• Etusivu
  • Talo

Huomioi terassilasitukseen liittyvät asiat jo talopaketin suunnitteluvaiheessa

Tiina PainokallioKaupallinen yhteistyöLumon Suomi Oy logoLumon Suomi Oy
Päivitetty 15.04.2025
20216_71342.jpg

Lasitetulla terassilla voit nauttia luonnonläheisyydestä turvassa Suomen vaihtelevalta säältä.

Oletko aikeissa rakentaa taloa? Panosta talon suunnitteluun ja ota etukäteen huomioon myös mahdollisesti myöhemmin eteen tulevia tarpeita. Todennäköisesti talosi yhteyteen rakennetaan myös terassi. Mitäpä jos asentaisit terassin lasituksen taloprojektin yhteydessä? Usko pois, lasitat terassin kuitenkin myöhemmin. Keräsimme muutaman vinkin, mitä kannattaa ottaa huomioon lasiterassin hankinnassa ja suunnittelussa. Kun huomioit nämä seikat, talossa on kaikki kohdallaan jo muuttovaiheessa, eikä uutta kotia tarvitse alkaa remontoimaan heti lasitusten lisäämiseksi.

1. Ennakoi terassitarpeet

Terassin suunnitteluun kannattaa panostaa, vaikka sitä ei heti lasittaisikaan syystä tai toisesta taloprojektin yhteydessä. Huomioi kuitenkin muutamat seikat tulevaisuuden terassihaaveita ajatellen. Terassin rakennusvaiheessa kannattaa ottaa huomioon esimerkiksi lasiterassin vaatimat kiinnityskohdat sekä terassipohjan riittävä tuki ja routimattomuus. Lumonin aluepäällikkö Toni Romppasen mukaan:

Terassilasituksen hankinta kannattaa tehdä jo talopaketin mukana. Näin toimimalla voidaan varmistaa kiinnitykset rakenteisiin, perustusten vaatimusten mukaisuus ja toiminnallisuus ylipäänsä.

Ennakoi siis terassilasien hankinta, niin varmistat terassilasituksen sujuvan asennuksen rakennusvaiheessa.

2. Muista luvat: katettu tai lasitettu terassi vaatii luvan

Lasiterassin rakentaminen on luvanvaraista. Katettu tai lasitettu terassi vaatii aina luvan. Se voi olla joko toimenpidelupa, ilmoitus tai rakennuslupa. Lupakäytännöissä on paljon kuntakohtaisia eroja, joten yleispätevää ohjetta ei ole. Selvittämisen voi aloittaa paikallisesta rakennusvalvonnasta, josta saat selville vallitsevat käytännöt.

Hankkimalla Lumon Lasitukset talotoimittajan kautta, voidaan lupa-asiat huomioida jo rakennuksen lupavaiheessa. Rakennuksen sijainti tontilla tai terassin sijainti rakennuksessa voivat pahimmillaan olla jopa esteenä lasittamiselle, mikäli suunnittelussa ei olla otettu lasituksen vaatimuksia riittävän hyvin huomioon. Lumon asiantuntijat auttavat tarvittaessa talotehtaan edustajia, kuin myös rakentajia, kertoo Romppanen.

Lue lisää lupa-asioista oppaasta

3. Huomioi terassin käyttötarkoitus

Lasitettu terassi on pitkäikäinen ja käytännöllinen lisätila kotiin parhaimmillaan ympäri vuoden hyödynnettäväksi. Jotta siitä saadaan kaikki hyöty irti, kannattaa jo suunnitteluvaiheessa pohtia tarkkaan niin käyttötarkoitukseen, viihtyisyyteen kuin turvallisuuteen liittyviä tekijöitä. Käyttötarkoitus määrittää paljon sitä, kuinka suuri terassista kannattaa tehdä. Aluepäällikkö Romppanen tähdentää, että terassin pohjaratkaisua on syytä pohtia hieman tarkemmin käyttötarkoituksen mukaan.

Nyrkkisääntönä pitäisin, että kannattaa suunnitella terassi, joka on mieluummin suurempi, kuin mikä olisi riittävä. Lasitettavan terassin sivuille kannattaa valita avautuvat lasitukset, jolloin myöhempi tilankäyttötavan muuttuminen on mahdollista.
Toni Romppanen

Mieti etukäteen, mitä kalusteita ja varusteita terassille tulee? Pitääkö terassille mahtua vain sohvaryhmä vai kaipaatteko myös tilaa ruokailulle? Kuinka iso ruokapöytä terassille voisi tulla? Kirjatkaa paperille kaikki, mitä toiveita terassiin kohdistuu, niin on helpompaa lähteä suunnittelemaan unelmaterassia asiantuntijankin kanssa.

<p data-block-key="pzd98">Terassirakenteisiin on syytä valita vahvat, kulutusta ja säävaihteluita kestävät materiaalit. Täysin huoltovapaata materiaalia ei olekaan, joten säännöllinen pesu ja öljyäminen joka toinen vuosi pidentävät terassin käyttöikää. Terassi on upea tila kodin ja pihan välimaastossa.</p>
Terassirakenteisiin on syytä valita vahvat, kulutusta ja säävaihteluita kestävät materiaalit. Täysin huoltovapaata materiaalia ei olekaan, joten säännöllinen pesu ja öljyäminen joka toinen vuosi pidentävät terassin käyttöikää. Terassi on upea tila kodin ja pihan välimaastossa.

4. Perustukset jo talon rakentamisen yhteydessä

Lasitettu terassi voidaan rakentaa lähes kaikenlaisiin maaperiin, vuodenajasta riippumatta, mutta se vaatii ehdottomasti routimattoman pohjan. Terassi voidaan turvallisesti rakentaa millaisen maaperän alueelle tahansa ja myös mihin vuodenaikaan tahansa, kunhan routimattomuudesta huolehditaan ja perustukset tehdään huolellisesti. Pohjan tulee olla täysin liikkumaton, eikä se saa joustaa. Jos perustusten pilareiden alla oleva maa routii ja liikuttaa rakenteita, vaikutukset näkyvät terassilasituksen toimivuudessa. Maan routiminen voi nostaa maata jopa 15 cm, joten routaeristykset on tehtävä erittäin huolellisesti.

Talotoimittajan kanssa on hyvä käydä lasittamisesta keskustelu hyvissä ajoin, jolloin voidaan perustamisvaiheen suunnitelmat huomioida lasituksen kannalta. Perustustyöt kannattaa tehdä aina valmiiksi lasitukselle jo talon perustuksia tehtäessä. Lasitus vaatii hyvin perustetun, stabiilin pohjan toimiakseen moitteettomasti.
Toni Romppanen

5. Huomioi ilmansuunnat

Lämpimin ja valoisin terassi sijoittuu etelä–länsiakselille, kun taas pohjoisen puolella terassi on usein viileä ja hämärä. Idänpuoleinen terassi taas tarjoaa paikan aamukahvin nauttimiseen, mutta päivän mittaan se voi muuttua varjoisaksi. Idästä puhaltavat usein myös koleammat tuulet. Ilmansuuntien merkitystä ei kannata jättää huomiotta, sillä Suomessa jo elokuiset illat alkavat hämärtyä aikaisin.

Toiveiden ja tarpeiden kartoittaminen auttaa hahmottamaan myös sitä, miten terassi kannattaa sijoittaa ilmansuuntiin nähden: esimerkiksi eteläpuolelle sijoitetulle terassille riittää valoa ja lämpöä – jonkun makuun jopa liikaakin. Erilaisilla auringonsuojaverhoilla niiden määrää voidaan kuitenkin hyvin säädellä.

Lumon Verhot kannattaa varustella terassille aina kaikkiin laseihin, jolloin hyöty suojaukselle on täydellinen. Verhot ovat oleellinen osa lasituksia.
Toni Romppanen

6. Turvallisuus ennen kaikkea

Romppanen muistuttaa, että Lumon Kaide tulee asentaa aina, kun tarvitaan putoamissuojausta. Terassit, jotka sijaitsevat rinteen reunalla tai muutoin on muodostunut pudotuskorkeutta, on kaide asennettava. Lumon kaide on yhteensopiva lasitusratkaisujen kanssa ja näin ollen terassi saadaan lasitettua.

Esimerkiksi terassin pinnan tulee liittyä luontevasti lattiakorkoihin, jotta terassille astuessaan ei ole vaarana horjahtaa tai pudota. Jos terassin korkeus maanpinnasta on yli 50 cm, on terassilla oltava kaiteet.

Lasitus pitää lumen loitolla, suojaa vesisateelta ja tuulelta sekä suojaa siite- ja katupölyltä. Terassikalusteet voi säilyttää lasiterassin suojissa ympärivuotisesti, eikä esimerkiksi linnuista tai oravista tarvitse murehtia. Lemmikkitalouteenkin lasiterassi on aivan omiaan, kun kissan tai koiran karkaamista ei tarvitse pelätä. Myös rakenteet saavat lasiterassista suojaa.Lumon
<p data-block-key="mj9oa">Terassi nostaa asumisen mukavuutta ja tuo arkeen luksusta. Lumonin asiantuntijat auttavat mielellään ja osaavat vankan kokemuksensa myötä suunnitella terassin, joka palvelee käyttäjänsä tarpeita parhaalla mahdollisella tavalla.</p>
Terassi nostaa asumisen mukavuutta ja tuo arkeen luksusta. Lumonin asiantuntijat auttavat mielellään ja osaavat vankan kokemuksensa myötä suunnitella terassin, joka palvelee käyttäjänsä tarpeita parhaalla mahdollisella tavalla.

7. Valitse sinulle mieluisin malli

Lumon tarjoaa mittatilauksena tehtyjen lasiterassien lisäksi vakioidut suosikkiterassimallit, joista löytyy useimmille mieleinen vaihtoehto. Lasiterassi on kuin sisätilojen ja pihan välinen kytkös, joka tuo suojaisan paikan nauttia luonnonläheisyydestä. Lasiterassin sirot rakenteet mahdollistavat, että terassi yhdistyy pihaan saumattomasti.

Liukuva Lasitus

Liukuva lasitus on monikäyttöinen ja paras ratkaisu silloin, kun haluat lasien liukuvan sivusuunnassa. Tässä vaihtoehdossa lasiruudut avautuvat sulavasti omilla kiskoillaan limittäin. Voit siirtää lasiruudut helposti lasituksen reunaan ja nauttia esteettömistä näkymistä.

Se sopii niin katettujen ja avoterassien sekä puu- ja alumiinirunkoisten ulkonevien terassien lasittamiseen. Lisäksi liukulasi soveltuu katoksien ja sisääntulojen suojaksi. Lasituksen rakenne ei välttämättä vaadi kiinteää reunalasia, jolloin lasit voi avata kahteen eri suuntaan. Liukuva lasitus on pystypuitteeton, mutta liukuvaan lasitukseen on mahdollista valita myös pystypuitteet.

Avautuva Lasitus

Avautuva lasitus on oikea valinta silloin, kun haluat lasien avautuvan kokonaan. Lumon on tuonut parvekelaseista tutun tavan liu’uttaa ja avata lasit sivuun myös terassilaseihin ja avautuva lasitus on oiva esimerkki siitä! Pystypuitteeton ja elegantti lasitus on siro ja huomaamaton, eivätkä lasit peitä näkymää ulos.

Helpota valintaa: tutustu Terassilasituksen ostajan oppaaseen

20235_81797.jpg

Räätälöity ratkaisu

Voit valita itsellesi sopivan vaihtoehdon kahdesta eri lasitusvaihtoehdosta. Valitsetpa liukuvan tai avautuvan lasituksen, tarjoaa kumpikin vaihtoehto avoimen maiseman ulos vailla näkymää katkaisevia pystypuitteita. Molemmat ovat erinomaisia, elegantteja ja korkealaatuisia vaihtoehtoja. Valintasi voi olla toinen vaihtoehdoista tai molempien yhdistelmä.

Lataa maksuton inspiraatio-opas terassin ja pihan suunnitteluun.

Tutustu suosikkiterassimallistoon tarkemmin

Haluaisitko lisätietoa? Lumonin asiantuntijat auttavat mielellään

Antamasi tiedot välitetään artikkelissa mainitulle yritykselle jatkokäsittelyyn.

Lumon Suomi Oy
Talo
lasitukset
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen Rakentaja.fi-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

20216_71342.jpg
Älä anna kolean tuulen ja sateen pilata juhliasi
Onko loppukesälle tai syksylle tiedossa jokin suuri juhla? Ja nyt mietityttää, että mitä jos sää onkin sateinen, tuulinen tai viileä juuri kyseisenä päivänä. Ihmiset eivät voi siinä tapauksessa viettää juhlaa ulkosalla vaan kaikkien on pakkauduttava hikoilemaan sisätiloihin. Jos terassilla on lasitus, tätä murhetta ei ole. Lasituksen ansiosta voit viettää kesän ja syksyn juhlat ilman huolta säästä.
202011_61817.jpg
Onko terassinne tyhjillään läpi talven? Entä jos terassikausi jatkuisi läpi vuoden?
Syksyn myötä terassikalusteet on monessa kodissa viety suojaan, sillä Suomen talvi ei tunne armoa niitä kohtaan. Terassi hautautuu lumen alle odottamaan seuraavaa kesää ja parempia terassikelejä. Mitäpä, jos kalusteita ei tarvitsisikaan kuljettaa varastoon, vaan ne voisivat olla terassilla läpi talven? Samalla terassista voisi sisustaa tunnelmallisen talvihuoneen, jossa nauttia kupillisen kuumaa sinisen hetken aikaan huopien lämmössä kynttilöiden keskellä.
Lumon lasiterassi Espoo 1
Viisi vaihetta: näin helposti hankit terassilasituksen
Lumon terassilasituksen hankinta on todella helppoa. Lumon hoitaa koko prosessin aina suunnittelusta asennukseen niin, että sinulle jää vain pohdittavaksi, mihin kaikkeen aiot käyttää uutta lisätilaasi. Varaamalla Lumonilta maksuttoman suunnittelukäynnin, asiantuntijat suunnittelevat lasituksen kanssasi tarpeidesi mukaiseksi, ottaa tarvittavat mitat terassisuunnitelmaa varten ja laatii sinulle tarjouksen.
20239_83090.jpg
Kestääkö lasiterassi lumikuormaa?
Terassi- ja parvekelasituksia tehdään ympäri vuoden. Jos terassia ei ole lasitettu, voi terassilla vietetty aika jäädä vuoden aikana todella lyhyeksi, eikä terassia tule hyödynnettyä siinä mitassa kuin sitä voisi vuoden aikana käyttää. Lasiterassia voi parhaimmillaan hyödyntää ympäri vuoden eri käyttötarkoituksiin tarpeen mukaan.
20098_18418.jpg
Lumon julkisivusaneeraukset
Kiinteistöissä on suuri kansallinen vaurautemme, josta on pidettävä huolta. Vanhempaa rakennuskantaa on jo ehditty kertaalleen korjatakin ja nyt on menossa 70-luvun betonilähiöiden peruskorjaaminen. Myös nuoremmat kiinteistöt vaativat korjauksia varsinkin puu- ja betonirakenteiden osalta. Ennakoivat toimenpiteet tulevat ajan mittaan edullisemmiksi kun selvitään kevyemmillä korjauksilla. Nyrkkisääntönä voidaan sanoa, että julkisivua koskevat korjaustoimenpiteet kannattaa niputtaa ja korjata kaikki kerralla kuntoon. Kaikessa korjaamisessa on myös tarkasteltava kokonaistaloudellisuutta pidemmällä ajanjaksolla.
20122_29682.jpg
Nyt on aika päivittää taloyhtiön julkisivut
Lumon parvekelasitus on kätevä tapa tuoda lisätilaa kotiisi. Parvekelasitus suojaa parvekettasi vettä, lunta, tuulta ja pölyä vastaan. Lasitettu parveke saa sisustajan mielikuvituksen liikkeelle. Vapaa-aika, harrastukset ja jopa pelkkä oleskelu saavat ihan uusia ulottuvuuksia kun suojana on sivuunliukuvat parvekelasit. Mikäpä olisi sen mukavampaa kuin istua parvekkeella iltakahvin äärellä hyvien ystävien seurassa punertuvaa taivaanrantaa katsellen...Lisätietoa parvekelaseistaJätä yhteydenottopyyntö tästä!
20145_39420.jpg
Parvekelasituksella mukavaa lisätilaa
Parvekelasitus ja lasitettu terassi antavat lisää viihtyisää asuintilaa. Lasitus suojaa sateelta ja lumelta sekä lenteleviltä roskilta. Melu vähenee ja sisustettavuus paranee. Energiaa säästyy ja pinnat pysyvät siisteinä. Remonttivälit pitenevät. Muunna lasitettu parveke ja terassi sellaiseksi, josta olet aina haaveillut: juhlien pitopaikaksi, harrastetilaksi, pikkupuutarhaksi, lukunurkaksi… anna mielikuvituksesi lentää.Lue lisää terassilasituksesta
Lumon 24 lasiterassi
Tyylikäs sivuunliukuva terassilasitus
Lumonin liukulasi on monikäyttöinen. Se sopii katettujen ja avoterassien sekä puu- ja alumiinirunkoisten ulkonevien terassien lasittamiseen. Lisäksi liukulasi soveltuu myös katoksien ja sisääntulojen suojaksi.Lasituksen rakenne ei vaadi välttämättä kiinteää reunalasia, minkä ansiosta lasit on mahdollista saada avautumaan kahteen eri suuntaan. Liukulasielementin toinen pystypuite voidaan myös jättää haluttaessa pois.
20113_25060.jpg
Suojaan auringolta ja uteliailta katseilta!
Lumon auringonsuojaverhot ovat hyvä ratkaisu liiallisen lämmön ja näkyvyyden hallintaan parvekkeella. Ne on suunniteltu yhteensopiviksi laadukkaiden Lumon parvekelasien kanssa. Auringonsuojaverhot voi kiinnittää paikoilleen itse.Lumon auringonsuojaverhot soveltuvat Lumon 2, 3 ja 5-tyyppisiin v. 1998 jälkeen asennettuihin 6 mm paksuihin parvekelaseihin. Mikäli et tiedä millaiset Lumonin parvekelasit sinulla on, niin Lumon pystyy sen tarkastamaan tietokannastaan.
202210_60332.jpg
Kaunis ja käytännöllinen kivitalo tarkalla budjetilla
Unelma omasta, juuri oman perheen tarpeisiin piirretystä yksilöllisestä pientalosta elää monen mielessä vahvana. Erityisesti pääkaupunkiseudulle rakennettaessa kustannukset saattavat helposti karata ilman kovaa kulukontrollia ja aukotonta projektinhallintaa. Millainen merkitys ammattitaitoisella suunnittelulla oli Mikko ja Lotta Merisaaren täydellisen talounelman toteutumisessa?
Talo nurmikolla
Harjakaiset – vanha tapa juhlistaa uutta rakennusta
Harjakaiset eli harjannostajaiset ovat vanha perinne, joka liittyy rakentamisen merkkipaaluihin. Ne järjestetään, kun rakennuksen vesikatto on saatu valmiiksi, ja niiden tarkoituksena on kiittää rakentajia sekä toivottaa onnea uudelle rakennukselle. Tämä juhla on ollut osa rakentamiskulttuuria jo vuosisatojen ajan, ja se elää edelleen vahvana niin suurissa rakennushankkeissa kuin pienemmissä rakennusprojekteissa.
20183_52126.jpg
Tehokkaat eristeet sekä remppaajalle että rakentajalle
Tehokkaimpia markkinoilla yleisesti käytettävistä lämmöneristemateriaaleista seinä- ja kattorakenteissa on Finnfoamin FF-PIR.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton