• Etusivu
  • Talo

Kymmenen vinkkiä keittiön sisustukseen

Rakentajan toimitus
Julkaistu 15.04.2011
20114_25553.jpg

Helposti ajatellaan, että keittiötä ei voi sisustaa muuten kuin täydellisellä remontilla. Onhan tuo kodin keskus toki kovalla kulutuksella, mutta hyvälaatuiset kiintokalusteet kestävät huolellisella käytöllä pitkään. Joskus niinkin pitkään, että keittiön yleisilmeeseen ehtii jo kyllästyä. Tai on muuten vaan vaihtelua vailla.

1. Siivoa kaikki ylimääräinen pois näkyvistä.
Helpointa on jättää kaikki käden ulottuville ja näkyviin juuri keittiössä. Toisaalta pöytätasoilla on paljon tarpeellista; kahvinkeitin, leivänpaahdin ehkä yleiskonekin. Mutta jos tasoilla roikkuu paljon muutakin, tulee tilasta helposti epäsiistin ja levottoman näköinen. Kun raivaat pois kaiken muun ja jätät näkyviin vain välttämättömän, huomaat helposti kuinka siistiltä tila näyttää. Sen jälkeen voit harkiten nostaa esiin jotain silmän piristeitä; keittokirjoja, munakellon, yrttejä…

2. Mieti kuinka säilytät keittiöpyyhettä.
Perinteisesti keittiörätti roikkuu hanan päällä kuivamassa. Niinhän se on säilytettäväkin, ilmavassa paikassa etteivät bakteerit pääse lisääntymään. Mutta aivan yhtä helposti voit napata tuon liinan kuivauskaapin sisäpuolelta, jolloin se ei jää näkyviin roikkumaan. Magisso myy helposti kiinnitettäviä telineitä, jotka on suunniteltu aivan keittiöpyyhettä varten. Tuo teline kiinnittyy magneetilla metalliseen altaaseen, joten on myös nopeasti puhdistettavissa. Telineen ansiosta keittiöpyyhe jää piiloon altaaseen.

3. Näyttävätkö vetimet vanhanaikaisilta?
Pienin keittiöremontti on kaappien vetimien uusiminen. Vetimet valmistetaan standardi kiinnityksellä, joten samalle reikävälille löytyy useampia vedin vaihtoehtoja. Jos vetimet näyttävät kuluneilta, nappaa yksi vedin malliksi mukaan ja kiiruhda rautakauppaan tai keittiöitä myyvään yritykseen valitsemaan uudet ilmeikkäät vetimet. Suosittelen työkaluksi akkuväännintä, sillä usein vetimiä on yllättävän paljon.

4. Ovatko tasot kuluneet ja vääränväriset?
Keittiötasojen vaihto on helppo remontti. Ammattilaiset hoitavat mittauksen ja asennuksen. Samassa yhteydessä voi vaihtaa myös uuden keittiöaltaan. Paras materiaali tasoihin on aito luonnonkivi. Se kestää kulutusta ja voit nostella uuniruuat kuumina suoraan tasolle. Suomalaiset luonnonkivet ovat aina sävyltään melko tummia. Jos haluat aivan vaalean tason ja nautit helppohoitoisuudesta, vaihtoehtosi on kvartsiittitaso, johon on käytetty raaka-aineena kivimursketta. Vanhanajan tiskipöydänkansikin on saanut uuden ilmeen ja nykyään puhutaankin jo teräspöydistä. Laminaatistakin löytyy kauniita tasoja, joilla ilmeen saa kerralla muuttumaan.

5. Tuntuuko siltä ettei keittiössä ole riittävästi säilytystilaa?
Usein muuton yhteydessä huomataan, että keittiössä on säilytetty paljon sellaista, mitä ei ole käytetty vuosikausiin. Kaappeihin kertyy helposti ylimääräistä tavaraa, jotka vievät tarpeellista säilytystilaa. Kerran vuodessa pitäisi tehdä suursiivous ja asettaa jokainen purkki kyseenalaiseksi; kierrätykseen vai takaisin kaappiin? Välillä pitäisi myös tarkastella hyllyjen paikkoja; kaapeissa on kyllä säätövaraa, mutta helposti hyllyt ovat vakiomitoituksella, vaikka tavarat mahtuisivat pienempäänkin tilaan. Siistissä järjestyksessä olevat säilytysastiat vievät sisäkkäin paljon vähemmän tilaa ja kaappeja tulee välillä pyyhittyäkin helpommin. Hanki muovipusseille oma järjestelijä putkilo ja nekin menevät uskomattoman pieneen tilaan. Joskus kiinteä hylly kannattaa vaihtaa liukumekanismilla ulos tulevaksi vetolevyksi käytännöllisyyden vuoksi.

6. Valaistuksella on helppo uusia keittiö.
Uudet ja upeat led-valot tekevät ryntäyksen keittiöihin. Hyvälaatuiset led-valaisimet luovat jo kauniin sävyistä valoa, ja valoteho riittää keittiön välitilan valaisemiseen. Paksut loisteputkivalaisimet ovat jo vanhanaikaisia. Uudet T5 loisteputket ovat vain sormen paksuisia, ja niillä voi helposti toteuttaa yhtenäisen valaistuksen. Jos sinulla on tylsiä avohyllyjä voit asentaa niihin led-valot, ja asettaa kauneimmat astiasi hyllylle loistamaan.

20114_25554.jpg
20114_25555.jpg

7. Välitilan remontti on vaivaton toteuttaa.
Kiintokalusteiden väliin jäävän tilan viimeistely kertoo helposti milloin keittiö on asennettu. Uudet välitilaratkaisut ovat mielikuvituksellisia ; voimakaskuvioisia tapetteja, struktuuri pintaa ja vaikka metallia. Voit kiinnittää välitilaan paperitapetinkin, jos asetat sen päälle lasilevyn. Valmiit välitilalevyt tuovat myös uusia mahdollisuuksia. Jos kuitenkin haluat säilyttää laatoituksen, tutustu uusiin kalibroituihin (mittatarkkaan leikattu reuna) laattoihin. Suuret laatat voidaan asentaa kiinni toisiinsa ilman saumalaastiakin.

8. Uudet kodinkoneet säästävät energiaa.
Vanhat, kuluneet kodinkoneet on järkevä vaihtaa kerralla uusiin. Uudet laitteet kuluttavat huomattavasti vähemmän energiaa ja keittiö muuttuu nykyaikaisemmaksi. Kun laitteet hankitaan samanaikaisesti, on helppo valita niihin yhtenäinen pintamateriaali.

9. Tekstiileillä luot kodikkuutta.
Verhoilla voi muuttaa huoneen värityksen nopeasti. Teetä kerralla useammat keittiöverhot toimivaan ripustusjärjestelmään, niin voit vaihdella tunnelmaa vaikka vuodenaikojen mukaan. Valitse maton sävy niin helpoksi ja mieleiseksi, että voit yhdistää siihen erilaisia tehostevärejä. Jos keittiössäsi ei ole ennestään ollut mattoa, hanki vaikka pieni pyöreä matto tilaa piristämään. Pehmeä matto on miellyttävä jalkojen alla, jos seisoo pitkään patojen äärellä. Pöytäliinat ja astiapyyhkeet vaikuttavat yllättävän paljon kokonaisuuden ilmeeseen. Hanki laadukkaita käyttötekstiileitä eri sävyihin, niin voit stailata keittiön väritystä mielialojesi mukaan.

10. Osta uusi keittokirja.
Paras somiste siistiin keittiöön on upea keittokirja. Sitä on kiva selailla ja uudet ohjeet innostavat kokkaamaan ja leipomaan.

Teksti: Virpi Illman, Sisustussuunnittelija SI

Talo
sisustus
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen Rakentaja.fi-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

20143_38557.jpg
Ohutlevykiinnitykset
Särmä suomalainen seinätulppa GRIPPER™ sopii kaikkiin rakentamisen, remontoinnin ja sisustamisen yleisimpiin seinäkiinnityksiin. GRIPPER™ toimii kaikissa seinämateriaaleissa ja -rakenteissa. Lo-Vis – mikrokaulus pitää tulpan optimaalisessa asennussyvyydessä pysyen itse piilossa ruuvin alla. DuPont™ Hytrel® -materiaalinsa ansiosta GRIPPER™ kestää pitkäaikaista kuormitusta, iskuja, kulumista, kosteutta, kemikaaleja, lämpötilan vaihteluja ja varastointia tavallisia tulppia paremmin.
Keraaminen laatta ylellisessä sisustuksessa.
Sisustajalle keraamisia unelmalaattoja lattiaan ja seiniin
Keraamisella laatalla on monia etuja, miksi se kannattaa valita kodin lattia- tai seinämateriaaliksi. Keraaminen laatta kestää erinomaisesti kovaakin kulutusta. Tästä syystä laatat ovat varsinkin lapsi- ja kotieläinperheiden suuressa suosiossa.Keraamisen laatan etuja ovat myös pinnan kestävyys sekä lämmön- ja kosteudensietokyky, unohtamatta tietysti sitä, että keraamiset laatat tuovat sisutukseesi laatua. Nykyisin laattoja löytyy vaateliaimpienkin sisustajien makuun, sillä erilaisia värejä, pinnan muotoja ja laattojen kokoja on valtavasti. Keraamiset laatat soveltuvat hyvin sekä lattia- että seinäpinnoiksi – ja kaikissa tiloissa.
202111_73507.jpg
Viikon sisustusidea: Näin tuot trendikästä rottinkia sisustukseen
Menneet vuosikymmenet ja niiden hittituotteet kiertävät sisustustrendeissä yhä uudelleen. Näin on käynyt myös 80-luvulla suursuosiota nauttineelle rottingille, joka on löytänyt jälleen tiensä suomalaiskoteihin. Katso vinkit, joiden avulla voit tuoda rottinkia onnistuneesti oman kotisi sisustukseen.
20163_45887.jpg
Mitä pitää huomioida taloyhtiön säilytystiloja suunniteltaessa?
Asunto pursuaa harrastusvälineitä; luistimia, mailoja ja suksia. Myös lastenvaunut pitää sijoittaa johonkin autonrenkaista puhumattakaan. Välttämättä kaikkia tavaroita ei pystytä säilyttämään omassa asunnossa. Ei ole joko tilaa tai halua. Monikaan ei halua kuraista polkupyörää sisälle. Silloin katse siirtyy taloyhtiön säilytystiloihin. Vaihtoehtoina ovat joko irtainvarastot tai taloyhtiön yhteiset tilat. Taloyhtiön säilytystilojen suunnittelu kannattaa aloittaa muutamalla kysymyksellä. Ne helpottavat ja selkeyttävät suunnitelmia ja ratkaisevat tilojen käyttötarkoituksiin liittyviä pulmia.
tummentunut hirsipinta seinissä ja lattiassa. huoneessa valoinen sänky ja taulu
Viikon sisustusidea: Miten vaalennan vanhan hirsipinnan?
Tarkoitus olisi vaalentaa sisäilmettä lähes 50 suotta vanhassa saunamökissä. Hirsiseinille ei ole tehty mitään käsittelyä koskaan ja ne ovat tummuneet. Mökki on talvisin kylmillään. Mitä käsittelyä voisi ajatella seinille ja katolle? Onko jotain aineita millä saisi puunsyyt jäämään näkyviin ainakin seinissä ja niin, että lopputulos olisi kaunis eikä tumma seinä paistaisi läpi?
tammiviiluinen liukuovi isoikkunaisessa olohuoneessa josta näkyy suoraan kesäiseen rantamaisemaan
Mikä on Biofilinen suunnittelu?
Kotimme ovat paikkoja, joissa vietämme suuren osan ajastamme, ja sisustustrendit heijastavat yhä enemmän henkilökohtaisia arvojamme ja elämäntapaamme. Tänä vuonna trendit kutsuvat meitä luomaan tiloja, jotka eivät ainoastaan näytä hyvältä, vaan myös tuntuvat hyvältä sekä vievät meidät takaisin luonnon pariin.
Cibes A5000
Kotihissillä sujuvampaa asumista
Asumisen omassa kodissa tulee olla aina helppoa ja esteetöntä. Portaissa nousu voi kuitenkin osoittautua haastavaksi esimerkiksi liikuntarajoitteiden myötä. Myös arjen askareissa tavaroiden ja ostosten kuljettaminen ylä- ja alakerran välillä vaatii ponnisteluja ja voi osoittautua ongelmalliseksi. Kotihissin asentaminen helpottaa elämää huomattavasti ja varmistaa sujuvan asumisen kaikissa tilanteissa.
201812_55759.jpg
Verso – Fiksu koti muuttuvaan elämään
Verso on koti, jossa on kaikki, mitä tarvitset vaan ei mitään ylimääräistä. Talomalli soveltuu muunneltavuutensa ansioista erilaisiin elämäntilanteisiin - kodiksi eri-ikäisille pariskunnille ja perheille. Versosta saa myös oivallisen kakkoskodin tai loma-asunnon.
20198_59429.jpg
Toimiva öljylämmitys - mutta liian suuri lasku?
Öljyn hinta nousee kysynnän noustessa ja verotuksen kiristyessä, mutta toimivasta öljylämmitysjärjestelmästä luopuminen voi silti kirpaista jo pelkkänä ajatuksena. Hyväkuntoista öljykattilaa ei kuitenkaan tarvitse raahata ulos, eikä öljylämmityksen hyödyistä luopua. Jäspin ilma-vesilämpöpumpun avulla laitteistosta tehdään helposti ja kerralla modernimpi, edullisempi ja ympäristöystävällisempi.
202212_80438.jpg
Joulu lähestyy - näin luot juhlatunnelman myös kylpy­huoneeseen
Kodin talvisen juhlatunnelman voi luontevasti ulottaa olohuoneesta ja keittiöstä myös wc- ja pesutiloihin. Olipa kodin tyyli minimalistinen, maalaisromanttinen tai loft-henkinen, kylpyhuoneen sisustuksessa kannattaa jatkaa valittua linjaa.
20189_54631.jpg
4 syytä lasittaa terassi syksyllä
Syksyllä on ihanaa nauttia viilenevistä ilmoista ja luonnon väriloistosta. Syksy on myös hyvää aikaa terassin lasittamiselle ja näin varautua viileneviin keleihin. Seuraavassa on listattu 4 syytä lasittaa terassi syksyllä. Parhaimmillaan lasitus pidentää terassikautta jopa 3-4 kuukautta. Tutustu vinkkeihin ja jatka terassikautta pitkälle syksyyn.
20127_31592.jpg
Pientalon ääneneristys ja akustiikka
Energiatehokkuus on asia, johon kertarakentaja törmää lähes poikkeuksetta ja energiatehokkuus on huomioitu lähes poikkeuksetta myös talopaketeissa. Sen sijaan ääneneristys ja akustiikka jää monelta huomioimatta. Energiatehokkaat, hyvin eristetyt tiiviit rakenteet ja rakennusosat tuovat mukanaan apua ulkoa tulevien häiritsevien äänten eristämiseen. Ääni kulkee kuitenkin eri tavoilla ja eri reittejä. Hyvin eristetyn rakennuksen kohdallakin saattaa ongelmaa tulla vielä rakenteiden keveydestä. Huomioitavaa on myös se, että pehmeiden eristeiden ääneneristävyys on parempi, kuin kovien eristeiden. Sisätilojen ääneneristyksessä ja akustiikassa onkin sitten jo usein toivomisen varaa. Ääneneristävyys ja akustiikka tulisikin huomioida suunnitteluvaiheessa.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton