• Etusivu
  • Energia

Näin poltat kynttilöitä oikein – katso vinkit turvalliseen tunnelmointiin

Rakentajan toimitus
Julkaistu 03.12.2021Päivitetty 16.11.2023
202112_73965.jpg

Valitse hyvä kynttilänjalka, joka ei kaadu eikä pala.

Kynttilät ovat pimeänä vuodenaikana tärkeitä tunnelmanluojia, mutta valvomatta jätettyinä ne aiheuttavat merkittävän tulipaloriskin. Vuosittain syttyy keskimäärin noin sata kynttiläpaloa, joista suuri osa saa alkunsa kynttilöiden huolimattomasta ja käyttöohjeiden vastaisesta käytöstä. Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) testauksissa markkinoilla olevista kynttilöistä ei löytynyt palovaaraa aiheuttavia puutteita.

Pelastustoimen Pronto-tietokannan mukaan pelastuslaitokset saavat vuosittain keskimäärin noin 100 hälytystehtävää, joissa palon syttymissyyn arvioidaan olevan kynttilä, tuikku, soihtu tai roihu. Useimmiten kynttiläpalon syynä on huolimattomuus ja varomattomuus.

– Tulipalojen määrä on pysynyt jo kauan samalla tasolla. Tapahtumakuvauksissa toistuu usein kaava, että kynttilät on jätetty palamaan, kun on poistuttu huoneesta tai asunnosta tai menty nukkumaan. Usein kynttilä on asetettu lähelle palavaa materiaalia, kuten sänkyä, verhoa tai sohvaa. Joissakin tapauksissa kynttilä on laitettu palamaan suoraan syttyvän materiaalin päälle ilman palamatonta alustaa, sanoo ylitarkastaja Jyri Pekkanen Tukesista.

Info

Info

Ohjeita kynttilöiden turvalliseen polttamiseen

  • Polta kynttilöitä vain niissä tiloissa, joissa oleskellaan. Sammuta kynttilät tukahduttamalla. Muista myös, että viimeinen huoneesta poistuja sammuttaa kynttilät.
  • Pidä tikut ja tuikut pois lasten ulottuvilta. Älä jätä lasta tai lemmikkieläintä hetkeksikään yksin palavan kynttilän kanssa. Varoita lapsia kynttilä- ja tulitikkuleikkien seurauksista.
  • Sijoita kynttilät palamattomalle alustalle siten, ettei lähellä ole mitään syttyvää. Varo erityisesti verhoja ja koristeita.
  • Jätä kynttilöiden väliin riittävästi tilaa, sillä tiiviissä ryhmässä olevien kynttilöiden tulikuuma neste saattaa helposti roihahtaa.
  • Älä polta kynttilää loppuun saakka, vaan sammuta se noin kahden sentin mittaisena.
  • Valitse hyvä kynttilänjalka, joka ei kaadu eikä pala. Parhaita materiaaleja ovat metalli, lasi, posliini ja kivi. Älä käytä kynttilänjaloissa röyhelöisiä muovi-, paperi- tai kangasmansetteja.
  • Älä laita kynttilöitä muovisten ulkokalusteiden päälle. Kynttilä sulattaa helposti muoviseen alustaan reiän.
  • Huolehdi, että kotona on alkusammutusvälineitä ja toimiva palovaroitin.

Tukesin testauttamista kynttilöistä ei löytynyt turvallisuuspuutteita

Tukes selvitti tänä vuonna kuuden pinnoitetun kynttilän turvallisuutta. Tuotteissa oli pinnoitteena joko ohut muovikalvo tai maali.

Tuotteet testautettiin Tullilaboratoriossa kynttilöitä koskevan standardin mukaisesti. Paloturvallisuuteen liittyvissä testeissä tutkittiin muun muassa kynttilän vakautta, liekin korkeutta sekä uudelleen syttymistä sammuttamisen jälkeen. Yhdestäkään testatusta kynttilästä ei löytynyt turvallisuuspuutteita.

Energia
paloturvallisuus
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi -uutiskirje
Remppa suunnitteilla? Tontti varattu? DIY houkuttelee? Sisustustrendit hakusessa? Rakentaja.fi -uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden remontoijien ja rakentajien projekteihin, vertaile sisustustrendejä ja nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuotevinkit.

Aiheeseen liittyvää

20228_79266.jpg
Q&A kipsilevyn palonkestävyydestä sekä ääneneristyksestä
Kun käyttöön aiottu ratkaisu herättää kysymyksiä, on myös suotavaa, että niihin löytäisi oikean vastauksen helposti. Keräsimme yhteen yleisimmin esitettyjä kysymyksiä ääneneristämisestä sekä palonkestävyydestä ja pyysimme Gyprocin tekniseltä tuelta sekä myynniltä vastaukset mieltä askarruttaneisiin seikkoihin.
20233_81321.jpg
RK Palotiiviste palo-ovien tiivisteeksi
Rakennuksessa on tiloja, jotka pitää palo-osastoida. Omakotitaloissa tämä usein rajoittuu pannuhuoneisiin. Palo-osastointiin kuuluu sekä määräykset täyttävät sisä- ja kattorakenteet että ikkunat ja ovet. Palo-osastoinnissa pannuhuoneessa myös ovien sekä ikkunoiden tiivisteiden ja tiivistämisen on oltava palonkestäviää.
avoimet takkaluukut
Erinomainen yhdistelmä kylmyyttä vastaan: tiilipiippu ja varaava tulisija
Tiili, tuo satoja vuosia vanha rakennusmateriaali osoittaa hyödyllisyytensä ja erinomaiset ominaisuutensa myös tänä päivänä. Puhtaista luonnonmateriaaleista valmistettu tiili ei sisällä terveydelle haitallisia aineita ja on myös siksi turvallinen valinta.Paitsi selvänä kodin rakennusmateriaalina, on se paikallaan myös tulisijaa sekä piippua rakennettaessa. Lämmitysominaisuudet ovat tiilitulisijassa vertaansa vailla, sillä itse tiilessä lämmönjohtavuus on pieni, mutta lämmönvarauskyky on suuri.
2427_79352709_201462413186.jpg
Ilmanvaihtokanavien eristys putkieristeellä
Hyvä sisäilma on ensiarvoisen tärkeää ihmisen hyvinvoinnin kannalta. Se vaikuttaa virkeyteen ja jaksamiseen. Lisäksi se luo miellyttävän työ- ja oleskeluympäristön.Tehokkaasti ilmastoidussa talossa kosteus- ja homeongelmat eivät pääse vaurioittamaan rakenteita. Terve rakennus kestää sukupolvelta toiselle ilman suurempia rakenteellisia remontteja.Pientalon ilmanvaihdon lämmöntalteenottojärjestelmän tultua lähes pakolliseksi uusien energiansäästömääräysten yhteydessä on tärkeää kiinnittää erityistä huomiota myös ilmanvaihtokanavien eristämiseen.
201710_50558.jpg
Palokuitu takkaluukkuihin, uuneihin ja hormiliitoksiin
Tytan B1 Palokuitu on joustava erikoismateriaali, jota voidaan käyttää taustamateriaalina Tytan B1-palokatkoratkaisuissa, tai esim. takkaluukkujen ja uunien tiivistämiseen sekä hormiliitoksiin. B1 Palokuitu on kehitetty käytettäväksi rakennus- ja meriteollisuudessa. Tuote kestää erittäin korkeita lämpötiloja sulamatta. Tyypillinen jatkuva lämpötilanesto kuidulla on + 1250°C (kivivillalla on noin + 850°C). Kuitua voidaan käyttää myös teräsrakentamisessa palosuojaverhoiluun tai esim. teräsventtiilien eristämiseen. Kemiallisesti inertti, ei reagoi muiden materiaalien kanssa ja voidaan jättää esim. palokipsimassavalun tai juotosbetonin sisään.
20204_63778.jpg
Tukesin testauttamissa puun palonsuoja-aineissa puutteita
Puun palonsuoja-aineista löytyi puutteita Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) teettämissä testeissä.Osalla testatuista palonsuoja-aineista ei ollut sellaisia paloa hidastavia vaikutuksia, joita tuotteesta oli ilmoitettu. Palonsuoja-aineista ei löytynyt kiellettyjä bromiyhdisteitä.Tukesin testeihin valittiin yhdeksän eri valmistajan palonsuoja-aineita. Tuotteet hankittiin suoraan valmistajilta, maahantuojilta tai jakelijoilta ja niiden testaukset tehtiin Eurofins Expert Services Oy:llä. Kemialliset testit tehtiin SGS Finland Oy:llä. Palonsuoja-aineilla käsiteltyjen ulkoverhouspaneelien palokäyttäytymistä verrattiin valmistajan ilmoittamiin paloluokituksiin sekä käsittelemättömän ulkoverhouspaneelin paloluokitukseen. Testauksen tavoitteena oli selvittää markkinoilla olevien puun palonsuoja-aineiden paloa hidastavia ominaisuuksia. Samalla selvitettiin, löytyykö tuotteista kiellettyjä bromiyhdisteitä.Puun palonsuoja-aineiden paloluokitukselle ei ole lainsäädännössä suoria vaatimuksia. Mikäli valmistaja kuitenkin ilmoittaa tuotteensa täyttävän tietyn paloluokan tai -luokituksen, tulee sen olla ilmoitetun luokituksen mukainen. Käsittelemättömien puupanelointien ja -verhousten tulee täyttää vähintään paloluokituksen D-s2,d0 vaatimukset.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton