• Etusivu
  • Rakentaminen

Unohdus voi tulla kalliiksi: Pientalon rakennuttaja vastaa myös työturvallisuudesta

Mariana Ravonius
Julkaistu 26.05.2025
1920 rakennustyömies seisoo avolava-autonsa lavalla kädessään leka taustalla rakennustyömaa

(Tiedote, Aluehallintovirasto / Regionförvaltningsverket 19.5.2025)...

Kun pientalon rakennuttaja aloittaa näin keväällä projektinsa, hänen on hyvä tietää, että rakennuttajana hän itse vastaa viime kädessä rakennustyömaan työturvallisuudesta. Mikäli vastuista ei ole sovittu asianmukaisesti, mahdollinen tapaturma voi inhimillisen kärsimyksen lisäksi maksaa paljon rahaa.

Rakennuttaja vastaa työmaan työturvallisuudesta

Jos rakennustyömaalle ei ole nimetty päätoteuttajaa, vastaa rakennuttaja myös päätoteuttajalle kuuluvista työturvallisuusvelvoitteista. Työmaa-alueella voi toimia vain yksi päätoteuttaja kerrallaan. Päätoteuttajan tulee olla kaikkien työmaalla toimivien tiedossa.

Päätoteuttajan ja työnantajan vastuut eri tilanteissa

– Jos palkkaat työmaalle yhden tai useamman työntekijän töihin itsellesi, sinusta tulee työnantaja. Tällöin sinua koskevat kaikki työnantajille määrätyt työlainsäädännön velvoitteet, ylitarkastaja Koivisto toteaa.

Yhteisellä rakennustyömaalla toimivalla työnantajalla on aina myös työnantajan vastuut, vaikka päätoteuttaja käyttääkin pääasiallista määräysvaltaa yhteisellä rakennustyömaalla.

Ylitarkastaja Mikko Koivisto muistuttaa, että mikäli rakennuttaa talon osaurakoina talotehtaan tai muiden työnantajien toimesta, on syytä varmistaa, että rakennushankkeeseen on nimetty päätoteuttaja.

Sopimukseen voi kirjata, että esimerkiksi talotoimittaja toimii päätoteuttajana ja heiltä on nimetty työmaan vastuuhenkilö.

Rakennuttajan vastuut päätoteuttajana hartiapankkirakentamisessa

– Jos teet pientalon ns. pitkästä tavarasta hartiapankkirakentamalla ja itse toimit päätoteuttajana, niin vastaat työturvallisuudesta, ellei asiasta ole erikseen muuten sovittu. Mikäli olet itse päätoteuttaja, muista nimetä työmaalle työmaan vastuuhenkilö, joka vastaa työmaan turvallisuudesta, ylitarkastaja Mikko Koivisto muistuttaa.

Asiasta löydät lisätietoa Pientalorakennuttajan työturvallisuusoppaasta.

Työsuojeluhallinto


Työsuojelu − tervettä työtä!
Työsuojeluviranomaisena huolehdimme siitä, että työ Suomessa on terveellistä, turvallista ja reilua. Valvomme työn tekemistä työpaikoilla. Annamme myös ohjausta ja neuvontaa sekä kannustamme työpaikkoja omaehtoiseen, ennaltaehkäisevään työsuojelutyöhön.
Työsuojeluhallinnon verkkopalvelu Tyosuojelu.fi

Työsuojeluhallinnon verkkopalvelu Tyosuojelu.fi.

Rakentaminen
hankkeen aloitus
ohjeet
koti
lainsäädäntö
turvallisuus
rakentaminen
projektinjohto
työmaa
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen Rakentaja.fi-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

20232_80822.jpg
Parhaan pientalotontin valinta arkkitehdin ohjeilla
Rakentaminen on suuri projekti, joka alkaa tontin valinnasta. Tontin valinta on kriittinen vaihe, joka määrittää monia tulevia päätöksiä, kuten talon suunnittelun, rakennusmateriaalien valinnan ja jopa elämäntavan. Miten arkkitehti voi auttaa sinua oikean tontin valinnassa?Arkkitehdin asiantuntemus ja kokemus voivat olla korvaamattomia tontin valinnassa. He ymmärtävät, kuinka maaston muodot, valon suunta, näkymät ja muut tekijät vaikuttavat lopulliseen rakennukseen. Arkkitehti voi myös auttaa sinua ymmärtämään kaavoitusmääräykset, ympäristövaikutukset ja muut tekniset seikat, jotka voivat vaikuttaa tontin valintaan.Doventus Oy:n arkkitehti SAFA Tero Seppänen opastaa sinut läpi prosessin ja antaa vinkkejä siitä, kuinka tehdä parhaat mahdolliset päätökset tonttikauppojen osalta.
201111_28550.jpg
Työturvallisuuskortin tarpeessa?
TTS järjestää muun muassa erilaisia korttikoulutuksia, lyhytkursseja sekä pidempiä ammattitutkintoja. Tällä hetkellä voit ilmoittautua muun muassa työturvallisuuskorttikoulutukseen tai asbestityökurssille. Työturvallisuuskortti vaaditaan useilla työmailla. Työturvallisuuskortti ei ole pakollinen, mutta silti sitä useilla työmailla edellytetään. Kortin voi suorittaa tiiviillä lyhytkurssilla, jonka päätteeksi opiskelijan tiedot testataan.
asbestipitoinen kattolevy sekä rakennuspiirustus
Milloin purkukartoitus on tehtävä?
Pelkkä nimi antaa jo vihjeen siitä, mitä purkukartoitus tarkoittaa. Ennen rakennuksen purkamista on tehtävä kartoitus, jossa tunnistetaan vaaralliset haitta-aineet sekä purkumateriaalit. Kartoitus on laillinen velvoite uuden maankäyttö- ja rakennuslain (KRL) myötä. Laki astui voimaan 1.1.2025 ja sen nimike on nyt muutettu. Uusi on Alueidenkäyttölaki. Nyt purkukartoitus on huomioitava jo heti hankesuunnitteluvaiheessa. Lisäksi lokakuussa 2022 uudistui haitallisia aineita käsittelevä RT-kortisto, ja listalle tuli lisää tutkittavia yhdisteitä.
Kattoremontti onnistuu myös talvella, miehet katolla naulaimet kädessään.
Kattoremontti talvella? Miksipä ei
Eihän kattoa nyt voi repiä auki keskellä talvea? Miten ihmeessä muka kattoremontin voi talvella toteuttaa? Tuleekohan siitä mitään kun katollakin on lunta ja jäätä?Kyllä, kattoremontin voi toteuttaa talvella – tässä esittelemme kymmenen hyvää syytä, miksi remonttia ei tarvitse jättää keväälle tai kesään. Tutustu väitteisiin ja Kattokeskuksen asiantuntijan vastauksiin, miten työ oikeasti sujuu.
Mies ja nainen yhdessä remonttimiehen kanssa tutkimassa suunnitelmia.
Remontti edessä, miten edetä järkevästi?
Kun taloa korjataan ja parannellaan, puhutaan yleisesti joko korjaamisesta tai tutummin remontoinnista. Remontointi onkin yleisnimitys rakennuksen korjaamiselle.Remontoinnissa on kyse rakennuksen kuluneen, vanhentuneen, rikkoutuneen, epäkäytännöllisen tai muuten asukkaan mielestä kelvottoman osakokonaisuuden korjaamisesta. Remontoinniksi luetaan yleensä myös tapetoinnit sekä pintamaalaukset, joissa vielä hyväkuntoiset pinnat saavat uuden ulkonäön. Näitä toimenpiteitä voisi kutsua myös sisustamiseksi tai pintaremontoinniksi.Jokaisesta vanhasta talosta löytyy enemmän tai vähemmän korjausta kaipaavaa nurkkaa ja pieltä. Mitä iäkkäämpi talo, sitä varmemmin puuhattavaa löytyy.Erityisesti sodanjälkeiseen rakennuskantaamme kohdistuu suuria korjauspaineita, sillä kyseiset talot alkavat siirtyä jo kolmannelle sukupolvelle, mutta nuoremmastakin rakennuskannassa löytyy jo runsaasti korjattavaa ja parannettavaa. Kaikkien rakennusten säilymisen kannalta on ehdottoman tärkeää, että niitä huolletaan.
DIY-ohjeet-artikkelin pääkuva, jossa neljä kuvaa erilaisista projekteista
DIY-palstalta löydät tavallisen kodinomistajan remonttiarkea ja ratkaisuja
Tältä palstalta löydät tavallisen kodinomistajan remonttiarkea ja ratkaisuja matalalla kynnyksellä. Pyrimme etsimään helppoja keinoja ja parhaita neuvoja kaikkien kotiremppaajien käyttöön – neuvoja pintaremonttiin ja vinkkejä pikku nikkarointeihin. Kaikki palstalla esitellyt tapaukset on toteutettu kotioloissa ja ihan itse.
Loviisan asuntomessualueelle rakentuu myös Wienerbergerin kohde, Queen´s Stone -pientalo.
Queen´s Stone -kennoharkkotalo Loviisan Asuntomessuille
Vuoden 2023 Asuntomessut järjestetään Loviisan merellisissä maisemissa. Tänne asuntomessualueelle rakentuu myös Wienerbergerin kohde, Queen´s Stone -pientalo. Kennoharkoista rakentuva koti sai nimensä rantaviivassa sijaitsevalta siirtolohkareelta. Samainen lohkare myös inspiroi talon suunnitellutta arkkitehtia.
202111_73648.jpg
Raksan muistilista - näin voit suojautua varkauksia vastaan
Pimeät illat ovat jälleen täällä ja pimeän turvin varkaiden on helppo liikkua rakennustyömaalle kenenkään näkemättä. Etenkin työkalut ja arvokkaammat materiaalit ovat varkaiden kiikarissa. Abloy Oy:n kodinturvan asiantuntija ja Yale -tuotepäällikkö Markku Ryynänen kokosi seitsemän vinkkiä, joiden avulla rakennustyömaiden varkauksilta voi suojautua.
työmies nojaa huomiovaatteet päällään kartioon ja juo pullosta vettä
Uudet suositukset kuumatyölle – parempaa riskien hallintaa
Kuumatyöskentelyllä tarkoitetaan lyhyesti tilanteita, joissa työntekijä altistuu työssään korkealle, yli 28 asteen lämpötilalle (– joko kuivalle tai kostealle kuumuudelle).Tällaisia työympäristöjä, joissa kuumatyö toteutuu voivat olla esimerkiksi keittiöt, pesulat, teollisuuslaitokset, ajoneuvojen ohjaamot sekä ulkotyöt, kuten asfaltti- ja kattotyöt. Myös työn tekemiseen vaadittavat suojavarusteet voivat kuumentaa työntekijöitä kesähelteen lisäksi.Työterveyslaitos on julkaissut uudet tutkimukseen perustuvat suositukset, joita tässä käydään läpi kuumatyöaiheen yhteydessä.
talosuunnitelma kuvituskuva
Pääsuunnittelija johtaa ja koordinoi
Espoolaisen arkkitehti- ja insinööritoimisto Doventus Oy:n toimitusjohtaja Tero Seppänen, arkkitehti SAFA, on toiminut myös pääsuunnittelijakouluttajana ja tuntee hyvin lain vaatimukset pääsuunnittelijan vaativaan tehtävään. Seppäsen mukaan pientalohankkeen pääsuunnittelija on rakennuttajan luottohenkilö, joka antaa laaja-alaisen osaamisensa pientalorakennuttajan päätöksenteon tueksi jo hankkeen alkumetreillä.
202011_67453.jpg
Onko kotona huono sisäilma? Ongelma on usein helposti ratkaistavissa
Tekeekö kotona mieli avata usein ikkunaa? Tunkkainen sisäilma on ikävä ongelma, jonka syy löytyy monesti ilmanvaihtokoneen tai raitisilmaventtiilien tukossa olevista suodattimista. Tukkoon mennyt suodatin ei päästä raitista ilmaa kunnolla läpi ja aiheuttaa siten kotiin huonon sisäilman.
Valkoinen kylpyhuone
Led-valaistus ja sadesuihkut hurmaavat kylpyhuoneissa
Porin Asuntomessukohteissa kylpyuoneisiin tuotiin arjen luksusta kosketusvapailla hanoilla, sadesuihkuilla ja led-valaistuksella. Myös seinälle nostetut wc-istuimet ja rakenteisiin kätketyt huuhtelukalusteet nostavat suosiotaan vuosi vuodelta.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton