• Etusivu
  • Talo

Talotekniikkapaketti helpottaa oman kodin rakentamista

Kaupallinen yhteistyö Spigot
Päivitetty 06.05.2024
Spigot lvis-suunnittelu

Omakotitaloprojekti voi olla rakennuttajalle varsin haasteellinen kokonaisuus − kaikkien toimijoiden tulisi pelata yhteen ajantasaisin tiedoin suunnittelusta asennuksiin. Paras ratkaisu onnistuneeseen lopputulokseen saavutetaan, kun toteutusvastuu on keskitetty yhdelle osaavalle toimijalle.

Selkeyttä rakennusprojektin johtamiseen

Omakotitalon rakennuttajaa haastaa usein se, että talotekniikka-alan yritykset eivät aina tarjoa kaikkia rakennuttajan tarvitsemia palveluita ja tuotteita. Tämän vuoksi rakennuttajat joutuvat hankkimaan projektiinsa useita eri toimijoita ja sovittamaan yhteen näiden toimitussisällöt sekä työvaiheet. Lisäksi tarjousten vertaileminen osoittautuu vaikeaksi, ja todelliset kustannukset selviävät usein vasta jälkikäteen. Hanketta on tällöin vaikea ohjata budjetin mukaisesti.

− Vuonna 2013 päätimme ratkaista tämän haasteen ja ryhdyimme kehittämään palvelukonseptia, jossa asiakas voi ostaa jo hankkeen alkuvaiheessa koko talotekniikan (LVIS) suunnittelusta asennukseen halutulla toimitussisällöllä, Spigot Oy:n toimitusjohtaja Olli Huhtala kertoo.

Konseptihankkeen myötä Spigot toi markkinoille palvelukokonaisuuden, joka paransi talotekniikan osalta projektin kustannushallintaa sekä helpotti sen johtamista. Asennukset ovat paketoitu selkeiksi kokonaisuuksiksi, jotka on helppo istuttaa rakennusprojektin aikataulutukseen.

Kaikista asennuksista on laadittu ohjeet ja tehdyt asennukset dokumentoidaan. Lisäksi asennuspaketeista on myös animaatio, joka auttaa hahmottamaan työjärjestystä ja aikataulutusta hankkeessa.

− Tässä kuitenkin leikitään päivittäin vedellä ja sähköllä, niin koimme tarpeelliseksi kiinnittää erityistä huomiota toimintamalleihin, jotka vähentävät virhemahdollisuuksia, Huhtala toteaa.

− Vastuukysymys asiakkaan suuntaan paranee konseptin lisäksi jo toimitussisältömme laajuuden kautta. Kun koko tekniikka on ostettu yhdellä sopimuksella, ei synny ”ei kenenkään maata”, jollaisia väistämättä syntyy, kun urakka on jaettu useaan palaseen.

Kohti elinkaarivastuuta – talotekniikka yhä suuremmassa roolissa

− Konseptin kehitys kesti alkujaan pari vuotta, joskin sitä päivitetään edelleen vuosittain. Nykyisellään tämä LVIS-palvelukokonaisuus on saatavilla Uudenmaan ja Pirkanmaan talousalueilla kaiken kokoisiin asuinrakennushankkeisiin kerrostaloja lukuunottamatta, Huhtala sanoo.

Konseptin päivityksissä on tarkennettu hinnoittelua ja toimitussisältöä, parannettu ja laajennettu muutosten hallintaa sekä kehitetty asennustapoja ja laadunvalvontaa. Asennuksissa käytettävät tuotteet varmistetaan vuosittain tarjolla olevasta markkinasta asiakkaalle tärkeitä arvoja tuottavien näkökulmien perusteella, joita ovat hinta, asennettavuus, ulkonäkö, huollettavuus, turvallisuus tai käyttömukavuus.

− Tekniikka on oikeastaan kaikki se mikä valmiissa talossa tuntuu ja maksaa. Tekniset järjestelmät ottavat rakennuksissa yhä suurempaa roolia ja vaativat myös huolto- ja päivitystoimenpiteitä.

− Vuosi sitten aloitimme huolto- ja saneerausliiketoiminnan. Tähtäämme siihen, että pystymme kantamaan elinkaarivastuun rakennuksen tekniikasta. Haluamme, että läsnäolomme tuottaa kiinteistölle aidosti lisäarvoa. Meillä on intressit suunnitella ja toteuttaa talotekniikkaa, johon itse luotamme, ja jota on helppo käyttää, huoltaa ja päivittää. Rakennuttaja on meillä keskiössä alusta alkaen ja mukana suunnittelemassa ja valitsemassa kiinteistön tekniikkaa. Roolimme on tuoda asiantuntemuksemme pöytään näistä lähtökohdista, Huhtala päättää.

<p data-block-key="mwji8">LVI-insinööri Olli Huhtala on toiminut Spigot Oy:n toimitusjohtajana 14 vuotta.</p>
LVI-insinööri Olli Huhtala on toiminut Spigot Oy:n toimitusjohtajana 14 vuotta.
Info

Info

LVI- ja sähkösuunnittelu käyntiin jo talon suunnitteluvaiheessa

LVIS-suunnittelu on hyvä aloittaa samaan aikaan, kun aloitat talon pääkuvien työstämisen arkkitehdin tai talotehtaan kanssa.

Ota yhteyttä ja varaa maksuton palaveri, jossa voit räätälöidä asiantuntijan kanssa toiveittesi mukaisen ratkaisun uuteen kotiisi. Saat mukaan tarjouksen LVIS-suunnittelusta ja halutessasi koko talotekniikan toteutuksesta.

Spigot
Talo
ilmanvaihto
suunnittelu
sähkö
lämmitys
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

Spigot asennus
Oikea hetki poistoilmalämpöpumpun vaihdolle
Uuden poistoilmalämpöpumpun hankinta tulee ajankohtaiseksi, kun vanhan laitteen kompressori tulee tiensä päähän ja pitää vaihtaa. Uusimisen myötä talo lämpiää entistä energiatehokkaammin paremmalla hyötysuhteella − nykyaikaiset poistoilmalämpöpumput ovat teknisesti kehittyneempiä kuin edeltäjänsä, joka näkyy paitsi pienempinä käyttökustannuksina myös parempana asumisviihtyvyytenä.
Omakotitalon ilmanvaihto
Ilmanvaihdon kunnostuksella terveempi sisäilma
Pauli ja Merja Heikkilä rakennuttivat omakotitalonsa Espoon Laaksolahteen kaksikymmentä vuotta sitten. Jotain kuitenkin meni ilmanvaihdossa pieleen jo rakennusvaiheessa, joko sen toteutuksessa tai suunnittelussa. Nyt kunnostuksen myötä sisäilma on raikkaampaa ja myös vaihtuu energiatehokkaammin.
202211_80136.jpg
Tiesitkö tämän led-valojen yleisen puutteen? Hinnalla on merkitystä
Edullinen led-valo ei välttämättä toista lainkaan tiettyjä värisävyjä. Alan ammattilainen kertoo, miten valaistussuunnittelu toteutetaan onnistuneesti.
Kollaasi rintamiestalon remonttikuvia
Rintamamiestalon sisäpuolen remontoinnin hinta
Rintamamiestalon remontti voi aiheuttaa epävarmuutta, mutta oikeilla toimenpiteillä se voidaan toteuttaa onnistuneesti. Tässä artikkelissa käymme läpi viisi yleisintä remonttia sisätiloissa sekä suurimpia korjausvirheitä. Remonttien toteutuksessa kannattaa ottaa huomioon tilojen nykykunto. Remontointi aloitetaan huonoimmassa kunnossa olevasta tilasta.Hyvä on muistaa, että esimerkkihinnat kattavat tyypillisimmät tapaukset, mutta kaikki kohteet eivät tälle välille mahdu. Kustannuksiin vaikuttaa myös kohteen kunto ja materiaalivalinnat mukaan sekä oman ja teetetyn työn suhde.
20138_36041.jpg
Viisi tapaa suorittaa iv-remontti onnistuneesti
Ilmanvaihdon nykyaikaistaminen on tärkeä osa lämmitysjärjestelmän saneerausta. Perinteisen talon lämmitysenergian kulutuksesta noin 20–40 prosenttia johtuu ilmanvaihdosta. Siksi ilmanvaihtojärjestelmän energiatehokkuus on tärkeä tekijä matalaenergiarakentamisessa. Lämmitysjärjestelmän saneerauksen, lisäeristyksen tai ikkunoiden uusimisen yhteydessä on erityisen tärkeää nykyaikaistaa ilmanvaihtojärjestelmä sellaiseksi, että se tukee niitä energiansäästöpyrkimyksiä, joita saneerauksella tavoitellaan eikä säästöä tehdä sisäilman laadun kustannuksella.Viisi kohdetta ja viisi onnistunutta tapaa parantaa ilmanvaihtoa. Tutustu siihen, mitä ilmanvaihdon saneeraus pitää sisällään ja mitä ratkaisua Vallox Sinulle suosittelee.Tilaa esite Vallox-ilmanvaihdosta
Rafi_kuvaa_ei_loytynyt_1200x675.jpg
Rintamamiestalon julkisivuremontti ja lisäeristys
Remontti poikii usein uusia remontteja ja niin kävi myös tässä rintamamiestalossa, jonka vesikatto aiemmin tänä vuonna uusittiin. Oikeastaan julkisivun kunnostaminen oli ollut mukana korjattavien asioiden listalla, mutta vesikaton uusiminen katsottiin järkevämmäksi tehdä ensin. Samalla tuli viimeisteltyä myös vesikattoremontti räystäänaluslaudoituksen osalta.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton