• Etusivu
  • Rakentaminen

Sisustussuunnittelija sinun apunasi

Rakentajan toimitus
Julkaistu 27.06.2008
20086_11740.jpg

Sisustussuunnittelijan tehtävänä on luoda mahdollisimman esteettinen ja kestävä ympäristö sekä toimivat edellytykset elämiselle, asumiselle ja toiminnoille.

Loma-asuntomessujen useiden kohteiden sisustussuunnittelijana toimi alan konkari Virpi Illman, Sisustussuunnittelijat SI ry:n jäsen. Hänen suunnittelun kaavansa lähtee valaistuksen tarkastelusta ja tilan toiminnallisuuden hahmotuksesta. Uudiskohteessa takan paikka on valittava varhaisessa vaiheessa. Pintamateriaaleja, kiintokalusteita ja irtokalusteita haetaan, nyanssit tulevat suunnittelumatkan varrella.

Virpi myöntää, että hänellä on voimakkaat mielipiteet asioista, mutta hän myös kuuntelee asiakasta. Parhaat ratkaisut löytyvät ajatustenvaihdosta. Virpillä on taito tehdä nopeasti käsin kolmiulotteisia hahmotelmia. Hän ei niinkään uhraa aikaa hienojen esityskuvien tekemiseen tietokoneohjelmilla, vaan käyttää mieluummin tuon ajan yksityiskohtien hiomiseen ja tekee hyvät työohjeet, perfektionistin luonnetta kun on. Esimerkiksi Puustellilla on käytössä hieno oma keittiösuunnitteluohjelmansa, jota voi hyödyntää.

20086_11750.jpg

Sisustussuunnittelijan on hallittava kokonaisuus ja tunnettava valtava repertuaari tuotteita. Myös aikatauluista on pidettävä kiinni. Virpin mielestä tärkeintä on osata lukea asiakasta, ja päätellä mitä tämä haluaa. Markkinoille virtaa jatkuvasti uutuuksia, joita myös asuntomessukohteissa tuodaan esiin. Koteja pitäisi kuitenkin rakentaa enemmän perhettä varten, kuin trendejä ihmetellen. Uutuuksien perässä juoksemisen sijaan Virpi korostaakin mieluummin kierrätettävyyttä ja sitä, että kodeissa voidaan yleensä helposti hyödyntää olemassa olevia kalusteita.

20086_11751.jpg

Jo lapsesta Virpi on tiennyt haluavansa tehdä sisustussuunnittelua. Hänen äitinsä on opettanut näkemään asioita, kauniita asioita ja sommittelun taidon. Koulutus ja työt huonekaluliikkeissä ja omassa sisustusmyymälässä ovat kuljettaneet Virpin tämänhetkiseen sisustussuunnittelijan ammattiin, josta hän nauttii. Ammatti kuljettaa Virpiä eri puolille Suomea mitä mielenkiintoisimpiin kohteisiin. Sisustus Violetin sivuilla on foorumi, jonka kysymyksiin Virpi vastaa. Näin hän säilyttää kosketuksen kuluttajapintaan, saa positiivista palautetta ja miettii kritiikistä parannuskeinoja.

Rakentaminen
sisustus
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen Rakentaja.fi-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

20143_38557.jpg
Ohutlevykiinnitykset
Särmä suomalainen seinätulppa GRIPPER™ sopii kaikkiin rakentamisen, remontoinnin ja sisustamisen yleisimpiin seinäkiinnityksiin. GRIPPER™ toimii kaikissa seinämateriaaleissa ja -rakenteissa. Lo-Vis – mikrokaulus pitää tulpan optimaalisessa asennussyvyydessä pysyen itse piilossa ruuvin alla. DuPont™ Hytrel® -materiaalinsa ansiosta GRIPPER™ kestää pitkäaikaista kuormitusta, iskuja, kulumista, kosteutta, kemikaaleja, lämpötilan vaihteluja ja varastointia tavallisia tulppia paremmin.
Keraaminen laatta ylellisessä sisustuksessa.
Sisustajalle keraamisia unelmalaattoja lattiaan ja seiniin
Keraamisella laatalla on monia etuja, miksi se kannattaa valita kodin lattia- tai seinämateriaaliksi. Keraaminen laatta kestää erinomaisesti kovaakin kulutusta. Tästä syystä laatat ovat varsinkin lapsi- ja kotieläinperheiden suuressa suosiossa.Keraamisen laatan etuja ovat myös pinnan kestävyys sekä lämmön- ja kosteudensietokyky, unohtamatta tietysti sitä, että keraamiset laatat tuovat sisutukseesi laatua. Nykyisin laattoja löytyy vaateliaimpienkin sisustajien makuun, sillä erilaisia värejä, pinnan muotoja ja laattojen kokoja on valtavasti. Keraamiset laatat soveltuvat hyvin sekä lattia- että seinäpinnoiksi – ja kaikissa tiloissa.
202111_73507.jpg
Viikon sisustusidea: Näin tuot trendikästä rottinkia sisustukseen
Menneet vuosikymmenet ja niiden hittituotteet kiertävät sisustustrendeissä yhä uudelleen. Näin on käynyt myös 80-luvulla suursuosiota nauttineelle rottingille, joka on löytänyt jälleen tiensä suomalaiskoteihin. Katso vinkit, joiden avulla voit tuoda rottinkia onnistuneesti oman kotisi sisustukseen.
20163_45887.jpg
Mitä pitää huomioida taloyhtiön säilytystiloja suunniteltaessa?
Asunto pursuaa harrastusvälineitä; luistimia, mailoja ja suksia. Myös lastenvaunut pitää sijoittaa johonkin autonrenkaista puhumattakaan. Välttämättä kaikkia tavaroita ei pystytä säilyttämään omassa asunnossa. Ei ole joko tilaa tai halua. Monikaan ei halua kuraista polkupyörää sisälle. Silloin katse siirtyy taloyhtiön säilytystiloihin. Vaihtoehtoina ovat joko irtainvarastot tai taloyhtiön yhteiset tilat. Taloyhtiön säilytystilojen suunnittelu kannattaa aloittaa muutamalla kysymyksellä. Ne helpottavat ja selkeyttävät suunnitelmia ja ratkaisevat tilojen käyttötarkoituksiin liittyviä pulmia.
tummentunut hirsipinta seinissä ja lattiassa. huoneessa valoinen sänky ja taulu
Viikon sisustusidea: Miten vaalennan vanhan hirsipinnan?
Tarkoitus olisi vaalentaa sisäilmettä lähes 50 suotta vanhassa saunamökissä. Hirsiseinille ei ole tehty mitään käsittelyä koskaan ja ne ovat tummuneet. Mökki on talvisin kylmillään. Mitä käsittelyä voisi ajatella seinille ja katolle? Onko jotain aineita millä saisi puunsyyt jäämään näkyviin ainakin seinissä ja niin, että lopputulos olisi kaunis eikä tumma seinä paistaisi läpi?
tammiviiluinen liukuovi isoikkunaisessa olohuoneessa josta näkyy suoraan kesäiseen rantamaisemaan
Mikä on Biofilinen suunnittelu?
Kotimme ovat paikkoja, joissa vietämme suuren osan ajastamme, ja sisustustrendit heijastavat yhä enemmän henkilökohtaisia arvojamme ja elämäntapaamme. Tänä vuonna trendit kutsuvat meitä luomaan tiloja, jotka eivät ainoastaan näytä hyvältä, vaan myös tuntuvat hyvältä sekä vievät meidät takaisin luonnon pariin.
202010_67142.jpg
Täydellinen keittiön muodonmuutos - haasteena liesikupu
Ilmanvaihtoremonttia suunnitellaan tai ainakin mietitään monessa pientalossa ja taloyhtiössä. Kovinkaan moni ei edes tiedä, että liesikuvulla pystytään ohjaamaan myös huoneiston ilmanvaihtoa.
20148_40716.jpg
Energiamääräykset ja energiaselvitys
Suomessa energiatodistus on ollut käytössä vuodesta 2008 lähtien kaikessa uudisrakentamisessa, ja vuodesta 2009 lähtien se on koskenut myös suuria rakennuksia sekä uusia pientaloja myynti- sekä vuokraustilanteissa. Lähitulevaisuudessa energiatodistus tarvitaan myös vanhan pientalon myynnin tai vuokrauksen yhteydessä. Korjausrakentamisen energiatehokkuusmääräykset astuivat voimaan 1.9.2013.Tiukentuneet energiatehokkuusvaatimukset tulivat voimaan 1.7.2012. Vaatimukset asettavat esimerkiksi suoralle sähkölämmitykselle kiristyneitä ehtoja, jotka on kuitenkin mahdollista saavuttaa esimerkiksi ilmalämpöpumpulla, joka on integroitu kiinteästi ilmanvaihtoon. Energiatehokkuutta koskevalla lainsäädännöllä on tavoitteena rakennusten energiatehokkuuden sekä uusiutuvan energian käytön edistäminen, energiankulutuksen pienentäminen sekä hiilidioksidipäästöjen vähentäminen. Energiatehokkuusvaatimusten täyttyminen on osoitettava rakennuslupaa haettaessa.Hyvällä energiatehokkuudella on mahdollista pienentää rakennuksen käytönaikaisia kustannuksia sekä hillitä asumiskustannusten nousua, vaikka energiahinnat mahdollisesti nousevatkin.
Viikon kysymys mietityttää.
Viikon kysymys: Kevyt tulisija yläkertaan?
Kysymys:Talomme on 1½ kerroksinen, jossa yläkerta on vielä rakentamatta. Alakertaan on rakennettu puuhella ja leivinuuni. Puuhellalla on oma hormi ja leivinuunin hormissa on alhaalla häkäpelti ja ylhäällä savupelti. Molemmille löytyvät savupellit myös yläkerrasta. Onko mahdollista toiseen hormeista yhdistää ns. kevyttakkaa (ei varaavaa), jollaisen haluaisimme yläkertaan? Jos ei ole mahdollista, minkä vuoksi se ei olisi mahdollista?
20143_38532.jpg
Pinnoita vanha lattia väritasoitteella
weber.floor CASADesing on ilman erikoistyövälineitä levitettävä pinnoite betoni-, klinkkeri-, rakennuslevy-, tasoitepinta- tai parkettilattioille. Pinnoite soveltuu lopulliseksi lattiapinnaksi olohuoneisiin, makuuhuoneisiin, keittiöihin, kodinhoitotiloihin... CASA sopii erityisesti lattioihin, joilta vaaditaan erityistä suoruutta tai joihin kohdistuu kevyt tai keskiraskas rasitus.
Rafi_kuvaa_ei_loytynyt_1200x675.jpg
Talousarvion laatiminen
Taloyhtiön talousarvio sisältää tulevan tilikauden arvioidut tuotot ja menot. Talousarviota käytetään pohjana yhtiövastikkeiden suuruuden määrittelyssä ja vertailuvälineenä tilikauden toteutuneisiin tuottoihin ja menoihin. Yleensä isännöitsijä valmistelee talousarvion talousyhtiön hallitukselle, joka päättää sen esittämisestä yhtiökokoukselle. Yhtiökokouksen tehtävänä on vahvistaa talousarvio sekä esitetyt yhtiövastikkeet.Talousarvion muodosta ei ole säädöksiä, mutta vertailua toteutuneisiin lukuihin helpottaa, jos talousarvio laaditaan kiinteistöjen tuloslaskelmakaavan pohjalta. Laadinnan lähtökohtana on selvittää päättyneen tilikauden yli- tai alijäämä, esimerkiksi laskemalla taseen rahoitusomaisuuden ja lyhytaikaisen vieraan pääoman erotus. Jos seuraavan tilikauden talousarvio laaditaan kesken kuluvaa tilikautta, tulee kuluvan vuoden tuloksen arvioimisessa ottaa huomioon loppuvuoden kiinteämääräiset laskut sekä arvioitavissa olevat muuttuvamääräiset laskut, kuten lämmityslaskut. Arvioissa voidaan käyttää pohjana normaalin vuoden kulutusta.Talousarvion hoitopuolen menot tulee kattaa hoitovastikkeilla ja pääomamenot pääomavastikkeilla niin kuin yhtiöjärjestyksessä määrätään. Pääomavastiketta määrätessä tulee siis ottaa huomioon vuoden aikana maksettavat korkomenot ja lyhennyssuunnitelmassa olevat lyhennykset sekä pääomavastikkeiden ali- tai ylijäämä tilikauden alussa.
20149_41005.jpg
Nollaenergiatalo tuottaa energiaa ulospäinkin
Mikä on nettonollaenergiatalon ja lähes nollaenergiatalon ero?Nettonollaenergiatalo on rakennus, joka tuottaa uusiutuvaa energiaa käytettäväksi talon ulkopuolella yhtä paljon kuin se käyttää taloon tuotua energiaa. Nettonollaenergiatalo voi perustua joko käytettävään energiaan tai käytettävään primäärienergiaan. Talon ulkopuolisella käytöllä tarkoitetaan energian syöttämistä esimerkiksi sähköverkkoon, sähköauton lataamista tai aurinkolämmön käyttöä viereisissä rakennuksissa samassa taloyhtiössä.Lähes nollaenergiatalo (Rakennusten energiatehokkuusdirektiivi EPBD) on rakennus, jonka energiantarpeesta katetaan merkittävä osa rakennuksessa tai sen läheisyydessä tuotettuna uusiutuvana energiana. Uusiutuviin polttoaineisiin perustuva kaukolämpö lasketaan rakennuksen läheisyydessä tuotetuksi uusiutuvaksi lämpöenergiaksi, mutta sähkön ja lämmön yhteistuotannon sähköä ei lasketa uusiutuvaksi sähköenergiaksi. Uusiutuvia energialähteitä ovat mm. aurinkolämpö, aurinkosähkö, talossa tai sen läheisyydessä talon tarpeisiin tuotettu tuulivoima ja maalämpöjärjestelmällä maasta tuotettava maalämpö.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton