• Etusivu
  • Energia

Talon sähkösuunnitelmat

Rakentajan toimitus
Julkaistu 28.08.2014
20148_40693.jpg
Seurantakohteessa seurataan vanhan hirsirunkoisen omakotitalon remontoimista pariskunnan ja heidän pian syntyvän lapsensa kodiksi. Kertojana toimii perheen äiti. Talon remontoinnissa on tarkoitus käyttää mahdollisimman paljon ajalle tyypillisiä materiaaleja sekä värejä.

Sähkösuunnitelma koko taloon

Remontin kokonaisvaltaisuudesta johtuen päätimme tehdä sähkösuunnitelman koko taloon. Emme toki ajatelleet tehdä sitä itse vaan ammattilaisen avustuksella, jotta kaikki tarpeellinen tulisi huomioitua. Samalla pyysimme myös valaistussuunnitelmaa koko taloon. Suunnitelma tullaan toteuttamaan kokonaisuudessaan led- valaisimilla.

Edelliset asukkaat olivat aikanaan jonkin verran sähköjä uusineet, mutta muutoksia kaivattiin lähes kaikkialle. Keittiön seinässä oleva sähkökaappi oli hieman liian keskeisellä paikalla, joten sille piti etsiä uusi paikka ensimmäisenä. Uusi paikka löytyikin ulko-oven vierestä, jolloin se ei pistä heti ensimmäisenä silmään sisään tultaessa. Toki tuo uusi kaappi on melko huomaamaton muutenkin ja senhän voi aina tuunata.

Sähkökalusteet talon hengen mukaan

Sähköihin liittyen minulle oli tärkeää asentaa kytkimet talon hengen mukaan ajalle tyypilliseen tyyliin 130 cm korkeudelle. Tämä kyllä aiheutti hieman ihmetystä meidän remonttimiehissä. Tosin meidän kodissa kytkimet olivat olleet joskus 150 cm korkeudella. Tämä selvisi vanhojen sähkövetojen ansiosta, jotka löytyivät purettujen seinien alta.

Sähkökalusteiden valinta yllättävän helppoa

Sähkökalusteiden valinta oli oikeastaan erityisen helppoa, sillä halusimme niiden olevan vanhan mallisia. Sopiva sähkökalustesarja löytyikin lopulta.

20148_40694.jpg
Energia
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

20127_31695.jpg
14. Pilariperustus
YleistäSoklex -pilarimuoteilla valetut peruspilarit soveltuvat käytettäväksi kellarittomissa rakennuksissa kuten loma-asunnoissa. Myös omakotitalon kuistin ja terassin pilarit on helpointa valaa pilarianturamuoteilla. Sokkelipilastereita ja sokkelianturapilastereita tarvitaan perustuksissa, kun halutaan kantaville pilareille lisäpinta-alaa kantavuutta ja asennusta varten. Etenkin hyvin kantavalle maapohjalle tai kalliolle perustettaessa voidaan käyttää pilariperustusta ja esimerkiksi silloin, kun perustus on vietävä syvälle maahan. Pilariperustuksessa koko rakennuksen aiheuttama rasitus siirtyy pilareitten kautta anturoille ja niistä maapohjalle. Se sopii erityisesti paikkoihin, joissa sokkeliperustuksen teko on maaston ja maaperän johdosta vaikeaa. Pilariperustuksessa ei tarvitse yleensä tehdä maankaivuuta koko rakennuspohjan alueella. Pilareitten koko ja pilariväli määräytyvät rakenteiden aiheuttamista kuormista.
20143_38331.jpg
Tutustu Kastellihuviloihin ja vertaile hintoja
Monipuolisesta huvilamallistosta löytyy kymmeniä eri malleja perinteisistä mummonmökeistä moderneihin huvilaluomuksiin. Kastelli-huviloiden monipuolinen mallisto ja ammattitaitoinen arkkitehtisuunnittelu takaavat, että kukin rakennuspaikka saa arvoisensa rakennuksen. Taidokkaasti suunniteltu huvila maastoutuu sulavasti kaikenlaiseen ympäristöön. Kastellin Täyslämpimiä huviloita on eri kokoisia ja mallisia jokaiseen niemeen, notkoon ja saarelmaan, sekä myös tunturiin.Tilaa ilmainen esite Kastelli-huviloista ja -taloistaJätä yhteydenottopyyntö Kastelli-huviloista
20116_26627.jpg
Epäkeskohiomakoneet
Boschin uudet PEX 300 AE- ja Pex 400 AE –epäkeskohiomakoneet toimivat tasaisesti mitä erilaisimpien kohteiden ja materiaalien hionnassa. Hionnan lisäksi näitä monipuolisia uuden sukupolven epäkeskohiomakoneita voi käyttää myös kiillottamiseen.Katso tekniset tiedot ja tilaa Jäsentukusta...
14_P_24982.jpg
Vältä ilmalämpöpumpun ongelmat
Kovasti suosiotaan kasvattaneiden ilmalämpöpumppujen asennuksissa on ilmennyt ongelmia. Ilmalämpöpumppujen asennus on ammattilaisten työtä, joten laitteiden turvallisuus on varmistettava pätevällä asennuksella. Ilmalämpöpumpun saa asentaa vain siihen oikeutettu kylmälaiteliike. Asennusta ei saa tehdä itse eikä sitä saa teettää epäpätevällä asennusliikkeellä.Ennen asennusta on varmistettava, että asennusliikkeellä on vaadittu kylmälaiteliikkeen pätevyys. Tukes (Turvatekniikan keskus) pitää rekisteriä pätevistä kylmälaiteliikkeistä.Ilmalämpöpumpun asennuksessa tarvittavat mahdolliset sähkötyöt tulee teettää siihen oikeutetulla sähköurakoitsijalla. Kylmälaiteliikkeellä ei välttämättä ole sähköurakointioikeuksia, jolloin sähkötyöt on teetettävä pätevällä sähköurakoitsijalla. Tukes pitää erillistä rekisteriä sähköurakointioikeudet omaavista toiminnanharjoittajista. Ei-ammattilaisen tekemät sähkötyöt voivat johtaa hengenvaaraan.Kylmälaiteliikkeen on annettava ilmalämpöpumpun asennuksesta todistus. Todistuksesta tulee käydä tarkasti ilmi, mitä asennus koskee. Todistuksessa tulee olla myös kylmälaiteliikkeen vastuuhenkilön allekirjoittama vakuutus siitä, että ilmalämpöpumpun asennus on tehty määräysten ja asennusohjeiden mukaisesti.Ilmalämpöpumpun mukana on toimitettava käyttäjälle suomen- ja ruotsinkieliset käyttöohjeet. Käyttöohjeissa selvitetään ne ilmalämpöpumpun käyttöönottoon, käyttöön ja huoltoon liittyvät toimet, jotka käyttäjä saa tehdä itse. Asennusliikkeille tarkoitettuja asennus- ja huolto-ohjeita ei tarvitse toimittaa käyttäjälle.
20111_23963.jpg
Kastellin Talvitulet - Talvitulilla esitellään Uutuusmalleja
Kastelli julkistaa Talvituli-tapahtumissaan uusia talo- ja huvilamalleja kysytyimpiin mallistoihinsa. Arkkitehti Jouko Saari on suunnitellut uuden Economy 93 -talomallin, joka jatkaa Economy-malliston edullista ja toimivaa linjaa. – Toimivan ja edullisen kodin suunnittelussa jokainen neliö täytyy harkita tarkkaan. Kaikki tarpeellinen täytyy olla, eikä toimivuudesta ja viihtyvyydestäkään saa tinkiä, kertoo Jouko Saari suunnitteluperusteista. Uuden Economy 93:n yläkerta on helppo jättää aluksi tilavaraukseksi ja ottaa se käyttöön perheen kasvun myötä. Kokonsa ja toiminnallisuutensa ansiosta Economy on helppo myös sijoittaa monenlaisille tonteille.
20111_24020.jpg
Mistä kellareiden ongelmat syntyvät
Kellareiden sisä- ja ulkopuolinen kosteusrasitusKarkeasti jaettuna kellarien ongelmat johtuvat kahdesta syystä: alkuperäisen rakenteen puutteista nykyiseen vaatimustasoon nähden tai asiantuntemattomista korjauksista. Kosteus-, laho- ja homevaurioita esiintyy usein tiiviiden pintamateriaalien taustapuolella ja puuosissa.Rintamamiestalojen kellarien rakenteet ovat yksinkertaisia. Seinärakenteet on pinnoitettu vesihöyryä läpäisevillä materiaaleilla ja maasta tuleva kosteus pääsee vapaasti haihtumaan kellaritilaan. Vuosikymmenten myötä kellaritiloille asetettavat tekniset ja viihtyvyysvaatimukset ovat kasvaneet, samoin mm. kosteusrasitus on lisääntyneen vedenkäytön myötä kasvanut jopa monisatakertaiseksi.Vanhojen rakenteiden ominaisuudet eivät enää vastaa muuttuneita vaatimuksia. Myös rakenteiden vaurioituminen kuten pakkasrapautuminen tai materiaalin tekninen vanheneminen voivat aiheuttaa riskejä ja ongelmia. Näin voi olla esimerkiksi vanhuuttaan kovettuneiden ja halkeilleiden bitumieristeiden kohdalla.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton