• Etusivu
  • Talo

Keittiön valinta ja asennus

Rakentajan toimitus
Päivitetty 20.04.2025
201410_41369.jpg

Alakaapeiksi valittiin A la Carten Festa-ovimalli.

Seurantakohteessa seurataan vanhan hirsirunkoisen omakotitalon remontoimista pariskunnan ja heidän lapsensa kodiksi. Kertojana toimii perheen äiti. Talon remontoinnissa on tarkoitus käyttää mahdollisimman paljon ajalle tyypillisiä materiaaleja sekä värejä.

Keittiötoimittajaa emme edes joutuneet miettimään, sillä Keittiömaailma oli varma valinta. Minulle oli melkolailla selvää millaisen keittiön haluaisin, mutta ovimallin valinta olikin sitten haastavampi juttu. Olin ensin aivan varma, että haluaisin uuden raamikeittiön ja sellainen meille ensin piirrettiinkin, mutta sitten ongelmaksi muodostui oven sävy. Halusin ehdottomasti valkoiset raamit, sillä minun päässäni se oli ainoa oikea vaihtoehto.

Tasoksi olimme valinneet harmaan tammilaminaatin ja minusta mikään valmis maalisävy ovissa ei toiminut tuon tason kanssa. Tilasin jopa värimalleja erilaisista harmaansävyistä, mutta jokainen niistä näytti aina jossain valossa punertavan, joten en kerta kaikkiaan uskaltanut ottaa riskiä.

Keittiöön pastellinvihreä retrojääkaappi

Toinen keittiön ilmeeseen suuresti vaikuttava tekijä oli valitsemamme jääkaappi. Halusimme hankkia keittiöön pastellinvihreän retrojääkaapin. Tuon maalisävyn lisäksi mietin, että tulisiko raamikeittiön kanssa keittiöön liikaa yksityiskohtia, jolloin tuo ihana jääkaappi ei pääsisi oikeuksiinsa. Kaiken pohdinnan, kääntämisen ja vääntämisen jälkeen päätin hylätä raamikeittiön ja valita täysin valkoiset ovet.

<p data-block-key="h7a09">Keittiöön tulee myös ihana pastellinvihreä retrojääkaappi.</p>
Keittiöön tulee myös ihana pastellinvihreä retrojääkaappi.

Ei vetimiä oviin

Valitsin alakaappeihin Festa-oven vedinuralla, sillä en halunnut erillisiä vetimiä. Yläkaappeihin valitsin sileän maalatun valkoisen oven myöskin ilman vedintä. Valkoisten ovien ansiosta suunnittelin välitilaan jääkaapin kanssa saman sävyisen laatan. Suurimmaksi murheeksi keittiön suunnittelussa muodostui mikro. Mikrolle ei tuntunut löytyvän ollenkaan sopivaa paikkaa ja se tuntui rikkovan kaapiston linjaa. Onneksi on keksitty yhdistelmälaitteita ja niinpä meille on tulossa liesituuletinmikro.

Klikkaa kuvaa ja katso kuvat keittiön asennuksesta

2455_648895924_201410991943.jpg
Uusien keittiökaappien runkoja sovitellaan paikoilleen.
1 / 28
Talo
keittiö
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen Rakentaja.fi-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

202110_72959.jpg
Näin teet keittiöstä käytännöllisemmän
Käytännöllisen keittiön peruspilareita ovat riittävä työskentely- ja säilytystila, optimaalisesti sijoitetut paikat vesipisteelle, tärkeimmille kodinkoneille, pistorasioille ja valaistukselle sekä oikein valitut materiaalit, jotka on helppo pitää puhtaina. Kun varaat kunnolla aikaa keittiön toiminallisuuden suunnitteluun, säästät aikaa myöhemmin.
20206_65268.jpg
Uusilla vetimillä päivität keittiön ilmeen helposti ja edullisesti
Vetimet ovat pieni yksityiskohta keittiökalusteissa, mutta niillä on yllättävänkin suuri vaikutus keittiön tyyliin ja käytännöllisyyteen. Uutta keittiötä suunniteltaessa erilaisiin vedinvaihtoehtoihin kannattaa siis tutustua huolella. Vetimien vaihtaminen on myös edullinen keino päivittää vanhan keittiön ilmettä ilman suurta remonttia.
20212_68449.jpg
Kysymyksiä ja vastauksia liittyen joka kodin rakennuslevyyn
Markkinoiden kovin rakennuslevy, Gyproc Habito, on ollut markkinoilla jo useamman vuoden, mutta yhä edelleen levyn ominaisuudet herättävät mielenkiintoa ja kysymyksiä. Murretaanko siis pari myyttiä aiheesta?Voiko todella olla, että kipsipohjainen rakennuslevy kestää vauhtia ja elämää? Ja miten voi olla mahdollista, että painavienkaan esineiden ripustamiseen ei tarvita erikoiskiinnikkeitä vaan tavallinen puuruuvi riittää?
20086_11310.jpg
Kerrostaloyksiön remontointi - keittiö
Keittiöremontti aloitettiin purkamalla kaikki vanha alta pois. Avaruuden ja toimivuuden lisäämiseksi keittiön ja olohuoneen välistä poistettiin myös väliovi. Keittiön seinät maalattiin valkoiseksi ja hauskana yksityiskohtana keittiöön maalattiin myös magneetti-/liitutaulu. Välitiloihin ei haluttu laatoitusta, vaan ne maalattiin erikoismaalilla. Keittiön lattiaan laitettiin tyylikäs, valkotamminen laminaatti. Keittiöön hankittiin myös laadukkaat kalusteet ja kodinkoneet.
20232_80877.jpg
Näin tiskiallas pysyy puhtaana - katso vinkit eri materiaaleille
Tiskiallas on yksi kodin käytetyimmistä esineistä, joka voi toimia päivän mittaan niin käsien, likaisten astioiden kuin multaisten kasvistenkin pesupaikkana. Tiskialtaan puhtaanapito kannattaakin ottaa osaksi arjen rutiineja, sillä ajan mittaan altaasta voi tulla epäsiistin näköinen bakteeripesä, mikäli sen asianmukaisesta puhdistuksesta ei huolehdita.
kaksi utuisen lämpimän beigeä keittiökuvaa ja taustalla suomalainen järvimaisema
Murretut värit ja matta pinnat: Keittiöiden uudet suosikit 2025
Vuosi 2025 tuo keittiöihin uusia ja mielenkiintoisia suuntauksia, jotka yhdistävät tyylikkyyden ja toiminnallisuuden. Vuonna 2025 keittiötrendeissä korostuvat murretut värit, matta pinnat, maanläheinen sisustus ja älykkäät mekanismit. Annamme nyt käytännöllisiä vinkkejä ja ideoita, jotka auttavat sinua uuden keittiösi suunnittelussa tai nykyisen keittiösi päivittämisessä.
20171_48073.jpg
IV:n nykyaikaistaminen tärkeä osa saneerausta
Lämmitysjärjestelmän saneerauksen, lisäeristyksen tai ikkunoiden uusimisen yhteydessä on erityisen tärkeää nykyaikastaa myös ilmanvaihtojärjestelmä sellaiseksi, että se tukee niitä energiansäästöpyrkimyksiä, joita saneerauksella tavoitellaan eikä säästöä tehdä sisäilman laadun kustannuksella.
20216_71382.jpg
Kotiovet muuttuivat älykkäiksi
Abloy Oy toi Suomen markkinoille uuden suomalaisten asuntojen ulko-oviin räätälöidyn Yale Linus –älylukon. Niin puhelimella kuin näppäimistöllä toimiva lukko helpottaa avainten hallintaa arjessa, esimerkiksi lapsiperheissä ja Airbnb-vuokrauksessa.
Cibes A5000
Kotihissillä sujuvampaa asumista
Asumisen omassa kodissa tulee olla aina helppoa ja esteetöntä. Portaissa nousu voi kuitenkin osoittautua haastavaksi esimerkiksi liikuntarajoitteiden myötä. Myös arjen askareissa tavaroiden ja ostosten kuljettaminen ylä- ja alakerran välillä vaatii ponnisteluja ja voi osoittautua ongelmalliseksi. Kotihissin asentaminen helpottaa elämää huomattavasti ja varmistaa sujuvan asumisen kaikissa tilanteissa.
mustassa keittiössä valoinen kivitaso
Pitääkö keittiötason olla kiveä vai puuta vai jotain ihan muuta?
Keittiötasoille on nykyisin lukuisia materiaalivaihtoehtoja, jotka poikkeavat toisistaan paljon paitsi hinnaltaan myös tyyliltään ja ominaisuuksiltaan. Siksi työtason valinnassa huolellisen vertailun tekeminen kannattaa.
20081_8083.jpg
Kelluvat huvilat
Porin loma-asuntomessuille Reposaareen rakennettavat Suomen ensimmäiset kelluvat huvilat ottivat askeleen lähemmäs toteutumistaan. Porin kaupunki myi tänään Reposaaren Saharannasta Marina Housing Oy:lle perustettavan yhtiön lukuun venevalkamatontin ja sen edustalta vesialuetta.Myydyn alueen yhteispinta-ala on noin 23 250 neliömetriä, ja kolmen eri määräalan kokonaiskauppahinta on 250 000 euroa. Kauppakirjat allekirjoitettiin tänään tiistaina. Porin kaupunginvaltuusto on osaltaan hyväksynyt kaupan jo aiemmin tänä vuonna.
200611_2027.jpg
Asunto-oy:n ja osakkeenomistajan vastuut
Asunto-osakeyhtiön ja osakkeenomistajan välinen kunnossapitovastuu määritellään asunto-osakeyhtiölaissa.Yhtiöjärjestyksessä voidaan määrätä kunnossapitovastuu toisin kuin laissa sanotaan. Osakkeenomistajan on viipymättä ilmoitettava yhtiölle havaitsemastaan huoneiston viasta tai puutteesta. Korjaamattomina kosteus- tai homevauriot helposti laajenevat moniin huoneistoihin tai yhtiön yhteisiin tiloihin. Siksi yhtiön kannattaa huolehtia korjausten tekemisestä tai teettämisestä vaikka kunnossapitovastuu olisikin osakkailla. Jos osakkeenomistaja laiminlyö ilmoitusvelvollisuutensa, hän voi joutua korvaamaan myös yhtiön kunnossapitovastuuseen kuuluvia korjauksia.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton