• Etusivu
  • Rakentaminen

Karanteenikyselymme kertoo: nyt on aikaa remontointiin

Rakentajan toimitus
Päivitetty 22.04.2025
20205_64671.jpg

Karanteeni on antanut monelle aikaa puuhastella kotona ja pihalla.

Teimme pienen karanteenikyselyn lukijoillemme, selvittääksemme missä mennään remontoinnin suhteen tällä hetkellä. Onko remontointihalukkuus lisääntynyt vai laskenut? Mitä tapahtui remonttibudjetille? Mistä nyt hankitaan tarvikkeet?

Vastaajista ylivoimaisesti suurin osa oli harrastelijoita ja ikäjakauma oli tasaisesti ikäryhmältään 45 vuodesta eteenpäin. Tosin peräti 12 % vastaajista ei tuntenut kuuluvansa mihinkään tiettyyn ryhmään: harrastelijoihin, puoliammattilaisiin tai ammattilaisiin. Ammattilaisia joukossa oli ainoastaan 4 %. Nyt siis antoivat äänensä rakentamisen asiakkaat.

Remontti edistyy

Jopa 30 % vastaajista totesi remontin edistyvän suunnitelmien mukaan, eikä töihin ole tullut viivästyksiä. Tämä ryhmä tekee koko remonttinsa itse. Huomattavaa on, että jopa 20 % oli laittanut karanteenissa muualta säästyneet rahansa remontointiin. Valmiiksi laaditut remonttibudjetit olivat 1/5 osalla vastaajista suurentuneet, koska muusta kulutuksesta on jäänyt taskun pohjalle. Karanteeni oli myös aikaistanut remonttien alkamista, sillä aikaa nyt tuntuu löytyvän.
Jos remontti ei ollut edennyt tai alkanut laisinkaan, remontin eteneminen oli jäänyt kiinni ammattimiehen puuttumisesta 6 %:lla vastaajista ja 4 %:lle ei ole löytynyt sopivaa remonttimiestä remontin tekemiseen.

20205_64669.jpg
  1. Teen kaiken itse ja remontti etenee suunnitellusti.
  2. Nyt on enemmän rahaa remonttiin, koska muu kulutus on loppunut.
  3. Se aikaisti remontin aloittamista, koska nyt on aikaa tehdä
  4. Nyt en uskalla aloittaa, koska omasta työpaikasta ei ole varmuutta.
  5. En saa ammattimiestä kiinni, enkä pääse jatkamaan.
  6. Remontointi alkoi kyllä, mutta loppui lomautukseen.
  7. Teettäisin remontin, mutta en löydä remonttimiestä.
  8. Aloitin remontin, koska nyt löytyy paljon hyviä tarjouksia.

Suunnittelupalvelua verkossa

Karanteenin vietyä henkilökohtaiset kontaktit, monet tavarantoimittajat ja suunnittelijat pystyttivät nopeasti toimivia ratkaisuja etäsuunnitteluun. Monella yrityksellä löytyi jo valmiina suunnitteluohjelmia asiakkaille. Kyselyymme vastanneista melkein 20 % käyttikin mielellään verkosta löytyviä suunnitteluohjelmia.

Yli 1/3 lukijoista ei halua käyttää suunnittelupalveluita laisinkaan. Ne ketkä käyttivät, olivat kyllä osin valmiita ottamaan esimerkiksi videoyhteyden suunnittelijaan. Kuitenkin 15 % oli sitä mieltä, että suunnittelu tulisi hoitaa ainoastaan henkilökohtaisella tapaamisella. Tähänkin on hyviä ja toimivia ratkaisuja verkossa, esimerkiksi nettiajanvaraukset.

Vain harvalla vastaajista oli ongelmia ohjelmien käytössä tai he eivät omistaneet tarvittavaa teknistä laitteistoa nettiyhteyksien saamiseksi. Vähiten suunnittelua tehtiin sähköpostin välityksellä.

Tarvikkeet lähirautakaupasta

Karanteeni johdosta pystytettyjen verkkokauppojen määrää tuskin kukaan on laskenut. Nettikaupat ovat päässeet aivan eri tavalla esille karanteenin aikana ja asiakkaita on riittänyt. Moni on joutunut pakostakin tutustumaan nettikaupankäyntiin.

Hieman alle puolet vastaajista kertoi hakevansa tarvikkeet remontointiin lähirautakaupasta. Osa oli jopa valmis ajamaan kauemmas toiselle paikkakunnalle hyvien tarjousten perässä. Verkkokaupat pärjäsivät kyselyssä hyvin ja rautakauppojen verkkomyynti kasvaa kohisten. Monet vastaajat tilasivat rakennustarvikkeensa verkossa ja suoraan pihalle toimitettuna.

Moni rautakauppa toimii jo nykyään sekä verkossa että kivijalkakauppana. Erittäin moni asiakas haluaa ensin tarkistaa verkkokaupan puolelta, mitä tarvikkeita on saatavilla, vaikkei hinta vielä tässä kohtaa olisikaan se kaikkein tarpeellisin tieto. Verkkokauppojen lisääntyminen on jo nyt huomattavasti vaikuttanut myös rakennustarvikkeiden hintatasoon.

20205_64668.jpg
  1. Käyn paikallisessa rautakaupassa itse hakemassa.
  2. Lähden vaikka seuraavaan kaupunkiin hakemaan tarvikkeita, koska ne ovat siellä edullisempia.
  3. Tilaan nettirautakaupasta suoraan pihalle.
  4. Tilaan soittamalla tai sähköpostilla lähirautakaupasta kotiin tuotuna.
  5. Jätän tilauksen lähirautakauppaan netissä ja käyn itse hakemassa valmiiksi kerätyt tavarat.

Karanteenista huolimatta tai sen vuoksi…

Karanteeni on lisännyt remontointia ja kasvattanut remonttibudjetteja. Apua haetaan nyt verkosta tarvikkeiden ja suunnittelun osalta. Onhan remontointi ja puutarha buumi huomattu myös meillä Rakentaja.fi, RakentajaPRO, Puutarha.net ja OmaTaloyhtiö -palveluissa. Olemme ylittäneet kaikki tavoitteemme ja saaneet joukkoihimme paljon uusia ja innokkaita lukijoita.

Kiitos kaikille vanhoille ja uusille lukijoillemme.

Rakentaminen
asuminen
koti
äänestys
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen Rakentaja.fi-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

Sisäilma mittaus
Testaa helposti ilmanvaihdon riittävyys
Sisäilman hiilidioksidipitoisuus on hyvä mittari, kun halutaan arvioida ilmanvaihdon toimivuutta. Kun mittari näyttää selkeästi kohonnutta hiilidioksiditasoa, se viittaa siihen, että tilojen ilmanvaihto ei toimi riittävän tehokkaasti. Tällaisessa tilanteessa on tärkeää ryhtyä toimenpiteisiin ilmanvaihdon parantamiseksi.
Naapurit tapaavat toisiaan punertavanruskean aidan yli
Kun naapurisopu on vaarassa rikkoutua
Mitä saa tehdä naapurin omenapuulle, jonka oksat varjostavat ikävästi auringonvalon pääsyn olohuoneeseen? Entä sen juurille, kun ne kulkevat aikomasi kasvimaan kohdalla?Naapurisopu rikkoutuu silloin tällöin näiden kysymysten äärellä. Kuka on oikeassa ja mitä voi tehdä? –Toisaalta on niin, että vaikka noudattaa lakia ja on sinänsä oikeassa, naapurisopu voi rikkoontua siitä huolimatta. Usein onkin paras vaihtoehto luopua joistakin oikeuksista kuin saada naapurista vihamies!Asiasta säätää vuonna 1960 säädetty laki eräistä naapuruussuhteista. Laki on iästään huolimatta relevantti moniin tämänkin päivän ongelmiin. –Toki monesta muustakin laista löytyy säännöksiä, jotka voivat säätää asiasta. Tässä on perehdytty ainoastaan naapuruussuhdelain säännöksiin.
Harmaa hirsimökki aivan järven rannassa ja mökin edessä on laituri. Kuvassa on syksy
Vältä tulipalot kotona ja mökillä!
Niin kotona kuin kesämökilläkin voi tulipalo saada alkunsa tulisijoista ja sähkö- tai kaasulaitteista. Voit välttää onnettomuudet käyttämällä hyväkuntoisia laitteita oikein ja pitämällä niistä myös hyvää huolta. Kotona laitteiden toimintaa ja niiden kuntoa tulee ehkä tarkemmin seurattua, mutta myös mökillä säännöllisen turvatarkastuksen tekeminen on hyvin tärkeää!Vaikka alla olevissa luetteloissa mainitaan kevät tarkistuksen ajankohdaksi, on enemmän kuin suositeltavaa tehdä tarkistukset myös syksyisin – etenkin jos mökkiä on tarkoitus käyttää talvellakin.
portaissa laskeutuminen
Miten portaat tulisi valita ja mitoittaa?
Useampi kerroksissa taloissa portaat ovat yleensä kovassa käytössä, sillä eri kerrosten välillä kuljetaan monia kertoja päivässä.Portaiden on oltava turvalliset, helppokäyttöiset ja kestävät. Edellä mainittujen ominaisuuksien lisäksi portaat ovat myös sisustuselementti, jonka ulkoasua suunnittelu- ja tekovaiheessa muuntelemalla on mahdollista saada juuri oman kodin tyyliin sopivat portaat.
Punainen omakotitalo ja piharakennus talvisessa maisemassa
Lämmitä tulisijalla turvallisesti
Tulisijan turvallinen käyttö pitää sisällään monta asiaa. Tiesitkö sitä, että keväällä tapahtuva nuohous parantaa paitsi turvallisuutta, mutta myös tulisijan energiatehokkuutta?
201412_41934.jpg
Purkutöitä ja vintin remontointia
Seurantakohteessa seurataan vanhan hirsirunkoisen omakotitalon remontoimista pariskunnan ja heidän lapsensa kodiksi. Kertojana toimii perheen äiti. Talon remontoinnissa on tarkoitus käyttää mahdollisimman paljon ajalle tyypillisiä materiaaleja sekä värejä.
Niben poistoilmalämpöpumppu
Poistoilmalämpöpumppu haastaa tehokkuudessa maalämmön
Poistoilmalämpöpumppu (lyhenne PILP) on maa- ja ilma-vesilämpöpumpun lisäksi suosittu ja varteenotettava vaihtoehto omakotitalon tai rivitaloasunnon lämmitysvaihtoehdoksi. Kodissa on paljon lämpöenergiaa tuottavaa: ihmiset, jääkaappi, pakastin, elektroniikkaa, sauna, jne. Tuotamme lämpöenergiaa huomaamattamme.NIBE poistoilmalämpöpumput ovat tämän energian kierrätysjärjestelmä: ne hyödyntävät talosta poistettavan ilman lämpöenergiaa niin tuloilman lämmitykseen, vesikiertoiseen lämmitysjärjestelmään kuin käyttöveden lämmitykseenkin, mihin kaikki poistoilmalämpöpumput eivät pysty.
20239_83174.jpg
Asiantuntija vastaa: Mitkä ovat maalämpöpumpun edellytykset?
Maalämpölämpöpumppu on huoleton, vaivaton ja todella hyvä vaihtoehto kodin pääasialliseksi lämmitysjärjestelmäksi. Mutta mihin kohteisiin maalämpöpumppu soveltuu parhaiten? Vaatiiko maalämpö rakennusluvan? Miten maalämmön toteutustavat eli maapiiri ja porakaivo (usein tunnettu myös nimellä energiakaivo tai lämpökaivo) eroavat toisistaan? Muun muassa näihin kysymyksiin vastaa maalämpöpumpputuotteiden asiantuntija ja tuotepäällikkö Krister Andersson NIBE Energy Systems Oy:stä.
Lapset lattialla
Lattialämmitys ja -viilennys
Lattialämmitys lisää asumismukavuutta. Jalat, jotka aistivat vedon ja viileyden, pysyvät lämpiminä. Lattialämmitys on välttämätön kivilattioille ja pesutiloihin, mutta se on ihanteellinen valinta muihinkin pintamateriaali- ja rakenneratkaisuihin. Myös sisustaminen helpottuu, kun seinillä ei ole putkia eikä pattereita.Yli 90 % pientalorakentajista päätyy lämmönjaossaan vesikiertoiseen lattialämmitykseen.
202110_73106.jpg
Tunnelmoi turvallisesti: yksikin kynttiläpalosta aiheutuva kuolema on liikaa
Kynttilät ovat pimeänä vuodenaikana tärkeitä tunnelmanluojia, mutta valvomatta jätettyinä suuri paloriski. Vuosittain syttyy keskimäärin noin sata kynttiläpaloa, joissa menetämme ihmishenkiä aivan liikaa. Suurin osa paloista aiheutuu kynttilöiden huolimattomasta ja käyttöohjeiden vastaisesta käytöstä. Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) testauksissa markkinoilla olevista kynttilöistä ei löytynyt palovaaraa aiheuttavia puutteita.
avoimet takkaluukut
Erinomainen yhdistelmä kylmyyttä vastaan: tiilipiippu ja varaava tulisija
Tiili, tuo satoja vuosia vanha rakennusmateriaali osoittaa hyödyllisyytensä ja erinomaiset ominaisuutensa myös tänä päivänä. Puhtaista luonnonmateriaaleista valmistettu tiili ei sisällä terveydelle haitallisia aineita ja on myös siksi turvallinen valinta.Paitsi selvänä kodin rakennusmateriaalina, on se paikallaan myös tulisijaa sekä piippua rakennettaessa. Lämmitysominaisuudet ovat tiilitulisijassa vertaansa vailla, sillä itse tiilessä lämmönjohtavuus on pieni, mutta lämmönvarauskyky on suuri.
20224_77763.jpg
Asenna lämmitetty lattia helposti kodin eri huoneisiin
Kukapa ei rakastaisi lämmitettyä lattiaa paljaiden jalkojen alla, mutta monesti lattialämmityksen asennus voi tuntua ylitsepääsemättömän isolta projektilta ja asia jää hautumaan unelmien tasolle. Mitäpä jos kertoisimme, että lattialämmityksen asennus voi helppoa, nopeaa sekä kustannustehokasta Tycroc-aluslevyjen avulla. Asennus onnistuu jopa yhdessä päivässä, eikä kuivumisajoista tarvitse huolehtia.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton