• Etusivu
  • Rakentaminen

Ehkäise vesivuodot ajoissa

Rakentajan toimitus
Päivitetty 20.09.2024
1920 shutterstock_1918606832

Vesivahingon aiheuttajia voivat olla kodinkoneet, kuten pyykin- ja astianpesukoneet. Ongelmia voivat aiheuttaa myös esimerkiksi kodin märkätiloissa huolimattomasti tehty lattiakaivon ja vesieristeen välinen liitos.

Vesivahinkojen määrä on kasvanut rajusti viime vuosien aikana johtuen pääasiassa rakennuskannan vanhenemisesta, vettä käyttävien laitteiden lisääntymisestä sekä vääristä rakennustekniikoista.

Vakuutusyhtiöt maksavat vuosittain korvauksia reilusti yli 30 000 vesivahingosta, mutta todellinen määrä saattaa olla huomattavasti enemmänkin, sillä kaikkia vahinkoja ei ilmoiteta vakuutusyhtiöön. Keskimäärin vahinkoja sattuu noin 90-100 kappaletta päivittäin. VTT:n selvityksen mukaan suurin osa vuotovahingoista sattuu omakotitaloissa ja useimmiten kyseessä on 1960-1980-luvuilla rakennettu talo. Vahinkoja toki sattuu niin uudemmissa kuin vanhemmissakin taloissa.

Mistä vesivuodot aiheutuvat

Useimmiten vesivuodot aiheutuvat talousvesijärjestelmän vioista ja vanhenemisesta. Korroosio, erilaiset asennusvirheet sekä heikot liitokset voivat aiheuttaa vaikeasti havaittavia putkivuotoja.

Vesivahingon aiheuttajia voivat olla myös kodinkoneet, kuten pyykin- ja astianpesukoneet, kylmäkalusteet sekä lämminvesivaraajat. Laitteiden aiheuttamien vuotojen syynä voi olla kyseisen laitteen liitosten syöpyminen, väärä asennustapa tai huolimaton käyttö.

Ongelmia voivat lisäksi aiheuttaa kodin märkätiloissa huonosti tiivistetyt läpiviennit tai huolimattomasti tehty lattiakaivon sekä vesieristeen välinen liitos, jonka seurauksena vesi pääsee salakavalasti tuhoamaan rakenteita.

Vahinkojen ennaltaehkäisy

Sekä kosteusvaurioihin että vesivuotoihin voidaan vaikuttaa ennakoivilla toimenpiteillä. Kosteusvauriota pitää osata ehkäistä ennalta jo rakentamisvaiheessa, jotta säästytään ikäviltä yllätyksiltä asumisaikana.

Vesivuodoissa vauriot eivät välttämättä synny äkkiä, vaan ne voivat olla hyvin pienen vuodon pitkän ajan kuluessa aiheuttamia. Myös äkillisiin vesivuotoihin voi varautua ja niitä voi pyrkiä aktiivisesti ennaltaehkäisemään omilla toimillaan.

Putkistoissa huomioitavaa

Taloa rakennettaessa tai korjaustöitä tehdessä on varottava lyömästä nauloja seinissä tai yläpohjassa kulkeviin putkistoihin. Putkistojen sijainnit kannattaa mahdollisuuksien mukaan selvittää joko piirustuksista tai käyttämällä rakenneilmaisinta.

Putket tulee asentaa siten, että vuodon sattuessa vahinko havaitaan mahdollisimman nopeasti. Hyviä ratkaisuja ovat pinta- ja suojaputkiasennukset sekä koteloinnit. Vesijohtojen ollessa näkyvillä tai asennussokkelissaan on vuodon sattuessa korjaustyöt helpompi suorittaa.

Useimpien vesivahinkojen syynä ovat vuotavat liitokset. Mikäli mahdollista, liitokset kannattaa keskittää sellaiseen tilaan, jossa vesivuodot on helppo havaita ja ne eivät pääse aiheuttamaan suurta vahinkoa.

Putkien jäätyminen ja halkeaminen on yksi yleisistä vesivahingon syistä. Jotta putket eivät pääsisi niin herkästi jäätymään, suositellaan, että putkia ei asenneta ulkoseinille eikä muihinkaan kylmyydelle alttiisiin paikkoihin. Rakennuksen jäädessä talvella pitkäksi aikaa kylmilleen tai ilman valvontaa, tulee käyttövesijohdot tyhjentää vedestä.

Palo- ja sähköturvallisuuden takia jäätyneiden putkien sulattaminen on ainoastaan alan ammattilaisten tehtävä.

Selvitä veden laatu

Jos vesi otetaan omasta kaivosta, tulee veden laatuun kiinnittää huomiota. Kaivovesi voi täyttää talousvedelle asetetut laatuvaatimukset, mutta silti syövyttää putkistoja, joten sen laatu kannattaa selvittää. Monesti myös yleisestä vesijohtoverkosta tulevan veden laatu kannattaa tutkituttaa.

Kun vedenlaatu on tiedossa, voidaan valita oikeat putkimateriaalit. Asiantuntijat osaavat kertoa, mikä on eri tekijöiden vaikutus kussakin tapauksessa. Veden laadun lisäksi korroosioon vaikuttavia tekijöitä ovat muiden muassa veden virtaamisnopeus sekä lämpötila.

Astian- ja pyykinpesukone – kytke ja käytä huolella

<p data-block-key="i3rbt">Vältä ruoanjämien joutumista astianpesukoneeseen, näin hiiret ja rotat eivät aiheuta tuhoja poistoletkuun.</p>
Vältä ruoanjämien joutumista astianpesukoneeseen, näin hiiret ja rotat eivät aiheuta tuhoja poistoletkuun.

Lähes joka viides talojen vesivahingoista aiheutuu astian- ja pyykinpesukoneista sekä lämminvesivaraajista. Astian- ja pyykinpesukoneiden aiheuttamat vahingot olisivat helposti estettävissä kytkemällä ja käyttämällä laitteita huolella.

Yleisimpiä vahingon aiheuttajia ovat täyttöletkun liittimen löystyminen ja poistoletkun murtuma. Myös tiivisteiden kuntoa kannattaa tarkkailla, sillä tiivisteet voivat hapertua ajan saatossa ja aiheuttaa vesivahingon. Astianpesukoneessa menevät ruoantähteet saattavat olla houkutus hiirille, jotka voivat syödä astianpesukoneen poistoletkuun reiän.

Kytkentäletkujen vuoto pysyy helposti huomaamattomana ja paljastuu vasta kosteusvaurioiden perusteella. Uusissa pesukoneissa on tulvasuoja, mutta se ei estä vuotoa täyttöletkusta.

Pesukone on liitettävä vesijohtoverkostoon omalla hanalla ja hyväksytyllä paineenkestävällä täyttöletkulla. Itse hana on sijoitettava näkyvälle paikalle, jolloin sen muistaa helposti käytön jälkeen sulkea. Hanan sulkeminen tekee täyttöletkun "paineettomaksi" ja estää siten vesivahinkojen synnyn. Pesukoneen poistoletku on puolestaan asennettava kiinteästi asennusohjeen mukaisesti siten, että koneeseen ei tapahdu takaisinvirtausta. Poistoletkun tiiviys sekä kunto tulee tarkistaa määräajoin, esimerkiksi kaksi kertaa vuodessa.

Pesupöydän sekä astianpesukoneen alla olevan lattiapinnan tulee olla tiivis ja tiivistyksen tulee nousta jopa seinälle niin, että mahdollinen vuotanut vesi valuu näkyviin pesupöydän sekä astianpesukoneen eteen.

<p data-block-key="y1v63">Astianpesukoneen alle on sijoitettava muovikaukalo, ellei lattiamateriaali ole vesitiivis.</p>
Astianpesukoneen alle on sijoitettava muovikaukalo, ellei lattiamateriaali ole vesitiivis.
Info

Info

Näin torjut astian- ja pyykinpesukoneiden vuotovahingot

  • Sijoita pesukone lattiakaivolliseen tilaan, jos suinkin mahdollista
  • Asenna pesukonehana näkyvälle paikalle, esimerkiksi pesupöydän hanan yhteyteen
  • Käytä vain valmistajan suosittelemaa ja pesukoneeseen tarkoitettua paineenkestävää letkua.
  • Tarkista täyttöletkun liittimet säännöllisesti
  • Uusi täyttö- ja poistoletkut 5-10 vuoden välein
  • Vesitiivis lattia pesukoneen alla helpottaa vuotojen havaitsemista
  • Sulje pesukoneen hana aina, kun et käytä pesukonetta
  • Älä käytä pesukonetta ilman valvontaa
  • Älä jätä pesukonetta käyntiin, kun menet esimerkiksi töihin, kauppaan tai nukkumaan.

Kylmäkalusteet voivat tiputella vettä

Jääkaappien ja pakastimien automaattisulatus saattaa tiputella vettä lattialle, joten laitteiden alla on hyvä olla esimerkiksi vesitiivis lattia tai kaukalo.

Sulatusjärjestelmän ajoittainen tarkastus on myös paikallaan – varsinkin silloin, kun laite on sijoitettu kiintokalusteisiin ulkoseinälle. Muistathan myös imuroida jääkaappien ja pakastimien takaa pölyt vähintään vuosittain ja tarkistaa samalla haihdutuskaukalon eheyden ja että sulamisvesiaukko ei ole tukkeutunut.

Tuuletusviemäreiden huolellinen asennus

Tuuletusviemäri eristetään aina, kun se sijaitsee kylmässä tilassa, kuten esimerkiksi ullakolla. Tuuletusviemärin läpiviennit vesikaton ja välipohjan läpi on tiivistettävä huolellisesti.

Lämminvesivaraajan tarkistus

Lämminvesivaraajan aiheuttamat vuotovahingot ovat yleensä seurausta säiliön puhkisyöpymisestä. Varaaja tulisikin sijoittaa lattiakaivolla varustettuun tilaan, jos se ei ole kuitenkaan mahdollista, tulisi varaajan alle asentaa vesitiivis kaukalo tai alusta.

Veden laadusta riippuen varaajan käyttöikä on 15–20 vuotta, joskus vain 5–10 vuotta. Lämminvesivaraajasta on hyvä tarkistaa aika ajoin mm. sinkkianodit, varaventtiilin toiminta ja yhteiden tiiviys.

Märkätilat vaativat erityistä tarkkuutta

Pesu- sekä suihkutiloissa kannattaa välttää turhia putkien läpivientejä. Välttämättömät läpiviennit on tiivistettävä vedenkestävällä silikonilla. Suositus on asentaa käyttövesijohdot ns. yläasenteisena höyrynsulun sisäpuolelle ja käyttölaitteiden putket pinta-asennuksena ylhäältä alaspäin.

Lattiakaivo sekä siihen liittyvä vedeneristys on asennettava oikein. Käytä lattiakaivon kanssa vain siihen malliin hyväksyttyä korokerengasta. Lattiakaivo on myös muistettava puhdistaa säännöllisesti.

Märkätiloissa hanojen peitelevyjen alle jäävät läpiviennit, putkikannakkeet, ruuvin ja mutterin reiät on tiivistettävä hyvälaatuisella märkätilan silikonilla. Läpiviennin tiivistyksen tulee olla kestävä ja sen kunto kannattaa tarkistaa 5-10 vuoden välein. Lattian läpi tehtäviä läpivientejä tulee välttää.

Vesijohdot tulisi tuoda pesuhuoneisiin ensisijaisesti yläkautta ja pinta-asennuksena. Läpivientien teossa tulee olla tarkkana, sillä läpivientien tulee olla oikean kokoisia, ei liian suuria. Suihkun sekä ammeen kohdalla läpivientejä tulee välttää.

Ulkopuolelta tuleva kosteus

Huolehdi sadevesien viemäröinnistä sekä salaojien toimivuudesta ja tarkkaile myös putkiston, kaivojen sekä pumppaamon kuntoa ja toimivuutta. Tarvittavat huolto- ja korjaustoimenpiteet tulisi tehdä säännöllisesti.

Tarkkaile vuotovahingosta kertovia merkkejä

Kaikesta ehkäisevästä toiminnasta huolimatta saattaa talosta joskus löytyä merkkejä vesivahingosta. Jotta vahinko ei pääsisi yllättämään suuruudellaan, kannattaa jatkuvasti seurata mahdollisia "vuotovihjeitä" ja tehdä ajoittain perusteellinen kuntotutkimus.

Olemalla aktiivinen ja tekemällä säännöllisen katsastuksen omaan kiinteistöönsä voi välttää suurempien vahinkojen synnyn. Mitä pidempään vettä ehtii vuotaa rakenteisiin, sitä suuremmasta vahingosta ja edessä olevasta remontista puhutaan.

Info

Info

Toimenpiteisiin on ryhdyttävä välittömästi, jos rakenteissa:

  • rappaus irtoaa ja lohkeilee
  • kalkkia esiintyy betoni- ja tiilipinnoilla
  • maali irtoaa lattian rajasta
  • maalin väri muuttuu
  • puu tummuu
  • levy turpoaa
  • liimattujen mattojen tai vinyylilevyjen saumat irtoilevat
  • parketti irtoilee tai turpoaa
  • homepilkkuja alkaa esiintyä
  • vettä ilmestyy huonetiloihin
  • ilmassa on ummehtunut ja paha haju

Putkistossa:

  • vesimittarin näyttö muuttuu esim. 2-3 tunnin aikana, vaikka hanat ovat kiinni
  • kuuluu sihisevää vuotoääntä
  • paineenkorotuspumppu käy usein toistuvasti
  • kylmävesihanasta tulee lämmintä vettä
  • joudut jatkuvasti lisäämään vettä lämmitysverkostoon
  • pattereita joudutaan usein ilmaamaan
  • vesi- ja jätevesilasku kasvaa tuntuvasti
  • lämmityskulut nousevat
  • talousvedessä on maku- ja värihaittoja

Vesivahinkojen korjaaminen on hankalaa

Vesi- tai kosteusvaurioiden paljastuessa on niiden syy aina selvitettävä ennen korjaustöiden aloittamista. Rakenteelliset virheet on saatava korjattua, jotta vahinko ei pääsisi uusiutumaan.

Vesivahinkojen korjaaminen on yleensä kallista sekä hankalaa. Usein rakenteita joudutaan purkamaan, kuivattamaan sekä uusimaan suuremmalta alalta kuin aluksi ehkä olisi kuvitellut.

Korjausalueen laajuus paljastuu yleensä kosteusmittausten avulla. Eri menetelmiä käyttäen voidaan kosteuden leviäminen tutkia huolellisesti. Alan ammattilaisilla on työhön soveltuvat laitteet sekä tietotaito.

Yleensä korjauksen aikana asuminen joko vaikeutuu tai on remontin aikana pahimmillaan jopa mahdotonta. Vahingon laajuudesta riippuen pelkkä kuivaus voi kestää viikkoja, ellei jopa kuukausia.

Kun vuoto havaitaan, on huolehdittava siitä, että korjaukset suunnittelee asiantuntija ja toteutuksen tekee ammattimies. Kun havaitset vahingon, ota yhteyttä isännöitsijään, huoltomieheen tai LVI-asennusliikkeeseen.

<p data-block-key="ynhxf">Rikkoontunut astianpesukone aiheutti keittiössä vesivahingon. Vaikka vuotava vesi havaittiin melko pian, kerkesi se levitä myös viereisiin huoneisiin.</p>
Rikkoontunut astianpesukone aiheutti keittiössä vesivahingon. Vaikka vuotava vesi havaittiin melko pian, kerkesi se levitä myös viereisiin huoneisiin.

Turvaa vakuutuksesta

Rakentamisen aikaisista virheistä johtuvat kosteusvauriot eivät kuulu omaisuusvakuutusten korvausten piiriin. Äkillinen vuotovahinko, joka on aiheutunut ennalta arvaamattoman tapahtuman seurauksena, on useista omaisuusvakuutuksista (kotivakuutus) korvattava vahinko. Tällaisiksi äkillisiksi tapahtumiksi voidaan lukea esimerkiksi putkivuodosta tai kulutuslaitteen rikkoutumisesta aiheutuneet vuotovahingot.

Vakuutus ei kuitenkaan korvaa menetystä täysimääräisenä vakuutussopimuksen liittyvien omavastuu- ja ikävähennyssäännöksien takia. Vahingosta aiheutuu myös korvaamatonta haittaa sekä tilapäisratkaisujen käyttöön turvautumista. Huolimatta siitä, että vakuutukset ovat kunnossa, ne eivät korvaa sitä vaivaa sekä hankaluutta, joita esimerkiksi rakenteiden purkamisesta aiheutuu.

Oman vakuutuksensa korvaavuus on syytä selvittää jo etukäteen, eikä vasta vahingon tapahduttua. Vakuutuksissa sekä vakuutusyhtiöiden korvausehdoissa on eroja. Vakuutusten korvausehdoissa otetaan yleensä huomioon putkistojen vanheneminen, sen sijaan työvirheistä aiheutuneet vahingot eivät kuulu korvausten piiriin.

Vesivahinkojen ennaltaehkäisy vaatii talon omistajalta hieman vaivannäköä. Kun riskikohdat tarkistetaan säännöllisin väliajoin, ei suurta vahinkoa pääse syntymään salakavalasti.

Rakentaminen
asuminen
huolto
kunnossapito
vesiputkistot
koti
käyttövesi
vakuutukset
turvallisuus
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

Mies ja nainen yhdessä remonttimiehen kanssa tutkimassa suunnitelmia.
Remontti edessä, miten edetä järkevästi?
Kun taloa korjataan ja parannellaan, puhutaan yleisesti joko korjaamisesta tai tutummin remontoinnista. Remontointi onkin yleisnimitys rakennuksen korjaamiselle.Remontoinnissa on kyse rakennuksen kuluneen, vanhentuneen, rikkoutuneen, epäkäytännöllisen tai muuten asukkaan mielestä kelvottoman osakokonaisuuden korjaamisesta. Remontoinniksi luetaan yleensä myös tapetoinnit sekä pintamaalaukset, joissa vielä hyväkuntoiset pinnat saavat uuden ulkonäön. Näitä toimenpiteitä voisi kutsua myös sisustamiseksi tai pintaremontoinniksi.Jokaisesta vanhasta talosta löytyy enemmän tai vähemmän korjausta kaipaavaa nurkkaa ja pieltä. Mitä iäkkäämpi talo, sitä varmemmin puuhattavaa löytyy.Erityisesti sodanjälkeiseen rakennuskantaamme kohdistuu suuria korjauspaineita, sillä kyseiset talot alkavat siirtyä jo kolmannelle sukupolvelle, mutta nuoremmastakin rakennuskannassa löytyy jo runsaasti korjattavaa ja parannettavaa. Kaikkien rakennusten säilymisen kannalta on ehdottoman tärkeää, että niitä huolletaan.
Kattoremontti onnistuu myös talvella, miehet katolla naulaimet kädessään.
Kattoremontti talvella? Miksipä ei
Eihän kattoa nyt voi repiä auki keskellä talvea? Miten ihmeessä muka kattoremontin voi talvella toteuttaa? Tuleekohan siitä mitään kun katollakin on lunta ja jäätä?Kyllä, kattoremontin voi toteuttaa talvella – tässä esittelemme kymmenen hyvää syytä, miksi remonttia ei tarvitse jättää keväälle tai kesään. Tutustu väitteisiin ja Kattokeskuksen asiantuntijan vastauksiin, miten työ oikeasti sujuu.
20218_71758.jpg
10 tärkeintä tarkastus­kohtaa hissin määrä­aikaistarkas­tuksessa
Hissionnettomuuksia sattuu onneksi harvoin, mutta seuraukset voivat olla vakavia – kuten Kaunialan sairaalassa kuolemaan johtaneessa hissitapaturmassa. Sairaalan hoitaja ja pyörätuolissa ollut kuntoutuja olivat poistumassa hissikorista. Kesken poistumisen hissikori lähti liikkeelle ylöspäin. Kuntoutuja jäi puristukseen korin lattian ja kerrostason kulkuaukon yläkarmiin ja menehtyi.Tapaturmassa syynä oli nostokoneisten jarrun vikaantuminen. Hissien osat vaativat huoltoa ja tarkastustoimenpiteitä. Onnettomuuksilta vältytäänkin parhaiten ennakoimalla hissin huoltotoimenpiteitä säännöllisien ja lain vaatimien hissitarkastuksen avulla. Mutta mitä itse hissitarkastuksessa oikein tarkastetaan ja miksi? Onko teidän taloyhtiössänne hissiturvallisuus kunnossa?
202111_73849.jpg
Kuntoarvio auttaa selvittämään korjaustarpeet
Pitkän tähtäimen suunnitelma (PTS) yhdessä kuntoarvion kanssa auttaa hallitusta pitämään taloyhtiön kunnossa.
Mies kuvaa kattoa puhelimella
Juuri nyt on omakotiasujan ja mökkiläisen aika tarkistaa katon kunto
Lumen ja jään katoille aiheuttamat vauriot saattavat paljastua sattumalta. Asiantuntija kehottaakin tarkistamaan katon kunnon säännöllisesti. Ammattilaisen tekemä kuntokartoitus sisältää korjauskehotukset, mutta ei vielä sido mihinkään.
20229_79579.jpg
Jätevesijärjestelmän asennus on nopeaa haastavallekin tontille
Satakuntalaiset Johanna ja Sauli halusivat nelihenkiselle perheelleen uuden kodin metsäiseltä tontilta ja mielellään idyllisessä maalaismaisemassa. Unelma kuulostaa melkeinpä maalaukselta, mutta todellisuus oli lähempänä kuin he osasivat arvatakkaan. Tontti uudelle kodille löytyi totuttujen lähiöiden ja keskustan ulkopuolelta. Tästä on nyt aikaa kolmisen vuotta. Löytämässään tontissa he ihastuivat erityisesti sen korkeuseroihin ja kallioiseen maastoon.Johanna ja Sauli arvostavat ekologisuutta ja kunnioittavat luontoa, joten rakennusprojekti tuli toteuttaa arvojen mukaisesti.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton