• Etusivu
  • Talo

Rintamamiestalon lisäeristys – näin se toteutettiin

Mariana RavoniusKaupallinen yhteistyö Saint-Gobain Finland Oy / ISOVER
Julkaistu 15.11.2023
1920-Jani-Niemi-video-isover-puhallusvilla-rintamamiestaloon

Jani Niemi odottaa mielenkiinnolla minkälaisia vaikutuksia tehdyillä lisäeristyksillä on.

Rintamamiestalo, tuo monille niin tuttu, on useille haaveiden listalla. Oman haaveensa talonhankinnasta toteutti vuonna 2021 Jani Niemi. 1950-luvulla rakennettu kolmikerroksinen omakotitalo koki melkoisen remontin, yksi kannattavimmista remonteista oli lisäeristäminen.

Niemen perheen omakotitalo koki kahden vuoden aikana sarjan isoja remonttiprojekteja, joiden tavoitteena oli saada 250 neliöinen omakotitalo perheen kodiksi. Kuntoon laitettiin niin katto, julkisivu, sähköt kuin myös lämmitys.

Ensimmäisenä talvena talvipakkasten saapuessa Niemen perhe kuitenkin huomasi, että kaikesta lämmittämisestä huolimatta osa lämmöstä pääsi karkaamaan ulos. Kodissa tuntui epämiellyttävää vetoa. Epäilyn alaiseksi joutui yläpohja, jonka kautta useimmiten lämpö pääsee karkuun. Talon yläpohjassa oli edelleen käytössä perinteinen sahanpuru, joka oli vuosien saatossa päässyt painumaan. Useiden eristetoimittajien tuotteisiin tutustuttuaan ja useita keskusteluja käytyään, vakuuttui Niemi ISOVER InsulSafe-puhallusvillasta ja sen soveltuvuudesta heidän kotiinsa. InsunSafe-puhallusvillan voi nimitäin puhaltaa suoraan vanhan kuivan eristeen (puru, selluvilla, kivivilla, lasivilla) päälle.

– Puhallusvilla sanana ei ollut minulle se kaikkein läheisin tuttavuus ja alun perin ajatuksenani olikin että meidän taloomme ei mitään villaa tule. Asiantuntijan kanssa käydyn mielenkiintoisen keskustelun jälkeen sain itselleni paljon uutta tietoa, kuten esimerkiksi, että kyseessä on täysin kierrätysmateriaali, joka sopii erinomaisesti remonttikohteeseen, Jani Niemi sanoo.

Miksi puhallusvilla?

Kehitys on mennyt eteenpäin myös eristämisen saralla johtuen siitä, että omakotitalojen lämmöneristysvaatimukset ovat huomattavasti kasvaneet – oman lisänsä tuovat myös kohonneet energiakustannukset, joita mieluusti yritetään pienentää lisäeristämisen avulla.

Lämpö karkaa kodeista eniten katon kautta. Yläpohjan lisälämmöneristäminen puhallusvillan avulla on investointi, joka maksaa itsensä nopeasti takaisin.

Oikeanlainen tiivistäminen auttaa lämmön pysymiseen sisällä rakennuksessa ja lämmityskustannusten pysymisessä maltillisena. Jani Niemen perheen tapauksessa lisälämmöneristys oli tukitoimi sähkölämmityksen sekä ilmavesilämpöpumpun rinnalle.

ISOVER InsulSafe-puhallusvilla:

  • Soveltuu uudis- ja korjausrakentamiseen
  • Voidaan puhaltaa minkä tahansa vanhan eristeen päälle. Huonokuntoinen eriste tulee poistaa parhaan eristystuloksen saavuttamiseksi.
  • Suositeltava ratkaisu käytettäväksi yläpohjien eristämiseen: täyttää ontelot ja ehkäisee kylmäsillat
  • Painumaton tuote.
  • Raaka-aineena kierrätyslasi, ei sisällä myrkyllisiä lisäaineita eikä homehdu.
  • Paloturvallinen ratkaisu, kuuluu paloluokkaan A1 (palamaton materiaali)
  • Pieni hiilijalanjälki: valmistettu kierrätyslasista uusiutuvalla energialla.
  • Kotimainen, ekologinen tuote
  • Pölyämätön ja helppo asennus
  • Riskitön eristevalinta vuosikymmeniksi eteenpäin.
  • Huoltotoimenpiteitä ei tarvita.

Puhallusvillan etuna on myös sen nopea asennus. Villojen puhaltaminen esimerkiksi Niemen perheen kodin yläpohjaan ei vienyt kuin hädin tuskin kaksi tuntia. Perheen isä oli käynyt asentamassa vasoihin jo valmiiksi tuulenohjaimet edeltävänä viikonloppuna. Asentajien työksi jäi vain puhaltaa villa paikoilleen.

– Puhallusvilla puhallettiin yläpohjassa sivuvintteihin sekä yläpohjaan. Vaikka eristettä asennettiin yläpohjaan paikoilleen, ei se estänyt kotona perus arjen elämistä. Ihan normaalisti pystyi asumaan eikä tullut minkäänlaista haittaa asennustyöstä, Niemi kiteyttää asennusprosessin.

Testaa energiansäästölaskuria!

InsulSafe-puhallusvillan asennus yläpohjaan

Paitsi puhallusvillaa yläpohjaan, myös tuulensuojalevyä ulkoseiniin

Perheen remonttiprojekti päättyi julkisivuremonttiin kesällä 2023. Rapattu kivitalo oli saamassa uuden pystypaneloinnin. Vanhan rappauksen poisto oli valtava työ. Vanha pinta irrotettiin piikkauskoneen avulla aina puulaudoitukseen saakka. Kun pinta oli saatu puhtaaksi, kiinnitettiin rakennuksen seiniin ISOVER Facade tuulensuojalevyt. Vahvuudeltaan 75 millin tuulensuojalevyn on tarkoitus toimia sekä lämmöneristeenä että tuulensuojana. ISOVER Facade on suunniteltu sopivaksi myös suomalaiseen säähän ja sen mukaisiin vaativiin kosteusteknisiin olosuhteisiin. Levyssä oleva tuulensuojapinnoite nimittäin sallii vesihöyryn kulkeutumisen, mutta estää sekä sadeveden että tuulen pääsyn itse rakenteeseen.

– Tuulensuojalevyn asennus onnistui omin voimin yhdessä vaimon sekä yhden apumiehen kanssa. Asentaminen oli todella yksinkertaista. Ja aina tarvittaessa sai apua ISOVERin tuoteneuvonnasta, Niemi kertoo.

Tuulensuojalevyn asentamisen jälkeen kiinnitettiin koolaukset taloon tulevaa pystypanelointia varten. Lopputuloksena kodissa on nyt hieno pystypanelointi entisen rappauksen sijasta.

– Jään mielenkiinnolla odottamaan mitä viime syksynä tehdyllä sekä nyt kesällä toteutetulla julkisivun lämmöneristyksellä saadaan tuloksia aikaan. Todennäköisesti nämä remontit näkyvät meillä pienempinä sähkölaskuina, Jani Niemi kiteyttää valmiin projektin.

Saint-Gobain Finland Oy / ISOVER
Talo
yläpohja
lämpöeristys
energiansäästö
energiankulutus
koti
energiaremontti
ekologisuus
julkisivu
asuminen
eristys
katto
tuotetietous
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi -uutiskirje
Remppa suunnitteilla? Tontti varattu? DIY houkuttelee? Sisustustrendit hakusessa? Rakentaja.fi -uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden remontoijien ja rakentajien projekteihin, vertaile sisustustrendejä ja nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuotevinkit.

Aiheeseen liittyvää

20212_51656.jpg
Miksi jääpuikkoja roikkuu räystäällä?
Nuo kauniit ja kimaltavat luontoäidin luomukset, jääpuikot, voivat kertoa terävällä kielellään yläpohjan eristeongelmasta. Jääpuikot voivat olla merkki eristeiden riittämättömyydestä tai jostain rakennusfysikaalisesta ongelmasta. Olemattomat tuuletusraot eivät päästä kattoa tuulettumaan kunnolla, jolloin kosteus voi tiivistyä katon alapintaan. Yläpohjan vuosikymmenet palvelleet eristeet eivät enää vastaa nykynormeja, jolloin lämpö karkaa harakoille. Oikein suunniteltu rakenne pitää lämmön sisällä ja kosteuden poissa rakenteista.Antaa harakoiden hytistä katonharjalla.
201211_33043.jpg
Nollaenergiatalo Villa ISOVER - esittely
Tässä esitellään Villa ISOVER, kuten se toteutetaan Hyvinkään Asuntomessuille."Tavoitteena on ollut luoda rakennus, joka on ennen kaikkea tilallisesti mielenkiintoinen, ympäristön huomioiva, asuttava ja tarpeen mukaan joustava koti perheelle, ja joka on toteutettavissa nollaenergiaperiaatteiden mukaan."Tutustu Villa ISOVERin suunnitelmiin ja rakennusvaiheisiin
20131_33265.jpg
Huippuluokan ISOVER-eristeet
Lämmöneristämisen ja ilmanvaihdon oikeanlainen toteuttaminen on eräs keskeisimmistä tekijöistä rakennuksen asumisviihtyvyyden kannalta. Tehokkaaseen lämmöneristämiseen sijoitetut eurot palautuvat pienentyneinä lämmityskuluina muutamassa vuodessa. Rakenteet tulee suunnitella ja toteuttaa siten, että lämmöneriste pysyy kuivana eikä sen läpi kulje hallitsemattomia ilmavirtauksia.
Tulikivi Jero-mallisto Korpi 18
Kuusi syytä, miksi Jero-takkamallisto on omaa luokkaansa
Kamiinan kompakti koko on paikallaan monessa kodissa – aina kun ei ole tilaa suurille takoille. Mutta voivatko pienikokoiset Jero-takkamalliston takat olla kyllin tehokkaita lämmittämään suomalaisia koteja? Kyllä voivat ja tässä perustelut miksi.
Lempeä lämpö maalämpökaivon poraus
Kuortinkartano hankki maalämmön – lue asiakastarina
Pertunmaan Kuortissa, Etelä-Savossa, sijaitsee Kuortinkartano. Kiinteistön omistaa Kympin Lapset, eli HYKSin lapsisyöpäpotilaiden vanhemmat ja ystävät ry. Kympin Lapset järjestää Kuortinkartanolla erilaisia toimintaansa kuuluvia viikonlopputapahtumia ja leirejä. Kartano tarjoaa myös majoitus- ja ravitsemuspalveluita kohderyhmän ulkopuoliselle yleisölle. Alun perin Pertunmaan kunnan kunnalliskodiksi valmistunut, vuonna 1929 käyttöön vihitty rakennus, pitää sisällään lukuisia lämmitettäviä neliöitä. Nyt, kun energiakustannukset ja energiaremontoinnit puhuttavat monia, tuli aihe puheeksi myös Kuortinkartanolla. Kartano kun on aktiivisessa käytössä ympäri vuoden. Se mitä kartanolla tarvittiin oli ekologinen, vaivaton sekä varma lämmitysratkaisu.
nainen ja vesihana smartvatten
Kevennä taloyhtiösi kuluja vesitehokkuudella
Taloyhtiöiden kustannuksista merkittävä osa syntyy käyttövedestä, veden lämmityksestä ja jätevesijärjestelmästä. Vesitehokkailla valinnoilla vedenkulutusta on mahdollista pudottaa nopeasti ja asumismukavuudesta tinkimättä jopa 30 %.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton