• Etusivu
  • LVI

Puunpolton puolesta pienhiukkasia vastaan

Rakentajan toimitusKaupallinen yhteistyö Tulikivi Oyj
Julkaistu 16.01.2008
20081_8095.jpg

Tulikivi Oyj toimii aktiivisesti minimoidakseen puunpoltosta aiheutuvat pienhiukkaspäästöt. Yritys on saanut Hiukkasteko 2006 -palkinnon, ja Tulikiven uusi vuolukiviuunimallisto on saanut ensimmäisenä tulisijamallistona Allergiatunnuksen. Lisäksi Tulikivi on aloittanut Puhtaampien tulisijojen Suomi -ohjelman, jonka tarkoitus on uusia Suomen tulisijakanta mahdollisimman vähäpäästöiseksi.

Puu on uusiutuva energiamuoto, jonka käyttöä bioenergiana kannattaa suosia. Puunpoltosta vapautuu ilmaan kuitenkin pienhiukkasia, jotka voivat olla terveydelle haitallisia. Pienhiukkaspäästöt voi minimoida käyttämällä uuden teknologian moderneja tulisijoja, huolehtimalla polttopuun riittävästä kuivuudesta ja käyttämällä tulisijaa ohjeiden mukaan oikealla tavalla.

Tulikivi Oyj on tulisijavalmistajana toiminut jo pitkään puunpolton hiukkaspäästöjen vähentämisen puolesta. Yritys sai TEKES:n Hiukkasfoorumilta Hiukkaspalkinnon 2006 aktiivisesta tuotekehityksestä päästöjen minimoimiseksi.

Tulikiven uusi vuolukiviuunimallisto puolestaan sai tammikuussa 2008 oikeuden käyttää Allergia- ja Astmaliiton myöntämää Allergiatunnusta. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun tulisijoille on myönnetty Allergiatunnus. Tulikivi-uunien päästöt olivat erittäin matalaa tasoa ja täyttävät tunnukselle asetetut kriteerit erinomaisesti.

Yritys on myös aloittanut Puhtaampien tulisijojen Suomi -ohjelman, jonka tavoitteena on vuoteen 2020 mennessä uusia noin kolmannes nykyisistä tupruttavista tulipesistä. Tulikiven moderneilla tulipesäratkaisuilla päästään reilusti alle Suomeen kaavailtujen puun pienpolton päästörajojen.

"Puulämmitys on luonnonmukainen ja edullinen energiamuoto, joka ei kiihdytä ilmastonmuutosta. Valitettavasti suuri osa Suomen tulisijoista on tekniikaltaan vanhanaikaisia, eivätkä ne täytä ympäristöministeriön kaavailemia päästövaatimuksia", sanoo Tulikivi Oyj:n toimitusjohtaja Heikki Vauhkonen.

Hänen mukaansa uusilla ympäristöystävällisillä takoilla ja uuneilla Suomi voisi olla maailmassa edelläkävijä ja mallimaa vähäpäästöisen puunpolton osaajana.

Tulikivi Oyj
LVI
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi -uutiskirje
Remppa suunnitteilla? Tontti varattu? DIY houkuttelee? Sisustustrendit hakusessa? Rakentaja.fi -uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden remontoijien ja rakentajien projekteihin, vertaile sisustustrendejä ja nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuotevinkit.

Aiheeseen liittyvää

20085_11058.jpg
Tulikivi-uuni on varsinainen lämpövoimala
Vuolukivi on synnynnäinen uunikivi, ja Tulikivi on suurenmoinen vuolukiviuuni. Varaavan Tulikivi-uunin taika perustuu vuolukiven erinomaiseen lämmönvaraus- ja lämmönjohtokykyyn. Yhdessä korkean ominaispainon kanssa ne takaavat erinomaisen lämmitystehon sekä pitkän lämmönluovutusajan.Polttopuut palavat uunin pesässä nopeasti ja tehokkaasti, jolloin uunin massa varaa lämmön ripeästi itseensä. Pari pesällistä puuta riittää lämmittämään huoneen kuin huoneen, ja lämpöä huokuu sisätiloihin yli vuorokauden. Niinpä Tulikivi-uuni ei tuhlaa lämpöä eikä puuta kuten tavallinen kamiina tai avotakka, joissa täytyy pitää tulta yllä jatkuvalla syötöllä.
200611_789.jpg
Luonnonkivi on vaivaton ratkaisu
Luonnonkivi henkii yksilöllisyyttä, aitoutta ja arvokkuutta. Rakennusmateriaalina siinä yhdistyvät ainutlaatuisella tavalla käytännöllisyys, esteettisyys ja kestävyys. Luonnonkivi on myös vaivaton ratkaisu, kun luotat ammattilaisiin jo suunnitteluvaiheessa.Useimpien rakentajien toiveena on valita materiaalit, jotka tarjoavat silmänruokaa, mutta vaativat vähän huolenpitoa. Luonnonkivet helpottavat olennaisesti pintojen kunnossapitoa, sillä ne ovat kestäviä ja helppohoitoisia. Ne sopivat yhtä hyvin niin uudispihoihin kuin saneerattavaan pihaan. Luonnonkiven ominaisuuksia arvostetaan, mikä merkitsee arvonnousua kiinteistölle.Lisätietoa luonnonivistä
20123_30161.jpg
Luonnonkivestä on moneksi
Luonnonkivi henkii ympärilleen yksilöllisyyttä, aitoutta ja arvokkuutta. Sisustusmateriaalina siinä yhdistyvät ainutlaatuisella tavalla käytännöllisyys, esteettisyys ja kestävyys. Luonnonkiven ominaisuuksia arvostetaan, mikä merkitsee arvonnousua asunnolle. Luonnonkivi on erittäin käytännöllinen materiaali kodin eri pinnoille.Lisää luonnonkivipinnoista
20125_30965.jpg
Tarkista myös läheistesi sähkönsäästömahdollisuus!
Oletko jo tarkistanut mahdollisuutesi säästää sähköä sähkötarjouskampanjan avulla? Varmaan olet. Olet kenties jo tekemässä uutta sähkösopimusta. Saavutat satasien säästöt ja hyvä niin. Tuliko mieleesi, että lähipiirissäsi saattaa olla ihmisiä, jotka myös voisivat saavuttaa säästöä?
20071_3198.jpg
Vesivek-sadevesijärjestelmä
Sadevesijärjestelmän tehtävänä on kerätä sadevesi ja siirtää se turvallisesti pois rakennuksen läheisyydestä. Puutteellinen sadevesijärjestelmä on todettu yhdeksi merkittäväksi syyksi rakennusten homevaurioihin.Kunnollinen sadevesijärjestelmä ei ole joukko räystäälle ripustettuja tavaroita, vaan pitkäikäinen ratkaisu talon suojaamiseksi sadevedeltä. Eri seinä- ja kattomateriaaleilla ja eri runkorakenteilla luotettava kiinnitys edellyttää eri asioita. Tämän vuoksi on sekä sadevesijärjestelmien että kattoturvatuotteiden asennus syytä jättää ammattilaiselle. Antamalla asennus ammattilaisille, saadaan takuu tuotteiden lisäksi myös asennukselle. Kuluttajalle merkitystä on nimenomaan asennustakuulla, pelkkä materiaalitakuu ei riitä.
20164_46221.jpg
Vältä kattovuodot
Vuodenaikojen vaihtelut erilaisine sääolosuhteineen asettavat kovat vaatimukset katolle, jonka tärkein tehtävä on suojata rakennusta. Teräskatteen kiinnityksessä käytettävällä kateruuvilla on iso merkitys katon kestävyyteen ja käyttöikään.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton