• Etusivu
  • Sisustus

Rakentaja testin voittaja on arvottu! Katso myös tulokset

Rakentajan toimitus
Päivitetty 19.10.2023
202011_67667.jpg

Testasimme lukijoidemme tietämystä nimikkeistöstä ja toimintatavoista. Suurin osa testiin vastanneista täytti Puuha-Peten tunnusmerkistön. Hyvänä kakkosena 43 prosentin osuudella marssivat esiin Normi-Niinat. Joukossamme ei siis nikkaroi kuin 4 prosenttia Täystuhoja. Arvoimme kaikkien osallistujien kesken Bosch Quigo -ristilaserin ja voittaja on...

Mutta ensin ne vastaukset

Ensimmäisen kysymyksen "Tulisuudelma" oli melko hyvin tunnettu kapistus. Onneksi vain 28 % vastaajista olisi vienyt sen tuliaiseksi kumppanilleen. Rakkaalla lapsella on monta nimeä ja jossain päin Suomea työkalua kutsutaan myös karhupumpuksi.

Toisen kysymyksen ohjeiden hyödyllisyydestä oltiin jo sitä mieltä, että kyllä niitä ainakin joskus tarvitaan. Muutama tosin käyttää ohjepaperia saunan pesän sytykkeenä.

Kolmas kysymys "pellivellistä" sai aikaan enemmän hajontaa. Yli 50 % oli sitä mieltä, että aine olisi jotain metallia. Puutavaran sanasta tunnisti vain 35 % vastanneista. Pellivelli-sana tulee puutavaran merkinnästä pl/vl, joka tarkoittaa vajaasärmäistä pintalautaa. Nyt erottelimme jo jyvät akanoista.

Kiinnostaako jännempi luettava? Rakentaja esittelee tarinan tappaja laatoista >>

Pellivelli eli vajaakanttinen lauta.
Pellivelli eli vajaakanttinen lauta.

Kalusteiden kokoaminen kysymyksessä neljä kertoo nykyajan kauppatavaran olevan melko usein koottavassa muodossa. Kaikkihan sen tiesivät, että ohjeet luetaan tarkasti, osat lajitellaan ja tarkistetaan ettei mitään puutu.

Kysymyksen viisi tapetointiin liittyvät kuvat eivät nekään aiheuttaneet suurta päänvaivaa. Jopa 76 % oli saanut vastauksen oikein. Kyllä täällä tapetoiminen osataan!

Lue lisää tapettitrendeistä ja tapetoinnista >>

Vasen kuva: liisteri tai liima levitetään suoraan seinään. Oikea kuva: tapetti kestää kevyttä iskua.
Vasen kuva: liisteri tai liima levitetään suoraan seinään. Oikea kuva: tapetti kestää kevyttä iskua.

Nyt tuli ehkä visan yksi hankalimmista kysymyksistä kohdassa kuusi. Millä nimellä lyöntiniittiä myös kutsutaan? No pöllönsilmähän se on. Vain 40 % tiesi oikean vastauksen. Häränsilmä oli saanut eniten arvauksia, jopa 46 %.

Rautakaupassa toimiminen on lukijoillemme toinen luonto. Teistä 78 % marssii rautakaupassa suoraan oikean hyllyn luokse ja etsii tarvitsemansa tuotteen. Vain 17 % teistä myöntää kysyvänsä rautakaupan myyjältä apua. Hmm.

202011_67668.jpg

Mielestämme laitoimme kohtaan seitsemän vaikeahkon kysymyksen, mutta "määly" olikin erittäin hyvin tunnettu. Ei, se ei ollut naapurin lemmikkilammas vaan sinkilä, jonka peräti 79 % tunnisti oikeaksi vastaukseksi.

Viimeiselläkään kysymyksellä emme montaa rakentajaa hämänneet. Ulkomaalia valitessa pitää siis käyttää ainoastaan ulkomaaleille tarkoitettua värikarttaa.

Lue lisää: Maalarin ohjeet julkisivun maalaukseen >>

Jos rakentaminen ja remontointi kiinnostavat, lue uusiutuva Rakentaja.fi ensi vuodesta alkaen päivittäin ja liity osaavaan joukkoomme jäseneksi.

Rakentajan tee se itse eli DIY vinkkejä nikkareille täällä >>

Ja voittaja on:

Arvonta on myös suoritettu ja Bosch Quigo -ristilaserin onnellinen uusi omistaja on Arto M. Voittajalle on ilmoitettu henkilökohtaisesti.

Sisustus
työkalut
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen Rakentaja.fi-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

20154_43243.jpg
Robottiruohonleikkuri tekee työt puolestasi
Boschin innovatiivinen robottiruohonleikkuri Indego pitää huolen nurmikostasi leikaten sen automaattisesti sinun nauttiessa vapaa-ajastasi. Indegon "Logicut" -järjestelmä on älykäs navigointijärjestelmä, joka kartoittaa ensin leikkuualueen ja laskee tehokkaimman reitin. Lopputuloksena on kaunis ja elinvoimainen nurmikko.
Bosch akkupumppu
Uusi akkukäyttöinen painepumppu helpottaa ilmaamista huomattavasti
Pian on jälleen renkaiden vaihdon aika. Asennuksen yhteydessä on myös aina tarpeen tarkistaa rengaspaineet. Kätevä akkukäyttöinen ilmapumppu tekee renkaiden paineen säädöstä tarkkaa ja nopeaa. Kompakti laite on ihanteellinen niin auton-, moottoripyörän- kuin polkupyörän renkaiden paineistamiseen. Lisäksi se on erinomainen apuväline eri urheilulajien pallojen täyttämiseen.
20213_69015.jpg
Tällä laitteella helpotat porausta puuhun ja metalliin
Lukuisissa erilaisissa kiinnityksissä tarvitaan poraamista, jolla tehdään reikä kappaleeseen kiinnikettä varten. Haasteeksi muodostuu usein reiän poraaminen tarkasti kohtisuoraan juuri oikeaan kohtaan. Työstettävän kappaleen muoto voi myös olla sellainen, että sen paikallaan pitäminen porauksen ajan on hankalaa tai jopa mahdotonta. Pöytäporakone helpottaa tätä työtä huomattavasti tehden reiän poraamisesta turvallista, tarkkaa ja nopeaa.
20216_70969.jpg
Dronet yleistyvät rakennusalalla, mutta haasteita on vielä liuta
Rakennusalalla käyttökohteita riittää, mutta yritysten ei välttämättä kannata ottaa koko drone-toimintaa omalle kontolleen.
20164_46151.jpg
Tällä työkalulla selviydyt jokaisesta haasteesta!
Rakennus- ja remontointipuuhissa tarvitaan useita eri työkaluja. Monelle on tuttu tilanne, jossa työkalupakki on täynnä tavaraa ja silti kyseinen työkalu puuttuu. Mitäpä jos tarvitsisit vain yhden sähkötyökalun, jolla hommat hoituisivat nopeasti ja kätevästi vain tarvikepäätä vaihtamalla?
20116_26627.jpg
Epäkeskohiomakoneet
Boschin uudet PEX 300 AE- ja Pex 400 AE –epäkeskohiomakoneet toimivat tasaisesti mitä erilaisimpien kohteiden ja materiaalien hionnassa. Hionnan lisäksi näitä monipuolisia uuden sukupolven epäkeskohiomakoneita voi käyttää myös kiillottamiseen.
20227_79004.jpg
Pensaan elinkaari ja leikkaustarve vaihtelevat lajista riippuen
Pensaat säilyvät elinvoimaisina 20–30 vuotta. Osa lajeista ei tarvitse leikkausta ja toiset vaativat sen vuosittain. Pensaat leikataan kuitenkin vasta tarvittaessa. Säännöllinen, säästeliäs leikkaus tukee parhaiten tasaista kasvua, tarpeeton saksiminen vain heikentää kasvin terveyttä.
3044_418399157_2018328111143.jpg
Akkupesurilla peset paikasta riippumatta
Perinteinen verkkovirtaan liitettävä painepesuri on kätevä työkalu tehokkaaseen puhdistukseen. Pesukohteet eivät kuitenkaan aina sijaitse paikassa, jossa sähköä olisi saatavilla. Akkukäyttöinen Bosch Fontus-pesuri on kehitetty helppoon ja johdottamaan käyttöön. Voit ottaa pesurin mukaasi, missä sitä tarvitsetkin.
20125_30670.jpg
Kaksivaihteinen akkuruuvinväännin PSR 1800 Li
Luokkansa kätevin ja kompaktein varustettuna sisäänrakennetulla Bosch PowerControllilla
201810_55111.jpg
Gyproc Habito® sai uuden tyylikkään ulkoasun
Uudella brändätyllä kartonkipinnalla Gyprocin erityisluja rakennuslevy Habito® erottuu edukseen omalla ainutlaatuisella tyylillään.Rautakapoissa, työmailla ja valmiissa asunnoissa arvonsa todistanut Gyprocin Habito® -rakennuslevy jatkaa menestyksekästä tarinaansa maailmalla ja varsinkin kotirintamalla. Viime vuoden loppupuoliskolla Habito® kotiutui Suomen maille, kun Kirkkonummen tehtaan linjastolta valmistui ensimmäiset kotimaiset kappaleet. Nyt samaisista eteläsuomalaisista rannikkomaisemista kajahtaa jälleen, kun Gyproc Habito® päivittää ulkoista olemustaan ja erottautuu entistä paremmin joukosta uudella brändätyllä kartonkipinnallaan.Gyproc Habito® on markkinoiden vahvin kipsilevy ja uusi pintakartonki on vain kosmeettinen lisäys. Levyn käänteentekevä iskunkestävyys, erinomaiset ripustus- ja vetolujuudet sekä loistavat palonkestävyys- ja ääneneristysarvot vaativat, että ulkonäkö on myös sen arvoinen. Kun tietää olevansa kipsilevyjen parhaimmistoa, on syytä näyttää se muillekin hehkuen tervettä itseluottamusta.Habito®-levyn tuotanto uudella ulkoasulla on jo alkanut Kirkkonummella ja levyn tyylikäs ja ainutlaatuinen pintakuvio alkaa hiljalleen näkyä paikallisissa rautakaupoissa, työmailla ja messuilla. Nähdessäsi kipsilevyn Habiton tunnistettavalla logolla tiedät työskenteleväsi laadukkaan, varmasti testatun ja dokumentoidun tuotteen kanssa.
tunnelmalliset ulkovalot pimeällä terassilla
Turvallista sähköä myös ulkotiloissa
Kosteisiin ja kylmiin tiloihin sekä ulkotiloihin kannattaa valita aina sellaiset pistorasiat ja kytkimet jotka kestävät ympäröivät olosuhteet. Täysin avonaisiin ulkotiloihin, kuten esimerkiksi talon ulkoseinään, tulee valita vähintään roiskevesitiiviit asennuskalusteet, joiden kotelointiluokka on IP44. Roiskevesitiiviyden lisäksi pistorasioiden on oltava vikavirtasuojattuja ja läpällisiä.Katetuille terasseille sekä kylmiin sisätiloihin voidaan tapauskohtaisesti asentaa myös sisätiloihin soveltuvia asennuskalusteita. Kaikki sähköasennukset tulee tehdä aina ammattilaisen toimesta, ja sähkömieheltä saat myös parhaan tiedon siitä, minkälainen kotelointiluokka kyseiseen sähköasennukseen tulevilla tuotteilla tulee olla.
20207_65862.jpg
Kosteisiin tiloihin
Impressivo-sarjan tuotteet kytkimistä pistorasioihin sopivat niin uudisrakentamiseen kuin saneeraukseen, uppo- ja pinta-asennuksiin sekä kuiviin että kosteisiin tiloihin. Sarja on suunniteltu niin, että lisäämällä tuotteisiin tiivisteosan niistä tulee roiskevesitiiviitä (IP44) ja sopivat asennettaviksi kosteisiin tiloihin.Impressivo-kalusteita käyttämällä voi asentaa samat uppokalusteet yksittäisiksi tuotteiksi tai suuremmiksi yhdistelmiksi niin pintaan kuin uppoonkin. Pinta-asennus tehdään käyttämällä pintakojerasiaa ja pintakoteloita uppopeitelevyjen sijaan. Kytkimet ja pistorasiat saadaan roiskevesitiiviksi ilman tiivistettä huomioimalla johtimien taivutus rasian sisällä ja käyttämällä kytkimien ruuvikiinnitteistä vipurunkoa tai läppäkannellista pistorasian keskiölevyä

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton