• Etusivu
  • Rakentaminen

Tee Se Itse - Vaja

Rakentajan toimitus
Päivitetty 10.03.2025
200611_698.jpg

Tällä kertaa Tee se itse -osiossa käsitellään yksinkertaisen, mutta lujarakenteisen vajan rakentamista. Vajan rakentamisessa voi käyttää rakennuksilta jääneen ylimääräisen puutavaran, mahdolliset levyt sekä maalit.

Monta käyttömahdollisuutta

Vajaa voidaan käyttää mm. varastona, leikkimökkinä tai vierasmajana. Toisaalta rakentamisen aloittaminen voidaan hyvinkin alkaa juuri vajan rakentamisella, joka voi toimia koko rakentamisen ajan taukotupana sekä työmaakoppina.

Yksinkertainen rakenne

Vajan rakentamista varten löysimme erinomaisen työohjeen Puuinfon ohjesarjasta. Tässä työohjeessa on kahden eri kokoisen vajan ohjeet, 6 m2 ja 10 m2. Vaja pystytetään raudoitettujen peruspilarien päälle, joihin on valun yhteydessä asennettu ankkurointiteräkset kannatinpalkkien kiinnittämistä varten. Kannatinpalkkien ja lattiapalkkien päälle tehdään lattia joko vanerista tai raakaponttilaudasta. Runko pystytetään huomioiden ikkuna ja oviaukkojen paikat. Ikkunoiden ja oven muoto ja koko valitaan ympäristöön sopivaksi. Kattotuolit tehdään lattialla työohjeen mukaisesti. Vesikaton pohja tehdään vanerista tai raakaponttilaudasta, jonka päälle asennetaan kattohuopa. Julkisivuverhous voidaan verhoilla lomalaudoituksella tai julkisivupaneelilla. Sisäpuolelta vajan voi levyttää, paneloida tai jättää sellaiseksi - tulevan käyttötarkoituksen mukaan. Maalaamalla viimeistelet vajan lopullisen ulkonäön!

Varmista lupa-asiat

Rakennuslupaa koskevat asiat on syytä varmistaa jo hankkeen suunnitteluvaiheessa kunnan rakennusvalvonnassa.

Tarkemmat työohjeet ja materiaalilistat:
Puuinfon työohjeet

Rakentaminen
ideat
piharakennukset
ohjeet
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen Rakentaja.fi-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

Itselle tai lahjaksi: näyttävä itse tehty Rosee-valaisin
Itselle tai lahjaksi: näyttävä itse tehty Rosee-valaisin

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton