• Etusivu
  • Talo

Tiilihormit

Rakentajan toimitusKaupallinen yhteistyö Wienerberger Oy Ab
Päivitetty 01.03.2011
20113_24649.jpg

Suunnittelu

Savupiiput on suunniteltava ja rakennettava Suomen rakentamismääräyskokoelman ohjeen E3:n Pienet savuhormit -mukaan. Savuhormi on oltava tarkastettavissa sen koko mitalta kaikilta osin, kuten tavanomaisia välipohjan kohtia ja tulisijan ja hormin välisiä rakoja lukuunottamatta.

Yleensä jokaisesta tulisijasta pitää savu poistaa piipun päähän saakka ulottuvan, erillisen savuhormin avulla. Kuitenkin kaksi saman huoneiston samassa tasossa sijaitsevaa tulisijaa saadaan yhdistää samaan savuhormiin edellyttäen, että kumpikin on varustettu erillisellä savupellillä.

Perustaminen

Piiput on muurattava liikkumattomalle perustalle, josta voidaan ohjeena sanoa mm. seuraavaa:

• Piippujen perustuksen tulisi aina tukeutua maapohjaan, ts. piipun tulisi lähteä kellarin lattiatasosta
tai maavaraiselta laatalta, vaikka tulisijaa ei vielä tässä kerroksessa olisikaan.
• Puualapohjalla varustetuissa taloissa piiput tarvitsevat oman, muusta rakennuksesta erillisen perustuksen.
• Piippu ja sen maavarainen perustus on kosteuseristettävä toisistaan esimerkiksi bitumisivelyin.
• Piippu voidaan tukea tulisijaan vain jos se on yksihorminen ja korkeintaan 4 m korkea tulisijan päältä mitattuna.

Hormikoko

Suurehkot taloustulisijat kuten varaavat takat ja leivinuunit sekä suuluukuttomat tulisijat – kuten avotakat – tulisi yhdistää, ns. kiven hormiin. Pienehköille tulisijoille kuten liesille ja saunan kiukaille riittää tavallisesti ns. puolen kiven hormi. Keskuslämmityskattilan tarvitsema hormikoko määräytyy valmistajan ohjeen mukaan. Yleensä riittää ns. puolen kiven hormi.

1/2-kiven hormi, kiven hormi sekä yksirivinen piippu
1/2-kiven hormi, kiven hormi sekä yksirivinen piippu

Piipun paikka ja korkeus

Paloturvallisuussyistä savupiipun tulee ulottua vesikaton yläpuolelle vähintään 800 mm. Hyvän vedon aikaansaaminen saattaa vaatia tätäkin korkeamman piipun.

Savupiipun paras läpäisypaikka katolla on harja. Piipun sijoittamista alas katon lappeelle on vältettävä, sillä ylälappeen puoleinen piipun kylki voi esimerkiksi sulavan lumen tms. vaikutuksesta alkaa vuotaa. Piipun juuri on aina tiivistettävä huolellisesti. Jos vesikatossa on puukannattajat, piippu on pyrittävä sijoittamaan kattotuolien väliin.

klikkaa kuvaa suuremmaksi
klikkaa kuvaa suuremmaksi

Tarvikkeet

Tiilet
Savupiippuja ei rasita niinkään lämpö – kuten tulisijoja – vaan sää, savukaasuista tiivistyvät aineet rakennuksen ja perustusten mahdolliset liikkeet, piippuun virheellisesti tuetut tai nojaavat rakenteet, tuuli jne. Tämän vuoksi piipun on oltava luja ja kestävä. Siihen käytettävien tiilien tulee olla lujia, säänkestäviä julkisivulaatuisia reikätiiliä (PRT, NRT tai RT sisätiloissa myös PT).

Laastit
Ulkotiloissa tulee laasteina käyttää säänkestäviä muuraussementtitai kalkkisementtilaasteja kuten M 100/600 ja M 100/750 tai KS 35/65 ja KS 20/80. Sisätiloissa ja varsinkin piipun alaosassa on käytettävä joustavaa savilaastia.

Savupellit
Savupeltien tarkoituksena on ohjata savukaasujen kulkua, ja estää kylmän ilman pääsy hormiin. Jokaisella savunkulkureitillä pitäisi olla kaksi peltiä, joista toinen on mahdollisimman lähellä kylmän ja lämpimän tilan rajaa estämässä kylmän ilman pääsyn jäähdyttämään hormia. Savupeltien tulisi olla valurautaa, joka on kestävintä materiaalia tähän tarkoitukseen. Savupelti muurataan hieman kaltevaan asentoon siten, että hormiin päässyt vesi ei valu savupellin vartta pitkin sisälle huoneeseen.

PT = peruskokoinen täystiili (ent. hormitiili HT)
PRT = peruskokoinen reikätiili (ent. hormireikätiili HRT)
NRT = normaalikokoinen reikätiili
RT = reikätiili

20113_24650.jpg

Rakentaminen

Savupiipun ulkokuoren ja hormien välisen seinämän tulee olla vähintään 120 mm paksu (PT, PRT, NRT, RT). Ulkokuori muurataan 1/3 – 1/2 -kiven juoksulimitystä käyttäen 10–15 mm paksuin, enintään 3 mm sisään painetuin, täysin saumoin.

Ulkokuoreen liittyviä muurattuja seiniä ei limitetä piippuun vaan seinät sidotaan hormiin esim. terässidelangoilla joka 8. – 10. saumasta.

Eri hormien välinen seinämä voidaan tehdä lapekivistä tai pystyyn asetetuista kivistä. Seinämät sidotaan piipun ulkokuoreen terässitein joka 4:nnestä saumasta ts. jokaisen pystykivikerroksen välistä.

Hormin sisäpinta tehdään mahdollisimman sileäksi. Asuin-, työ, yms. tiloissa savupiippu voidaan puhtaaksimuurata. Muissa tiloissa se pinnoitetaan katteen tasoon asti esim. n. 10 mm:n paksuisella rappauksella tai 3-5 mm:n slammauksella.

Wienerberger Oy Ab
Talo
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi -uutiskirje
Remppa suunnitteilla? Tontti varattu? DIY houkuttelee? Sisustustrendit hakusessa? Rakentaja.fi -uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden remontoijien ja rakentajien projekteihin, vertaile sisustustrendejä ja nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuotevinkit.

Aiheeseen liittyvää

20072_3689.jpg
Terca -julkisivutiilet
Tiilestä on muurattu taloja jo vuosituhansien ajan. Aikojen kuluessa tiilenvalmistuksen tekniikka on kehittynyt, mutta kestävä tiili on säilyttänyt alkuperäiset ominaisuutensa ja luonteensa. Tiilen väri- ja pintavalikoima sen sijaan on kasvanut. Tiili on turvallinen materiaali: se ei pala eikä lahoa ja se kestää hyvin sekä kosteus- että lämpötilan vaihteluja. Muuratun julkisivun kauneus säilyy vuosikymmenestä toiseen ja ikääntyessäänkin tiiliseinä patinoituu kauniisti.Tiili sopii julkisivuksi lähes kaikkiin runkovaihtoehtoihin ja se sopeutuu myös muiden julkisivumateriaalien rinnalle osaksi julkisivua.
20074_4308.jpg
TERCA -tiililaatat sisustamiseen
Kodin sisustamisen suosio on koko ajan lisääntynyt. Yksi tapa muuttaa kotia persoonallisemmaksi on päällystää seiniä tai seinän osia aidoilla käsinlyödyillä TERCA -tiililaatoilla. Näillä luot persoonallista tunnelmaa kotiisi. Voit helposti tehdä erilaisia yksityiskohtia niin keittiöön kuin olohuoneeseenkin. Valikoimassa on useita eri värejä ja ne on helppo asentaa vaikka itse.
20078_5978.jpg
TERCA -tiilikoti
Wienerbergerin tiilet ja rakenneratkaisut ovat näyttävästi esillä Hämeenlinnan asuntomessuilla, sillä Wienerberger on mukana messuilla kahdella kohteella. Wienerbergerin kohteet ovat kohde numero 27, Terca -tiilikoti sekä kohde numero 44, Talo Wienerberger. Molemmissa kohteissa talon runko on tiili-villa-tiili tyyppinen ulkoseinäratkaisu, jossa runko on muurattu ohutsaumamuurausmenetelmällä Terca –runkotiilistä.Terca -tiilikoti, kohde 27Talo Wienerberger, kohde 44
Jäspi
Ilma-vesilämpöpumppu säästää euroja ja ympäristöä
Ilma-vesilämpöpumpusta on tullut suomalaisten suursuosikki. Laite on tehokas, edullinen ja nopea asentaa, ja se huolehtii luotettavasti sekä talon lämmityksestä että käyttöveden tuotosta. Ilma-vesilämpöpumppu säästää ympäristöä ja euroja, sillä se leikkaa jopa yli 60 prosenttia lämmityslaskusta sähkö- tai öljylämmitykseen verrattuna.
201210_32456.jpg
Kastellilta huolenpitoa omakotitaloille ensimmäisenä Suomessa!
Kastellin kattava Huolenpito-palvelu on laatuaan ensimmäinen Suomessa. Huolenpito-palvelu auttaa pitämään Kastelli-talon energiatehokkuuden ja teknisen kunnon hyvänä koko sen elinkaaren ajan. Esimerkiksi ilmanvaihtojärjestelmän toimiminen koko ajan suunnitelman mukaisesti varmistaa asumisviihtyisyyden ja säästää lämmitysenergiaa. Ammattitaitoinen huolenpito kasvattaa talon käyttöikää ja nostaa sen jälleenmyyntiarvoa.Pitää kodin kunnossa sisällä ja ulkonaMuistuttaa huoltotöistä oikeaan aikaanHavaitsee sään ja kulumisen aiheuttamat viat ajoissaLisää kodin ja laitteiden käyttöikääAuttaa säästämään energiaa ja vettäSäästää tulevissa korjauskuluissaKokoaa talon tiedot yhteen paikkaanKotitalousvähennys pienentää huoltokustannustaMerkkihuolto lisää talon jälleenmyyntiarvoa
20185_53140.jpg
Bitumikate sopii suomalaiseen maisemaan
Bitumikatteet – tuttavallisemmin huopakatteet – ovat tuttuja kattomateriaaleja erityisesti huviloiden, piilopirttien, rantamökkien ja muiden vapaa-ajan asuntojen katoilla. Yhtälailla bitumikate istuu omakotitalon katteeksi – se voi olla eleettömän tyylikäs, tasainen pinta tai rakennuksen tyyliä korostava kuviollinen, muotoonleikattu kattolaattakate. Bituminen kate näyttää hyvältä isolla, monimuotoisella huvilan tai omakotitalon katolla yhtälailla kuin pienen mökin kodikkaana katteena.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton