• Etusivu
  • Rakentaminen

Maaperätutkimus ja vaaitus

Rakentajan toimitus
Päivitetty 09.05.2025
20095_16949.jpg

Ote päiväkirjasta.

Tontin ostamishetkellä ei ollut mitään tietoa tontin maaperästä tai mitkä rahalliset vaikutukset maaperän laadulla olisi perustusten rakentamisessa. Toisaalta luotimme tonttimaan laatuun, sillä olihan siinä jo talo pystyssä ja uusi tulisi samaan kohtaan, vaikkakin massiivisempana.

Rakennusluvan liitteeksi tarvittiin tontin vaaitus ja pohjatutkimus. Odotukset olivat korkealla tuloksen suhteen. Kovasti toivoimme, että mahdollinen paalutus tai kallion räjäytys eivät olisi nostamassa rakentamiskustannuksia. Paaluttamisen tarpeeseen emme uskoneet. Räjäytystoimenpiteet saattaisivat tulla kysymykseen, sillä tonttimme reunalla on pieni kallio. Pohjaveden uskoimme olevan tarpeeksi syvällä kellarirakenteita ajatellen, sillä tontti on loiva rinnetontti, ja talo tulee korkeampaan kohtaan.

Pohjatutkimus tehtiin kesäkuussa 2008. Kaksi miestä työskenteli pari tuntia rankkasateessa poraa muistuttavalla laitteella, joka kuulosti moottorisahalta. Laitteella porattiin maahan reikiä mm. tulevan talon nurkkakohdissa.

Tulos oli odotusten mukainen. Joudumme tutkimuksen perusteella tekemään jonkin verran räjäytystoimenpiteitä. Talon toisen pitkän julkisivun puolella on kellarin seinästä koko pituudelta noin puolen metrin kalliokaistale, mikä täytyy räjäyttää pois salaojien yms. tieltä. Muutoin maalaatu oli erinomaista siinä mielessä, että esimerkiksi paalutus tai suuret maamassanvaihdot eivät olisi tarpeen.

Tontin vaaituksessa saatiin tarkempi selvitys maanpinnan muodosta ja korkeuseroista. Näin kaupungin arkkitehdit voivat katselmoida, kuinka talo asemoituu tontilla mm. maanpinnan korkeuksiin sekä naapuritaloihin nähden.

Rakentaminen
paalutus
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen Rakentaja.fi-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

Valmiita teräsbetonipaaluja käytettäväksi
Miksi paalutus kannattaa?
Paaluperustuksen tekemistä omakotitaloon ei tarvitse pelätä. Myöskään kustannukset eivät nouse juurikaan yli keskivertoisen maanvaraisten perustuksien kustannuksista, kun vertaillaan kokonaishintoja. Kirjoituksessa käsitellään vain betonipaalutusta 250 X 250 mm teräsbetonipaaluilla tehtynä. On myös muitakin tapoja paaluttaa, kuten esimerkiksi teräsputkipaalutus ja ns. pienpaalutus.Yleisimmin paalutusta tarvitaan rannikkoalueella seuduilla, joissa on vanhaa merenpohjaa sekä rakennuskäyttöön otetuilla vanhoilla suoalueilla ja muilla alueilla, joissa on pehmeitä savikerroksia maan kuorikerroksen alla.
Viikon kysymys mietityttää.
Maa vajonnut perustusten alta
Kysymys:Kyseessä 10 vuotta sitten rakennettu talo, jonka perustukset on tehty betonipaaluilla, pituus 5-11metriä. Maa on silttiä ja kallio tulee vastaan 5-11 metrissä. Pohjaratkaisu on siis: paalut, paaluhatut, betonipalkit, ontelolaatat, jonka päällä puurunkoinen talo.Koska talon vieressä menee tie, haluttiin pihataso korkeammalle kuin alkuperäinen maanpinta. Tästä johtuen piti tontille tuoda lisämaata siltin päälle. Sitä tuotiin seuraavanlaisesti: savea piha-alueelle, hiekkaa ja soraa talon alle. Ainakin reunoille laitettiin suodatinkangasta, ilmeisesti talon alle ei niiinkään.
20219_72789.jpg
Tunnetko taloyhtiösanaston? Osa P
Mitähän tarkoittaa palokuorma, tai palonkestävyysaika? Pohdintaa aiheuttaa myös papereissa mainittu PTS. Termit voivat hämmentää niihin ensimmäistä kertaa törmäävää. Usein termien taustalta paljastuu tuttu asia, kun hieman raotamme tuota taustaa. Haluamme tuoda sanoja ja termejä tutuksi lukijoillemme, joten jatketaanpa kirjaimesta P:
Paalutus- ja kaivinkone työmaalla
Perusta pientalotyömaa oikein ja aloita työt
Rakentamisen suunnitteluun kuuluu olennaisesti työmaan perustaminen. Työmaan suunnitteluun kannattaa kiinnittää huomiota, sillä rakentaminen vaatii tilaa, jota monilla taajama-alueiden tonteilla on varsin rajoitetusti.Työmaalla täytyy olla paikka muun muassa maamassojen ja rakennustarvikkeiden varastoimiseen siten, että tilaa jää turvalliselle kulkemiselle, rakennustelineille, jätepisteelle, sosiaalitiloille ja WC:lle.Vesi ja sähkö ovat myös perusasioita, joita tontilla tarvitaan varsin aikaisessa vaiheessa, joten liittymäasioista tulee huolehtia ajoissa. Työmaa voi edellyttää myös aitaamista, jotta sivulliset eivät joudu alttiiksi työmaan vaaroille.
Vallox BlueSky asennettuna
Ilmanvaihtoputkisto, joka pienentää energiankulutusta
Ilmanvaihto on yksi talon suurimmista energiankuluttajista ja poistoilman lämmön talteenotto on tehokas tapa säästää energiaa. Paljon puhuttu lämmön talteenoton vuosihyötysuhde kertoo, kuinka paljon poistoilman lämpöenergiasta voidaan hyödyntää sisään tulevan ilman lämmittämiseen. Ilmanvaihdon todelliseen energiankulutukseen vaikuttaa käytännössä moni muukin asia, joita ei E-lukulaskennassa huomioida lainkaan.Jotta ilmanvaihtolaitteen lämmön talteenotto toimii tarkoitetulla tavalla, poistoilma pitää tuoda ilmanvaihtolaitteelle luonnollisesti lämpimänä. Mikäli poistoilma jäähtyy ullakolle asennetuissa kanavissa, se huonontaa lämmön talteenoton toimintaa. Jos ilma jäähtyy poistoilmakanavassa keskimäärin yhdellä asteella, ilmanvaihtokoneen vuosihyötysuhde huononee noin neljä prosenttiyksikköä. Hyvinkin eristetyissä kanavissa jäähtymä ullakolla voi olla useita asteita. Toisaalta kesäkuumalla ilma myös lämpenee kuumalle ullakolle asennetuissa kanavissa eristeistä huolimatta.
Viikon kysymys mietityttää.
Viikon kysymys: Väliseinän purkaminen
Kysymys:Hei, teetimme sisustussuunnitelman ammattilaisilla, siihen kuului myös yhden väliseinän purkaminen kahden makuuhuoneen välistä. Yhdistettynä yhdeksi isoksi makuuhuoneeksi. Teemme kuitenkin työt itse kustannussyistä (poika ja tuttava). Piirustuksissa seinä ei ole kantava seinä ja sitä mieltä olivat myös suunnittelijat. Olemme aloittaneet remontin ja seinäkin jo kaadettu ym. Puretussa seinässä oli vaatekaapit molemmin puolin kummallekin huoneelle. Nyt kuitenkin näyttää siltä että puretun seinän kohtaa pitäisi tukea? Joitain merkkejä näkyy yläkerrassa (3 krs omakotitalo), pieniä halkeamia yms. Varmaa ei kuitenkaan ole jottei nämä merkit olisivat olleet jo aiemmin (talo rakennettu 1978/79). Jonkinlaiset pylväät/palkit seinien viereen ja jonkinlainen tuki/yläpalkki näiden päälle tms.? Tarvitaanko tässä asiantuntijan apua? Ja jos tarvitaan kenen
200611_639.jpg
Tee se itse - Kukkamaa
Suunnittele kasviryhmä kasvuolosuhteet ja omat toiveet huomioidenUsein meillä on jo paikka valmiina ja käytettävissä oleva tila hahmotettuna, kun alamme suunnittelemaan uutta kasviryhmää. Seuraavaksi meidän onkin sitten päätettävä mitä kasveja istuttaisimme ja kuinka monta.Jotta ryhmästä saisi mielenkiintoisen ja elävän, niin siinä tulee olla eri korkuisia, -muotoisia ja -värisiä kasveja. Korkeutta kasviryhmään voi tuoda erilaisilla pikkupuilla sekä pensailla - tai korkeammilla perennoilla. Istutusryhmään voi myös sijoittaa obeliskimaisen köynnöskehikon köynnöksineen korkeutta tuomaan.Katseen suunnasta riippuu, mihin kohtaan ryhmää korkeammaksi kasvavat kasvit sijoitetaan. Mikäli ryhmää katsotaan joka suunnasta, niin korkeammat kasvit sijoitetaan ryhmän keskelle; pitkänomaisessa ryhmässä voi olla toisella laidalla. Jos taas ryhmää katsotaan pääasiassa yhdestä suunnasta, niin korkeammat sijoitetaan alueen takareunaan. Näin toimitaan esimerkiksi nurkkaan ja rajalle sijoitetuissa ryhmissä. Kannattaa myös säilyttää näkölinja istutusryhmän taakse, mikäli taustalla on jotain katsomisen arvoista - tai peittää ikävämmät maisemat korkeilla kasveilla.Kasvien valinnassa on otettava huomioon paikan tarjoamat kasvuolosuhteet; kosteus, valo, maanlaatu. Kasvit tulee myös sopia väreiltään ja muodoiltaan yhteen. Apua kasvien valintaan saa mm. Kasvikortistosta. Sieltä saa erilaisin hakukriteerein ehdotuksia sopivan korkuisista ja -värisistä kasvilajeista.
20186_53423.jpg
Vanha ja uusi tiili sulassa sovussa
Nakkilan Pyssykankaalla, kylämaisemaa halkovan tien varressa, on 1950-luvulla valmistunut tiilinen rakennus, jonka seinää koristaa teksti VERSTAS. Kyseessä on vanha puusepänverstas, joka on saanut uuden elämän Temal Oy:n varatoimitusjohtaja Harri Höglundin käsissä. Nyt verstaan yläkerrassa on upea, vanhaa ja uutta tiiltä kunnioitten tehty 330 m² loft-asunto.
Viikon kysymys mietityttää.
Kupariputkien käyttöikä?
Kysymys:Hei, Omakotitaloni on valmistunut 1981. Talossa on kaukolämpö, ei lämpöpattereita vaan ilmalämmityssysteemi. Talossa on kupariset käyttövesiputket. Mikä on kupariputkien käyttöikä? Olisiko jo nyt syytä uusia käyttövesiputket? Voiko putkien uusimistarpeen arvioida jotenkin? Jos talossa sattuisi putkivuoto, vaikuttaako vakuutuksen korvausmäärään putkien ikä? Kiitos etukäteen neuvoistanne.
Viikon kysymys mietityttää.
Palahuopakattoon on tullut reikä, miten paikata?
Kysymys:Kyseessä on palahuopakatto, jossa tehty lumitöitä ja saatu reikiä kattoon. Näitä on yritetty paikata liimaamalla uusia palahuopia vuotokohtien päälle (paikkauksia on tehty kahteen kertaan, koska vuoto ei ole loppunut ). Paikkaus ei ole pitänyt ja nyt on aluslaudoitusta vaihdettava n. 1 neliön alalta, keskeltä lapetta. Miten pitää uusi palahuopa laittaa korjattuun kohtaan?
201911_61177.jpg
Mistä löytyy kestävä sadevesijärjestelmä?
Sadevesijärjestelmien yleisimpiä ongelmia ovat vuotavat ja roikkuvat rännit. Puutteellinen tai viallinen järjestelmä saattaa johtaa jopa talon homevaurioihin. Lindab Rainline on Sadevesijärjestelmä, joka kestää kovaakin rasitusta. Se on ammattilaisten kehittämä - ammattilaisten käyttöön.
omakotitalon pienoismalli rakennuspiirustusten päällä taustalla sumealla suunnittelijan käsivartta sekä tietokone
Rakennustyömaan tarkastukset sekä katselmukset
Rakentamista ohjaavat monet lait, määräykset sekä säädökset. Oman uuden lisänsä muun muassa rakennushankkeiden tarkastus- ja katselmusmenettelyihin toi 1.1.2025 voimaan tullut uusi rakentamislaki (RakL 751/2023).Rakennusvalvonta seuraa rakentamista tarkasti koko rakennusprosessin ajan ja tekee niin sanottua viranomaisvalvontaa. Vastaavan työnjohtajan velvollisuus onkin huolehtia, että rakennushanke toteutetaan rakennusteknisesti oikein.Lisäksi työnjohtaja huolehtii rakennushankkeen luvanmukaisuudesta sekä siitä, että ilmoitukset tehdään ajoissa ja katselmukset tilataan ajallaan.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton