• Etusivu
  • Remontti

Ilmanvaihdon kunnostus paransi asumismukavuutta merkittävästi

Kaupallinen yhteistyö Spigot
Julkaistu 03.01.2024
Omakotitalon ilmanvaihto

Spigot uusi Pauli Heikkilän omakotitaloon koko ilmavaihdon. Heikkilä on erittäin tyytyväinen työhön. ”Ihan sellaiset käytännönkin asiat kuin että vastataanko sähköpostiin, on toiminut Spigotilla aivan älyttömän hyvin.”

Pauli ja Merja Heikkilä rakennuttivat omakotitalonsa Espoon Laaksolahteen kaksikymmentä vuotta sitten. Jotain kuitenkin meni ilmanvaihdossa pieleen jo rakennusvaiheessa, joko sen toteutuksessa tai suunnittelussa. Nyt kunnostuksen myötä sisäilma on raikkaampaa ja myös vaihtuu energiatehokkaammin.

Asiantuntija paikan päälle

− Joissakin huoneissa oli todella tunkkainen ilma, toisissa puhallus taas oli aivan valtava. Ilmanvaihtokone oli myös erittäin meluisa. Erityisesti ilma tuntui seisovan makuuhuoneessa. Sitä oli vuosien saatossa käyty mittaamassa pariinkin otteeseen, mutta kukaan ei ollut keksinyt syytä siihen, Pauli Heikkilä sanoo.

Heikkilät päättivät, että hurinalle ja tunkkaisuudelle on viimein tehtävä jotain. Ja uuden ilmanvaihtokoneen on sitten ainakin oltava eri merkkinen kuin edellinen.

He päätyivät Valloxin nettisivuille. Siellä kerrottiin koneiden jälleenmyyjät ja Heikkilä lähetti tarjouspyynnön heistä seitsemälle. Spigot oli niiden joukossa.

− Sain kaksi tarjousta ja toinen niistä oli Spigotilta. Syy miksi valitsin heidät oli se, että siinä missä toinen firmoista teki tarjouksen meilitse, Spigotilta ehdotettiin, että heiltä tulisi kaveri paikan päälle katsomaan tilannetta. Jos joku tekee tarjouksen vähän isommasta työstä näkemättä koko paikkaa, homma ei voi mennä kuin pieleen, Heikkilä hymyilee.

Koko ilmanvaihto uusiksi

Spigotin myyjä tarkasti koko ilmanvaihdon. Hän huomasi, ettei ainut vika ollut koneessa vaan myös suunnittelussa ja asennuksissa. Merkittävä löydös tapahtui juurikin siinä tunkkaisessa makuuhuoneessa. Paljastui, että siinä missä koneen olisi pitänyt puhaltaa siellä ilmaa kymmenen litraa sekunnissa, se puhalsi ainoastaan kaksi litraa. Työhuoneessa taas oli suhteettoman suuri puhallus ja sieltä löytyi peräti kaksi puhalluspistettä. Myyjä ehdotti, että koneen vaihdon lisäksi suunnitellaan koko ilmanvaihto uusiksi.

Prosessi aloitettiin ilmanvaihtokanavien puhdistuksella. Kun vanha kone oli imenyt viimeisimmätkin moskat itseensä, se vaihdettiin uuteen. Vanha ilmanvaihtokone oli nykyistä isompi, joten se saatiin teknisestä huoneesta ulos hajottamalla. Ilman tulo- ja menoaukot olivat uudessa koneessa eri paikoissa ja siksi teknisen huoneen putkistoon oli tehtävä paljon muutoksia.

Koko rakennuksen kaikkien huoneiden ilmamääriä muutettiin jonkin verran. Esimerkiksi makuuhuoneeseen tehoja lisättiin, työhuoneesta taas poistettiin toinen puhalluspisteistä. Kaikkein äänekkäimpään huoneeseen eli vierashuoneeseen suunniteltiin äänenvaimennuspönttö.

− Nyt se on ihan äänetön. Tätä ennen vieraat ovat sanoneet, että siellä on niin kova meteli, että aivan kuin junassa olisi, Heikkilä toteaa.

− Päädyimme myös vaihtamaan kaikki venttiilit. Kahdenkymmenen vuoden aikana ne olivat jo ehtineet kellastua ja likaantua, eikä niitä saanut enää hinkkaamallakaan puhtaiksi. Nyt ne eivät enää pistä silmään sisustuksessa.

Kun venttiilitkin oli vaihdettu, alkoi mittaileminen ja ilmamäärien säätäminen uutta suunnitelmaa vastaavaksi.

Rauha, raikas sisäilma ja säästöä sähkössä

Koko prosessi kesti kolme päivää ja muutokset ilmanvaihdossa näkyivät välittömästi.

− Olimme ihmeissämme, kun mekkala oli hävinnyt. Uuden koneen hurinan kuulee juuri ja juuri normaaliasennossa. Entistä ei edes pystynyt normaaliasennossa pitämään, vaan pykälän alempana, koska sen ääni oli niin kova, toteaa Heikkilä.

Kosketusnäytöllä toimiva säädin saa häneltä kiitosta, samoin kuin ilmanvaihtokoneelle tarkoitetut nettisivut. Niiden kautta konetta voi säätää etänä, vaikka ulkomailta, jos on unohtanut laittaa asetukset pienemmälle ennen reissuun lähtöä. Sen kautta voi myös seurata ilman laatua kuten hiilidioksidia.

− Lämmön talteenotto on entistä parempi. Koneen vaihtuessa sisäilman lämpötila nousi yhden asteen. Pystyin siis pudottamaan lattialämmityksen tuloveden lämpötilaa yhden asteen alemmaksi kuin mitä se oli ennen koneen vaihtoa. Laskennallisesti se tarkoittaa noin viiden prosentin sähkönkulutuksen laskua. Vuoden päästä nähdään tarkemmin, kuinka paljon säästöä koneen vaihdosta on tullut.

Heikkilä tunnistaa nyt ainakin kaksi ongelmaa vanhasta ilmanvaihdosta. Alkuperäinen LVI-asentaja ainoastaan asensi ilmanvaihdon eikä testannut sitä lainkaan. Toisekseen ilmanvaihdon suunnittelija ja asentaja olivat eri firmoista eivätkä siksi olleet keskenään yhteyksissä. Spigotilta saa kaikista LVI- ja sähkötöistä sekä suunnittelun että asennuksen. On suuri hyöty, että suunnittelija ja asentaja ovat kollegoita ja pystyvät kommunikoimaan saumattomasti urakan aikana.

− Spigotin kanssa meni kaikki juuri niin kuin piti. Koska olen rakennuttanut omakotitalon ja tehnyt siihen vuosien saatossa myös korjauksia, olen asioinut monien rakennusalan liikkeiden kanssa ja on ollut kaikenlaisia ikäviäkin kokemuksia. Eri käytännöt vaihtelevat yrityksissä valtavasti ja ihan sellaiset käytännönkin asiat kuin että vastataanko sähköpostiin, on toiminut Spigotilla aivan älyttömän hyvin, Heikkilä kiittelee.

Info

Info

Vaihtuuko kotisi sisäilma kuten pitää?

Tunkkainen sisäilma, jatkuva tuuletuksen tarve tai vedon tunne ovat merkkejä toimimattomasta ilmanvaihdosta. Virheellisesti säädetty ilmanvaihto heikentää asumisviihtyvyyttä ja -terveyttä. Mikäli epäilet puutteita ilman laadussa, ota yhteyttä ja tarkistuta tilanne alan ammattilaisella.

Spigot
Remontti
ilmanvaihto
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi -uutiskirje
Remppa suunnitteilla? Tontti varattu? DIY houkuttelee? Sisustustrendit hakusessa? Rakentaja.fi -uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden remontoijien ja rakentajien projekteihin, vertaile sisustustrendejä ja nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuotevinkit.

Aiheeseen liittyvää

Spigot asennus
Oikea hetki poistoilmalämpöpumpun vaihdolle
Uuden poistoilmalämpöpumpun hankinta tulee ajankohtaiseksi, kun vanhan laitteen kompressori tulee tiensä päähän ja pitää vaihtaa. Uusimisen myötä talo lämpiää entistä energiatehokkaammin paremmalla hyötysuhteella − nykyaikaiset poistoilmalämpöpumput ovat teknisesti kehittyneempiä kuin edeltäjänsä, joka näkyy paitsi pienempinä käyttökustannuksina myös parempana asumisviihtyvyytenä.
20233_81181.jpg
Onko tässä korvaus­ilma­reittisi? Joka kol­mannesta kodista puut­tuu toimiva ilman­vaihto
Korvausilmaventtiilit puuttuvat monista 1970–90-luvuilla rakennetuista asunnoista, koska rakennuksista haluttiin tehdä tiiviitä energiansäästön nimissä. Tässä mentiin kuitenkin metsään ja pahasti, sillä puutteellisen korvausilmanvaihdon seuraukset ovat vakavat.Tiedätkö sinä mistä kotiisi tulee raitista ilmaa? Jos et ole aivan varma, on tämä artikkeli sinulle.
20235_81907.jpg
Näin voit suojata katon tai alapohjan kosteusvaurioilta
48 prosenttia katoista pitää korjata ennen niiden varsinaisen käyttöiän päättymistä. Tätä mieltä ovat Kantarin* haastattelemat asiantuntijat, jotka vastaavat kiinteistöjen kattojen kunnosta ja niiden korjausrakentamisesta. Vakuutuksesta ei useinkaan saa korvauksia näistä vaurioista.
20091_14684.jpg
Valloxilta uusi ilmanjakojärjestelmä
Vallox BlueSky on uusi taipuisa, ääntä vaimentava ja asennusystävällinen ilmanvaihdon kanavajärjestelmä. Se tekee ilmanvaihtokanaviston asentamisesta sekä uudisrakennuksissa että saneerauskohteissa entistä nopeampaa ja helpompaa.Tulo- ja poistoilmakanavat kulkevat Vallox-ilmanvaihtokoneelta Vallox-äänenvaimennusosan tai äänenvaimentimien kautta BlueSky -ilmanjakolaatikoihin, joista tulo- ja poistoilma jaetaan "tähden" muotoon rakennetulla ilmanjakojärjestelmällä koko taloon. Jokaiseen venttiiliin viedään yksi tai kaksi BlueSky -putkea suoraan äänieristetystä ilmanjakolaatikosta.Polyeteenistä valmistettu, taipuisa, mutta muotonsa pitävä Vallox BlueSky -ilmanvaihtoputki on helppo ja perinteistä kanavaa nopeampi asentaa. Ratkaisu on edullinen, sillä joustavan putken ansiosta myös erillisten kanavaosien tarve on lähes olematon.Vallox BlueSky voidaan asentaa kätevästi väli- ja alapohjaan, betonivaluun, väliseiniin, alas laskettuun kattoon ja koteloihin. Putken ulkohalkaisija on vain 75 mm. Tarvittaessa suurempia ilmamääriä voidaan asentaa kaksi BlueSky -putkea rinnan. Yhdelle putkelle suositellaan ilmamääräksi 8,3 l/s, kahdella putkella 16,7 l/s.
201311_37013.jpg
Peruskorjaustalosta energiatehokas
Ilmanvaihdon saneeraus osaksi peruskorjaustalon energiatehokkuuttaPeruskorjaustaloon Tampereelle toteutettiin matalaenergia tulo-/poisto-ilmanvaihtojärjestelmä. Kohteessa ulkoilma otetaan rakennuksen seinästä koneelle. Koneelta lähtevät kanavat ja kanaviston äänenvaimentimet on sijoitettu kellarin ja ensimmäisen kerroksen välipohjan purueristykseen. Ilmanvaihtoputkiston asentaminen välipohjaan on mahdollista Blue Sky kanavalla, jonka ulkohalkaisija on vain 75 mm. Kanavan taipuisa rakenne mahdollistaa sen sijoittamisen ahtaisiin paikkoihin.Yläkerran tiloihin kanavat kulkevat sisäväliseinässä. Näin kanavat eivät vie yhtään ylimääräistä tilaa eikä ylimääräistä kotelointia tarvita. Koska kaikki ilmanvaihtokanavat kulkevat höyrysulun sisäpuolella, ilmanvaihtokanavia ei tarvitse lämpöeristää, lukuun ottamatta ilmanvaihtokoneelle meneviä ulko- ja jäteilmakanavia.Tilaa esite esitepalvelusta
20235_81602.jpg
Kylpyhuoneeseen kontrastia tummilla yksityiskohdilla - tutustu trendeihin
Vaaleat ja neutraalit sävyt pysyvät kylpyhuonetrendien aallonharjalla myös vuonna 2023. Kylpyhuonetta rakentaessa tai remontoidessa turvaudutaan usein klassisiin, vaaleisiin valintoihin. Tummat sävyt, kuten musta, tumman harmaa ja yönsininen, voivat toimia kuitenkin rinnalla. Kylpyhuoneen yksityiskohdat, kuten vetimet, näkyvät lasipinnat, peilit ja huuhtelupainikkeet, tuovat tummilla sävyillä varustettuina tyylikkyyttä ja päivitystä yleisilmeeseen koko kylpyhuoneessa.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton