• Etusivu
  • LVI

Asuinrakennusten energia-avustukset jatkuvat – tukea tarjolla lähes 100 miljoonaa euroa

Rakentajan toimitus
Päivitetty 15.11.2023
202212_80512.jpg

Energia-avustusta voidaan myöntää monenlaisiin asuinrakennusten energiatehokkuutta parantaviin korjauksiin ja toimiin, esimerkiksi lämmitystaparemontteihin, lämmöntalteenottojärjestelmiin, kiinteistöautomaatioon sekä julkisivujen ja yläpohjan lämmöneristykseen.

Asuinrakennusten energia-avustuksia päätettiin jatkaa myös vuonna 2023. Energiatehokkuutta parantavia korjaushankkeita voidaan avustaa yhteensä 98,67 miljoonalla eurolla. Avustuksen ehdot säilyvät ennallaan.

Ympäristöministeriön tiedotteessa kerrotaan, että vuodesta 2020 lähtien tarjolla ollutta avustusta on myönnetty tähän mennessä yhteensä 145 miljoonaa euroa. Valtaosa avustuksesta on myönnetty asuntoyhtiöille ja ARA-yhteisöille. Avustus on vauhdittanut erityisesti öljylämmityksestä luopumista, lämpöpumppujen ja lämmöntalteenottojärjestelmien asentamista, ikkunaremontteja ja vedensäästötoimia.

Ympäristö- ja ilmastoministeri Maria Ohisalon mukaan energiatehokkaista rakennuksista hyötyvät kaikki. Energiakorjausten myötä säästetään energiaa ja rahaa, ja samalla myös asumisen päästöt pienenevät. Jokainen energiatehokkaaksi remontoitu rakennus tekee Suomesta myös energiaitsenäisemmän.

Asuinrakennuksen energiankulutusta ja päästöjä saadaan vähennettyä huomattavasti energiakorjauksilla. Esimerkiksi hankkeissa, joissa luovuttiin kiinteistökohtaisesta öljylämmityksestä rakenteellisten parannusten lisäksi, päästöt vähenivät pientaloissa 90 prosenttia ja kerrostaloissa 85 prosenttia. Arvion mukaan avustukseen käytetyllä miljoonalla eurolla saavutetaan 25 vuoden aikana yhteensä 235 gigawattitunnin säästö lämmitysenergiankulutuksessa ja 80 kilotonnin leikkaus ilmastopäästöissä.

Lue myös:Kattoremontti voi pienentää tuntuvasti energialaskua

Energia-avustuksen ehtona on energiatehokkuuden huomattava parantuminen

Energia-avustuksia voivat hakea kerros- ja rivitaloyhtiöt, valtion tuella rahoitettuja vuokra-asuntoja ja asumisoikeusasuntoja omistavat yhteisöt, joille myönnetään perusparannuskorkotukilainaa sekä omakoti-, pari- ja ketjutalojen omistajat. Avustusta voi saada kaikenikäisiin rakennuksiin, jopa tuhansia euroja asuntoa kohden.

Avustusta voidaan myöntää monenlaisiin asuinrakennusten energiatehokkuutta parantaviin korjauksiin ja toimiin, esimerkiksi lämmitystaparemontteihin, lämmöntalteenottojärjestelmiin, kiinteistöautomaatioon, julkisivujen ja yläpohjan lämmöneristykseen, ylilämpenemistä estävään aurinkosuojaukseen, vettä säästäviin toimenpiteisiin sekä järjestelmien säätöön.

Avustuksen saamisen ehtona on, että korjaushanke parantaa koko rakennuksen energiatehokkuutta vähintään asetuksessa mainitun määrän, mikä on rakennusluokasta riippuen 20 % tai 30 % enemmän kuin korjaamista koskevat säädökset yleensä edellyttäisivät. Monesti tarvitaan useita toimenpiteitä, jotta rakennuksen energiatehokkuus paranee riittävästi.

Lue myös:Lämmitä kotisi edullisesti maalämmöllä – myös talvella

Energiatehokkuuden parantuminen todennetaan energiatodistuksella

Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA myöntää avustukset. Avustuspäätöstä varten ARAan tulee toimittaa asiantuntijan laatima kustannusarvio tehtävistä korjaustoimenpiteistä sekä laskelmat rakennuksen energiatehokkuutta kuvaavasta E-luvusta rakentamisvuodelta ja korjaustoimien jälkeen. Maksatusta haettaessa energiatodistuksella todennetaan, että rakennuksen energiatehokkuus on parantunut riittävästi.

ARA katsoo hankekohtaisesti, mikä osa korjaustyön kustannuksista käy avustettavaksi. Hyväksyttyihin kustannuksiin lasketaan mukaan 1.10.2019 jälkeen syntyneet suunnittelukustannukset sekä hakemuksen jättämisen jälkeen muodostuneet työ- ja rakennuskustannukset arvonlisäveroineen.

Taloyhtiöille:
Taloyhtiön energiatehokkuuden parantaminen julkisivuremontilla
Kaukolämmön rinnalle asennettava hybridiratkaisu tuo ekologista säästöä lämmityslaskuun

LVI
lämmitys
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen Rakentaja.fi-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

201712_51104.jpg
Tutustu edistykselliseen patteritermostaattiin
Tiesitkö että vaihtamalla perinteisen termostaatin älykkääseen termostaattiin voit säästää vuodessa melkoisesti? Vaihtamalla esimerkiksi yli 15 vuotta vanhan termostaatin omavoimaiseen malliin, voi energian säästösi olla 8 %, mutta jos vaihdat termostaatin Danfoss Eco™ termostaattiin, voi energiansäästösi nousta jopa 30 %:iin.
20208_66210.jpg
Kahdeksan kuukautta vuodessa ilman ostettua energiaa
Vuonna 2008 raitiovaunuonnettomuudessa loukkaantunut Mikael Turtiainen toteuttaa isänsä ja yhteistyökumppaneiden kanssa uutta omakotitaloa Tuusulan asuntomessuille. Lähes valmiin talon erikoisuutena on tavoite selvitä kahdeksan kuukautta vuodessa ilman ostettua energiaa.
20082_9149.jpg
Eteinen tilana
KäyntikorttiEteisellä tilan pienestä koosta huolimatta on suuri merkitys. Asukkailla itsellään on mukavampi lähteä töihin ja kouluun toimivan ja kivannäköisen eteisen kautta. Vieraat väistämättä luovat kodista ja sen asukkaista vahvan ensivaikutelman eteisen perusteella.
20189_54631.jpg
4 syytä lasittaa terassi syksyllä
Syksyllä on ihanaa nauttia viilenevistä ilmoista ja luonnon väriloistosta. Syksy on myös hyvää aikaa terassin lasittamiselle ja näin varautua viileneviin keleihin. Seuraavassa on listattu 4 syytä lasittaa terassi syksyllä. Parhaimmillaan lasitus pidentää terassikautta jopa 3-4 kuukautta. Tutustu vinkkeihin ja jatka terassikautta pitkälle syksyyn.
20182_51537.jpg
Miten ilmalämpöpumppu valitaan? Kuka sen saa asentaa?
Talvikuukausina koti kaipaa usein lisää lämpöä – nopeasti, tehokkaasti ja mielellään myös edullisesti. Ilmalämpöpumppu onkin tässä tarkoituksessa hyvä valinta lähes taloon kuin taloon. Erityisen suosittu se on sähkölämmitteisten talojen lisälämmönlähteenä.
20086_11740.jpg
Sisustussuunnittelija apunasi
Sisustussuunnittelijan tehtävänä on luoda mahdollisimman esteettinen ja kestävä ympäristö sekä toimivat edellytykset elämiselle, asumiselle ja toiminnoille.Loma-asuntomessujen useiden kohteiden sisustussuunnittelijana toimi alan konkari Virpi Illman, Sisustussuunnittelijat SI ry:n jäsen. Hänen suunnittelun kaavansa lähtee valaistuksen tarkastelusta ja tilan toiminnallisuuden hahmotuksesta. Uudiskohteessa takan paikka on valittava varhaisessa vaiheessa. Pintamateriaaleja, kiintokalusteita ja irtokalusteita haetaan, nyanssit tulevat suunnittelumatkan varrella.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton