• Etusivu
  • Piha

Laadukas multa on kukoistavan pihan perusta

Rakentajan toimitus
Päivitetty 13.10.2024
20194_57122.jpg

Kotipihankin nurmikko tarvitsee hyvälaatuisen kasvualustan.

Hyvällä mullalla voit antaa puhtia esimerkiksi vanhoille istutuksille tai luoda laadukkaan kasvualustan uudelle nurmikolle.

Niin uuden kuin vanhankin pihan ja istutusten kunnostamiseen tarvitaan runsaasti hyvänlaatuista multaa. Joskus riittää, että olemassaolevaa kasvualustaa parannetaan kasvien tarpeisiin suunnitellulla säkkimullalla − toisinaan on tarpeen levittää ehkä isollekin alueelle kerros hyvää multaa. Esimerkiksi uutta pihaa perustettaessa on tärkeää, että muotoillun pohjamaan päälle levitetään laadukasta viherrakentamisen kasvualustaa.

Hyvälaatuinen kasvualusta säilyttää kasvien juuristoa tukevan rakenteen, jolloin vesi ja ravinteet varastoituvat ja liikkuvat kasvien käyttöön muodostaen parhaan mahdollisen kasvualustan. Uuden nurmikon tai istutusryhmän perustaminen tontilla kenties olevan tai sille tuodun peltomullan päälle johtaa helposti heikkoon kasvuun, rikkaruohoinvaasioon ja istutusten kalliisiin uusimisiin.

20196_58535.jpg

Pihan perustaminen – millaista on hyvä multa?

Hyvä multa tai kasvualusta on tasalaatuinen seos kivennäis- ja eloperäistä ainesta; siinä on sopivassa suhteessa hiekkaa, turvetta ja kompostia – ja siinä on otettu huomioon myös kasvien tarpeet ja mullan käyttötarkoitus.

Hyvän mullan laatukriteerit vaihtelevat kasvualustan ominaisuuksien mukaan. Esimerkiksi kotipihalla hyvä kasvualusta on melko multavaa, vettä kohtuullisesti läpäisevää ja pidättävää. Seoksen orgaaninen aines pidättää hyvin vettä ja ravinteita. Kivennäisaines tuo rakenteeseen kestävyyttä ja läpäisevyyttä.

Esimerkiksi Kekkilän multa on valmistettu multa-asemilla valvotusti ja tarkasti kasvien tarpeisiin laadittujen reseptien mukaan; kasvualustan fysikaaliset, kemialliset ja biologiset ominaisuudet muodostavat siinä kasvien kasvulle – hapen ja veden sekä ravinteiden saannin kannalta – sopivan kasvupaikan.

Laadukas multa sisältää käyttötarkoituksesta riippuen sopivassa suhteessa hiekkaa, turvetta ja kompostia. Tarkka omavalvonta ja valmistamisesta annettujen ohjeiden ja määräysten noudattaminen takaavat laadukkaan kasvualustan: ja se on valvotusti valmistettua ja vapaata monivuotisten rikkakasvien juurista.

Lue myös:Näin hoidat nurmikkosi tasaisen tuuheaksi ja kauniin vihreäksi

<p data-block-key="49osz">Laadukas kasvualusta varmistaa kasvien juurtumisen ja hyvän kasvun.</p>
Laadukas kasvualusta varmistaa kasvien juurtumisen ja hyvän kasvun.

Lähde: Kekkilä

Piha
pihasuunnittelu
pihatyöt
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen Rakentaja.fi-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

Piha-alueella saa ja pitää leikkiä
Hyvin suunniteltu piha nopeuttaa asunnon myyntiä ja lisää arvoa
Hyvin suunniteltu ja hoidettu piha ei ainoastaan paranna asuinympäristön viihtyisyyttä, vaan lisää kiinteistön arvoa ja nopeuttaa sen myyntiä. Kiinteistönvälittäjien mukaan piha on yksi merkittävistä asunnon myyntihintaan vaikuttavista tekijöistä, ja sen kuntoon kannattaa panostaa.
20198_59590.jpg
Haluaisitko pihastasi leikkisän, mutta toimivan?
Onko ajatuksissa päällystää piha, jotta siitä saataisiin helppohoitoinen ja erityisen helppokulkuinen? Vai haluaisitko jäsentää pihan toiminnallisia kohteita selkeämmin? On ikävää, jos hiekka kulkeutuu näin syksyn kynnyksellä sisään kenkien mukana eikä kurainen pihakaan ole sateen jälkeen houkuttelevin kulkea. Olisiko aika saada ryhtiä veden hallintaan ja ohjaamiseen pois rakennusten luota sekä selkeyttää kodin ympärillä olevat kulkuväylät? Eikä varmaan olisi haitaksi, jos piha lopulta näyttäisi viimeistellyltä, tyylikkäältä ja leikkisältä, eihän?
kerrostalon vihreä piha-alue
Kysymyksiä pihalta – ratkaisuja taloyhtiön arkeen
Pihalla alkaa monessa taloyhtiössä niin grillikausi kuin erimielisyyskausikin. Saako rivitalon pihaan rakentaa porealtaan? Voiko hallitus kaataa puut omin päin? Entä kuka tarkastaa leikkipaikan turvallisuuden tai päättää koira-aidan paikasta?Piha ei ole kenenkään yksityisalue – mutta ei myöskään vapaasti käytettävissä oleva vyöhyke. Omataloyhtiö.fi:n Viikon kysymys -sarjassa on pureuduttu pihan käyttöön, rakennelmiin, lupiin, vastuihin ja yhteisiin velvollisuuksiin. Kokosimme nyt yhteen tärkeimmät kysymykset ja vastaukset, jotka jokaisen asukkaan, osakkaan ja hallituksen jäsenen kannattaa tuntea.Klikkaa itsesi suoraan aiheeseen – vastaukset löydät asiantuntijoilta.
20207_65887.jpg
Etanadynamiitti murtaa vahvemmankin kiven tai kallion
Onko pihallasi kivi tai kallio "väärässä paikassa"? Tai vanhat betoniportaat, joista pitäisi päästä eroon? Etanadynamiitillä se onnistuu helposti ja nopeasti.
Rafi_kuvaa_ei_loytynyt_1200x675.jpg
Öljy- ja Kaasualan Keskusliiton jäsenkunta laajenee
Öljy- ja kaasualan yritysten etu- ja yhteistyöjärjestön Öljy- ja Kaasualan Keskusliiton jäsenkunta laajenee ensi vuoden alussa uudella jäsenellä, kun Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta (SOK) liittyy keskusliiton jäseneksi. SOK harjoittaa jakeluasematoimintaa ABC-tuotemerkillä.Vuoden 2009 alusta keskusliiton jäsenistön muodostavat Gasum Oy, Neste Markkinointi Oy, Neste Oil Oyj, oy Shell ab, St1 Oy, Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta (SOK), Oy Teboil Ab, Tehokaasu Oy sekä Öljy- ja Kaasutekniikka ry. Keskusliitto on perustettu vuonna 1970.Lisätietoja: Öljy- ja Kaasualan Keskusliitto, toimitusjohtaja Jarmo Nupponen
Mies katkaisee parrua metsän reunalla jiirisahalla, joka on nostettu työpukin päälle
Testissä Metabon jiirisaha: katso miten se selvisi puumajan rakentamisesta
Aurinko porotti peltotielle, ja viisi­vuotias seisoi valmiina vasara kädessä. Nyt rakennetaan unelmien puumaja!Kun Olli-Pekka Trygg perheineen päättää palata juurilleen ja herättää henkiin vaimon lapsuuden kodin, nähtiin oiva mahdollisuus testailla Metabon jiirisahaa. Remontti oli edessä, ja niin oli myös lukuisia puutyöprojekteja, täydellinen näyttämö Metabo KGS 254 M jiirisahan testaukselle.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton