• Etusivu
  • Talo

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön palovaroitinkampanja alkaa - Testaa palovaroittimesi 11. päivä

Rakentajan toimitus
Päivitetty 31.07.2024
1920 smoke-3677449_1920

Suomen paikallisradioissa alkaa 11. elokuuta kampanja, jolla Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK kannustaa kansalaisia pitämään huolta omista ja läheistensä palovaroittimista. Tavoitteena on, että palovaroittimien toiminta testattaisiin kerran kuukaudessa. Kampanja toistuu vuoden loppuun saakka kunkin kuukauden 11. päivänä. SPEKin suosittelema vuosittainen palovaroittimen paristonvaihtopäivä on helmikuun 11. päivänä vietettävä 112-päivä.

Palovaroitinkampanjalla SPEK kehottaa meitä kaikkia pitämään huolta palovaroittimistamme. Palovaroittimen paristo on voinut tyhjentyä huomaamatta loman tai viikonloppumatkan aikana. Myös pitkä käyttöikä on saattanut uuvuttaa laitteen, jolloin se täytyy vaihtaa uuteen. Jos palovaroitin ei toimi, se ei myöskään varoita vaarasta.

SPEKin suosittelema palovaroittimen tarkastuspäivä, kuukauden 11. päivä, perustuu 112-päivään, jota vietetään ensi helmikuun 11. päivänä jo kahdettatoista kertaa. Hätänumeron ohella palovaroitin ja paristonvaihto ovat olleet 112-päivän kestoaiheita.

Nyt alkavalla palovaroitinkampanjalla on joka kuukausi erilainen teema. Oman palovaroittimen testinapin painamisesta ja savun vaarallisuudesta muistuttamisen lisäksi ihmisiä kannustetaan pitämään huolta toisistaan: esimerkiksi ikäihmisten saattaa olla vaikeata muistaa testaus tai vaihtaa paristo. Suomessahan kuolee tulipaloissa enemmän ihmisiä kuin muissa läntisen Euroopan maissa. Myös tulipalon nopeudesta ja ihmisten omasta huolimattomuudesta varoitetaan kampanjan kuluessa.

Talo
turvallisuus
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen Rakentaja.fi-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

20191_56040.jpg
Lunta katolla?
Suomen ympäristökeskus (SYKE) seuraa aktiivisesti maaston lumikuormaa ja ylläpitää ajankohtaista tietoa sekä reaaliaikaista laskentaa lumikuormasta verkkosivuillaan. Rakennevioista johtuvia isojen hallien kattojen sortumia esiintyy usein alkutalvesta lumikuorman ylittäessä 100 kg/m2 tai runsaiden sateiden jälkeen, kun lumikuorma kasvaa nopeasti.
Asbestipurkajat työssä
Asbestia sisältävien rakenteiden purku kuuluu aina ammattilaiselle
Asbestiksi kutsutaan kuitumaisia silikaattimineraaleja. Nämä kuuluvat serpentiineihin tai amfiboleihin. Asbestilajeja ovat krysotiili, krokidoliitti, amosiitti, antofylliitti, tremoliitti ja aktinoliitti. Kaikki asbestilajit ovat terveydelle vaarallisia. Kuitumaista asbestia terveysvaikutuksiltaan muistuttaa myös erioniitti, joka on erikseen mainittu valtioneuvoston säädöksissä asbestityöstä.
202111_73600.jpg
Koronapassin käytön laajentaminen rakennusalalle?
Rakennusteollisuus RT vaatii koronapassin käytön laajentamista rakennusalalla, jolla rokotekattavuus on vasta 60 prosenttia.
202111_73849.jpg
Kuntoarvio auttaa selvittämään korjaustarpeet
Pitkän tähtäimen suunnitelma (PTS) yhdessä kuntoarvion kanssa auttaa hallitusta pitämään taloyhtiön kunnossa.
Virtajohdon kytkentä pistorasiaan
Kuka vastaa sähkölaitteiden turvallisuudesta?
(Tiedote, Tukes 30.1.2025)...Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) testasi viime vuonna satoja sähkölaitteita, joista merkittävä osa todettiin vaarallisiksi. Erityisesti latureissa ja led-valaisimissa havaittiin vakavia turvallisuuspuutteita.
20224_77803.jpg
Kun lutikka eli lude valtaa kodin, miten pitää toimia?
Lude, lutikka tai seinälude on taloyhtiöissä yleistyvä riesa, joka salamatkustaa asuntoon yleensä lomatuliaisina matkatavaroissa tai käytetyn huonekalun kätköissä. Torjuntatöihin on syytä ryhtyä nopeasti, sillä pahimmillaan ongelma pitkittyy ja lutikat leviävät talon rakenteiden kautta toisiin huoneistoihin.
piirretty hahmo pitää uutiskirjettä kädessä
Helsingin Kontulassa romahtaneen paksueristerappauksen tutkinta valmis
(Tiedote / Tutkintaselostus, Onnettomuustutkintakeskus 14.7.2025)...Onnettomuustutkintakeskus aloitti tutkinnan Helsingin kontulassa 30.7.2024 tapahtuneesta kerrostalon seinän paksueristerappauksen romahtamisesta. Tutkinta alkoi tapahtuman jälkeisenä päivänä.Tutkinta on nyt saatu päätökseen ja tämä siitä selvisi.
20238_82937.jpg
Pihapiirin valvontaan langaton liiketunnistin
Liiketunnistimia on käytetty pihoilla jo vuosia, mutta ovatko niiden ominaisuudet muuttuneet? Kyllä ovat. Miltä kuulostaisi esimerkiksi maaston ja taustakentän tunnistus, ryömintäalueen suojaus ja valon automaattinen sytytys, kun astut ulos ovesta? Älä enää kapua laitteelle, vaan ohjaa liiketunnistintasi säätöjä kaukosäätimellä.
20223_77517.jpg
Mikä on lukijoidemme suosikkiovi? Katso äänestyksen tulokset!
Helmikuussa järjestetyn Kaunein väliovi -äänestyksen voittajaksi nousi kuuden ehdokkaan joukosta Liune Black, joka keräsi kiitosta erityisesti äänieristävyydestä ja ajattomasta tyylikkyydestään. Äänestyksessä annettiin yhteensä 640 ääntä. Kaikkien äänestäjien kesken arvotun palkinnon voittajalle on ilmoitettu voitosta henkilökohtaisesti.
asennussyvyys
Vinkkejä oikean kiinnikkeen valintaan
Perussääntö kiinnityksissä on, että mitä syvemmälle ankkurin asennat, sitä paremmin hyödynnät kiinnitysalustan puristus- ja vetolujuuden eli sitä vahvemman kiinnityksen saat. Noudata aina asennusohjeessa määritettyä kiinnitettävän kappaleen maksimipaksuutta tfix sekä asennussyvyyttä hnom.Kiinnikkeen asennussyvyyteen on kiinnitettävä erityistä huomiota, kun kiinnitysalusta on rappauksen, verhoilun tai eristekerroksen peittämä. Tällöin sopivaa kiinnikepituutta valittaessa on kiinnitettävän kappaleen maksimi­paksuuteen tfix lisättävä kuormaa kantamattoman kerroksen, kuten rappauksen, paksuus.
Vaalealla puisella pöydällä palaa kynttilä.
Näin poltat kynttilöitä oikein: katso vinkit turvalliseen tunnelmointiin
Kynttilät ovat pimeänä vuodenaikana tärkeitä tunnelmanluojia, mutta valvomatta jätettyinä ne aiheuttavat merkittävän tulipaloriskin. Vuosittain syttyy keskimäärin noin sata kynttiläpaloa, joista suuri osa saa alkunsa kynttilöiden huolimattomasta ja käyttöohjeiden vastaisesta käytöstä.
201810_54898.jpg
Eristerappausratkaisun valinta
Eristerappaus on on julkisivuratkaisu, jossa mineraalivillan tai EPS-eristeen ja rappauslaastin avulla saadaan pitkäikäinen, energiaa säästävä, sisälämpötilaa tasaava ja toimintavarma rakenne niin uudis- kuin korjauskohteisiinkin. Korjauskohteissa voi alustan kunto olla joskus niin heikko, että eristerappaus on kustannuksiltaan ja toimivuudeltaan paras ratkaisu. Samalla parannetaan rakennuksen energiataloutta ja poistetaan vedon tunnetta sisätiloissa. Weberin Serporoc, Monoroc, SerpoMin ja SerpoTherm -eristerappausten alustaksi soveltuvat lähes kaikki tavanomaiset seinärakenteet. Näiden ratkaisujen lisäksi Weber tarjoaa SerpoVent, Monoroc, SerpoMin ja SerpoTherm -eristerappausten alustaksi soveltuvat lähes kaikki tavanomaiset seinärakenteet. Näiden ratkaisujen lisäksi tarjolla on tuulettuvaan julkisivuun SerpoVent-levyrappausratkaisu sekä Kahi Facade -julkisivujärjestelmäratkaisut.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton