Luulin tietäväni, mitä Habitaressa näkisin – sitten ruskea, puu ja kodikkuus veivät mennessään
Habitare 2026 toi sisustukseen lämpöä, värejä ja historiaa

Habitaressa ruskean, puun ja pehmeän valon yhdistelmä toistui monessa muodossa. Messupäivän jälkeen huomasin miettiväni aivan uudella tavalla myös oman kotini värejä ja materiaaleja. (Kuva: Tiina Painokallio)
Kun lähdin Habitareen, minulla oli jonkinlainen ennakkoajatus siitä, mitä tulisin näkemään. Olin juuri taannoin kiertänyt Lempäälän Asuntomessut, joten odotin alitajuisesti saman värimaailman ja puun eri muotojen jatkuvan myös täällä.
Jatkuihan se – mutta Habitare vei ajatuksen paljon pidemmälle.
Ruskeaa oli kaikkialla. Ei vain yhtenä sisustusvärinä, vaan puuna, tekstiileinä, huonekaluina ja lämpiminä maanläheisinä pintoina. Mukana oli savea, marmoria ja Välimeren tunnelmaa. Värejäkin näkyi paljon, mutta kirkkaiden sävyjen sijaan katseeseen osuivat murretut vihreät, siniset ja vaaleanpunaiset. Ja tässä kohtaa tapahtui minulle messupäivän ehkä suurin yllätys: minähän jäin ihastelemaan ruskeaa.
En ole ollut ruskean eri sävyjen suuri ystävä vuosiin. Silti löysin itseni pysähtymästä yhä uudelleen juuri niiden osastojen äärelle, joissa ruskeaa, puuta ja luonnollisia materiaaleja oli käytetty rohkeasti.
Puuta ei enää piilotella
Puu oli yksi niistä asioista, joihin huomioni palasi jatkuvasti. Sitä näkyi vaaleana ja tummana, sileänä ja voimakkaasti kuvioituna, kalusteissa, seinissä ja pienissä yksityiskohdissa. Oma kotini on 87-vuotias talo, joten ehkä juuri siksi materiaalien lämpö ja pieni rouheus puhuttelivat minua. Meillä on paljon hyvin suomalaisia perussävyjä: harmaata, valkoista ja mustaa. Parissa huoneessa lautaseinä on purettu esiin, koska minusta vanhan talon historia saa näkyä.
Habitaressa tuli vastaan paljon sellaista, joka tuntui vahvistavan juuri tätä ajatusta. Kaiken ei tarvitse näyttää uudelta ja silotellulta. Tämä osasto pysäytti minut juuri seinäpintansa vuoksi. Puun kuvio on niin vahva, ettei sen rinnalle oikeastaan edes tarvita paljon muuta.
Ja ehkä juuri tässä kuvassa tiivistyy yksi oman messupäiväni juonenkäänteistä. Tämä ei lähtökohtaisesti kuulosta minun sisustukseltani. Ruskeaa, ruskeaa ja vielä vähän lisää ruskeaa. Silti kokonaisuudessa oli lämpöä ja kodikkuutta, jota jäin katsomaan. Hassua, eikö totta?



Ehkä minimalistisuuden valtakausi todella alkaa hellittää
Yksi vahvimmista tuntemuksistani messuilla oli, että koti saa jälleen näyttää kodilta. Tavaraa saa olla näkyvillä. Materiaalit saavat olla erilaisia. Uuden rinnalla voi olla vanhaa ja täydellisen pinnan rinnalla jotakin rosoista. Kodin ei tarvitse näyttää siltä kuin kukaan ei olisi vielä ehtinyt asua siellä.
Tämä sopii kiinnostavasti myös Habitaren vuoden 2026 Juonenkäänteitä-teemaan. Tapahtuman omassa kuvauksessa sisustusta tarkastellaan muuttuvana tarinana. Habitare Naapurit -alueella esiin nousevat myös ajan merkitys ja ajatus kodista, jonka annetaan muotoutua vähitellen.
Minulle se tarkoittaa myös paluuta historiaan. En ihmettelisi lainkaan, jos lähivuosina näkisimme yhä useammassa kodissa vanhoja huonekaluja, kirpputorilöytöjä ja vaikka räsymattoja pitkään vallalla olleiden hyvin pelkistettyjen sisustusten rinnalla. Ja tämä ajatus jäi messujen jälkeen kummittelemaan omaankin mieleeni: pitäisikö seuraavalle kirppiskierrokselle lähteä aivan eri silmin?
Valaisin ei enää vain valaise
Valaistus oli toinen asia, johon kiinnitin messuilla poikkeuksellisen paljon huomiota. Valaisimia oli paljon, ja moni niistä tuntui olevan enemmän kuin valonlähde. Ne olivat suuria, näyttäviä ja veistoksellisia. Tunnelmavalaistus kiinnostaa minua muutenkin, joten jäin tutkimaan myös ratkaisuja, joissa valo integroidaan osaksi muita pintoja.
Ledvancen osastolla huomioni kiinnittyi akustiikkapaneeleihin, joiden rakoihin voidaan sijoittaa himmennettäviä LED-valolistoja. Ajatus oli minusta kiinnostava juuri siksi, ettei lopputulos muistuttanut niitä yksittäisiä pistevaloja, joihin olemme pitkään tottuneet. Valo kulki osana pintaa. Tällaisen ratkaisun voisin hyvinkin kuvitella omaan kotiini.
LUKUVINKKI: Akustiikkapaneeli saa uuden ilmeen LED-valonauhalla – valaistus sulautuu lähes näkymättömästi paneeliin








Kylpyhuoneen yksityiskohdat nousivat kuin koruiksi
Yksi messupäivän näyttävimmistä esillepanoista löytyi kylpyhuonetuotteiden parista. Erilaiset suihkut, hanat ja muut yksityiskohdat oli koottu kaareviin vitriinimäisiin kokonaisuuksiin, joissa niitä katseli melkein kuin koruja. Kukat ja perhoset taustalla, tummat pinnat, lämpimät metallisävyt ja erilaiset muodot tekivät esillepanosta itsessään lähes taideteoksen. Juuri tällaiset esillepanot saivat Habitaressa pysähtymään. Arkinen ja käytännöllinenkin esine voi olla samalla jotakin, jota tekee mieli jäädä katsomaan.
En silti lähtisi rakentamaan omaan kotiini näyttävää kivistä kylpyhuonetta. Upeat kivi- ja marmoripinnat kiinnostivat messuilla katsottuina, mutta omaan kotiini valitsisin edelleen mieluummin puuta ja materiaaleja, joissa näkyy aika ja historia.


Portaatkin saavat ottaa tilansa
Myös portaita katsellessani huomasin saman ilmiön: kodin kiinteiden osienkaan ei tarvitse kadota taustalle. Kolme hyvin erilaista porrasta rinnakkain näyttivät melkein kolmelta huonekalulta. Vaalea puu, tumma metallikaide ja punertava väri muuttavat saman käytännöllisen asian aivan erilaiseksi sisustuselementiksi.

Jos olisin saanut viedä yhden asian kotiin…
Minun valintani ei lopulta olisi ollut näyttävä valaisin, marmoripinta tai designpesuallas. Olisin vienyt kotiin ison maton. Sellaisen, jossa olisi kunnolla kuviointia ja joka toimisi huoneessa katseenvangitsijana. Oma kotini on pohjaltaan niin neutraali, että juuri tekstiileillä sinne on helppo tuoda väriä ja kodikkuutta ilman, että koko huone täytyy rakentaa uudelleen.
Matot nousivat Habitaressa monin paikoin näkyväksi osaksi sisustusta. Messuilla huomasin miettiväni jo aivan konkreettisesti, millainen matto meille sopisi. Entä jos vaihtaisinkin samalla verhojen sävyä? Voisiko olohuoneessa olla enemmän murrettua vihreää tai sinistä? Tai ehkä jopa jotakin lämmintä ruskeaa? Siinä vaiheessa tiesin, että messut olivat tehneet tehtävänsä.




Habitare ei saanut minua haluamaan uutta kotia – se sai katsomaan omaani uudelleen
Parasta Habitaressa ei lopulta ollut yksittäinen trendi tai tuote. Se oli tunne, joka jäi mukaan kotiin. Kun myöhemmin katselin ottamiani kuvia, huomasin palaavani mielessäni samoihin asioihin: puuhun, lämpimiin sävyihin, suuriin mattoihin, näyttäviin valaisimiin ja koteihin, joissa saa näkyä elämä.
Habitare on toki aivan erilainen tapahtuma kuin Asuntomessut, enkä lähtisi vertaamaan niitä tämän pidemmälle. Lempäälän jälkeen kuvittelin silti hieman tietäväni, mitä sisustusrintamalla oli tulossa vastaan. Habitare onnistui yllättämään. Omaan kotiini en edelleenkään kaipaa marmoria enkä suurta määrää kivipintoja. Sen sijaan puulle annan paljon enemmän mahdollisuuksia kuin ennen messuja. Samoin väreille. Ja ehkä kaikkein yllättävin ajatus on tämä: ruskeallekin.
Seuraavaksi taidan kuitenkin suunnata kaupan sijasta kirpputorille. Jos kodissa saa näkyä eletty elämä ja historia, 87-vuotias taloni on siihen aika hyvä lähtökohta.












