• Etusivu
  • Rakentaminen

Miten laskea rakennusbudjetti oikein?

Muutama seikka, jotka vaikuttavat lopullisen hinnan muodostumiseen

Rakentajan toimitus
Päivitetty 21.10.2024
1920 shutterstock_134799089 budjetin laskenta

Rakennusbudjetin laatiminen ei ole helppo urakka. Oma koti on suurimmalle osalle suomalaisista kuitenkin elämän suurin investointi. Miten siis budjetti tulisi laatia, jotta turhia ylityksiä ei tapahtuisi?

Lähde liikkeelle tontista

Hyvä tapa aloittaa budjetin laadinta, on seurata halutun asuinalueen neliöhintoja ja laskea niiden perusteella, paljonko oma unelmatalo tulisi maksamaan halutulle tontille. Mieti realistisesti, paljonko urakkaan on mahdollista ylipäätään käyttää rahaa.

Mikäli tonttia ei vielä ole valmiina, on aika aloittaa sen etsiminen. Mutta miksi juuri tontista kannattaa lähteä liikkeelle? Siksi, että tontti sekä siihen liittyvät kulut, kuten esimerkiksi maarakentamisen kustannukset, voivat yllättäen muodostaa jopa puolet rakennusprojektin kustannuksista! Esimerkiksi isot maanvaihtotyöt tai vaikkapa paalutus savimaahan voivat tuoda yllättäviä kustannuksia, joita ei välttämättä ole tullut ajatelleeksi.

Ensimmäiset säästöt jo suunnittelussa

Onnistut tekemään rakennusprojektisi ensimmäiset säästöt jo suunnitteluvaiheessa, tai oikeastaan jo hieman ennen lopullista suunnittelua.

Aloita miettimään ja läpikäymään asioita, joita kotiisi oikeasti tarvitset. Inspiroidu somesta, lehdistä ja sisustusohjelmista. Listaa näitä omia toiveitasi paperille. Jos omistat jo tontin, vieraile siellä eri aikoihin päivästä, jotta näet, miten aurinko kiertää tontillasi - näin saat helposti selville sen, mihin kohtaan kannattaa kodissa sijoittaa oleskelutilat ja vaikka terassi.

Tämän jälkeen vertaile omaa toivelistaasi olemassa oleviin talomalleihin, missä pääset lähimmäs omia toiveitasi. Tarjouksen saaminen nimittäin nopeutuu ja helpottuu, kun sinulla on tiedossa jo malli, missä ei juuri tarvitse muutostöitä.

Yksilöllisiä koteja on tietysti tarjolla, ja valmiisiin malleihin on mahdollista tehdä muokkauksia, mutta perusasioiden ollessa valmiiksi paikoillaan, on helpompi keskittyä muokattaviin kohtiin.

Entä sitten varsinainen rakennustyö?

Oletko enemmän tee-se-itse -ihminen, vai haluatko nauttia valmiista lopputuloksesta ilman rakennustyöhön osallistumista? Tässä tuleekin budjetoinnin toinen avainkysymys, sillä vastaus auttaa esimerkiksi lopullisen talopaketin valitsemisessa.

Talopaketteja on eri talotoimittajilla saatavilla muuttovalmiista aina talopakettiin, jossa pääset tekemään itse. Ero on valmiusasteessa ja valinta kannattaa pohjata siihen, paljonko haluat ja aiot itse osallistua rakentamiseen. Muista kirjata ylös myös toiveesi esimerkiksi keittiön, huoneiden lukumäärän ja sijoittelun sekä tulisijan osalta.

<p data-block-key="8785v">Rakennusaikaisia kustannuksia on mahdollista pienentää tekemällä itse omien taitojen ja osaamisten mukaan.</p>
Rakennusaikaisia kustannuksia on mahdollista pienentää tekemällä itse omien taitojen ja osaamisten mukaan.

Mitä enemmän pystyt tekemään itse, sitä enemmän saatat säästää kustannuksissa. Muista kuitenkin, että taidot näyttelevät tässä suurta osaa. Jos et tiedä mitä teet, jätä työ suosiolla ammattilaisille.

Vaikka vasara ei pysyisi kädessäsi, pystyt tekemään ison säästön pitämällä työmaan siistinä ja ennakoimalla tarvittavat materiaalit työmaalle ajoissa. Silloin työmaalle tulevien ammattilaisten kallisarvoinen aika ei mene tarvikkeiden ja materiaalien hakemiseen ja työpaikan siistiksi raivaamiseen. Tilausten tekemisessä liian etupainotteisesti on myös haittansa, ellei tontilla ole sääsuojaa ja turvallista varastointipaikkaa, silloin tarvikkeet ovat lähinnä vain tiellä.

Budjetti muodostuu muun muassa näistä osasista:

Ehdottomasti suurin kustannus ja hintalappuun vaikuttava tekijä itse talon lisäksi on tontti. Sen sijainti, maaperä sekä tonttia koskevat määräykset vaikuttavat kaikki rakennusurakan budjettiin. Tonttia koskevissa määräyksissä annetaan tiedoksi muun muassa asioita, kuten montako kerrosta tontille rakennettavassa talossa saa olla. Näin ollen omat talosuunnitelmat voivat mennä uusiksi unelmatontin löytyessä. Sitä kaksikerroksista unelmataloa kun ei saanutkaan rakentaa juuri siihen, vaan kaava määrittää että tontille saa rakentaa vain yhdessä tasossa olevan ratkaisun.

Muita selvitystä kaipaavia asioita ovat esimerkiksi kustannusarvio maatöille, eri liittymien hinnat sekä asiantuntijoille, kuten vastaava mestari sekä valvojat, maksettavat palkkiot ja korvaukset. Huomiotta ei kannata jättää myöskään jätteiden poisvientiä, rakennuslupia, pihatöitä ynnä muita sellaisia. Pienistä puroista syntyy yllättävän suuri summa.

Talotoimittajaa valitessa kannattaa kiinnittää huomiota siihen, paljonko aikaa myyjä on valmis käyttämään kustannusarvion työstämiseen – tavallisin syy yllättäviin rahamenoihin on liian nopeasti ja suuripiirteisesti tehty kustannusarvio.

Yllättäviä kustannuksia voi syntyä esimerkiksi pienistä parannuksista, joita matkan varrella suunnitelmiin tehdään. Valmiista mallistosta löytyvä talomalli, joka sopii suoraan tontille, on hyvä lähtökohta, mutta ei välttämättömyys. Tällaisissa tapauksissa voidaan nopeasti tarkistaa yleisellä tasolla maatöiden kustannusarvio sekä miettiä muita mahdollisesti syntyviä kuluja.

Talovalmistajan puheille mennessäsi, kerro suoraan ajattelemasi kokonaissumma, jonka olisit valmis käyttämään. Näin mahdollisista vaihtoehdoista rajautuu suoraan pois sellaiset, jotka eivät kohtaa sinun suunnitelmiesi kanssa. Tämä on myös hyvä keino herättää keskustelua siitä, mille asioille annat kodissasi painoarvoa sekä miten rahavarat kannattaa koko projektille jakaa ja varata.

Vahva asiantuntemus ja kokemus kustannusarvioiden laatimisesta, ja tavoite siitä, että asiakas tietää aina tismalleen mistä budjetti koostuu kertoo osaltaan luotettavuudesta. On myös hyvä, jos talotoimittajan edustaja osaa ja uskaltaa kertoa, mikäli talohaaveet ja budjetti eivät kohtaa sekä ehdottaa vaihtoehtoista kokonaisuutta.

Piirroskuva, jossa etualalla keittiön pöytä tuoleineen, taustalla olohuonetta. Suuret lasiovet johtavat puutarhaan

Vältä yllätykset – pyydä apuun ammattilainen

Laadittuasi toivomuslistan, ota yhteyttä valitsemiisi talovalmistajiin. Käy heidän kanssaan toivomuslistasi läpi ja rakentakaa yhdessä kustannusarvio. Ammattilaisina he osaavat neuvoa sinulle, minkälaisille asioille kannattaa varata rahaa. Esimerkiksi talopakettien päivityksille varataan tavallisesti hieman ylimääräistä, jotta uudesta kodista saadaan omannäköinen.

Toiveiden talon hinta koostuu monista pienistä ja suurista valinnoista, jolloin ammattitaitoinen myyjä on kullan arvoinen. Ammattitaitoinen myyjä auttaa sinua päättämään, mihin asioihin unelmien talossa kannattaa sijoittaa rahaa hieman enemmän ja missä voit mahdollisesti säästää. Tulevassa kodissa kannattaa keskittyä niihin asioihin, jotka on hankala päivittää myöhemmin – tällaisia ovat esimerkiksi takka tai ikkunoiden koot. Keittiön hanan vaihtaminen myöhemmin sen sijaan onnistuu huomattavasti helpommin.

Info

Info

Vinkit lyhyesti:

  • Selvitä asiat riittävässä laajuudessa (luvat, tontti yms.),
  • Tontti – ehdottomasti suuri kustannus sekä hintalappuun vaikuttava tekijä itse talon lisäksi
    • Sijainti, maaperä, tonttia koskevat määräykset, tehtävät maatyöt, liittymien hinnat, sekä asiantuntijoille (vastaava mestari ja valvojat) maksettavat palkkiot
    • Rakennuslupa, jätehuolto, pihatyöt
  • Ota projektiisi vastaava työnjohtaja ajoissa,
  • Tee pohjatutkimus ajoissa
  • Huomioi rakennuspaikka rakennuksen suunnittelussa, se on olennainen osa kustannuksia.
  • Käytä rohkeasti asiantuntijoita apuna – he ovat sitä varten.
  • Kustannusarvio – talomalliin tehtävät muutokset ja parannukset vaikuttavat hintaan. Liian nopeasti ja suuripiirteisesti tehty arvio ei anna todellista kuvaa tulevista kustannuksista ja näin budjetti helposti ylittyy.
  • Talovalmistajan puheille mennessäsi, kerro suoraan ajattelemasi kokonaissumma, jonka olisit valmis käyttämään.
Rakentaminen
hankkeen aloitus
runko
rakennukset
suunnittelu
talopaketit
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

20194_57641.jpg
Löytyisikö sinunkin unelmakotisi Kuori-mallistosta
Kastellilla on 30-juhlavuosi käynnissä ja Kuori on Kastellin juhlavuosimallisto. Kodit ovat kauniita ja käytännöllisiä, moderneja ja ajattomia – aivan kuten suomalaiset toivovat ja Kuori-malliston yksikerroksinen 135-malli tuli kolmanneksi Rakentaja.fi-sivun "Unelmien koti"-äänestyksessä.
20198_59652.jpg
Keraaminen kennoharkko pientalorakentamisessa
Kennoharkot valmistetaan luonnonmateriaaleista pääraaka-aineena savi. Massiivinen, hengittävä runkorakenne on energiataloudellinen ja kosteusteknisesti turvallinen.
havainnekuva minitalo Varjosta. kuvassa kontin kokoinen talo jossa näkyy julkisivulla suuri ikkuna ja etuovi
Talo Varjo: Uusi aikakausi minitalon rakentamisessa on alkanut
Rakentamisen uusi aikakausi on täällä, kun Aulis Lundell Oy ja arkkitehti Matti Kuittinen yhdistävät voimansa esitelläkseen Minitalo Varjon – konseptitalon, joka ei ainoastaan ole askel eteenpäin kestävyydessä, vaan astuu rohkeasti kiertotalouden ja hiilineutraaliuden eturintamaan. Tervetuloa tutustumaan rakennusinnovaatioon, joka ei pelkästään rakenna tulevaisuutta, vaan kunnioittaa myös ympäristöä ja haastaa perinteiset rakentamisen normit.
20226_78663.jpg
Unelmakodista totta - valitse oikea kumppani elämäsi tärkeimmälle kotimatkalle
Oletko sinäkin jo siinä pisteessä talohaaveidesi kanssa, että kuva unelmakodista loistaa jo kirkkaana mielessä ja on aika käydä läpi erilaisia talopakettivaihtoehtoja? Talotehtaita ja mieluisia talomalleja löytyy lukematon määrä. Nyt olisi aika löytää omia tarpeita ja unelmia vastaava talo, jota voi täydestä sydämestä kutsua kodiksi. Kastelli on ollut ylivoimaisesti ostetuin talomerkki Suomessa, pitäen kärkisijaa valtakunnallisissa rakentajatutkimuksissa, jo vuodesta 1994. Kastelli-kotien arvostus kertoo rakentajien pitkäaikaisesta luottamuksesta sekä kestävästä tyytyväisyydestä Kastellin tuotteisiin ja palveluun.
20208_66158.jpg
Oma talo muuttaa mukana - esittelyssä täysin uusi asumiskonsepti
Moduulirakentaminen on kehittyvä rakennusalan trendi, joka tarjoaa monia etuja perinteiseen rakentamiseen verrattuna. Moduulirakentamisessa rakennusprojekti jaetaan erillisiksi moduuleiksi, jotka valmistetaan tehtaassa ja kuljetetaan sitten työmaalle, jossa ne yhdistetään yhdeksi rakennukseksi. Tämä lähestymistapa mahdollistaa nopeamman rakennusprosessin, paremman tarkkuuden ja laadunvalvonnan, sekä vähentää hävikkiä ja rakennusjätettä.
20126_31157.jpg
Rica lämmitysratkaisut edustavat uusinta teknologiaa
Ympäristöystävällinen lämmitys ja tämän päivän energioiden hintatasot eivät salli pelkästään perinteisiä ratkaisuja. Rican valikoimasta löytyy muun muassa öljy-, puu- ja pellettikattilat sekä aurinkolämpöratkaisut.Lue lisää eri lämmitysratkaisuista

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton