• Etusivu
  • Sisustus

Uusia ja yllättäviä sisustustrendejä

Rakentajan toimitusKaupallinen yhteistyöSchneider Electric Finland Oy logoSchneider Electric Finland Oy
Päivitetty 27.12.2022
20228_79294.jpg

Habitare esitteli tulevia sisustustrendejä ja uutuuksia taas tänä syksynä. Tulevaa sisustusta kuvaavat pyöreät muodot ja kaaret, jotka tekevät paluun. Luonto sekä luonnon elementtien tuominen sisätiloihin jatkaa edelleen, mutta uusilla ja jännittävillä mausteilla. Kolmantena tutustumme tuleviin väritrendeihin. Tule mukaan kierrokselle sisustamisen uusiin tuuliin.

Kaaret ja pyöreät muodot tulevat

Kaaret ja kaarevat muodot tekevät paluun sisustukseen. Niitä käytetään sekä sisustuksen arkkitehtuurissa, kuten kaarevat oviaukot tai peräti holvikatot sekä muotoina sisustuselementeissä.

Kaarevat muodot luovat sisustukseen pehmeyttä ja rauhoittavat. Kaarevia muotoja on miellyttävä katsella. Esimerkiksi kaarevat huonekalut mielletään kutsuviksi ja mukaviksi.

Kaarevia muotoja voi myös maalata seinälle ja näin jakaa huonetta eri tiloihin ja tarkoituksiin. Työpisteen tausta voi aivan hyvin olla hyvinkin erottuva muusta seinien väristä eikä alue tarvitse olla lattiasta kattoon maalattu suorakulma. Maalaa alueen yläosaan sen sijaan kaari.

Valaisimien muodot kokevat myös uudistumisen. Metalliset, teolliseen muotokieleen viittaavat kehysvalaisimet jäävät taka-alalle ja muotoihin nousee enemmän pyöreyttä ja näyttävyyttä. Vaikka muu sisustus olisikin askeettisempaa, nyt voit räväyttää näyttävällä kattovalaisimella.

Kaareviin muotoihin sopivat kaarevat sähkökalusteet

Ihanan retro sähkökalustesarja Schneider Electriciltä – Renova – peilaa kaarevia muotoja ja sopii sekä uuteen että vanhaan taloon ja sisustukseen. Renova-sarjassa korostuu menneiden aikojen pyöreä muotokieli – klassikko, joka ei koskaan vanhene.

Vaikka malliston ulkonäkö on retro, löytyy kalusteisiin paljon värivaihtoehtoja ja yhdistelemällä erivärisiä osia saat juuri omaan sisustukseesi sopivan kokonaisuuden. Nyt ei tarvitse jumiutua pelkkään valkoiseen.

Renova-mallisto käsittää kaiken nykyaikaisilta sähkökalustekomponenteilta vaadittavan aina datapistorasioista valokytkimiin.

20228_79295.jpg
  • valokytkimet
  • pistorasiat
  • valosäädin
  • ajastin
  • termostaatti
  • läsnäolo- ja liiketunnistin
Ohje

Ohje

Renova sähkökalustesarjaan kuuluvat:

  • valokytkimet
  • pistorasiat
  • valosäädin
  • ajastin
  • termostaatti
  • läsnäolo- ja liiketunnistin

Luonto inspiroi sisustusta ja saa näkyä

Luonto on yhdistetty eri tavoilla sisustukseen jo jonkin aikaa. Luonnosta haetaan inspiraatiota ja elementtejä kodin hyvinvointia edistävään sisustukseen. Luonnosta poimitut sisustusideat sopivat täydellisesti suomalaiset suosimaan rauhalliseen värimaailmaan. Nyt kannetaan akryylihuonekalut ulos, sillä luonnolliset materiaalit palaavat.

Tekstuureista ja materiaaleista pinnalle nousevat korkki, rottinki, olki, terrakotta ja kivi. Luonnonmateriaaleja pehmennetään muun muassa sametilla sekä puuvillalla, joissa esiintyvät luonnon omat motiivit, kuten kukkaset ja puiden lehdet.

Hauska ja yllättävä uutuusväri

Laventeli tekee paluun. Esimerkiksi Pantone on määritellyt "digitaalisen laventelin" vuoden 2023 väriksi. Laventelin sävyä näkyy jo runsaasti digitaalisessa markkinoinnissa.

Laventelin väri rauhoittaa jopa tutkimusten mukaan. Laventelin lyhyt aallonpituus herättää rauhallisuuden tunteita. Vaikka laventeli onkin rauhoittava väri, samalla se huokuu ylellisyyden tuntua. Luonto teemana yhdistyy myös hyvin laventelin väriin.

Laventelia tuskin löytää esimerkiksi sähkökalusteista, mutta värin saa kauniisti esille lasisella valokatkaisijan taustalevyllä, joka antaa tapetin tai maalin loistaa läpi.

20228_79296.jpg

Voit ostaa Renovan sähkökalusteita sähköasentajaltasi, joka tekee myös asennuksen tai etsi lähin Schneider Electric -sähkökalusteiden jälleenmyyjä. Kätevästi ostat myös verkkokaupoista suoraan kotiovelle.

Löydä jälleenmyyjä

Etsi sähköasentaja

Osta verkkokaupasta

Ohje

Ohje

Löydä helposti omat Renova-kalusteesi

Voit ostaa Renovan sähkökalusteita sähköasentajaltasi, joka tekee myös asennuksen tai etsi lähin Schneider Electric -sähkökalusteiden jälleenmyyjä. Kätevästi ostat myös verkkokaupoista suoraan kotiovelle.

Schneider Electric Finland Oy
Sisustus
sisustus
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen Rakentaja.fi-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

Mitä pitää huomioida taloyhtiön säilytystiloja suunniteltaessa?
Mitä pitää huomioida taloyhtiön säilytystiloja suunniteltaessa?

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton