• Etusivu
  • Talo

Kerrostaloasunnon keittiö uusittiin - mitä maksoi?

Rakentajan toimitus
Julkaistu 21.11.2014
201411_41778.jpg

Keittiön ja talon pohjapiirros.

Säpin perheen unelmista tuli totta, kun he voittivat arvonnassa 10 000 euron arvoisen Petra-keittiön. Jo heti palkinnon luovutustilaisuudessa keittiösuunnittelija Virpi Järvinen ja asiakas Eija Säppi kartoittivat, minkälainen kohde on kyseessä. He sopivat myös ajankohdasta, jolloin Virpi tulisi paikan päälle mittoja ottamaan ja huomioimaan kaikki suunnitelman tekemiseen vaikuttavat asiat.

Kohdeasunto on kerrostalokolmio, kooltaan 74 m2, ja se sijaitsee Malmin keskustassa. Talo on rakennettu vuonna 1966. Keittiö on uusittu kokonaan 90-luvun paikkeilla. Säpin perhe on vaihtanut tasot, altaan, liesituulettimen ja välitilan laatat. Allaskaappi on lisäksi muunnettu, jotta siihen saatiin astianpesukone mukaan. Asunnossa asuu nykyisin vain kaksi henkilöä, sillä lapset ovat muuttaneet jo pois.

Tutustu tarkemmin Petra-keittiöihin

Jätä yhteydenottopyyntö!

Keittiöremontti suunnitelmissa jo pidemmän aikaa

Säpin mukaan keittiöremontti oli heillä suunnitteilla, ja omien sanojensa mukaan he olisivat hankkineet "vain jotkut kaapit". Remontin he olivat ajatelleet tehdä itse ja vain lvis-työt teettää ulkopuolisella. Palkinto osui siis heille juuri oikeaan aikaan.

Kuvista näkyy tilanne josta lähdettiin, kun nykyisin Oulunkylän K-raudassa Petra-keittiösuunnittelijana toimiva Virpi Järvinen saapui ensimmäisen kerran kohteeseen tapaamaan Säpin perhettä.

Väliseinä teki keittiöstä hyvin ahtaan.
Väliseinä teki keittiöstä hyvin ahtaan.
Vanha keittiö oli jo aikansa elänyt.
Vanha keittiö oli jo aikansa elänyt.

Väliseinä puretaan ja tilalle tulee saareke

Keittiön väliseinä päätettiin purkaa pois, jotta keittiöstä ja olohuoneesta saataisiin yhtenäinen tila. Puretun seinän paikalle suunniteltiin 1500x600 mm kokoinen saareke aputasoksi. Olohuoneen toiminnot siirtyivät huoneen perälle ja ruokapöytä puolestaan lähemmäs keittiötä.

Keittiön pitkälle seinälle sijoittuvassa kalusteryhmässä haluttiin säilyttää sama mitoitus kuin ennenkin, mutta nykyinen jenkkikaappi päätettiin muuttaa vesisäiliölliseksi jääpalakylmäkoneeksi ja sijoittaa se keittiön pitkälle sivulle. Päätyseinään suunniteltiin upotettavaksi uuni, mikro ja apteekkarin komero.

Mahdolliseksi haasteeksi osoittautui nykyisen väliseinän sisällä kulkeva sähköistys. Katossa sijaitseva palkki saattaisi toimia ratkaisuna siihen, miten katkaisijat ja pistorasiat saataisiin tuotua vapaalle seinälle. Palkkia olisi mahdollista hyödyntää myös valaistuksessa. Tässä kohtaa päätettiin kuitenkin odottaa seinän purkua, jotta nähtäisiin, missä ja miten sähkö siellä kulkee.

Säpin perhe tapasi Petra-keittiösuunnittelija Virpi Järvisen myymälässä. Virpi esitteli heille kaksi eri keittiövaihtoehtoa, joista Säpin perhe valitsi mieleisensä, ja sitä lähdettiin toteuttamaan. Oviksi valittiin keittiön alakaappeihin KIA tummanharmaa korkeakiilto-ovi ja yläkaappeihin KIA valkoinen ovi alumiinilistoilla.

Mallinnus tulevasta keittiöstä.
Mallinnus tulevasta keittiöstä.

Country-henkistä keittiötä moderniksi

Nykyisessä keittiössä oli puutasot, joihin Säpin perhe kaipasi muutosta. He kävivät yhdessä Virpin kanssa läpi mahdollisia vaihtoehtoja kivitasoista. Kahdesta mieleisestä graniittitasosta pyydettiin tarjous.

Välitilaan suunniteltiin lasitausta, jonka väriksi tuli helmenharmaa. Valoiksi pitkälle seinälle valikoituivat listaled-valot Petran mallistosta.

Altaaksi valittiin Stalan musta komposiittiallas CEG51-57B. Säpit saivat lisäksi lahjana siihen lasisen leikkuualustan. Hanaksi valikoitui Oraksen Oras la Cucina Alessi 8535 pk-liitännällä.

Näillä suunnitelmilla lähdettiin muuttamaan country-henkistä keittiötä moderniksi, yhdistetyksi keittiö- ja seurustelutilaksi. Kalusteet tilattiin ja toimitusaika sovittiin.

Virpi teki uuden vierailun kohteeseen kun väliseinä oli purettu. Sama lattialaminaatti, joka oli olohuoneessa, laitettiin myös keittiön puolelle syntyneeseen aukkoon.

Keittiön väliseinä purettu.
Keittiön väliseinä purettu.

Keittiön ilmettä kevennettiin matalammilla yläkaapeilla

Yläkaapit haluttiin madaltaa paremmalle käyttökorkeudelle. Kun säilytystilaa tuli laatikostoihin lisää, voitiin nykyiset 998 mm korkeat yläkaapit tiputtaa 710 mm korkeiksi. Näin saatiin keittiö myös näyttämään kevyemmältä. Kaappien takaa paljastuvat pinnat tasoitettiin ja maalattiin. (Seiniin saatiin menemään 50 kiloa tasoitetta jotta alkuperäiset kaapin takaa paljastuneet kuprut saatiin lasia varten oikaistua.)

Seuraavaksi vuorossa pintojen tasoitusta.
Seuraavaksi vuorossa pintojen tasoitusta.

Keittiön sähköistys kuntoon

Myös sähkömies vieraili kohteessa ja katsoi sähköistyksen uudelleen. Katkaisijat päätettiin siirtää oikealle, wc:n puoleiselle seinälle. Valot toimivat kaukosäätimellä, joten kattoon ei tarvinnut rakentaa koteloa, jossa johdot olisi kuljetettu. Sähkökaapista päätettiin lisäksi johtaa uudelleen virtaa uuden kodinkonesijoittelun myötä. Projektin alussa on aina hyvä käydä tuleva sähkösuunnitelma läpi, jotta valmius saadaan ennen kaapistojen asentamista.

Uusi upea keittiö.
Uusi upea keittiö.
201411_41786.jpg

Kiinnostuitko? Jätä yhteydenottopyyntö

Antamasi tiedot välitetään artikkelissa mainitulle yritykselle jatkokäsittelyyn.

Talo
keittiö
laatat
kalusteet
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen Rakentaja.fi-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

20194_57118.jpg
Suunnitteilla kylpyhuoneremontti? Harmoninen kylpyhuone hyvillä valinnoilla
Kylpyhuoneen yleisilme näyttää kulahtaneelta, laatat valittiin aikoinaan senhetkisen mieltymyksen mukaan. Olipa ihana idea! Nyt lähinnä naurattaa…Edessä on siis kylpyhuoneremontti, mutta nyt laatat ja kalusteet valitaan aikaa kestäviksi ja helppohoitoisiksi.
20212_68449.jpg
Kysymyksiä ja vastauksia liittyen joka kodin rakennuslevyyn
Markkinoiden kovin rakennuslevy, Gyproc Habito, on ollut markkinoilla jo useamman vuoden, mutta yhä edelleen levyn ominaisuudet herättävät mielenkiintoa ja kysymyksiä. Murretaanko siis pari myyttiä aiheesta?Voiko todella olla, että kipsipohjainen rakennuslevy kestää vauhtia ja elämää? Ja miten voi olla mahdollista, että painavienkaan esineiden ripustamiseen ei tarvita erikoiskiinnikkeitä vaan tavallinen puuruuvi riittää?
Moderni mustavalkoinen keittiö
Uusi ilme keittiöön: laatoita välitila uusiksi
Kun kotia haluaa uudistaa, ei tarvitse välttämättä puhua suurista remonteista tai kalliista ratkaisuista. Parhaimpia uudistuksia ovat ne, joissa lopputuloksena on itselle mieluisa kokonaisuus riippumatta siitä paljonko kunnostustyöhön on käyttänyt rahaa.Miten kotiaan voi sitten raikastaa, tässä muutama vinkki keittiöön.
201312_37287.jpg
Mestarit kalusteasennustyömaille
Suomen ensimmäiset kalusteasennukseen suuntautuneet puuseppämestarit valmistuivat TTS:n ja Novart Oy:n yhteistyön tuloksena.
Moderni mustavalkoinen keittiö
Sisustus
Uusi ilme keittiöön: laatoita välitila uusiksi
Kun kotia haluaa uudistaa, ei tarvitse välttämättä puhua suurista remonteista tai kalliista ratkaisuista. Parhaimpia uudistuksia ovat ne, joissa lopputuloksena on itselle mieluisa kokonaisuus riippumatta siitä paljonko kunnostustyöhön on käyttänyt rahaa.Miten kotiaan voi sitten raikastaa, tässä muutama vinkki keittiöön.
kaksi utuisen lämpimän beigeä keittiökuvaa ja taustalla suomalainen järvimaisema
Murretut värit ja matta pinnat: Keittiöiden uudet suosikit 2025
Vuosi 2025 tuo keittiöihin uusia ja mielenkiintoisia suuntauksia, jotka yhdistävät tyylikkyyden ja toiminnallisuuden. Vuonna 2025 keittiötrendeissä korostuvat murretut värit, matta pinnat, maanläheinen sisustus ja älykkäät mekanismit. Annamme nyt käytännöllisiä vinkkejä ja ideoita, jotka auttavat sinua uuden keittiösi suunnittelussa tai nykyisen keittiösi päivittämisessä.
20194_57348.jpg
Tasalattiainen suihku mahdollistetaan oikeilla suihkukaivoilla
Tasalattiaiset suihkut ovat muodissa, koska ne ovat hillittyjä, ne eivät häiritse tilan yhtenäistä ilmettä. Kaikki ratkaisut, joita Geberit tarjoaa tasalattiaisten suihkujen viemäröintiin, ovat muotoilultaan tyylikkäitä, ne on helppo puhdistaa, ja niissä käytetään hydraulisesti optimoitua viemäröintitekniikkaa.Riippumatta siitä, mihin ratkaisuun päädyt, Geberit tarjoaa toimivaa ja ajatonta estetiikkaa.
Arkkitehdin idean pohjalta toteutettu viherkatto.
Asuntomessuilla ekotehokkaita ja ekologisia kohteita
Nelihenkinen vantaalaisperhe päätti rakennuttaa itselleen uuden kodin ekologisuuden ja kestävän kehityksen hengessä. Kodin sijoittuminen Asuntomessualueelle ei perhettä hirvitä, vaan ennemminkin se on kiehtova lisä kokonaisuuteen.Tässä esittelyyn astuukin Asuntomessujen kohde numero 40, VERSO, joka on ekotehokas ja moderni kaupunkipuutalo.
20235_81679.jpg
Näin Matti on säästänyt aikaa ja rahaa työkaluissa jo kolme vuosikymmentä
Vuokralaitteet säästävät aikaa ja rahaa – rakennusalan ammattilainen löysi vuokrakumppanin jo vuosikymmeniä sitten ja on käyttänyt vuokrakoneita myös kotitarpeissa.
20183_52101.jpg
Vanhan ilmanvaihtojärjestelmän voi uudistaa
Vanhan MUH Ilmavan tilalle uusi energiatehokas koneVallox 121 SE on ilmanvaihtokone, joka sopii ilman kanaviston muutostöitä takavuosien yleisimmän omakotitalojen ilmanvaihtokoneen, MUH Ilmavan tilalle. Vallox 121 SE sopii myös monien samaan aikaan valmistettujen MUH Ilmava kopioiden tilalle. Kanavayhteet (6 kpl) ovat samat kuin vuosien 1983–2004 aikana valmistetuissa MUH Ilmava 100 ja 120 -ilmanvaihtokoneissa.Teholtaan Vallox 121 SE on keskisuuren asunnon ilmanvaihtokone. Se soveltuu erinomaisesti niin pien-, rivi- kuin kerrostaloasuntojenkin peruskorjaukseen. Sen lämmöntalteenoton tuloilman hyötysuhde on yli 80 prosenttia ja koneessa on tasavirtapuhaltimet.Vallox 121 SE -koneen käyttö on helppoa ja energiatehokasta. Vakiovarusteena on Vallox Digit SED -ohjain. Kosteus- jahiilidioksidiantureiden (lisävarusteita) ansiosta ilmanvaihto mukautuu automaattisesti asunnon muuttuviin sisäilmaolosuhteisiin ja toimii siten aina optimaalisella tasolla todellisen tarpeen mukaan. Näin vältetään turha energiankulutus.Vallox 121 SE on varustettu kesäilmanvaihtotoiminnolla, viikkokellolla, huoltomuistuttimella sekä takkakytkimellä ja siinäon sekä etu- ja jälkilämmityspatterit.
20123_29976.jpg
Kattotarvikkeilla toimiva vesikatto
Kattotiilien alle kertyvä roska tukkii kattorakenteen tuuletuksen, mikä voi pahimmassa tapauksessa saada kattotiilet halkeamaan kovalla pakkasella. Ulkotaitetiivisteitäillä, estät lehtien, roskan ja sadeveden tunkeutumisen kattorakenteeseen harjan kautta. Tuuletuskapasiteetiltaan erinomaiset tiivisteet ovat muotoiltavia ja sopivat kaikille kattotiilityypeille.Katon läpi viedään ilmanvaihtokanavia, jotka täytyy tiivistää hyvin sekä aluskatetta että kattotiiliä vasten. Läpivientitiivisteitä käytetään lämpimien ja kylmien putkien läpivientien tiivistämiseen aluskatteeseen sekä ulkokaton ilmanvaihtoputkien ja viemäri tuuletusputkien tiivistämiseen varsinaiseen katteeseen.
20183_52121.jpg
Vain yksi kerros vedeneristettä riittää
"Fiksu tekee vain kerran" - sanonta, pätee weberin uuteen weberSmart Vedeneristysjärjestelmään, sillä se on ensimmäinen vedeneristysjärjestelmä, jossa eristeen voi levittää yhdessä työvaiheessa. Vaadittava kalvovahvuus saavutetaan vähemmällä työmäärällä ja laatoitus voidaan aloittaa jopa neljän tunnin kuluttua. Tämä tuo säästöä ajassa ja työkustannuksissa.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton