• Etusivu
  • Sisustus

Ohjeita ja vinkkejä DIY-maalarille

Rakentajan toimitus
Päivitetty 21.08.2024
202010_66930.jpg

Maalaaminen tuo useimmille mieleen maalipurkin, siveltimen ja telan. Maalaus on kuitenkin paljon muutakin kuin maalin levittämistä. Kunnolla toteutettu, kestävä ja näyttävä maalipinta edellyttää hyvää pohjatyötä ja oikeaa maalausmenetelmää. Maalattavan pinnan tulee olla kuiva, puhdas ja tarkoituksenmukainen. Lisäksi on tärkeä osata valita oikea maali oikeaan paikkaan.

Tutustu ensin maaleihin

Jotta osaisi valita oikean maalin oikeaan paikkaan, on tutustuttava ensin tuotteisiin. Tämä käy parhaiten kun kysyt asiantuntevalta myyjältä neuvoja. Voit myös neuvotella myyjän kanssa parhaista vaihtoehdoista esitteiden, värikarttojen, pakkauksen tekstin ja tuoteselosteen avulla. Tuoteselosteesta saa tarkempaa tietoa tuotteen ominaisuuksista ja soveltuvuudesta erilaisiin käyttökohteisiin sekä yksityiskohtaiset työohjeet ja tietoa tuotteen turvallisesta käytöstä sekä maalarin että ympäristön kannalta.

Info

Info

Pieni maalisanasto

Akrylaattimaali

  • Vesiohenteinen maali. Eivät sisällä enää lateksia, vaikka maalista käytetään myös väärin nimitystä "lateksi". Sideaineena käytetty akryyliä tai vinyyliä.

Alkydimaali

  • Usein liuotinohenteinen maali. Käytetään myös virheellistä nimitystä "öljymaali". Valmistuksessa käytetty synteettistä alkydihartsia.
  • Alkydimaaleja on nykyisin saatavana myös vesiohenteisena.

Lakka

  • Aina läpikuultavaa, eikä peitä maalia. Löytyy vesi-ja liuotinohenteisina. Alustan väri (jopa uusi tai vanha puu) vaikuttavat aina lopputulokseen. Voidaan sävyttää.

Kalkkimaali

  • Vesiohenteinen maali. Jos etsit aitoa ja hengittävää kalkkimaalia, muista, että suurin osa kaupassa myytävistä kalkkimaaleista sisältää kuitenkin aklylaattia tai PVA:ta. Sopii kalusteiden tuunailuun.

Ensin esikäsittely

Esikäsittelyksi kutsutaan käsiteltävän pinnan puhdistus- ja pohjustustöitä. Maalattavan pinnan pitää olla puhdas ja kuiva, jotta maali saa siihen hyvän tartunnan. Etenkin aiemmin maalattuja pintoja joudutaan usein myös karhentamaan hiekkapaperilla, jotta uusi maali tarttuu siihen riittävän hyvin.

Irtonainen ja lohkeileva maali on kaavittava pois ja pölyt harjattava. Esikäsittelyyn kuuluu tarvittaessa myös pinnan tasoitus, hionta ja hiontapölyn poisto. Maalattavan pinnan tasaisuus ja sileys korostuu etenkin kiiltävillä maaleilla maalattaessa. Valitse aina alustalle ja tarkoitukseen sopiva tasoite.

Maalarin luottotasoite on akryylimassa

Akryylimassa on vesiohenteinen ja helposti suurempaankin koloon levittyvä ja täyttävä tasoite. Sillä korjaat listojen jiirit, naulanreiät, oksanreiät paneelissa tai halkeamat katossa. Akryylimassan käytöstä on huomattava, että se on maalattava päältä jos haluat paikatun kohdan säilyvän valkoisena. Maalamaton akryylimassa kerää likaa ja kellastuu auringon valossa. Akryylimassoja valmistetaan myös ulkokäyttöön.

Vinkit värin valintaan

Kauneus on aina katsojan silmässä ja värin valintaan vaikuttavat luonnollisesti omat ja perheen mieltymykset. Värivalikoima on erittäin laaja, ja sävytyksiä voidaan kaupassa tehdä lähes rajattomasti. Värikartoista on hyvä huomata, että sisätiloissa voit käyttää sekä sisä- että ulkomaalaukseen suunniteltuja värikarttoja.

Jos löydät sopivan sävyn sisälle ulkomaalikartasta, voit sen aivan hyvin toteuttaa. Toisin päin tämä ei onnistu. Ulkomaalisävyt on suunniteltu niin, että ne kestävät UV säteilyä kauemmin haalistumatta kuin sisävärikartan sävyt. Otat siis tietoisen riskin valitessasi sisävärikartasta ulos sopivaa sävyä.

On mahdollista tehdä myös omia sävytyksiä sävytyskoneilla, mutta tähän tarkoitukseen sinun on hyvä löytää kokenut rautakaupanmyyjä, joka osaa neuvoa ja tehdä sävytyksen.

Maalattavan pinnan laajuus kannattaa ottaa huomioon. Myös tilan valaistus vaikuttaa värin kokemiseen. Jotkut värit näyttävät upeilta värikartoissa, mutta voivat suurina pintoina ja pienissä sisätiloissa olla turhankin rajuja. Toisaalta taas hyvin usein tulee valittua aivan liian vaalea sävy, joka ei palvele omaa sisustustasi millään tavalla. Tämän vuoksi kannattaakin tehdä koemaalaus mahdollisuuksien mukaan. Nykyään on saatavilla pieniä 0,255 litran maalipurkkeja juuri tätä tarkoitusta varten.

202010_66931.jpg

Ehkä tunnetuin sisustamisessa käytetty värikikka on 60–30–10-sääntö. Siinä värien käyttö jaetaan prosenttiosuuksiin: 60 % pääväriä, 30 % toissijaista väriä ja 10 % aksenttiväriä. Pääväriä käytetään seinissä, lattiassa (matot), huonekaluissa ja verhoissa. Pintojen ei tarvitse olla yksivärisiä, mutta kokonaisuuden päävärinä on sama valittu sävy.

Toissijainen väri ei kilpaile valitun päävärin kanssa vaan tuo siihen syvyyttä. Yleensä väriksi valitaan pääväriä tummempi sävy neutraalista paletista. Kolmantena tulee aksenttiväri, jota käytetään säästeliäästi. Aksenttiväreillä saadaan katse kohdistettua haluttuihin elementteihin ja luotua mukavaa jännitystä sisustukseen.

Ohentaminen

Maalausohjeissa mainitaan maalin ohenne – useimmiten vesi tai lakkabensiini. Alkydimaaleissa ja muissa liuotepitoisissa tuotteissa suositellaan ohentamaan maalia ensimmäisellä maalauskerralla. Tarkista purkin kyljestä, mitä ohennetta pitää käyttää ja kuinka paljon. Akrylaattimaalien ohentamista ei yleisesti suositella. Ohennettaessa maali menettää peittävyyttään. Ohentamista käytetään yleensä vain pohjamaalukseen. Vanhan maalin päälle maalattaessa, ei tule maalia ohentaa. Muista, että liika ohentaminen tekee maalista valuvaa ja roiskuvaa. Jos jostain syystä haluat ohentaa vesiohenteista maalia ensimmäistä levityskertaa varten, lisää ohennetta korkeintaan 5–10 %.

Maalin menekki

Tieto maalin riittoisuudesta löytyy maalipurkin etiketistä, jossa se on ilmoitettu neliöinä (m²). Laske maalattava alue (esimerkiksi pituus x korkeus) ja jaa saatu neliömäärä maalin riittoisuudella. Muista ottaa huomioon tarvittavien sivelykertojen määrä. Pintamaalauskertoja tarvitaan useimmiten kaksi pinnan imukyvystä sekä vanhan ja uuden maalin värierosta riippuen. Maalin menekin laskennassa voi apuna käyttää myös menekkilaskuria.

Maalausvälineiden puhdistus

Pese vesiohenteisten tuotteiden käsittelyyn käytetyt telat ja siveltimet käytön jälkeen saippualla ja vedellä. Väliaikaisesti, esimerkiksi ruokailutauon ajan ja yön yli, voit säilyttää niitä tiiviissä muovipussissa kauttaaltaan maalilla kasteltuna.

Säilytä alkydilakan, -maalin ja puunsuojan levitykseen käytetyt työvälineet työvaiheiden välisenä aikana vesipurkissa niin, etteivät ne kosketa purkin pohjaa. Kuivaa työvälineet hyvin ennen maalauksen aloittamista hankaamalla esimerkiksi puhtaaseen paperiin tai pahviin. Työn valmistuttua pese nämä työvälineet ensin lakkabensiinillä ja sen jälkeen saippualla ja vedellä.

Maalaaminen sutien puhdistus

Muista, että lakkabensiiniä ei saa kaataa viemäriin. Voit kierrättää työvälineiden puhdistukseen käyttämääsi lakkabensiiniä ja käyttää sen työvälineiden puhdistukseen uudelleen. Anna työvälineistä irronneen maalin painua astian pohjalle ja kaada pinnalle jäänyt lähes puhdas lakkabensiini uuteen astiaan.

Huolellisesti tehdyillä pohjatöillä sekä kunnon maalausvälineillä varmistat parhaan mahdollisen lopputuloksen.

Maalin säilyttäminen

Jos tähteeksi jää maalia, sitä voidaan säilyttää jonkin aikaa. Kansi pitää kuitenkin sulkea tiiviisti eikä maalin saa antaa jäätyä. Pieniä maalitilkkoja on kuitenkin turha kerätä nurkkiin lojumaan. Hyvä konsti saada maali säilymään on, jos saat sen säilytettyä purikin ylösalaisin. Näin nahkoittunut pinta jää purkin pohjalle kun avaat purkin uudelleen.

Info

Info

Maalin ja maalausjätteiden hävittäminen

Kaikki nestemäiset maalijätteet (maalit, lakat, ohenteet, työvälineiden puhdistukseen käytetty lakkabensiini) on toimitettava kunnalliseen ongelmajätteiden keruupisteeseen. Mitään nestemäistä maalituotetta ei saa kaataa viemäriin eikä maahan.

Kuivuneen maalijätteen sekä tyhjät ja kuivat maalipurkit voit toimittaa kotitalousjätteen mukana kaatopaikalle. Jos purkin pohjalle on jäänyt pieni määrä maalia, voit kuivata purkin ulkona tai hyvin tuulettuvassa tilassa jättämällä kannen raolleen.

Huom! Vernissaa, pellavaöljyä, puuöljyjä tai muita luonnonöljyjä sisältävä huokoiset materiaalit, kuten talouspaperi, trasseli tai rievut, voivat syttyä itsestään. Tällainen materiaali on säilytettävä vedellä kostutettuna ennen hävitystä, kuivattava mieluiten ulkona avoimessa tilassa tai poltettava välittömästi käytön jälkeen.

Sisustus
maalaus
tapetointi
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

20222_77067.jpg
Viikon sisustusidea: Värin valinta - näillä vinkeillä onnistut
Uusi tapetti tai maali piristää kummasti kodin ilmettä. Joskus oikean maalisävyn valinta voi tuntua vaikealta tai jopa pelottavalta. Olemme koonneet muutaman vinkin, joilla onnistut löytämään kotiisi parhaan värin.
20223_77566.jpg
Oikaistaanpa myyttejä: tällaisia ominaisuuksia on öljyvahalla
Nyt on aika rikkoa muutamia valloillaan olevia käsityksiä siitä, öljyvahakäsittely oikeasti on ja miten öljyvahaa kodin eri pinnoilla voidaan käyttää. Vastaajana kysymyksiin on Osmo Color, jolla on jo liki 30 vuoden historia omien tuotteidensa parissa.
Mies maalaa seinää
Maalaa uusi ilme sisätiloihin - ja tee se oikein
Maalaamalla saat huoneisiin uuden ilmeen. Värivalinnoilla voit vaikuttaa tilan tunnelmaan, valoisuuteen ja viihtyisyyteen. Hoitamalla maalauksen kerralla oikein säästyt turhalta vaivannäöltä ja rahanpalolta.
202112_74281.jpg
Miten valita sopiva maalausväline?
Kun edessä on maalausurakka, pohjatöihin ja maalin valitsemiseen kannattaa varata aikaa. Myös maalausvälineillä on väliä. Tarvitsetko telan vai siveltimen? Miten maalin laatu ja maalattava pinta vaikuttavat valintaan? Myös sillä on merkitystä, maalaatko sisällä vai ulkona.
201911_61271.jpg
Kun väliovi ajatellaan uusiksi
Tiesitkö että väliovi voi olla taideteos tai se voi liukua näkymättömiin? Kotimaiset Liunen ovet mullistavat tilankäytön ja antavat vapauden sisustaa kodin kaikki tilat.
20213_69583.jpg
Ennen ja jälkeen remontin - katso kuvat 70-luvun vessan upeasta muodonmuutoksesta
Porilaisen omakotitalon lähes alkuperäiskunnossa ollut wc koki remontissa huikean aikamatkan 70-luvulta tähän päivään. Nykyaikaisessa wc:ssä käytännöllisyys yhdistyy ajattoman klassiseen tyylin ja harkittuihin yksityiskohtiin.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton