• Etusivu
  • Talo

Huollanko kattoni itse vai pitäisikö käyttää ammattilaista apuna?

Rakentajan toimitusKaupallinen yhteistyö Kattokeskus Suomi Oy
Päivitetty 26.04.2023
20229_79546.jpg

Asiantuntijan mukaan yhdistelmä molempia takaa katolle hyvän ja kestävän yleiskunnon. Vesikatteen huoltaminen on vuosittainen toimenpide. Sen voi tehdä myös itse, mutta perusteellisempi ammattilaisen tekemä huoltotarkastus olisi syytä tehdä vähintään viiden vuoden välein.

Säännöllinen huolto ja tarkistus pidentää katon elinkaarta

Kattojen kunto on hyvä tarkistaa säännöllisesti – erityisesti jos huoltoja on tehty satunnaisesti. Tarkistuksessa selviää, mitä huoltotarpeita kattoon tulisi tehdä ja samalla hahmottuu, mitä voi tehdä itse ja mitkä on syytä jättää ammattilaiselle.

Kattokeskuksen kattohuoltoasiantuntija Erik Riihimäki sanoo, että huoltamalla katon säännöllisesti katon omistajan on mahdollista säästää selvää rahaa.

Vesikatteen elinkaari rakentuu neljästä keskeisestä tekijästä: vesikatteen materiaaleista, asennustyön laadusta, ympäristötekijöistä ja huollosta. Kun huoltosykli on tasainen, se varmistaa, että vesikate kestää teknisen käyttöiän loppuun asti. Mikäli huoltoon herätään ensimmäisen kerran, kun katto on jo 15–20-vuotias, huollon vaikutus katon elinkaareen pienenee merkittävästi, sanoo Riihimäki.

Hän painottaa, että kattohuollon yhteydessä tehtävät korjaukset eivät ole sama asia kuin kattoremontti.

– Kattohuollon yhteydessä tehtävät korjaukset ovat täsmäkorjauksia, kuten piipun pellityksiä ja lumen aiheuttamien vaurioiden korjaamista. Aina kun teemme korjauksia, pyrimme siihen, että korjauskohta kestää ympäröivän katon elinkaaren loppuun.

20229_79548.jpg

Kattokeskus tarjoaa nyt myös kattohuoltoja

Ensimmäiset Kattokeskuksen katot valmistuivat 25 vuotta sitten, ja juhlavuosi on hyvä hetki lanseerata erityisesti vanhemmille katoille suunnattu palvelu. Kun kattoremontille ei vielä ole tarvetta, kannattaa katon hyvinvointia edistää kattohuolloilla.

Kattokeskus haluaa auttaa asiakastaan huolehtimaan katon hyvinvoinnista niin, että katon elinkaaresta muodostuu mahdollisimman pitkä. Vuoden 2022 syyskuun alusta lähtien Kattokeskus on tarjonnut kattoremonttien lisäksi kattohuoltoja. Kattohuoltoja tehdään sekä tiili- että peltikatoille.

Kattava katon huoltopaketti sisältää kaiken tarvittavan

Kattohuollossa varmistetaan, että katon ulkoasu, kunto ja kestävyys ovat hyvät. Kattava huoltopaketti sisältää katon hyvinvoinnin kannalta kaiken tarvittavan.

– Tarkistamme, että vesikatteen kiinnitys on kunnossa ja katsomme läpivientien ja liitospeltien tiiveydet. Puhdistamme vesikatteen ja sadevesikourut mekaanisesti sekä teemme tarvittaessa kasvustontorjuntakäsittelyn. Korjaamme tarvittaessa myös kattoturvatuotteiden ja vesikatteen mekaaniset vauriot ja ensin mainitun kiinnitykset sekä tarkistamme teknisen toimivuuden, Eerik Riihimäki Kattokeskukselta kertoo.

Riihimäen mukaan jo muutaman vuoden ikäinen vesikate kannattaa käsitellä, sillä se estää sammaleen kertymistä katolle, parantaa näin katon ulkonäköä ja pidentää sen elinikää.

20229_79547.jpg

Huoltoraportti ennakoi katon huolto- ja remonttitarpeet

Kattohuollosta laadittava Kattokeskuksen kattava huoltoraportti kertoo katon kunnon ja ennakoi tulevat huoltotarpeet, niiden aikataulun sekä mahdollisen remonttitarpeen.

Kun huoltosykli on tasainen, mahdolliset muutokset esimerkiksi vesikattovarusteissa havaitaan oikea-aikaisesti, jolloin niiden korjaaminen ei ole yhtä kallista kuin jos vaurioita on syntynyt jo laajemmin.

– Huoltamaton katto saattaa jo 20 vuoden iässä vaatia remonttia. Säännöllisesti huolletulla katolla voi päästä jopa kaksi kertaa pidemmälle kuin huoltamattomalla ilman, että katto vaatii varsinaista kattoremonttia. Kun katto on huollettu, ei tule yllättäviä korjaustarpeita, ja oman katon alla on huoletonta elää, Riihimäki sanoo.

– Katonhuolto on hieman kuin hampaiden hoitamista. Säännöllinen hammastarkastuksessa käyminen ehkäisee kalliit paikkaukset, juurihoidot ja muut ikävyydet.

Kattohuollon hintaan vaikuttavat kohteen pinta-ala, vaativuus ja mahdollisten korjausten laajuus.

Onko kattosi viimeisimmästä huollosta joa aikaa? Epäilyttääkö kattosi kunto?

Tutustu tarkemmin kattohuoltoon ja pyydä tarjous.

Kattokeskus-konserni on 1997 perustettu pirkkalalainen perheyritys. Tänä päivänä palveluksessamme työskentelee yli 200 rakennusalan rautaista ammattilaista 6 eri toimipisteessä. Teemme kattoremontteja,kattohuoltoja ja asennamme aurinkopaneeleja Uudenmaan, Pirkanmaan, Varsinais-Suomen, Keski-Suomen ja Pohjois-Savon alueilla.
Kattokeskus Suomi Oy
Talo
vesikatto
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

20224_77764.jpg
Kevät on paras aika tarkistaa tiili- tai peltikaton kunto, ota tsekkilista talteen
Kevät on paras aika tarkistaa katon kunto. Kun tiili- tai peltikaton huoltaa säännöllisesti, välttyy monilta ikäviltä yllätyksiltä. Katon kunnon voi tarkistaa myös itse. Lue ammattilaisten vinkit, jotta talosi säilyisi terveenä tulevatkin vuosikymmenet ja osaat ajoittaa omakotitalon tai mökin kattoremontin oikein.
Mies kuvaa kattoa puhelimella
Juuri nyt on omakotiasujan ja mökkiläisen aika tarkistaa katon kunto
Lumen ja jään katoille aiheuttamat vauriot saattavat paljastua sattumalta. Asiantuntija kehottaakin tarkistamaan katon kunnon säännöllisesti. Ammattilaisen tekemä kuntokartoitus sisältää korjauskehotukset, mutta ei vielä sido mihinkään.
20226_78623.jpg
Junnisen pariskunta kertoo kokemuksensa 1980-luvun talon kattoremontista: "Rakas talo pysyy nyt terveenä"
Kuopion Kaarnatiellä on käynyt vilskettä viime vuosina. Kattokeskus on urakoinut tien kahdestakymmenestä omakotitalosta yhteentoista uudet katot, joten tyytyväisiä asiakkaita löytyy alueelta helposti.
20159_44466.jpg
Tiilikatto on kestävä ja helppohoitoinen
Kattotiiliä on käytetty jo tuhansia vuosia. Sille on yksi hyvä syy. Katosta tulee kestävä, turvallinen ja tyylikäs. Katon toiminnan ymmärtäminen voi olla ensimmäinen askel täydellisen katon luomiseen.
20214_69793.jpg
Uusi katto kotiin tai mökille keväthintaan - pyydä ilmainen kartoitus
Bitumikatto sopii niin kotiin kuin kesämökille. Hiljainen ja moderni bitumikattolaatta on helppo ja nopea asentaa ja, ne taipuvat kaikkiin katon yksityiskohtiin. Nyt saat BMI Icopal – huopakaton valmiiksi asennettuna kesähintaan sekä ilmaisen kuntotarkastuksen katollesi. Pyydä tarjous jo tänään!
20235_81907.jpg
Näin voit suojata katon tai alapohjan kosteusvaurioilta
48 prosenttia katoista pitää korjata ennen niiden varsinaisen käyttöiän päättymistä. Tätä mieltä ovat Kantarin* haastattelemat asiantuntijat, jotka vastaavat kiinteistöjen kattojen kunnosta ja niiden korjausrakentamisesta. Vakuutuksesta ei useinkaan saa korvauksia näistä vaurioista.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton