloon asennettiin poistoilman lämmön talteenottojärjestelmä, joka kerää poistoilmasta lämpöenergian talteen. NIBE lämpöpumput ohjaavat talteen otetun lämmön jakoa kiinteistöön – energia käytetään siis todella tarkkaan eikä hukkalämpöä juuri synny. Taloyhtiö on muutenkin kunnostautunut energiansäästössä; lämmitysjärjestelmän muutoksen lisäksi sähkönkulutusta on onnistuttu vähentämään 75 % yhteisissä tiloissa.

201512_45067.jpg
201512_45068.jpg

NIBE tuotetuki auttaa kaikissa vaiheissa

NIBE oli helppo valinta järjestelmätoimittajaksi, sillä NIBEn tuotekokonaisuus ja ennen kaikkea erinomainen tuotetuki takaavat toimivuuden ja luotettavuuden vuosiksi eteenpäin. Vajaan vuoden käyttökokemuksen perusteella lämmityskulut ovat pienentyneet alle puoleen aikaisemmasta, eikä varalla olevaa sähkökattilaa ole tarvinnut käynnistää kertaakaan.

Lämmitys on myös lähes huoltovapaa – tähän mennessä lämpökäyrää on pitänyt säätää kerran, joten tässä suhteessa eroa kaukolämpöön ei ole. Lämmitysenergia saadaan edullisesti omalta tontilta sen sijaan, että oltaisiin riippuvaisia kaukolämmöstä ja sen hintakehityksestä.

Huomio

Huomio

Kohteen tekniset tiedot:

• 2 kerrostaloa, yhteensä 36 asuntoa
• Pinta-ala 2000 m2 – lämmitettävää tilaa 8400 m³
• 2 x NIBE F1345-60 maalämpöpumppu, 8 kpl 210-metrisiä porakaivoja
• 4 poistoilman lämmöntalteenottoyksikköä
• 2 x VPB-1000 lämminvesivaraaja, ES-500 sähkövaraaja, UKV-500 lämpöpuskurisäiliö ja EP-42 kW:n sähkökattila varajärjestelmänä
• LVI-Suunnittelu Niilo Tervo, Tervo Group
• Toteutus Uudenmaan Porakaivo Oy

Kiinnostuitko? Jätä yhteydenottopyyntö

Antamasi tiedot välitetään artikkelissa mainitulle yritykselle jatkokäsittelyyn.

NIBE Energy Systems Oy
LVI
maalämpöpumppu
poistoilmalämpöpumppu
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen Rakentaja.fi-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

20239_83031.jpg
Oletko muistanut tehdä nämä huoltotoimenpiteet lämpöpumpullesi? Tutustu ohjeisiin tästä
Uusiutuvaa energiaa hyödyntävät lämpöpumput, kuten ilmalämpöpumppu, ovat suosittu lämmitystapa yhä useammassa kodissa. Ympäristöstä energiaa tehokkaasti talteen ottavat lämpöpumput toimivat huoletta, mutta muutamia huoltotoimenpiteitä on hyvä tehdä säännöllisesti, jotta laitteet toimivat suunnitellusti ja energiatehokkaasti koko käyttöiän. Osan huolloista voi tehdä helposti itse, mutta osassa on syytä turvautua huoltoliikkeen ammattilaiseen.
201710_50367.jpg
Mikä lämmitysratkaisu sopii sinun taloosi?
Mitoitus kohteen mukaanLämpöpumppu tulee aina mitoittaa huolellisesti kohteen mukaan. Näin varmistetaan, että taloon asennetaan oikean tehoinen lämpöpumppu ja keruupiiri (maalämpö). NIBE käyttää lämpöpumpun mitoituksessa lähtökohtana talon energiantarvetta kylmimpinä päivinä. Silloin lämpöpumppu kattaa noin 70–80 % talon lämmityksen tehontarpeesta ja lähes koko energiatarpeen. Sähkövastusta tarvitaan avuksi vain huippupakkasten aikana. Osatehomitoituksella vältetään kompressorin liian usein tapahtuva käynnistyminen ja saadaan mukavan tasainen sisälämpötila.
S1255 sisään
Lämpöpumpun vaihto kannattaa ennakoida ajoissa
Lämpöpumppuja on ollut jo toista kymmentä vuotta markkinoilla ja osa niistä alkaa olla vaihtoiässä. Ensimmäisiin malleihin verrattuna nykypäivän uudet lämpöpumput ovat selvästi energiatehokkaampia sekä älykkäämpiä ohjattavuudeltaan. Uuden laitteen myötä talo lämpiää entistä pienemmällä energialaskulla. Mutta milloin lämpöpumppu pitää vaihtaa? Tutustu eri lämpöpumpputyyppien tyypillisiin vaihtoaikoihin ja merkkeihin vaihdon lähestymisestä tästä artikkelista.
koira lämmittelee viltin alla
Näin tunnistat, milloin lämpöpumpun vaihto on ajankohtainen
Oletko huomannut, että poistoilmalämpöpumppusi alkaisi väsyä ja toimia tehottomasti? Mistä voisit huomata, että poistoilma- tai maalämpöpumppusi on hajoamassa ja olisi aika vaihtaa se uuteen? Tämä artikkeli on sinulle, joka haluat tietää, miksi ja miten nämä vanhat laitteet kannattaa vaihtaa uusiin. Lue eteenpäin ja saat selville, miten voit säästää energiaa ja rahaa sekä parantaa samalla kotisi mukavuutta.Mitä hyötyä artikkelin lukemisesta on sinulle?Opit tunnistamaan vanhan poistoilmalämpöpumpun ongelmat.Saat tietoa maalämpöpumpun eduista ja vaihtoprosessista.Saat asiantuntijan vinkit lämpöpumppuremonttiin.Tiedät, paljonko lämpöpumppuremontti maksaa.
20203_63032.jpg
Tarkista vinkit parhaan lämpöpumppu­tarjouksen valintaan
Lämpöpumppu on iso hankinta ja se hankitaan yleensä vain muutaman kerran elämässä. Hankintaan kannattaa paneutua ja tutustua eri tuotteiden ominaisuuksiin. Kannattaa myös miettiä, mitkä ominaisuudet ovat itselle tärkeitä ja, mitä tarpeita lämpöpumpun tulee täyttää.Monesti kiinnitetään huomiota kokonaisuuden kannalta pieniin asioihin lämpöpumpputarjouksia vertaillessa. Tärkeämpää kuin tarkastella esimerkiksi yksittäistä COP-arvoa on tarkastella tarjousta suurempana kuvana. Kun suurempaan kuvaan ja itselle tärkeisiin asioihin unohdetaan keskittyä voi seurata pettymyksiä lämpöpumpun ominaisuuksissa ja toiminnassa. Tärkeää on, että kokonaisuutena tarjous on paras juuri sinulle ja täyttää kaikki vaatimuksesi.Apuna kannattaa käyttää esimerkiksi uutta lämpöpumpun valintatyökalua. Vastaat vain muutamaan kysymykseen ja lopputuloksena saat vaihtoehdot kohteesesi sopivista lämpöpumpuista.
Sisätilojen sopiva lämpötila ja toimiva ilmanvaihto ovat oleellinen osa asumisviihtyisyyttä ja terveellistä kotia. Arki helpottuu, kun kodin tärkeitä toimintoja voi valvoa ja tarvittaessa säätää samasta paikasta – myös etänä.
Mitä lisäturvaa voit saada lämpöpumpullesi?
NIBE tarjoaa kuluttajille NIBE Energy Systems Oy:n maahantuomalle, Suomessa asennetulle uudelle NIBE lämpöpumpulle ilmaisen NIBETURVAn, joka on voimassa aina laitteen kuudenteen käyttövuoteen saakka. Lämpöpumpun omistajan tarvitsee vain rekisteröidä lämpöpumppu NIBETURVAan. Kuuden vuoden NIBETURVAan sisältyy takuuaika ja ilmainen lisävakuutus, kun uusi laite on rekisteröity NIBETURVAan ehtojen mukaisesti. Lisäksi tarvitaan koti- tai kiinteistövakuutus, joka korvaa LVI-laitteen äkillisen ja ennalta-arvaamattoman rikkoutumisen.
20192_56329.jpg
Lämmitysvaihtoehdot uuteen tai vanhaan kotiin
Rakennettaessa uutta tai korjattaessa vanhaa pohditaan myös lämmitysasioita. Miten saisi ympäristöystävällisen, helpon ja varman lämmityksen sekä lämmityskustannuksia pienemmäksi? Nyt on oikea hetki tarkastella lämmitysjärjestelmää kokonaisuutena ja ennakoida tulevaa.
20194_57243.jpg
Ota uusiutuvaa energiaa käyttöön - Aloita säästäminen nyt!
Ympäristö on valtava energianlähde. Jopa silloin, kun lämpötila ulkona on alhainen, on maassa ja ilmassa riittävästi lämpöä käytettäväksi lämmitykseen. Lämpöpumput käyttävät tätä energian lähdettä käyttöveden lämmitykseen ja keskuslämmitykseen.Ota uusiutuvaa energiaa käyttöön - Aloita säästäminen nyt!Lämpöpumput toimivat niin tehokkaasti, että sinulla on miellyttävä lämpö 365 päivää vuodessa. Kun niillä on pääsy maassa ja ilmassa olevaan lämpöön, tuottavat ne suuren osan koko lämpöenergiasta sieltä - uudistuvasti ja ilmaiseksi.
Vaasa ylhäältä päin
Kolme kulttuurinähtävyyttä
Vaasan Asuntomessujen avajaisviikolla 9.7. avattiin ja julkistettiin alueen kolme merkittävää kulttuurikohdetta. Simon Gripenbergin Korttitalo-taideteos, Pohjanmaan taidetoimikunnan Taidepuutarhafestivaali ja Alexander Reichsteinin Ihmeotuksia ja ihmemuutoksia -tilataidenäyttely ovat messuvieraiden nähtävillä koko Asuntomessujen ajan. Kulttuurikohteiden tarkoituksena on sekä tuoda uutta sisältöä messutapahtumaan että antaa viihtyisää ja kiehtovaa ilmettä koko alueelle.- Jokainen sukupolvi jättää oman jälkensä rakennetun ympäristön kerroksellisuuteen. Meidän on taiten ja vastuullisesti hoidettava oma velvollisuutemme arvostaen niin edellisten sukupolvien, kuin tulevien elämäntyötä, arvoja ja korkeimpia inhimillisiä pyrkimyksiä paremman huomisen luomiseksi. Taiteen tehtävä on olla edelläkävijä, suunnannäyttäjä, kokeilla, haistella ja viitoittaa tietä niin tieteelle kuin tekniikalle, myös rakentamiselle ja arkkitehtuurille. Minulle tämä asuntomessujen avajaisten alla paljastettava taideteos kertoo yksituumaisuudesta pyrkiä yhä ylöspäin ja siitä vahvasta luottamuksesta toisiin toimijoihin, joilla on saatu aikaan paljon, totesi Suomen Asuntomessujen toimitusjohtaja Pasi Heiskanen tervehdyspuheessaan.Korttitalo-taideteos on pystytetty asuntomessualueen ranta-aukiolle, joka toimii myöhemmin asukkaiden kohtaamis- ja ajanviettopaikkana merimaiseman ääressä. Taidepuutarhafestivaali on perustettu messualueen Kivikkopuistoon aivan ranta-aukion viereen. Puisto on saanut nimensä suurista siirtolohkareista, jotka pimeän tullen valaistaan sinisellä valaistuksella. Puistossa ja kivien lomassa on useita taideteoksia, joiden äärelle puistopolut johdattavat. Ihmeotuksia ja ihmemuutoksia -tilataidenäyttely on puolestaan pystytetty asuntomessualueella sijaitsevan Suvilahden koulun liikuntasaliin.
20193_56942.jpg
Biopuhdistajalla toimiva jätevesijärjestelmä
Monilla herkillä alueilla, kuten pohjavesi- ja ranta-alueilla, vaaditaan usein kaksoisviemäröinti. Jätevesien käsittely on toimintavarmempaa, kun käymäläjätevesiä (mustat jätevedet) ei sekoiteta huomattavasti puhtaampiin pesuvesiin (harmaat jätevedet). Ratkaisuna on, että wc-vedet johdetaan umpisäiliöön ja harmaat vedet eli talousvedet käsitellään erikseen esimerkiksi Vestellin Biopuhdistajalla.
201111_28866.jpg
Vetääkö kodissasi?
Ilmanvaihdon tarkoituksena on tuoda asuntoon puhdasta ja raitista korvausilmaa. Kodin sisäilman kuuluu vaihtua kerran kahdessa tunnissa. Ilman vaihtuvuus on määritelty Rakentamismääräyskokoelmassa osassa D2. Ilmanvaihtomääräykset koskevat niin vanhaa kuin uuttakin rakennusta.Yleisimmin ongelmana on, että korvausilmaventtiilit puuttuvat kokonaan. Ongelmia esiintyy varsinkin 1970-80-luvulla rakennetuissa taloissa, jotka ajan tavan mukaan tehtiin tiiviiksi ilman korvausilmaventtiileitä. Energian säästämiseksi myös neuvottiin tiivistämään kaikki raot ja sulkemaan venttiilit. Tämän vuoksi monissa asunnoissa olemassa olevat venttiilit on tukittu tai poistettu käytöstä. Nykyään törmää usein myös siihen, että ilmanvaihtoon liittyvä laitteisto on kytketty pois päältä.Osta venttiilit JäsentukustaOsta suodatinkangas Jäsentukusta
201412_41939.jpg
Valitse oikea tuote kipsilevypintojen viimeistelyyn ja saumaukseen
Kipsilevyjen saumaus on työvaihe, jossa huolimattomasti tehty työ näkyy valmiissa ja viimeistellyssä pinnassa. Saumaukseen onkin syytä kiinnittää erityistä huomiota ja käyttää riittävästi aikaa, jotta lopputulos vastaa sitä mitä halutaan. Saumaus itsessään ei ole hankala toimenpide – se vaatii ainoastaan huolellisuutta sekä oikeat aineet ja tarvikkeet.Koska kipsilevyjä löytyy niin suora- kuin reunaohennettujakin, on niiden saumausohjeet hieman toisistaan poikkeavat. Pääset tutustumaan saumausohjeisiin sekä sisä- ja ulkokulmien suojaukseen tämän linkin kautta.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton